Piippalakki asetti kiväärinsä tykkylumen peitossa olleen pienen kuusen päälle ja tähtäsi. Näin sen kiväärin piipun suun, se oli vajaan kymmenen metrin päässä. Minä ammuin ensin, ja venäläinen putosi siihen. Mikko Kallionpää, suomalainen sotilas, 30. marraskuuta 1939
Suomalaissotilaat partioivat Neuvostoliiton-vastaisella rajalla yötä päivää syksyllä 1939, kun Stalin kalisteli uhkaavasti sapeleitaan.
Varhain aamulla 30. marraskuuta kaksi miestä palasi rajavartioasemalle hälyttävien uutisten kera. He olivat havainneet Neuvostoliiton sotilaita – Suomen puolella rajaa.
Talvisodan ensimmäinen laukaus
Vääpeli Heikki Sajanto ei ollut uskoa uutista, mutta päätti kuitenkin tutkia, oliko se totta. Hän määräsi Mikko Kallionpään ja Tauno Moisanderin tarkistamaan tilannetta, ja pian sen jälkeen Kallionpää ampui ensimmäisen laukauksensa.
Talvisota oli käynnissä.
Vuonna 1939 Pohjolasta tuli Euroopan suurvaltojen taistelukenttä.
Stalin halusi vallata Suomen, jotta Neuvostoliittoon ei päästäisi hyökkäämään pohjoisesta, ja Hitler halusi turvata Saksalle satamat Norjan pitkältä rannikolta ja rautamalmin saannin Ruotsista.
Ruotsin rautamalmia vietiin Saksaan aseteollisuuden tarpeisiin.
Ruotsin rautamalmista tehtiin saksalaisia aseita
Vuonna 1938 – vuosi ennen sotaa – Saksaan tuotiin 22 miljoonaa tonnia rautamalmia esimerkiksi Ranskasta, Espanjasta ja Ruotsista. Hitlerin omista kaivoksista saatiin vain noin 10 miljoonaa tonnia heikkolaatuista malmia.
Kun toinen maailmansota syttyi, liittoutuneiden Saksaan kohdistama laivastosaarto tarkoitti sitä, että tuonti muun muassa Ranskasta ja Espanjasta loppui.
Siten Ruotsin rautamalmikaivoksista tuli yhä tärkeämpiä Hitlerille ja Saksan armeijalle, joka ei käytännössä olisi voinut jatkaa sotaa ilman miljoonien tonnien rautamalmituontia Ruotsista.
Kirjasarja EUROOPPA LIEKEISSÄ vie lukijat lähelle toisen maailmansodan suurimpia draamoja, ja kirjasarjan 12 osassa silminnäkijät kertovat, miten he itse kokivat historian julmimman sodan.
Tapaamme sotilaita rintamalla ja kuulemme siviilien kertovan arkipäivästään maailmassa, missä itse kunkin kotipaikka saattoi hetkenä minä hyvänsä muuttua veriseksi taistelutantereeksi.
Kirjasarjan EUROOPPA LIEKEISSÄ ensimmäinen osa kertoo taisteluista Pohjolassa. Tapaamme kirjassa vielä elossa olevia silminnäkijöitä, jotka kertovat kohtaamisestaan puna-armeijan kanssa.
Sodan viimeiset silminnäkijät
"Kamalin muisto sota-ajasta ovat jäätyneet ruumiit."
Petter ”Pekka” Hirvonen (1919-)
Petter Hirvonen osallistui ensin talvisotaan 1939–1940, missä hän haavoittui rintamalla ja toimi sen jälkeen Riihimäellä komendantin virastossa kouluttamassa uusia miehiä ja hoitamassa vankikuljetuksia. Hirvonen osallistui myös vuodesta 1941 alkaen jatkosotaan ja haavoittui jälleen heinäkuussa 1944 Laamolassa.
"Kun pääsimme rantaan, pommikoneet tulivat taas."
Pirkko Ruotoistenmäki (1928-)
Pirkko oli 11-vuotias talvisodan puhjetessa. Hän koki kotikaupunkinsa Kotkan ensimmäiset ilmapommitukset koulumatkallaan. Kotkaa pommitettiin useasti sotien aikana, koska se oli tärkeä teollisuus- ja satamakaupunki. Pirkko pääsi äitinsä ja veljiensä kanssa talvisodan ajaksi evakkoon maaseudulle.
Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska eivät olleet mitenkään merkityksettömiä pikkuvaltioita toisen maailmansodan alkaessa.
Neuvostoliiton vainoharhainen johtaja Stalin pelkäsi, että Saksa käyttäisi Suomea hyväkseen päästäkseen hyökkäämään Leningradin teollisuuskaupunkiin. Natsi-Saksan Führer Adolf Hitler taas tiesi, että jos liittoutuneet valtaisivat Norjan, hän saattaisi hävitä sodan vain kuuden kuukauden kuluessa.
Molemmat diktaattorit käänsivät siksi katseensa kohti pohjoista heti Puolan valtausretkien jälkeen.
"Tavoitteena on varmistaa pohjoinen sivustamme. Tämän takia Norjan merkitys on ratkaisevan tärkeä." Adolf Hitler pääesikunnan kokouksessa helmikuussa 1940.
Saksan laivaston komentaja, suuramiraali Erich Raeder haaveili laivastosta, joka hallitsisi valtameriä. Hänellä oli Hitlerin täysi tuki.
Wehrmachtilla ja puna-armeijalla oli kummallakin oma tehtävänsä ratkaistavana, ja vain sisukkaat suomalaiset, rohkeat norjalaiset, tanskalaiset asevelvolliset ja ruotsalaiset aseet olivat nopean valtauksen tiellä.
Suomen itärajalla ja Pohjois-Norjassa käydyistä taisteluista tuli sodan katkerimpia, ja vähän aikaa näytti todellakin siltä, ettei Neuvostoliitto sen enempää kuin Kolmas valtakuntakaan saa mitään jalansijaa Pohjolassa.
Mitä kaikkea tuolloin oli pelissä ja miten Hitler ja Stalin voittivat, siitä voit lukea EUROOPPA LIEKEISSÄ -kirjasarjan ensimmäisestä osasta.
Kirja seuraa Pohjolassa vuosina 1939–1940 käytyjä taisteluita.
Lue myös:
Stalinin nyrkki iski
Tammikuussa 1940 Josif Stalin lähetti ongelmanratkaisijansa Semjon Timošenkon Suomen rintamalle. Nyt suomalaisten piti tulla tuntemaan puna-armeijan koko voima. Neuvostolentäjät kostivat pommituksilla kaikki vastoinkäymiset, joita heidän toverinsa olivat kohdanneet maataisteluissa. Suomalaiset oppivat pian, että kirkas sää merkitsi vihollisen vierailuja ilmateitse.
Saksa miehitti Tanskan
Huhtikuussa 1940 Hitlerillä oli kaksi ratkaisevaa tavoitetta: saada rautamalmia Kolmannen valtakunnan kaikennielevään sotateollisuuteen ja saada tarpeeksi elintarvikkeita kotirintaman pitämiseksi kylläisenä ja tyytyväisenä. Siksi hän 9. huhtikuuta lähetti laivaston, maajoukot ja laskuvarjojoukot taistelemaan Tanskan maatalousmaasta ja Norjan kautta Ruotsin mineraaleista.
Helvetti oli irti Narvikissa
Ratkaisevan tärkeässä Narvikissa britit laskivat maihin viisi päivää huhtikuun 9. päivän jälkeen tuhansia sotilaita, joiden tuli yhdessä 8 000 norjalaisen kanssa vallata kaupunki takaisin. Saksalaisilla oli vain yksi keino voittaa: pitää puolensa liittoutuneita vastaan, kunnes tiukasti koulutetut vuoristojääkärit ehtisivät tueksi etelästä.
