Pääsin rantaan, ja jokunen harva miehistäni liittyi siellä seuraani. Laskin miehet nopeasti. Meitä oli jäljellä enää 11, kun maihinnousuveneessä meitä oli ollut 30. Kersantti Lee Polak, yhdysvaltalainen A-komppania, Omaha Beach
Kersantti Lee Polak ei osannut aavistaa, mitä hänellä oli odotettavissa, kun hän ja muut osaston sotilaat äyskäröivät vettä kypärillään pitääkseen maihinnousualuksensa meren pinnalla vielä viimeisetkin metrit ennen rantaan pääsyä.
Oli kesäkuun 6. päivä 1944, ja historian suurin maihinnousu oli meneillään. Valtava miinanraivaajien, taistelulaivojen ja hävittäjien armada lähestyi Normandian rannikkoa.
Ja niiden vanavedessä tulivat kuljetuslaivat, joista laskettiin vesille sotilaita, tykkejä, panssarivaunuja ja muita tarvikkeita sisältäviä maihinnousuveneitä toinen toisensa jälkeen.
Yli 150 000 liittoutuneiden sotilasta sekä suuret määrät panssarivaunuja, tykkejä ja muita varusteita laskettiin maihin Normandian rannikolle 6. kesäkuuta 1944.
Loppumatkasta aaltojen ja matalan veden halki miesten piti selvitä parhaan kykynsä mukaan saksalaisten puolustusasemien jatkuvassa tulituksessa.
Hengästynyt luutnantti Frerking oli muutamaa tuntia aiemmin rientänyt herättämään saksalaisen konekivääriampuja Heinrich Severlohin:
”Nyt se tapahtuu. Tule, Heinrich, soitto tuli juuri. Lähdemme liikkeelle! Vaara uhkaa...!”
Pian sen jälkeen miehet olivat vartiopaikassaan Widerstandsnest 62 -nimisessä asemassa rannalla, jonka liittoutuneet olivat nimenneet Omaha Beachiksi.
Saksan konekivääriasemista voitiin ampua ristitulta rannan jokaiseen kohtaan. Rannikon puolustusasemat olivat lisäksi miinakenttien ympäröimiä, joten vaikka vihollinen olisi päässyt murtautumaan linjan läpi, se pystyi etenemään vain hitaasti.
Saksalaiset ampuivat kaikkea, mikä liikkui, ja yhdysvaltalaissotilaat olivat helppoja maaleja leveällä tasaisella rannalla.
Kun hyökkäysaaltoihin tuli pieni tauko, Heinrich Severlohilla oli yhtäkkiä aikaa katsella ympärilleen ja arvioida tilannetta:
Vain 300 metrin osuudella rannalla lojui satoja ja vielä satoja yhdysvaltalaisten sotilaiden elottomia ruumiita, paikoin toinen toistensa päällä. Konekivääriampuja Heinrich Severloh, Widerstandnest 62
Aukealla rannalla liittoutuneiden sotilaat olivat Saksan konekivääriampujille helppoja kohteita. Omaha Beachilla oli vain matala valli, jonka taakse saattoi hakeutua suojaan, eivätkä monet ehtineet niin pitkälle.
Rannan länsiosassa 116. rykmentin päällikkö oli noussut maihin noin tunnin kuluttua ensimmäisestä hyökkäysaallosta. Mukana saapui prikaatikenraali Norman Cota, 29. divisioonan varakomentaja, jonka alaisuuteen rykmentti kuului.
Matkalla rantaan rykmenttiä ammuttiin ja sen esikuntaväkeä kuoli.
Cota pääsi ehjin nahoin rantamuurille.
Hän alkoi koota sotilaista tilapäisiä yksiköitä:
Älkää kuolko rannalla. Kuolkaa rinteellä, jos teidän on lopulta kuoltava, mutta pyrkikää pois rannalta, muuten kuolette varmasti.
51-vuotias prikaatikenraali Norman Cota, vasemmalla kypärä päässä, pääsi ehjin nahoin maihin ja oli 6. kesäkuuta 1944 yksi Omaha Beachin korkea-arvoisimmista upseereista. Hän havahdutti eloon jääneet elpymään šokkitilasta ja määräsi heidät nousemaan ylös törmälle. Cota osallistui myöhemmin Pariisin valtaukseen ja Hürtgenin metsän taisteluun, missä hänen divisioonansa kärsi suuria tappioita.
Sodan viimeiset silminnäkijät
Arden Earll oli vasta 19-vuotias, kun maihinnousualuksen ramppi iskeytyi Omaha Beachin hiekkaan 6. kesäkuuta 1944. Aamuseitsemältä hän taisteli rannalla yhdessä muiden 29. divisioonan 116. rykmentin sotilaiden kanssa ja näki nuorukaisten murtuvan ja ystäviensä kuolevan.
Miksi heidät tapettiin eikä minua?
Kuuluimme toiseen maihinnousuaaltoon, ja aamuseitsemältä olimme istuneet pienessä maihinnousualuksessa kolmisen tuntia matkaten kohti Normandiaa. Nyt olimme lähellä rantaa, ja joku sanoi: ”Tuo on Ranskaa.” Kun katsoin eteenpäin, en nähnyt maata vaan pelkästään paksua savua. A-komppania oli noussut maihin puolisen tuntia ennen meitä. Se kuului ensimmäiseen aaltoon, ja sen piti raivata rannasta esteet, jotta pääsisimme hyökkäykseen heti rantauduttuamme. Komppania oli kuitenkin päätynyt aivan toiseen paikkaan, ja siksi me olimme ensimmäiset miehet sillä sektorilla.
Arden Earll värväytyi armeijaan vuonna 1943. Hän osallistui Normandian maihinnousuun ja oli mukana Omaha Beachin taistelussa. Earll kuoli pian tämän haastattelun jälkeen 29. marraskuuta 2020.
Lue Arden Earllin koko haastattelu EUROOPPA LIEKEISSÄ -kirjasarjan osasta 3.
Lue myös:
Hyppy vihollisalueelle
D-päivää edeltäneen yön pimeydessä Normandiaan pudotettiin 7 000 laskuvarjosotilasta Yhdysvaltain 101. maahanlaskudivisioonasta. Heidän tuli vallata uhkaavat saksalaiset tykkiasemat ja estää Saksan vahvistusten pääsy maihinnousurannoille.
Rommel oli Saksan paras mahdollisuus
Aggressiivinen ja määrätietoinen vastaisku olisi voinut turvata Saksalle voiton D-päivänä. Näin arvioi brittiläis-yhdysvaltalainen kirjailija ja historioitsija Alex Kershaw, joka on kirjoittanut useita teoksia D-päivästä. Hänen mukaansa sodan kulun olisi voinut muuttaa yksi mies: Erwin Rommel.
Carentan vallattiin verisesti
D-päivän jälkeen oli vain yksi este sille, että yhdysvaltalaisjoukot Omaha ja Utah Beachilta voisivat yhdistyä ja edetä kohti Ranskaa. Este oli pieni Carentanin kaupunki. Siksi saksalaiskenraali Erich Marcks määräsi taistelujen karaisemat laskuvarjojoukot kaupungin puolustukseen. Pitäkää kaupunki hallussa hinnalla millä hyvänsä, kuului käsky.