Britannia oli Rooman provinssi. Alkuperäiset asukkaat, keltit, pitivät itseään roomalaisina ja olivat kristittyjä. Irlanti taas oli jakautunut pikkuvaltioihin, joiden asukkaat palvoivat vielä vanhoja jumaliaan.

© Bridgeman Images

Pyhän Patrickin päivä: Yläluokan vesa joutui Irlantiin orjaksi

Britanniassa syntynyt roomalaissukuinen Patricius myytiin orjaksi, mutta lopulta hän päätyi piispaksi Irlantiin. Hänestä tuli legenda, Pyhä Patrick, jonka elämä tunnetaan hänen itsensä 400-luvulla kirjoittamien tekstien ansiosta.

perjantai 16. maaliskuuta 2018 teksti Bine iversen & Torsten Weper

Pimeän turvin laiva lipui Britannian rannikolle. Sen miehistö jalkautui äänettömästi maihin ja lähti kohti maatilaa, jonka omisti roomalainen virkamies Calpornius Banaventa Berniaen kaupungista.

Tänä yönä Calpornius vaimoineen oli kuitenkin kaupunkitalollaan, ja vain heidän 15-vuotias poikansa Patricius oli tilalla perheen orjien kanssa.

Tunkeutujat herättivät nukkuvat asukkaat ja ajoivat heidät pihalle. Miehet olivat irlantilaisia merirosvoja, jotka olivat hankkimassa uutta myytävää kotisaarensa orjamarkkinoille.

Merirosvot kahlitsivat naiset ja työhön kykenevät lapset, ja kaikki muut tapettiin. Vanhukset eivät käyneet kaupaksi, ja aikuiset miehet olivat riski, sillä he saattoivat nousta taisteluun merirosvoja vastaan.

Vangit kiinnitettiin kahleistaan pitkään ketjuun ja vietiin alukselle. Patricius tunnisti roistojen kielen ja kauhistui – he olivat iirejä. 

Patriciuksen opettaja oli kertonut hänelle, että Irlannissa asui ihmissyöjiä eikä yksikään sinne orjaksi viety ollut päässyt saarelta elävänä.

Oltuaan kuusi vuotta orjana Patricius sai näyn. Jumala käski hänen kulkea halki Irlannin ja etsiä laiva, jolla hän pääsisi takaisin Britanniaan.

© Scanpix/Mary Evans

Kirje 400-luvulta kertoo paljon

Kertomus Patricius-nimisen pojan sieppauksesta perustuu kirjeeseen, jonka hän itse kirjoitti vanhuksena.

”En ollut vielä täyttänyt kuuttatoista enkä vielä tuntenut todellista Jumalaa. Jouduin vankeuteen Irlantiin, tuhansien muiden kanssa. Me ansaitsimme kohtalomme, sillä olimme erkaantuneet Jumalasta emmekä eläneet hänen tahtonsa mukaan”, Patricius kirjoitti nykyään nimellä Confessio (Tunnustus) tunnetussa kirjeessään.

Patricius ei kerro kirjeessään sieppauksensa tapahtumavuotta, mutta historioitsijat ovat arvelleet sen tapahtuneen noin vuonna 401.

Britannia oli tuolloin vielä Rooman provinssi, mutta Rooma oli hajoamassa liitoksistaan. Hunnit ja germaaniheimot uhkasivat jatkuvasti sen rajoja, ja Rooma joutui vetämään legiooniaan Britanniasta mantereelle vahvistaakseen puolustustaan. 

Roomalaisten lähdettyä Britannia oli entistä alttiimpi esimerkiksi merirosvojen hyökkäyksille. Tunkeilijat saattoivat lähes kenenkään estämättä nousta maihin ryöstelemään ja tuhoamaan.

Historiantutkijat eivät tiedä, missä Banaventa Berniaen kaupunki sijaitsi, sillä siitä ei ole jäänyt jäljelle mitään merkkejä, mutta todennäköisesti se sijaitsi Luoteis-Britanniassa lähellä rannikkoa, josta oli lyhyt matka Irlantiin.

Patricius päätyi orjaksi

Merirosvot myivät Patriciuksen orjamarkkinoilla eräälle maanviljelijälle, joka vei hänet kylmälle ja kostealle seudulle Irlannin Atlantin-rannikolle.

”Irlannissa paimensin kaiket päivät lampaita”, Patricius kirjoitti. Hän oli yksin ajatuksineen ja muisteli isänisäänsä Potiusta, joka oli ollut pappina Banaventa Berniaessa. 

Poikana Patricius oli vain pilkannut uskontoa, mutta nyt hänen mieleensä palautuivat kristilliset rukoukset, jotka lohduttivat häntä hänen yksinäisyydessään.

”Päivä päivältä rukoilin useammin, ja rakkauteni ja kunnioitukseni Jumalaa kohtaan kasvoivat”, Patricius kirjoitti.

Lopulta hän rukoili satoja kertoja päivässä. Hän alkoi myös paastota, ja vietettyään orjana Irlannissa lähes kuusi pitkää vuotta Patricius kuuli eräänä yönä äänen, joka puhutteli häntä.

”Olet paastonnut hyvin. Pian pääset kotimaahasi”, ääni lupasi.

Patricius oli varma, että Jumala oli puhunut hänelle. Pian ääni kuului jälleen: ”Katso, laivasi on valmis!”

Äänet kutsuivat Irlantiin

Patricius sai käskyn mennä parinsadan roomalaisen mailin (noin 300 kilometriä) päässä olevaan satamaan. Sataman nimeä ei tiedetä, mutta kerrottu etäisyys vastaa matkaa Irlannin poikki.

Taival oli täynnä vaaroja karanneelle rahanarvoiselle orjalle. Patricius ei voinut ottaa sitä riskiä, että olisi tavannut muita ihmisiä, joten hän matkasi öisin. Muutaman viikon päästä hän saapui satamaan, jonka Jumala oli hänelle osoittanut.

”En tuntenut sieltä ketään”, Patricius kertoi. Kippari, joka kuljetti suuria irlantilaisia taistelukoiria Galliaan, suostui kuitenkin ottamaan hänet kyytiin vastusteltuaan ensin tovin. 

Lopulta Patricius pääsi kuin pääsikin hyvissä voimissa Britanniaan, ja hänen vanhempansa riemuitsivat saadessaan kadottamansa pojan takaisin kotiin.

”He pyysivät hartaasti, etten enää koskaan jättäisi heitä”, Patricius kirjoitti. 

Sitä toivetta hän ei kuitenkaan voinut täyttää, sillä Jumalalla oli hänen varalleen suunnitelma. Unessaan Patricius tapasi miehen, joka ojensi hänelle kirjeen. Se oli otsikoitu ”Irlannin ääni”.

”Alkaessani lukea kirjettä kuulin äkkiä ääniä, jotka kutsuivat minua. Äänet olivat irlantilaisten ja ne rukoilivat Patriciusta: ’Pyydämme sinua, pyhä poika, tule keskuuteemme.’”

Herättyään Patricius tiesi, että hänen oli palattava Irlantiin ja levitettävä Jumalan sanaa pakanoiden joukkoon. 

Patricius palasi Irlantiin kastamaan pakanoita, kuten maan keskenään jakavia pikkukuninkaita. Patriciuksen kuoleman jälkeen häntä alettiin kutsua Pyhäksi Patrickiksi.

© Bridgeman Images

Kovat vuodet koulunpenkillä

Omin päin lähteminen ei tullut kysymykseenkään, vaan kirkon oli virallisesti nimitettävä Patricius piispaksi, jotta hän voisi tehdä lähetystyötä ja vihkiä pappeja. 

Piispaksi päästäkseen hänen oli mentävä luostariin ja edettävä kirkon virallisen hierarkian mukaisesti.

Helppoa se ei ollut, sillä Patriciuksen koulunkäynti oli keskeytynyt orjuuteen ja hän osasi latinaa vain heikosti. 

Onneksi Irlanti ei juurikaan houkutellut muita kirkonmiehiä. Saaren ensimmäinen piispa, Palladius, oli luovuttanut, kun ei ollut saanut kovapäisiä irlantilaisia käännytettyä.

Patricius ahersi luostarissa vuosia, kunnes hänen toiveensa vihdoin täyttyi. Hän ei ollut mikään lipevä kirkonmies eikä hänen latinansa ollut täydellistä, mutta hän tunsi Irlannin tavat ja puhui paikallista kieltä. 

Nöyränä ja uskoen Jumalan ohjaavan ja neuvovan häntä Patricius palasi Irlantiin.

Päästyään saarelle hän koetti olla ärsyttämättä paikallisia pikkukuninkaita ja maksoi heille ruhtinaallisesti saadakseen perustaa kirkon heidän mailleen. 

Sen jälkeen hän ryhtyi käännyttämään heidän vaimojaan, sillä hän tiesi, että miehet yleensä seurasivat perässä.

Patricius sai mahtavia vihollisia

”Joskus annoin kuninkaille lahjoja, joskus maksoin heidän pojilleen, jotta nämä seuraisivat minua. Kuitenkin he vangitsivat minut ja seuraajiani ja halusivat tappaa minut”, Patricius kirjoitti.

”He ottivat kaiken omaisuutemme ja panivat minut rautoihin. 14. päivänä Herra vapautti minut, ja saimme omaisuutemme takaisin Jumalan armosta ja entisen ystävyytemme vuoksi.”

Patriciuksen mukaan Jumala auttoi häntä useasti:

”Olen kokenut paljon, mutta aion kertoa vain lyhyesti siitä, miten Jumala usein vapautti minut orjuudesta ja henkeäni uhkaavasta kahdestatoista vaarasta, sekä asioista, joita en voi sanoin kuvailla. Jumala tietää kaiken, ja hän on auktoriteettini, joka usein varoittaa minua.”

Patriciuksen väsymätön lähetystyö kantoi hedelmää. Hän onnistui pakottamatta ja ilman verenvuodatusta kastamaan tuhansia irlantilaisia, klaanin toisensa jälkeen. Monet kastetuista halusivat ryhtyä papeiksi tai nunniksi.

”Oli muuan siunattu, ylhäinen nainen, jonka kastoin. Hän tuli luoksemme muutama päivä kasteen jäkeen ja kertoi, että oli saanut Jumalalta käskyn ryhtyä Jumalan neitsyeksi.”

Kaikki eivät katsoneet hyvällä naisten kääntymistä kristinuskoon. Patricius kertoo: 

”Erityisesti isät luonnollisesti vastustavat sitä. Nämä naiset joutuvat vainotuksi ja väärien syytösten uhreiksi, mutta heidän määränsä kasvaa.”

Patricius sai kuitenkin lopulta käännytettyä saarelaiset puolelleen. Vaarallisempia vastustajia olivat Britannian piispat, jotka suhtautuivat epäillen hänen menestykseensä ja arvostelivat häntä ankarasti suojelurahan maksamisesta pakanoille. 

He olivat myös pöyristyneitä siitä, että Patricius väitti Jumalan puhuvan itselleen, sillä heille hän oli vain kouluttamaton orja. 

Vain todella pyhät saivat kuulla Jumalan äänen. Kaikista eniten piispoja ärsytti se, että Patricius oli kyseenalaistanut kirkon hierarkian.

Roomalaisten sotilaiden Britanniaan jättämän valtatyhjiön olivat täyttäneet paikalliset, kristityt sotaherrat. 

Yksi heistä, Coroticus nimeltään, teki orjanhakuretkiä Irlantiin, ja moni hänen uhreistaan oli Patriciuksen kastamia. 

Saadakseen heidät vapaiksi hän kirjoitti kirjeen, joka oli osoitettu näennäisesti Coroticukselle mutta tosiasiassa Britannian piispojen ja asukkaiden nähtäväksi: ”Kätesi ovat tahriutuneet murhaamiesi viattomien kristittyjen vereen.”

Patricius vaati, että Coroticus erotettaisiin kirkon yhteydestä. Se aiheutti Britannian piispoissa varmasti tyrmistystä, sillä oli ennen kuulumatonta, että piispat sekaantuivat toistensa työhön.

Piispat vaativat Patriciusta palaamaan Britanniaan vastaamaan sanoistaan, mutta Patricius kieltäytyi. 

Hän tiesi, ettei koskaan saisi palata Irlantiin, jos lähtisi sieltä. Sen sijaan hän vastasi syytöksiin Confessio-kirjeessään:

”Jumala valitsi pienen, mitättömän minut, kaikkien teidän, niin viisaiden ja kaunopuheisten, sijaan.”

Pyhän Patrickin päivää vietetään ympäri maailmaa.

© AOP/Getty Images

Piispasta tuli palvottu pyhimys

Patriciuksen kirjeistä on jäljellä enää kopioita, mutta tutkijat uskovat niiden aitouteen. 

Kirjeet ovat valitettavasti ainoita lähteitä hänen elämästään, joten ei tiedetä varmasti, milloin Patricius kuoli tai minne hänet haudattiin.

Kun irlantilaiset 700-luvulla alkoivat arvostaa Patriciuksen ansioita ja palvoa häntä Pyhänä Patrickina, muistitieto hänestä oli jo lähes kadonnut. 

Lue lisää

Philip Freeman: St. Patrick of Ireland, Simon & Shuster Paperbacks, 2004. Thomas Cahill: How The Irish Saved Civilization, Hodder and Stoughton, 1995. 

Ehkä sinua kiinnostaa...