Milloin pääsiäinen on minäkin vuonna?

Pääsiäinen osuu eri vuosina eri päiville. Lue tästä, miten voit laskea sen ajankohdan.

Leif Tuxen/Scanpix

Milloin on pääsiäinen?

Pääsiäinen on eri vuosina eri aikaan. Jotta tiedetään, milloin pääsiäistä vietetään, täytyy tuntea sekä Kuun vaiheet että sunnuntaipäivien ajankohta kyseisenä vuonna. Koska vuodessa on 52 viikkoa ja lisäksi yksi päivä – karkausvuonna kaksi päivää – sunnuntaiden päivämäärät vaihtelevat vuodesta toiseen ja toistuvat samanlaisina aina joka 28. vuosi.

Laskeminen on hieman monimutkaista, mutta tämä suhteellisen yksinkertainen muistisääntö auttaa: Pääsiäispäivä on ensimmäinen sunnuntai kevätpäiväntasauksen jälkeisen ensimmäisen täysikuun jälkeen. Kevätpäiväntasaus eli ajankohta, jolloin yö ja päivä ovat yhtä pitkät, on 19.–21.3. Tänä vuonna se oli 20.3. Pääsiäispäivä voi sijoittua ajanjaksolle 22. maaliskuuta – 25. huhtikuuta.

Tässä ovat pääsiäispäivän ajankohdat lähivuosina:

  • 5. huhtikuuta 2015
  • 27. maaliskuuta 2016
  • 16. huhtikuuta 2017
  • 1. huhtikuuta 2018
  • 21. huhtikuuta 2019

Minkä muistoksi pääsiäistä vietetään?

Vuonna 30 Palestiinassa oltiin erittäin tyytymättömiä roomalaisten miehittäjien valtaan. Lukuisat saarnaajat yrittivät saada kansan nousemaan kapinaan. Yksi julistaja erottui muista: Jeesus Nasaretilainen sai ihmisjoukot kerääntymään ympärilleen – ja roomalaiset pelkäämään häntä. Kun Jeesus saapui Jerusalemiin juutalaisten pääsiäisen aikaan, jännittynyt tilanne kärjistyi niin, että roomalaiset pidättivät Jeesuksen ja tuomitsivat hänet kuolemaan. Evankeliumien mukaan Jeesus kuoli ristille naulittuna huutaen: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”

Siiitä alkaen pääsiäinen on ollut kristityille tärkeä juhla-aika, jota edeltää 40 päivän paasto. Itse pääsiäisviikko kestää palmusunnuntaista pääsiäispäivään. Kiirastorstai, pitkäperjantai ja pääsiäispäivä liittyvät Jeesuksen elämän viimeisten päivien tapahtumiin.

Haluatko tilata Historia-lehden? - Tutustu tarjouksiin tästä.


Taistelu Roomasta

Uusi lehti: Lue Caton ja Caesarin taistelusta, joka uhkasi tuhota Rooman valtakunnan.

Saat superhauskan minikopterin

Tilaus: Kun tilaat Historian, saat oman kopterin, joka lentää, pyörii ja tekee voltteja ilmassa. 2 lehteä + kopteri vain 9,90!

Tilaa uutiskirje

Historian ilmainen uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat joka viikko:

  • Parhaat artikkelit
  • Tuoreimmat uutiset menneisyydestä
  • Viikon visan

Gallup

2 Historia-lehteä + nanotakki: Vain 5,90

Tilaus: Pysy lämpimänä ja viisastu. Voit säästää 80,60 euroa.

Suosittelisitko Tieteen Kuvalehti HISTORIAA muille?

Tilaus: Kerro mielipiteesi ja osallistu kilpailuun. Voit voittaa upeita palkintoja!

3 nroa + Nano-kuoritakki - 14,90

Tilaa nyt: Saat 3 lehteä hintaan 14,90 ja kuoritakin. Säästä 110,95 euroa!

Tarkenna Historiaan

Tilaa nyt: Kun tilaat Historian, saat 3 numeroa ja kiikarin hintaan 13,90. Säästä 111 euroa.

Tieteen Kuvalehti
Historia
National Geographic

Copyright © 2009 Bonnier Publications