Laloo, ”iloinen hindu” (vasemmalla), esitteli kehittymättömän ”loiskaksosensa” käsiä ja jalkoja.

© Getty Images

Sirkus oli ”kummajaisten” ainoa keino ansaita

1800-luvulla suosittu ”viihteen” muoto olivat freak­show’t eli kiertävät sirkukset, joissa yleisölle esiteltiin parrakkaita naisia, siamilaisia kaksosia ja muita kummajaisia. Nykyään kummajaissirkukset tuntuvat ihmisarvoa alentavilta, mutta aikanaan ne olivat monille poikkeaville ainoa tie parempaan elämään.

tiistai 4. huhtikuuta 2017 teksti Kalika Bro-Jørgensen

Vuonna 1829 siamilaiset kaksoset Chang ja Eng lähtivät maailman­kiertueelle, josta tuli valtava ­menestys. 

Ihmiset tungeksivat kaikkialla ihmettelemään veljeksiä, jotka olivat rintakehästään toisissaan kiinni.

Muuan brittiläinen liikemies oli muutamaa vuotta aikaisemmin löytänyt veljekset Siamista eli nykyisestä Thaimaasta. 

Hän oli tarjonnut poikien äidille suuren rahasumman viedäkseen pojat ­Yhdysvaltoihin ja esitelläkseen heitä maksusta yleisölle. 

Äiti oli suostunut tarjoukseen, sillä kotona pojilla ei ollut mitään mahdollisuuksia ansaita elantoaan.

Chang ja Eng kiersivät ensin Yhdysvaltoja ja myöhemmin koko maailmaa managerinsa kapteeni Coffinin kanssa. 

He saavuttivat suuren suosion kaikkialla muualla paitsi Ranskassa, jossa viranomaiset pelkäsivät ranskalaisnaisten alkavan synnyttää siamilaisia kaksosia, jos he näkisivät veljekset raskausaikanaan. 

Chang ja Eng Bunker ­aloittivat freakshow-­aikakauden 1830-luvulla.

© Polfoto/Corbis

Museo vetosi yleisöön

Changin ja Engin menestys aloitti kummajaissirkusten aikakauden, jolloin ­vammaisten ja erilaisista perinnöllisistä sairauksista kärsivien ihmisten kummastelu oli suosittua viihdettä.

Yksi kummajaissirkusalan edellä­kävijöistä oli yhdysvaltalainen Phineas Taylor Barnum. Vuonna 1834 hän osti vanhan sokean ja ramman orjan nimeltään Joice Heth ja vei tämän New Yorkiin. 

Siellä hän alkoi esitellä naista yleisölle väittäen tämän olevan Yhdysval­tain ensimmäisen presidentin, George ­Washingtonin, 161-vuotias lapsenhoitaja. 

Heth oli juonessa mukana ja lauloi yleisölle kehtolauluja ja kertoili ­tarinoita ”rakkaasta pienestä Georgestaan”.

Hethistä tuli kuuluisuus, mutta kun hän kuoli vuonna 1836, Barnumin oli keksittävä jotain uutta. 

Vuonna 1841 hän perusti Barnum’s American Museumin, maailman ensimmäisen niin sanotun dime museumin, jonka sisäänpääsymaksu oli yksi dime eli 10 senttiä. ­

Museossa myös vähävaraiset saattoivat nähdä muun ­muassa täytettyjä piraijoita, formaldehydiin säilöttyjä epämuodostuneita sikiöitä ja epämuodostuneita ihmisiä. 

Lisäksi kävijät saattoivat lentää kuuma­ilmapallolla, ­joka nousi ilmaan museon katolta. P. T. Barnum mainosti Broadwaylla olevaa museotaan valaisemalla katua öisin kirkkaalla valokeilalla. 

LUE LISÄÄ: Historian kuuluisimmat ”kummajaiset” 

Valheilla miljonääriksi

Barnum ei kaihtanut valheita mainos­taessaan esiintyjiään. Hän väitti muun muassa, että karvainen Krao-tyttö oli ”Darwinin puuttuva lenkki” eli tuntematon kehitysvaihe apinan ja ihmisen välistä. 

Mainoksen mukaan Krao oli tappanut Afrikassa kymmenen ihmistä ennen vangitsemistaan. Todellisuudessa Krao oli kotoisin Laosista, missä hänen äitinsä työskenteli kuninkaan hovissa.

Karvainen ”koiramies” Jo-Jo ei liioin ollut elänyt villinä Venäjän metsissä, kuten Barnum uskotteli. 

Jo-Jo oli oikealta nimeltään Fedor Jeftitšev, ja hän oli varttunut ranskalaisessa sirkuksessa. Isänsä tavoin hän kärsi hypertrikoosi-nimisestä sairaudesta, joka aiheutti karvan liikakasvua kasvoissa ja muualla kehossa.

Jäätyään kiinni valheistaan Barnum totesi, ettei hänen tarkoituksenaan ollut huijata ihmisiä vaan tarjota heille viihdettä. 

Siinä hän onnistuikin: yleisö tungeksi museoon, ja Barnumista tuli viihdealan ensimmäinen miljonääri.

Barnumin menestys ei jäänyt muilta huomaamatta. Hänen esimerkkinsä ­innoittamana ­Eurooppaan ja Yh­dys­valtoihin syntyi pian lukemattomia mu­seoita, teattereita ja kiertäviä sirkuksia, joissa esiteltiin kummajaisia: siamilaisia kaksosia, kääpiöitä ja jättiläisiä, parrakkaita naisia, ”apinaihmisiä”, ”pingviininaisia” ja ”hyljepoikia”. 

Barnumin show yhdistyi Baileyn sirkuksen kanssa vuonna 1881. Tuloksena oli ”maailman suurin show”.

© Bridgeman

Sirkuslaisten kaupunki

Jotkut, kuten englantilainen ”elefanttimies” Joseph Merrick, saivat sirkuksessa osakseen huonoa kohtelua. 

Monille sirkus oli kuitenkin turvapaikka, jossa he saattoivat elää kaltaistensa poikkeusihmisten parissa. 

Joskus kiertueilla oli mukana kokonaisia perheitä, joiden jäsenet kärsivät samasta perinnöllisestä sairaudesta, kuten Stilesien ektro­dakty­liaa sairastava ”hummeriperhe”.

Kiertueiden ulkopuolella monet kummajaissirkusten tähdet asuivat Gibson­tonissa Floridassa, jossa sirkusväkeen suhtauduttiin suopeasti: norsuja sai pitää kotipihassa ja sirkusvaunujen pysäköiminen kadunvarteen oli sallittua.

Gibsontonista tulikin oikea kummajaisten kaupunki. Siellä saattoi syödä Giants Place -ravintolassa, jota pitivät jättiläinen Al ja hänen jalaton vaimonsa Jeanie, ja ostaa hedelmiä siamilaisilta kaksossiskoksilta. 

Gibsontonisssa oli myös Yhdysvaltain ­ainoa lyhytkasvuisille mitoitettu postitoimiston palvelutiski. 

Kummajaiset jäivät työttömiksi

Vuonna 1908 tiedejulkaisu Scientific American esitti, että vammaisten ja sairaiden ihmisten esittely maksusta oli epäinhimillistä ja julmaa. 

Samoihin aikoihin alettiin kirjoittaa sairauksien ja epämuodostumien todellisista syistä. 1950-luvulle tultaessa yleinen mielipide kääntyi lopullisesti kummajaissirkuksia vastaan ja viimeisetkin sirkukset joutuivat lopettamaan toimintansa.

Uusi inhimillinen ajattelutapa vaikutti kuitenkin tuhoisesti monien ”kummajaisten” elämään. Jäätyään vaille ansiotyötä he joutuivat turvautumaan sosiaali­tukeen tai päätyivät laitoksiin. 

Ehkä sinua kiinnostaa...