Visa: Siirtomaavallat

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15

Vuonna 1922 Brittiläinen imperiumi ­kattoi 33,7 miljoonaa neliökilometriä. Kuinka suurta osaa maapallon maa-alasta se vastasi?

Minkämaalaiset siirtolaiset perustivat Kapkaupungin nykyisen Etelä-Afrikan alueelle vuonna 1652?

Minkä valtion siirtomaavallasta Vietnam vapautui vuonna 1954?

Henry Stanley löysi David Livingstonen Ujijin kylästä vuonna 1871. Missä myöhemmässä Saksan siirtomaassa Ujiji on?

Moni Euroopan suurkaupunki on roomalaisten perustama. Mitä seuraavista kaupungeista roomalaiset eivät perustaneet?

Tyynellämerellä sijaitseva Uuden-Kaledonian saariryhmä toimi vankisiirtolana vuosina 1853–1897. Mille maalle se kuuluu?

Nykyisen Etelä-Afrikan alueella vuonna 1879 käyty zulusota päättyi zulujen ­tappioon. Kenelle he hävisivät?

Portugali valloitti 22. huhtikuuta 1500 alueen, joka oli melkein sata kertaa sitä ­itseään suurempi. Mikä maa on kyseessä?

Minä vuonna Britannian 13 siirtomaata ­Pohjois-Amerikassa allekirjoittivat itsenäisyysjulistuksen, jolla Yhdysvallat perustettiin?

Berliinin konferenssi vuosina 1884–1885 kuuluu siirtomaahistorian virstanpylväisiin. Mistä konferenssissa sovittiin?

Nykyisten Sambian ja Zimbabwen alueet Afrikassa tunnettiin aiemmin nimellä ­Rhodesia. Mistä nimi Rhodesia tulee?

Yhdysvaltoihin kuuluva St. Croixin saari oli osa Tanskaa vuoteen 1916. Miltä val­tiolta Tanska oli ostanut saaren vuonna 1733?

Kuka julisti Australian ­itä­osan Britannian siirtomaaksi vuonna 1770?

Kuka espanjalainen konkistadori valloitti joukkoineen asteekkien valtakunnan vain kahdessa vuodessa?

Mikä Afrikan valtio tunnettiin vuoteen 1915 asti Euroopassa nimellä Saksan Lounais-Afrikka?

Ehkä sinua kiinnostaa...