Perulainen suurmies ja hänen perheensä saivat mukaansa tuonpuoleiseen niin ruokaa, kotieläimiä kuin palvelijoitakin.

© Shutterstock, Bernard Gagnon & Scanpix

Hautaamisen historiaa: Ihmisuhreja ja keitettyjä ruumiita

Eri puolilla maailmaa on historian kuluessa noudatettu monenlaisia hautaamisrituaaleja: muinaisessa Perussa merkkihenkilöiden seuraksi hautaan tapettiin palvelijoita, ja 1800-luvun Euroopassa ihmiset pelkäsivät niin paljon elävältä hautaamista, että arkkuihin kytkettiin hälytyskello.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Muinainen Peru: Hautajaisissa uhrattiin ihmisiä

Ajanlaskumme alun aikaan vaikut­taneen perulaisen moche-kulttuu­rin ihmiset uskoivat kuoleman olevan matka, jonka jälkeen elämä jatkui tuonpuoleisessa entiseen tapaan. Se näkyi myös heidän ­hautajaisrituaaleissaan.

Vainajille varattiin tuonpuoleiseen ruokaa ja esineitä, jotka kuvastivat heidän yhteiskunnallista asemaansa. ­

Merkkihenkilöt saivat hautaan mukaansa koruja, jalokiviä ja muita arvoesineitä. 

Lisäksi hautajaismenoissa uhrattiin palvelijoita ja sotilaita isäntänsä tai emäntänsä avuksi ja suojelijoiksi manan majoille.

Varakkaat vainajat haudattiin pyramidinmuotoisiin hautarakennelmiin, kun taas tavalliset ihmiset haudattiin mattoon käärittyinä ja heille pystytettiin muistokivi. ­

Rahvaan hautausmaille haudattiin sekä miehiä että naisia.  

Edut: Vainaja sai henkilökohtaiset hyvästit. Vainajan elämän ja mieltymysten mukaan valitut lahjat korostivat hautajaisten yksilöllisyyttä.

Haitat: Hautaus vaati viattomia uhreja. Moni sivul­linen menetti henkensä hautajaisiin liittyneen ihmis­uhrauksen vuoksi.

Maapähkinät olivat tärkeä ruoka, ja niitä pantiin sekä rikkaiden että köyhien hautoihin. 

© Shutterstock, Bernard Gagnon & Scanpix

1800-luku: Hälytyskello pelasti elävältä haudatun 

Elävältä hautaamisen pelko piinasi ihmisiä 1800-luvulla. Euroopassa riehui tuolloin koleraepidemia, ja monet sairastuneet vajosivat koomaan. 

Lääkäreillä ei vielä tuolloin ollut täysin varmoja keinoja todeta ihmistä kliinisesti kuolleeksi, mikä lietsoi pelkoa. 

Ratkaisuksi kehitettiin turvakirstu. Siinä oli naru, josta vedettäessä maan ­pinnalla oleva kello alkoi ­kilkattaa ja ­hälytti apua.   

Turva-arkussa oli kello, jolla elävältä haudattu saattoi kutsua apua. 

© Uspto

1200-luku: Ruumiit keitettiin

Kaukomailla kuolleet ristiritarit ­tuotiin usein kotiin haudattavaksi siunattuun maahan. 

Pahan hajun ja mätänemisen välttämiseksi vainajan aseveljet yleensä keittivät ruumiin vedessä tai viinissä ja erottivat lihan luista, jotka oli helppo kuljettaa kotimaahan hautaamista varten. 

Käytäntö jatkui vuoteen 1300 asti, jolloin paavi kielsi sen. 

Puhtaiksi keitettyjä luita oli helppo kuljettaa pitkiäkin matkoja. 

© Shutterstock

Ehkä sinua kiinnostaa...