Katariina polvistui puolisonsa eteen ja rukoili tätä kohtelemaan häntä oikeudenmukaisesti. 

© Bridgeman Images

Tudor-suvun valta varmistettiin avioerolla

Englannin kuningas Henrik VIII päätti, että hänen avioliittonsa Katariina Aragonialaisen kanssa oli laiton ja Jumalan tahdon vastainen, sillä kuningatar ei 20 avioliittovuoden aikana ollut synnyttänyt elinkelpoista poikalasta. Niinpä kuningas vaati avioeroa oikeudessa ja yritti varmistaa haluamansa lopputuloksen lahjomalla niin todistajia kuin tuomareitakin.

keskiviikko 3. tammikuuta 2018 teksti Linda Corfitz Jensen

Oli 21. kesäkuuta 1529. 

Lontoolaiset tungeksivat Blackfriarsin dominikaaniluostarin edustalla nähdäkseen edes vilauksen kuningas Henrik VIII:sta ja kuningatar Katariina Aragonialaisesta, joiden oli määrä esittää luostarin suuressa salissa lausuntonsa koko valtakuntaa kuohuttavassa avio­ero-­oikeudenkäynnissä.

Henrik VIII halusi erota Katariinasta, jonka kanssa hän oli ollut aviossa jo 20 vuotta. Kansa oli valinnut puolensa, ja etenkin naiset tukivat kiihkeästi kuningatarta, joka oli harras katolilainen ja auttoi avokätisesti valtakuntansa köyhiä. 

Hän oli myös pelastanut satojen alamaistensa hengen muutama vuosi aiemmin, kun hän oli pyytänyt puolisoaan armahtamaan lontoolaiset, jotka olivat nousseet kapinaan kaupungissa asuvia varakkaita ulkomaalaisia vastaan.

Katariinan kansansuosio oli suurin syy siihen, että Henrik VIII oli päätynyt järjestämään julkisen avioero-oikeudenkäynnin. 

Hän halusi esittää oman näkemyksensä asiasta siinä toivossa, että kansa kääntyisi hänen puolelleen. 

Kuningas halusi perillisen

Avioeroprosessia kutsuttiin hienotunteisesti ”kuninkaan suureksi asiaksi”. Pohjimmiltaan oikeudenkäynnissä oli kyse siitä, oliko Henrikin ja Katariinan avioliitto laillinen. 

Katariina oli nuorena ­vihitty Henrikin vanhemman veljen, kruu­nun­prinssi Arthurin kanssa, mutta tämä oli kuollut vain muutama kuukausi häiden jälkeen. 

Leskeksi jäänyt Katariina oli elänyt seitsemän vuotta epävarmana asemastaan, kunnes juuri kruunattu Henrik VIII oli avioitunut hänen kanssaan vuonna 1509.

Katariina oli tuolloin ollut 24-vuotias ja Henrik 17-vuotias. Varmistaakseen avioliittonsa laillisuuden ­Henrik oli hankkinut paavi Hadrianus VI:lta erityisluvan avioitua veljensä lesken kanssa.

Henrikin ja Katariinan avioliitto oli ­ollut onnellinen. Puolisot olivat olleet syvästi kiintyneitä ­toisiinsa, ja Henrikin lähdettyä sotaretkelle Ranskaan Katariina oli toiminut hänen sijaishallitsi­janaan. 

Ajan mittaan Henrik ja Katariina olivat kuitenkin ajautuneet erilleen. Katariina oli synnyttänyt 20 vuotta kestäneen avioliiton aikana useita lapsia, mutta vain yksi, prinsessa Maria, oli jäänyt eloon.

1520-luvulla miespuolisen perillisen puute alkoi piinata Henrikiä. Katariina ei ollut tullut raskaaksi vuoden 1518 jälkeen, ja vähitellen Henrik vakuuttui, ­että tämä ei enää pystynyt saamaan lapsia. 

Tilanne oli kestämätön, sillä Henrik halusi Tudorien suvun pysyvän vallassa myös hänen kuolemansa jälkeen.

Henrikin lähin neuvon­antaja kardinaali Thomas Wolsey tiesi, että kuningas halusi epätoivoisesti poikalapsen. Vuonna 1525 Wolsey istutti Henrikin päähän epäilyksen siitä, että tämän avioliitto Katariinan kanssa oli ollut laiton. 

Kardinaali ­perusteli näkemystä Raamatulla, jonka sanaa ei käynyt kiistäminen. Kolmannessa Mooseksen kirjassa näet sanotaan: 

”Jos joku ottaa vaimoksi veljensä vaimon, on se saastaisuus; hän on paljastanut veljensä hävyn, lapsettomiksi he jääkööt.”

Henrik vakuuttui, että Jumala rankaisi häntä ja Katariinaa laittomasta avioliitosta estämällä heitä saamasta elinkelpoista poikalasta. 

Kuningas ja Wolsey sivuuttivat tarkoitushakuisesti toisen Raamatun kohdan, jossa todetaan, että mies voi naida veljensä vaimon, mikäli näillä ei ole lapsia. Sääntö päti Henrikin ja Katariinan tilanteeseen, mutta kuningas ei siitä piitannut. 

Hän halusi ehdottomasti eron, sillä hän oli ehtinyt iskeä silmänsä Katariina Aragonialaisen hovinaiseen Anna Boleyniin. 

Henrik kyllästyi Anna Boleyniin, joka ei myöskään synnyttänyt hänelle miespuolista perillistä. Anna tuomittiin aviorikoksesta ja mestattiin. 

© Polfoto/Corbis

Kuningatar vetosi Roomaan

Avioero-oikeudenkäynnistä kehkehtyi varsinainen epäoikeudenmukaisuuden, petkutuksen ja vallan väärinkäytön näytös. 

Kuningatar pyysi kerta toisensa ­jälkeen miestään kutsumaan Manner-­Euroopasta puolueettomia lainoppineita varmistamaan, että oikeus toteutuisi, mutta Henrik kieltäytyi. 

Hieman ennen oikeudenkäynnin alkamista Brysselistä kuitenkin saapui notaari, joka kirjoitti ­kuningattaren puolesta vetoomuksen paavi Klemens VII:lle. ­

Katariinan ainoa toivo säilyttää asemansa oli saada oikeudenkäynti siirrettyä paavin päätösvaltaan Roomaan.

Henrikille eron siirtyminen paavin päätettäväksi olisi ollut katastrofi. Katariina oli myös Italiaa hallitsevan Espanjan kuninkaan Kaarle V:n täti, eikä Klemens VII missään tapauksessa halunnut suututtaa Kaarlea. 

Klemensillä ei myöskään olisi ollut juridisia perusteita myöntää Englannin kuninkaalle avioeroa, sillä tällä ei ollut esittää minkäänlaisia pitäviä ­todisteita eikä teologisia argumentteja vaatimuksensa tueksi.

Henrik uskoi, että niin kauan kuin asiaa puitaisiin englantilaisessa tuomioistuimessa, hänen tahtonsa toteutuisi. 

Englannissa tuomareilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin päätyä kuninkaan kannalta myönteiseen ratkaisuun.

Henrik VIII:n valtakaudella kaikki – valamiehet, tuomarit ja syyttäjät mukaan lukien – tiesivät, että mikäli halusi säilyttää henkikultansa, kannatti taipua kuninkaan tahtoon. ­Katariina ei silti suostunut alistumaan taistelutta.  

Kuninkaan avioeron rajut seuraukset

Henrik VIII:n ja Katariina Aragonialaisen ero vaikutti ratkaisevasti kaikkien siihen osalli­sena olleiden elämään. Ero vaikutti myös kansan arkeen, sillä sen seurauksena Englanti irtautui paavin vaikutusvallasta. 

  • Katariina Aragonialainen
  • Oikeudenkäynnin jälkeen Henrik lähetti Katariinan arestiin Kimboltonin linnaan Cam­bridge­shireen. Hän myös kielsi Kata­riinaa ­tapaamasta heidän tytärtään Mariaa, sillä Katariina ja Maria eivät ­suostuneet tunnustamaan Anna Boleynia kuningattarekseen. Katariina piti itseään Englannin laillisena kuningattarena kuolemaansa asti.

  • Henrik VIII
    Kuningas yritti turhaan painostaa paavi Klemens VII:tä myöntämään hänelle avioeron. Joulukuussa 1532 Henrikin rakastajatar Anna Boleyn tuli raskaaksi, ja Henrik avioitui hänen kanssaan salaa. Myöhemmin hänen ensimmäinen avioliittonsa mitätöitiin, ja Anna kruunattiin kuningatta­reksi. Vuonna 1533 Klemens VII erotti Henrikin kirkon yhteydestä, ja vuonna 1534 tämä julistautui Englannin kirkon pääksi.

  • Thomas Wolsey
    Kardinaali Wolseyn piti järjestää kuninkaalle avioero, mutta hän epäonnistui ja menetti sen vuoksi kaikki arvonimensä Yorkin arkki­piispan arvoa lukuun ottamatta. Kuningas herätti henkiin satoja vuosia vanhan lain, jonka mukaan Englannin papit eivät saaneet toimia paavin edustajina, ja syytti Wolseya maanpetturiksi. Wolsey kuoli ollessaan matkalla Lontooseen puolustamaan itseään. 

  • John Fisher
    Rochesterin piispa John ­Fisher julisti avioero-oikeudenkäynnin aikana olevansa valmis kuolemaan vakaumuksensa puolesta. Vuonna 1534 hän kieltäytyi valasta, jolla olisi tunnustanut Henrikin Englannin kirkon päämieheksi, ja tunnusti luottamuksellisesti toiselle papille, ettei ­koskaan voisi pitää kuningasta kirkon päänä. Fisher tuomittiin tämän lausunnon nojalla maanpetturuudesta ja mestattiin. 

Tuomioistuin oli puolueellinen

Blackfriarsin luostarissa kaikki oli valmiina suurta oikeudenkäyntiä varten. Valtakunnan ylhäisimmät ja varakkaimmat miehet olivat paikalla, ja tuomareina toimi kaksi kirkon edustajaa. 

Toinen heistä oli kardinaali Wolsey ja toinen roomalainen kardinaali Lorenzo Campeggio. Tuomarien oikealla puolella korokkeella istui Henrik VIII ja vasemmalla puolella Katariina Aragonialainen. 

Läsnä oli myös 21 englantilaista piispaa sekä syyttäjän ja puolustuksen edustajia.

Oikeudenkäynnin aluksi kuningattaren avustajat joutuivat vannomaan valan, joka esti heitä puhumasta ja kirjoittamasta mitään, mikä ei ollut kirkon ­lakien mukaista. 

Syyttäjiltä ei vaadittu samanlaista valaa, jolloin yksi Katariinan avustajista valitti asiasta. Valitusta ei kuitenkaan huomioitu. Henrikin edustajat saivat esittää asiansa muodossa, joka parhaiten palveli kuninkaan etua.

Tuomarit aloittivat oikeudenkäynnin torjumalla Katariinan pyynnön siirtää asia paavin päätettäväksi. Sen jälkeen he kutsuivat asianosaisia nimeltä. 

Katariina nousi seisomaan ja vetosi vielä kerran mieheensä ja tuomareihin. Hän totesi, että koska hän oli espanjalainen ja Henrik oli Englannin kuningas, hän ei uskonut saavansa puolueetonta oikeudenkäyntiä Englannissa. 

Tuomarit olivat kuninkaan palveluksessa, Wolsey eli kuin ruhtinas kuninkaalta saamiensa arvonimien ja tulojen ansiosta, ja Campeggio oli saanut kuninkaalta lahjoituksena englantilaisen hiippakunnan tuloineen ja oli muutenkin Henrikin vallan alla Englannin kamaralla oleskellessaan.

Sitten oli Henrikin vuoro esittää oma kantansa ja yrittää taivuttaa kansa puolelleen. 

Hän kertoi, miten paljon avioliittoasia oli häntä piinannut, ja väitti epäilleensä avioliittonsa laillisuutta liiton ­alkuajoista lähtien.

Kuningatar vetosi kuulijoihin

Seuraavaksi Katariina pyysi jälleen tuomareita siirtämään asian käsittelyn Roomaan, mutta vastaus oli yhä kieltävä. 

Yhtäkkiä kuningatar nousi istuimeltaan, asteli pystypäin salin poikki ja heittäytyi polvilleen miehensä jalkojen juureen. 

Sitten hän lausui: ”Välillämme vallinneen rakkauden ja Jumalan rakkauden tähden; kunniani tähden, ja tyt­täremme ja sinun itsesi vuoksi, anna ­minulle oikeutta.”

Katariina myönsi, että vain yksi ­hänen kuudesta lapsestaan oli jäänyt eloon, mutta korosti, että hän ei ollut syypää keskenmenoihinsa tai lastensa kuolemaan. 

Lisäksi hän vannoi olleensa koskematon mennessään naimisiin Henrikin kanssa.

Katariina pyysi taas Henrikiä kohtelemaan häntä oikeudenmukaisesti ja toisti, ettei uskonut saavansa oikeutta englantilaisessa oikeusistuimessa, jonka jäsenet olivat Henrikin alamaisia. 

Sitten hän ­rukoili vielä kerran Henrikiä siirtämään asian käsittelyn paaville. ­Lopuksi kuningatar nousi, niiasi puolisolleen ja poistui salista.

Katariinan nöyrä ja vilpitön puhe oli saanut kaikki kuulijat liikuttumaan, ja monet paikallaolijat tuijottivat sanattomina eteensä.

Puhe oli tehnyt vaikutuksen myös Henrikiin, joka vakuutti läsnäolijoille, ­että Katariina oli ollut hänelle paras vaimo, mitä toivoa saattoi. 

Vuonna 1534 paavi kieltäytyi lopullisesti myöntämästä Henrik VIII:lle avioeroa.

© Bridgeman Images

Niskuroiva piispa

Katariinan poistuttua näyttämö oli yksin Henrikin, joka oli sopinut Wolseyn kanssa etukäteen, miten asian käsittely etenisi. Wolsey kysyikin Henrikiltä, oliko tämä tehnyt aloitteen avioeroasiassa.

”En, minä päinvastoin vastustin ajatusta avioerosta”, kuningas vastasi.

Henrik kertoi, että sen jälkeen, kun ajatus avioliiton lainvastaisuudesta oli ­alkanut vaivata häntä, hän oli keskustellut asiasta Canterburyn arkkipiispan William Warhamin kanssa. 

Arkkipiispa oli tukenut kuninkaan epäilyksiä avioliittonsa lailisuudesta, ja sittemmin kaikki Englannin piispat olivat allekirjoittaneet lausunnon, jonka mukaan Henrik VIII:n avioliitto Katariina Aragonialaisen kanssa oli Raamatun sanan vastainen.

Kuningas näytti läsnäolijoille vaikuttavan näköisen asiakirjan, joka oli vahvistettu suurella punaisella sinetillä ja jossa oli kaikkien valtakunnan piispojen allekirjoitus. 

Arkkipiispa myötäili Henrikin lausuntoa: ”Kuningas puhuu totta, ja olen ­aivan varma, ­että kaikki paikalla olevat veljeni ovat ­samaa mieltä.”

Silloin sivummalta kuului määrätietoinen vastalause. Rochesterin piispa John Fisher oli eri mieltä arkkipiispan ja kuninkaan kanssa. 70-vuotias Fisher oli kuningattaren lähimpiä tukijoita ja Englannin rakastetuimpia piispoja. 

Hänen uskonpuhdistaja Martti Lutheria arvostelevat teoksensa olivat tehneet ­hänestä tunnetun katolilaisuuden puolustajan kaikkialla Euroopassa.

”Minä en ole ilmaissut tukeani tälle avioerolle”, Fisher ilmoitti.

”Mitä!” Henrik huusi, ”Eikö tässä ole teidän sinettinne ja allekirjoituksenne?”

”Totisesti ei”, Fisher vastasi ja kääntyi arkkipiispaa kohti. ”Te yrititte taivutella minua allekirjoittamaan, mutta minä vastasin, etten koskaan voisi suostua, sillä se sotii omaatuntoani vastaan!”

Henrik oli raivoissaan siitä, että hänen petoksensa oli paljastunut, ja hän vastasi Fisherille: ”Sillä ei ole merkitystä. Me emme kiistele teidän kanssanne, te olette vain yksi ainoa mies.”

Haluatko lukea lisää historian vallanhimoisimmista hallitsijoista?

Tilaa HISTORIA – katso tarjoukset täältä

Henrikin salaiset häät

Oikeus kokoontui Blackfriarsin luostariin vielä kaksi kertaa, mutta Katariina ei saapunut paikalle, sillä hän ei halunnut joutua kokemaan enää enempää nöyryytyksiä. 

Kuningattaren poissaolosta huolimatta asian käsittely ei edennyt Henrikin toiveiden mukaisesti. ­

Hänen perusteensa erolle olivat juridisesti hatarat, eikä hän voinut todistaa avioliittonsa ­olleen Jumalan tahdon vastainen.

Pitkän viivyttelyn jälkeen paavi otti lopulta kantaa Katariinan pyyntöön ja päätti, että asia ratkaistaisiin Roomassa. 

Henrik tiesi, että paavillinen tuomioistuin ei koskaan myöntäisi hänelle eroa, ja niinpä hänen ainoaksi mahdollisuudekseen jäi pyytää avioliittonsa mitätöimistä. 

Seurauksena oli ­kuninkaan ekskommunikaatio eli kirkon yhteydestä erottaminen ja Englannin kirkon ero Rooman kirkosta.

Sillä välin ­Anna Boleyn oli tullut raskaaksi, ja Henrik avioitui hänen kanssaan salaa 25. tammikuuta 1533. 

Samana keväänä Englannin piispat vihdoin mitätöivät Henrikin ja Katariinan avioliiton ja parlamentti hyväksyi lain, joka kielsi tuomiovallan siirtämisen vierasmaalaisille oikeusistuimille.

Uusi laki esti Katariinaa vetoamasta enää Roomaan. Hän oli hävinnyt taistelun, ja muutamaa päivää myöhemmin Henrik VIII:n ja Anna Boleynin avioliitto julkistettiin kansalle. 

Katariinan ainoa ”voitto” oli se, että kansa raivostui uutisesta eikä koskaan täysin hyväksynyt Anna Boleynia kuningattareksi.

Lue lisää

Anne Hope: The First Divorce of Henry VIII, Trench, Truübner & Co., 1894 G.J. Meyer: Tudors, Informations Forlag, 2011. David Starkey: Six Wives – The Queens of Henry VIII, Vintage, 2004. Catherine Fletcher: Our Man in Rome – Henry VIII & his Italian Ambassador, Bodley Head, 2012.

Ehkä sinua kiinnostaa...