Seeruminkuljettajat Alaskassa 1925.

Leonhard Seppalasta ja Togo-koirasta tuli sankareita Nomen kurkkumätäepidemian pysäyttäjinä.

© Corbis/All over Press samt Library of Congress

Seerumiviesti pelasti lapsia kuolemalta

Tammikuussa 1925 pienessä ja eristäytyneessä Nomen kaupungissa Alaskassa puhkesi kurkkumätäepidemia. Lapsia kuoli, eikä seudun lääkärillä ollut lääkettä vaikeaa sairautta vastaan. Matka koiravaljakolla jäälakeuksien yli oli yhteisön ainoa toivo.

lauantai 14. huhtikuuta 2018 teksti Inger Lise Kontochristos

Kuuluisa koiraohjastaja Leonhard Seppala valjakoineen pyyhälsi täyttä vauhtia kohti Nomen pikkukaupunkia. Hän lähestyi Norton Bay -lahtea. Seppalalla oli täysi työ pitää oikea suunta kovassa tuulessa. Reessään hänellä oli kallisarvoinen lasti – hyvin pakattu metallisylinteri, jossa oli seerumia kurkkumätää vastaan. Jos se ehtisi perille ajoissa, sadat Nomen asukkaat voisivat vielä pelastua vaaralliselta taudilta. Oli tärkeää ehtiä perille mahdollisimman nopeasti, jotta tauti ei jatkaisi leviämistään lasten keskuudessa. Metallilieriö oli ehtinyt matkustaa jo satoja kilometrejä useiden eri koiravaljakoiden kyydissä. 

Vaarallinen lahden ylitys

Nopein reitti Norton Bayn toiselle puolelle kulki jään yli, mutta se oli myös kaikkien riskialttein reitti. Jää saattoi pettää millä hetkellä hyvänsä ja hajota suuriksi lautoiksi, jotka lähtivät ajalehtimaan merelle. Vallitsevassa säässä ei myöskään ollut mahdotonta törmätä jäärailoon. Vaihtoehtoinen reitti tietä pitkin olisi kuitenkin pidentänyt matka-aikaa päivän verran.

ONKO MAAILMASSA JOSKUS VALLINNUT RAUHA?

Seppala oli itse ollut vähällä menettää tyttärensä kurkkumädälle ja ajatteli, että joku hänen ystävistään Nomessa saattaa juuri sillä hetkellä olla menettämässä lapsensa. Sen vuoksi hän otti kurssin jäälle ja toivoi parasta.

Reki heittelehti sinne tänne tuulenpuuskien mukana, ja koirat liukastelivat jäällä, mutta Seppala kannusti niitä eteenpäin. Etummaisena oli Togo, koko Alaskan tunnetuin johtokoira ja hänen oma suosikkinsa jo 11 vuoden ajan. Tuntui siltä, että Togon äärimmäisen kehittynyt suunnistusvainu toimi hyvin, ja että se löytäisi turvallisen reitin yli 30 kilometriä leveän Norton Bayn yli. 

Kaksikymmentä koiravaljakkoa ja noin 150 koiraa osallistui yli tuhannen kilometrin pituiseen seerumiviestiin Alaskan halki.

© Svante Ström

Tautia luultiin ensin kurkkutulehdukseksi

Joitakin viikkoja aiemmin Nomessa lääkäri Curtis Welch oli tutkinut levottomana erään eskimoperheen lapsia. Vanhemmat olivat kertoneet, että lasten kurkut olivat kipeytyneet. Lääkäri näki, että lapset kamppailivat elämästään. Kunnollisten laitteiden puutteessa lääkäri tulkitsi taudin nielurisatulehdukseksi. Lapset kuolivat pian. Lääkärin mukaan se johtui siitä, että eskimoilla oli huono vastustuskyky valkoisten taudeille ja että voimakas kurkkuinfektio saattoi olla kuolemaksi.

ASSYRIA HALITSI KOKO LÄHI-ITÄÄ

Seuraavien päivien aikana kuoli useita eskimolapsia mutta ei valkoisia. Welch sulki kurkkumädän pois vaihtoehdoista, koska se olisi ollut hengenvaarallinen myös amerikkalaisille. Samaan aikaan hän rukoili, ettei olisi väärässä. Kun Welch kutsuttiin kuusivuotiaan Richard Stanleyn luo, hän löysi pahaenteisiä laikkuja pojan nielusta. Welch tunsi kylmiä väreitä selässään. Hän ymmärsi heti, että eskimolapset olivat kuolleet kurkkumätään. Myös Richard kuoli pian, ja lopulta viranomaiset nousivat varpailleen. 

Nomen kaupunki asetettiin karanteeniin

Nome julisti poikkeustilan, ja kaupunki asetettiin karanteeniin. Welch sähkötti heti amerikkalaisviranomaisille saadakseen vastalääkettä. Ilman vastamyrkkyä kurkkumätä leviää nopeasti, ja Nomessa oli vain muutamia annoksia viisi vuotta vanhaa seerumia. Se ei riittäisi montaa päivää, jos käyttöpäivämääränsä ohittanut aine ylipäänsä oli enää käyttökelpoista. Welch oli tilannut sitä lisää jo vuotta aiemmin mutta ei ollut saanut. Ilman vastalääkettä kurkkumätäepidemia saattaisi olla Nomelle todellinen katastrofi. 

Nomessa oli noin tuhat asukasta vuonna 1925, mutta se oli lähin taajama noin 10 000:lle erämaissa eläneelle. 

© Library of Congress

Seerumi aloitti matkansa Alaskan halki

Viranomaiset jäljittivät 300 000 seerumiannosta eri puolilta Alaskaa, sillä olisi kestänyt liian kauan kuljettaa sitä lähimmästä suurkaupungista, joka oli Seattle. Annokset eivät riittäisi loputtomasti, mutta niiden avulla taudin leviämistä voitaisiin hidastaa, kunnes suurempi lasti saataisiin Alaskaan. Äärimmäisten sääolosuhteiden vuosi koiravaljakko oli ainoa mahdollinen kuljetusväline. Seerumi kuljetettiin junalla Nenanaan, missä se lastattiin nopeasti järjestetyn ensimmäisen koiravaljakon kyytiin. Alaskan taitavimmat valjakko-ohjastajat kuljettaisivat aineen satojen kilometrien erämaataipaleen päähän Nomeen. Heidän joukossaan oli eskimoita, intiaaneja, amerikkalaisia ja pari norjalaista. Kaikki olivat valmiita riskeeraamaan oman ja koiriensa elämän. 

Mestariohjastaja Leonhard Seppala

Samaan aikaan, kun ensimmäinen koiravaljakko lähti Nenanasta, Leonhard Seppala lähti 20 koiran kanssa vastakkaiseen suuntaan Nomesta. 48-vuotias Seppala oli kasvanut kalastajakylässä Norjan Finnmarkissa ja muuttanut Alaskaan kultaa etsimään. Kullan sijaan hän löysi toisen intohimon – koiravaljakot. Tuohon aikaan hänet tunnettiin koiravaljakkokilpailujen kruunaamattomana kuninkaana. Hän oli voittanut useasti Nomessa järjestettävän All-Alaska Sweepstakes -koiravaljakkokilpailun, joka tunnettiin kaikkialla Yhdysvalloissa. Seppalan valjakossa juoksi vahvoja siperianhuskyjä. Hänen johtokoiransa oli Togo, johon hän luotti enemmän kuin ihmisin.

HÖYRY JA KONEET MUUTTIVAT KAIKEN

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Seppala olisi tehnyt hakumatkan yksin. Se oli hanke, josta harva olisi selvinnyt. Suunnitelma kuitenkin muuttui sen jälkeen, kun Seppala oli lähtenyt matkaan. Tilanne Nomessa oli niin vaikea, että matkalla päätettiin käyttää useita valjakkoja. Siten seerumi saataisiin perille nopeammin. Ei myöskään voitu ottaa riskiä siitä, että vasta-ainetta ei olisi saatu, jos Seppala ei jostain syystä olisi päässyt perille.

Kun Seppala teki matkaa, Nenanasta lähtenyt seerumi vaihtoi valjakosta toiseen. Etappi etapilta levänneet koirat vetivät kallisarvoista lääkettä eteenpäin. Olosuhteet olivat äärimmäisen vaikeat. Pakkasta oli lähes 60 asteen verran, ja tuulen voimakkuus oli yli kahdeksan metriä sekunnissa. 

Gunnar Kaasen ja johtokoira Balto ajoivat viestin kaksi viimeistä osuutta.

Seerumi oli vaarassa jäätyä

Seerumia piti lämmittää jokaisen etapin jälkeen 15 minuutin ajan, jotta se ei jäätyisi. Lopulta se luovutettiin Seppalalle, jolla oli edessään pitkä ja vaarallinen matka. Aikaa ei ollut hukattavaksi. Nomesta tuli jatkuvasti uusia tietoja sairastuneista ja kuolleista.

Samaan aikaan lääkäri Welch ja kaikki muutkin Nomen asukkaat odottivat epätoivoisesti elintärkeää lastia. Pieni kaupunki muodosti lähimmän sivilisaation noin 10 000 ihmiselle, jotka olivat levittäytyneet satojen kilometrien laajuiselle alueelle. Siitä huolimatta tohtori Welchin johtamassa Maynard-Columbus Hospital -sairaalassa oli vain 25 vuodepaikkaa.

NOSTRADAMUS NÄKI TULEVAISUUDEN

Vain 15 vuotta aiemmin kaupunki oli ollut kultaryntäyksen keskus. Silloin asukkaita oli ollut noin 20 000, pääosa heistä kullankaivajia. Nyt tuo aika tuntui kaukaiselta. Kaupunkilaisia oli jäljellä enää tuhatkunta. Oikeastaan kyseessä oli siis kylä.

Welchille tulvi joka päivä uusia tapauksia. Ihmiset valittivat kurkkukipua ja korkeaa kuumetta, jotka ovat
kurkkumädän ensimmäiset oireet. Yhä useammat sairastuneista kärsivät myös nielemis- ja hengitysvaikeuksista. Ilman hoitoa kurkkumätä voi levitä sydämeen, mikä useimmiten koituu kuolemaksi. Welch odotti, että hänen ei enää kauaa tarvitsisi vain katsella jokaisesta hengenvedostaan taistelevia lapsia. 

Luotettava johtokoira Balto

Apu oli matkalla. Seppala oli ajanut 400 kilometriä lähes ilman lepoa ja oli valjakoineen päässyt Norton Bayn yli ehjin nahoin. Hän lähestyi etappinsa päätöstä. Siellä häntä odottaisi seuraava valjakko, jonka ohjastaja oli Seppalan maanmies ja kollega Nomesta, Gunnar Kaasen. Hänen kyydissään vastalääke jatkaisi matkaansa kohti määränpäätään. Kaasen odotti valmiina Seppalan koiratarhalta lainatun valjakon kanssa. Sen johtokoira oli nimeltään Balto. Seppala ei ollut ottanut sitä mukaan, sillä ajatteli sen olevan liian hidas tehtävää varten. Kaasenin mielestä Seppala aliarvioi Baltoa, niinpä hän asetti sen lainaamansa valjakon keulaan. Kaasenin ja Balton seeruminkuljetusetappi vei heidät läpi paksun hangen ja säröilevän jään. Heidän oli korjattava kurssiaan useaan kertaan. Kaasenin oli luotettava Balton johtoon, sillä huonon sään vuoksi hän ei ajoittain nähnyt edes lähinnä rekeä juosseita koiria. 

Viimeinen koiravaljakko saapuu Nomeen mukanaan vasta-ainetta kurkkumätää vastaan 2. helmikuuta 1925.

© Corbis/All over Press

Kurkkumätäepidemia pysäytettiin

Kun Kaasen tuli viimeisen vaihdon kohdalle, siellä odottavan valjakon ohjastaja Ed Rohn nukkui. Hän oli saanut Nomesta nimenomaiset ohjeet odottaa, kunnes myrsky olisi ohi. Viesti ei ollut tavoittanut Kaasenia, joka aikaa säästääkseen päätti jatkaa matkaansa pysähtymättä suoraan Nomeen.

Seerumi kuljetettiin Nenanasta Nomeen lopulta alle viidessä ja puolessa päivässä. Loppuun ajetut ja palelevat koiravaljakot olivat juosseet yhteensä yli 1 000 kilometriä ja käyttäneet siihen vain kolmanneksen ajasta, joka matkaan alun perin oli arvioitu tarvittavan. Kilpajuoksu kurkkumädän kanssa päättyi siten voittoon. Vajaan viikon kuluttua epidemia oli pysäytetty, ja kaupungin kuukauden verran kestänyt karanteeni voitiin lopettaa. Nome oli pelastunut.  

Balto-koira sai myös Togo-koiran kunnian

Tapausta seuranneessa uutishysteriassa viimeiset etapit seerumia kuljettaneet Kaasen ja Balto saivat kaiken huomion. Se herätti pahaa verta monissa, joiden mielestä Kaasen oli halunnut ajaa myös viimeisen etapin päästäkseen paistattelemaan parrasvaloissa. Heidän mielestään todellisia sankareita olivat Seppala ja Togo. He olivat kaikesta huolimatta tehneet matkaa yli 400 kilometriä kaikkein hankalimmissa oloissa ja ylittäneet vaarallisen Norton Bayn. Kaasen ja Balto olivat kulkeneet 80 kilometriä.

DOUBLE CROSS – SAKSAN AGENTIT PAKOTETTIIN BRITTIEN PALVELUKSEEN

Lehdistö antoi Baltolle kunnian Togon saavutuksista, mikä sai Seppalan raivoihinsa. Hän tiesi, että Baltoa ylistävät kirjoitukset kertoivat tosiasiassa Togon saavutuksista, sillä hän oli kasvattanut molemmat koirat. Balto tuli kuuluisaksi koirana, joka pelasti Nomen. Se pääsi filmille ja sai jopa oman patsaan New Yorkin Central Parkiin.

Vaikka Kaasen ja Balto paistattelivat mediahuomiossa, myös Seppala ja Togo saivat ajan myötä oman osansa huomiosta. He olivat yhdessä muiden operaatioon osallistuneiden kanssa pysäyttäneet epidemian ja pelastaneet kaupungin. 

Miljoona lääkeannosta tuotiin laivalla

Viisi päivää ensimmäisen lastin saapumisesta alus nimeltä SS Alameda toi 1,1 miljoonaa annosta Seattleen. Sieltä lääke kuljetettiin koiravaljakoilla Nomeen. Useat ensimmäisessä kuljetuksessa mukana olleet osallistuivat myös uuteen operaatioon, mutta koska varsinainen hätä oli jo ohi, uudet kuljetukset eivät juuri huomiota saaneet.

Vain muutamaa vuotta myöhemmin lentokoneet olivat kehittyneet niin paljon, että hätäapua saatettiin kuljettaa vain muutamassa tunnissa minne hyvänsä Alaskassa.

Ehkä sinua kiinnostaa...