Joseph Merrickin vartalo ja kasvot olivat niin pahoin epämuodostuneet, että häntä esiteltiin luonnonoikkuna sirkuksessa.

© All Over Press

Elefanttimies kiehtoi ja kauhistutti

Kasvaimia, vääntyneitä luita ja paukamia ihossa: Joseph Merrickin synnynnäinen sairaus teki hänestä kummajaisen. Häntä pilkattiin, nöyryytettiin ja esiteltiin sirkuksessa, kunnes muuan lääkäri muutti hänen elämänsä.

keskiviikko 10. tammikuuta 2018 teksti Dorthe Chakravarty

Lääkäri Frederick Treves aisti ensin vain pimeän ja kylmän, kun hän astui sisään pieneen ja likaiseen kauppapuotiin, jonne valo ei päässyt tunkeutumaan. 

Liikkeen ikkunaa peitti valtava mainoskyltti. Siinä oleva piirros esitti olentoa, joka oli puoliksi mies, puoliksi norsu.

Sirkustirehtööri Tom Norman, joka esitteli yleisölle luonnonoikkuja eri puolilla Lontoota, opasti uteliaan lääkärin peremmälle puotiin. Norman veti sivuun verhon, jonka takana tuolilla istui epämuodostunut olio. 

Valtava pää oli niin turvonnut, että siinä näytti olevan vain yksi silmä. Olio tuijotti ilmeettömänä eteensä. 

Keskellä kasvoja oli lihakimpale, jonka tunnisti nenäksi vain sijaintinsa perusteella. Leuka oli kuhmurainen, ja törröttävän ylähuulen sisäpuoli oli kääntynyt ulospäin.

Olion vartalo oli painunut kieroon, ja sitä peitti paksu iho, joka roikkui monin paikoin paksuina poimuina. Kukkakaalimaisia kasvaimia oli tiheässä. 

Vasenkäsi oli lyhyt ja laiha, oikea oli puolestaan pitkä ja vahva ja päätyi jyhkeään kouraan. Peukalo toi Trevesin mieleen paksun porkkanan ja muut sormet mukulaisen juurakon.

”Nouse ylös”, sirkustirehtööri ärähti. Epämuodostunut olio kohottautui seisomaan ja osoittautui puolipukeiseksi mieheksi. Vastoin Trevesin odotuksia mies ei ollut kooltaan järin suuri. Treves oli varma, että tämä ei osannut puhua tai edes ajatella.

Puodin omistaja kertoi Trevesille, että elefanttimiehen nimi oli Joseph Merrick. 

Treves pyysi Normanilta, että saisi tutkia Merrickiä selvittääkseen, miksi tämän vartalo oli niin epämuodostunut. 

Tarinan mukaan Joseph Merrickin äidin ollessa raskaana hänen päälleen oli rynnännyt pillastunut sirkusnorsu, mutta moinen uskomus ei sopinut Trevesin tieteelliseen maailmankuvaan.

Vastahakoisesti sirkustirehtööri antoi luvan viedä Merrickin läheiseen sairaalaan, London Hospitaliin. Liina kasvoilla ja suuren hatun ja viitan suojissa elefanttimies vietiin sairaalaan. 

Siellä Treves otti Merrickin vartalosta mitat ja piirsi kuvia. Kun muistiinpanot olivat valmiit, Treves ojensi Merrickille käyntikorttinsa. Jos tämä tarvitsisi apua, hän voisi milloin tahansa tulla tapaamaan Trevesiä.

Sairaus runteli Merrickin luut ja aiheutti ihon liikakasvua sekä kasvaimia kaikkialle vartaloon.

© All Over Press

Sirkuksissa esiteltiin outouksia

Frederick Treves kuvasi tapaamistaan elefanttimiehen kanssa kirjassaan vuosia myöhemmin. Historiantutkijat arvelevat lääkärin hieman värittäneen tarinaa, mutta varmaa on, että ensitapaaminen tapahtui marraskuussa 1884.

Ennen uraansa sirkuksessa Merrick oli asunut kurjassa köyhäintalossa synnyinkaupungissaan Leicesterissä. 

Ruoka oli surkeaa, ja raskaita töitä riitti aamusta iltaan. Merrick yritti sopeutua, mutta hänen rujo ulkonäkönsä pelotti muita eikä hänen puheestaan saanut selvää epämuodostuneen suun takia. Koska elämä köyhäintalossa oli sietämätöntä, Merrick päätti hyödyntää rujoa ulkonäköään.

Elokuussa 1884 Merrick tutustui kiertävään sirkukseen, jossa esiteltiin erilaisia luonnonoikkuja. Tuolloin niin sanotut freak show -esitykset olivat yleisiä Euroopassa. 

Kaikki poikkeava kelpasi näytille: oli lihavia naisia ja luurangonlaihoja miehiä, ja yleisö sai ihmetelläkseen miehiä, jotka olivatkin naisia, tai naisia, jotka olivatkin miehiä. 

Tummaihoiset naiset synnyttivät mustia lapsia esiintymislavalla.

Elefanttimiehestä tuli pian esityksen vetonaula. Lapsilta oli esitykseen pääsy kielletty, ja naisia pyörtyili, kun verho vedettiin sivuun. Yleisö värisi inhosta ja kauhusta nähdessään merkillisen, norsumaisen ihmishahmon.

Joseph Merrick kiersi esiintymässä lähes kaksi vuotta. Enimmän aikaa hän vietti lukittuna sisätiloihin, etteivät ihmiset pelästyisi ja esityksen kohokohta latistuisi. Silti sirkusvuodet olivat hänelle hyvää aikaa. 

Vakituisen työn ja palkan ansiosta hän onnistui säästämään melkoisesti rahaa.

Merrickin epäonneksi tarmokkaasti uudistuva Britannia alkoi katsoa karsaasti kansan suosimia kummajaissirkuksia. Kirkon ja politiikan edustajat julistivat, että esitykset eivät sopineet uuteen brittiyhteiskuntaan vaan olivat keski­aikaisia ja nöyryyttäviä. 

Kun esitykset sitten vuonna 1886 kiellettiin, Joseph Merrick menetti leipäpuunsa.

LUE LISÄÄ: Sirkus oli kummajaisten ainoa keino ansaita

Elefanttimies kävi pohjalla

Esitysten lakkauttamisesta alkoi elefanttimiehen jyrkkä alamäki. Hän matkusti Belgiaan, missä hän yritti jatkaa esiintymistä. Mutta myös Manner-Euroopassa poliitikot alkoivat karsastaa luonnon-oikkujen esillepanoa. 

Poliisi keskeytti esitykset yhä uudelleen ja lopulta kielsi kiertelevän sirkuksen toiminnan, jolloin Merrickin tienestit loppuivat. 

Samoin kävi hänen itävaltalaiselle sirkustirehtöörilleen, joka lopulta turhautuneena häipyi Merrickin säästöjen kanssa.

Joseph Merrick oli yksin maassa, jossa kaikki pelkäsivät häntä hänen ulkonäkönsä takia. Hän oli pulassa. 

Kukaan ei puhunut englantia. Hänellä ei ollut ruokaa eikä majapaikkaa, eikä hän tiennyt, miten pääsisi kotiin. Apu kuitenkin saapui yllättävältä taholta. Merrickin rahat aiemmin vienyt itävaltalainen sirkustirehtööri palasi Belgiaan, ja nähdessään Merrickin alennustilan hän osti tälle matkalipun Lontooseen.

Matka oli raskas ja pelottava kokemus. Junassa ihmiset pilkkasivat ja vainosivat erikoista matkakumppaniaan. 

Kanaalin yli lähdössä ollut laiva ei ottanut Merrickiä kyytiin, koska kapteeni pelkäsi matkustajien reaktioita. 

Kesäkuussa 1886 Merrick kuitenkin vihdoin huolittiin laivaan, joka kuljetti hänet määränpäähän Lontooseen.

Ensimmäiset merkit sairaudesta alkoivat näkyä Merrickin ollessa 3-vuotias.

© Polfoto/Topfoto

Merrick ja Treves tapasivat jälleen

Osoittelu, pelästyneet katseet ja kauhun kiljahdukset saattelivat Merrickiä, kun hän yritti kulkea ihmisjoukon halki Liverpool Stationilla. 

Mihin tahansa hän yrittikin mennä, ympärille kerääntyi yhä tiiviimpi ihmismuuri. Jokainen halusi nähdä edes vilauksen oudosta ilmestyksestä, joka sekä pelotti että kiehtoi väkijoukkoa. Uteliaisuus ja pelko kiihdyttivät mieliä, ja väkijoukon ahdistelemana Merrick joutui paniikkiin.

Vasta silloin poliisi saapui Liverpool Stationille ja päästi Merrickin pälkähästä. Konstaapelit saattoivat hänet tyhjään odotussaliin ja lukitsivat oven, jonka taakse uteliaat jäivät parveilemaan.

Merrick rojahti lattialle lopen uupuneena, peloissaan ja haisevana pitkän matkan jälkeen. Poliisit eivät ymmärtäneet sanaakaan hänen muminastaan. 

Vasta kun Merrick veti rypistyneen käyntikortin taskustaan, he tajusivat, minne hänet piti viedä.

Se oli kortti, jonka Frederick Treves oli antanut Merrickille kaksi vuotta aiemmin tutkittuaan hänet. Poliisit toimittivat Merrickin London Hospitaliin, jossa tohtori Treves tapasi uudelleen omalaatuisen potilaansa.

Sairaalaan pääsy oli käännekohta Merrickin elämässä. Hänen sairastamansa keuhkokuume parannettiin, ja hänestä pidettiin kaikin puolin hyvää huolta. 

Treves käsitti, että tämä omituinen mies ei voisi elää sairaalan ulkopuolella, ja toivoi, että Merrick voisi jäädä pysyvästi sairaalan potilaaksi. Se oli kuitenkin mahdollista vain, mikäli joku maksoi hänen ylläpitonsa.

Kätkeytyäkseen tuomitsevilta katseilta Joseph Merrick pukeutui usein hattuun, johon kiinnitetty liina peitti hänen kasvonsa.

© Polfoto/Topfoto

Rahaa tuli tulvimalla

Elettiin aikaa, jolloin varakkaat käyttivät mielellään rahaa hyväntekeväisyyteen. 

Kun elefanttimiehen tarina levisi brittiläisen yläluokan seurapiireihin, sairaalaan alkoi tulvia rahaa. Ensin lääke­tieteelliset lehdet kirjoittivat London Hospitalin potilaan kärsimästä oudosta sairaudesta.

Kun päivälehdet saivat vihiä Joseph Merrickin tarinasta, pian kaikissa Britannian lehdissä kirjoitettiin hänen tapauksestaan. 

Tarina herätti lukijoissa myötätuntoa, ja ihmiset halusivat tukea rahallisesti miestä, joka oli menettänyt kaiken hirvittävän ulkomuotonsa takia.

Merrick sai sairaalasta pienen yksityishuoneen. Treves vieraili usein hänen luonaan ja oppi tulkitsemaan epämuodostuneen suun tuottamaa puhetta.

Monien keskustelujen aikana Treves sai kuulla Merrickin taustoista. Merrick kertoi rakkaasta äidistään, joka oli kuollut varhain, vuosistaan kiertelevänä kummajaisena ja kaikista elämänsä aikana kokemistaan nöyryytyksistä.

Lääkäri Frederick Treves paneutui mielenkiinnolla Merrickin harvinaiseen sairauteen. Hän tutki potilaan läpikotaisin ja järjesti tälle huoneen sairaalasta.

© Mary Evans

Joulukortteja kuninkaallisilta

Kun Treves kertoi Merrickin tarinoita eteenpäin, rahoittajat kiinnostuivat toden teolla epämuodostumien riivaamasta miehestä. Runsaiden lahjoitusten ansiosta sairaalaan saatiin uusi lisärakennus, joka vihittiin käyttöön 1887.

Vihkimistilaisuuteen osallistuivat myös Walesin prinssi ja prinsessa, joista myöhemmin tuli Britannian kuningas Edvard VII ja kuningatar Alexandra.

Kuninkaalliselle parille esiteltiin sairaalaa, ja heidät vietiin tapaamaan Merrickiä. Treves oli mukana ja varoitti, että näky voisi järkyttää prinssiparia, mutta nämä eivät hätkähtäneetkään.

Prinssin ja prinsessan ystävällisyys kaltoin kohdeltua ja halveksittua miestä kohtaan teki suuren vaikutuksen läsnäolijoihin ja myös Merrickiin itseensä, joka purskahti vierailun jälkeen liikutuksesta itkuun. 

Myöhemmin hän ilahtui suuresti saadessaan kortin prinsessalta, ja jouluna hän sai peräti kolme joulukorttia kuningasperheeltä. Hallitsijasuvun kiinnostus aiheutti vierailijoiden virran, kun rikkaat britit halusivat tehdä osansa Merrickin hyväksi. 

He toivat lahjoja, veivät häntä retkille ja osoittivat armeliaisuutta, jollaista Merrick ei ennen ollut osannut edes kuvitella.

11. huhtikuuta 1890 Joseph Merrick löydettiin kuolleena vuoteestaan. Hän oli 27-vuotias ja hyväkuntoinen, joten äkillinen kuolema oli kaikille järkytys.

Treves tutki ruumiin ja totesi kuolinsyyn. 

Yleensä Merrick nukkui istualtaan painavan päänsä takia, mutta kuoliniltanaan hän oli laskenut päänsä tyynylle, ja hänen niskansa oli murtunut ylirasituksesta. Epätavallinen mies kuoli, koska oli halunnut nukkua kuten tavalliset ihmiset.

Historia-lehdessä on lisää kiinnostavia henkilöhistorioita. 

Tilaa HISTORIA täältä

Læs mere

● Michael Howell: The True History of the Elephant Man, Allison & Busby, 2001 ● Christine Sparks: The Elephant Man, Ballantine Books, 2006 ● Nigel Blundell: The World's Most Fantastic Freaks, Bounty Books, 1995

Ehkä sinua kiinnostaa...