Qin Shi Huangdi yhdisti Kiinan vuonna 221 eaa., ja hänestä tuli valtakunnan ensimmäinen keisari. 
© Bridgeman & akg images

6 syytä Kiinan nousulle suurvallaksi

Mikään menneisyyden valtio ei vetänyt vertoja Kiinan kehitykselle. Alussa alueella oli vain keskenään taistelevia pikkuvaltioita, kunnes keisari yhdisti valtakunnan yhdeksi vuonna 221 eaa. Se oli merkittävä käännekohta Kiinan historiassa.

tiistai 16. elokuuta 2016 teksti Benjamin Thomas Christensen

1. Kauppiaat tekivät pitkiä kauppamatkoja

Kiinalaiset alkoivat jo varhain tehdä kauppaa kaukaisten valtioiden kanssa. Heitä lähti Intiaan, Lähi-itään ja Eurooppaan solmimaan kauppasuhteita ja hankkimaan teknistä tietoa,
jota he kehittivät kotimaassaan.

Kiinalaiset keksivät kompassin jo 200-luvulla eaa., mutta sitä käytettiin navigoimiseen vasta vuodesta 1040 lähtien.

Kompassi keksittiin 200-luvulla eaa. 
© everyhistory.org

2. Maatalous kukoisti jo varhain

Muiden muinaisten suurten sivilisaatioiden tapaan Kiina hyödynsi jokiaan. Keltaisenjoen eli Huanghen ja Sinisenjoen eli Jangtsen hedelmällisillä alueilla alettiin harjoittaa tuottoisaa maanviljelyä ja kesyttää eläimiä hyötykäyttöön jo seitsemisen tuhatta vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Tehokkaan viljelyn ansiosta kiinalaiset pystyivät tuottamaan ruokaa paljon suuremmalle väkimäärälle kuin oli tarpeen.

3. Imperiumi vahvistui sotimalla

Pikkuvaltioiden väliset jatkuvat sodat johtivat uusien aseiden ja sotastrategioiden kehittymiseen. Kiinalaiset käyttivät sodassa hevosia ja keksivät varsijousen jo 500-luvulla eaa., kun taas Euroopassa varsijousi kehitettiin vasta noin 399 eaa. Uuden tekniikan avulla Kiinan keisari pystyi valloittamaan naapurivaltioita.
Kiinan armeija käytti jo varhain hevosia. 
© Chanping Museum

4. Kirjoitettu kieli tehosti viestintää

Noin vuonna 1300 eaa. kiinalaisilla oli jo toimiva kirjoitusjärjestelmä, jonka ansiosta viestejä pystyi lähettämään pitkien matkojen päähän. Kirjoittamisen merkitys vain vahvistui, kun kiinalaiset keksivät paperin noin vuonna 105.

5. Kiina rikastui silkkikaupalla

Vuoden 3300 eaa. paikkeilla kiinalaiset kehittivät menetelmän valmistaa silkkiperhosen toukkien kehräämästä kuidusta kangasta. Kauppiaat muualta Aasiasta, Pohjois-Afrikasta ja
Euroopasta himoitsivat silkkiä, jonka valmistusmenetelmän kiinalaiset pitivät visusti salaisuutena. Silkin kysyntä johti kauppakaravaanireittien perustamiseen noin vuodesta 200 eaa. lähtien. Silkistä saadut tulot lisäsivät Kiinan vaurautta, ja niillä muun muassa ylläpidettiin suurta armeijaa.

6. Kiinalaiset olivat monen alan edelläkävijöitä

Kiinan tehokas maatalous johti valtavaan väestönkasvuun, ja yhteiskunnan pyörittämiseksi tarvittiin monen alan osaajia. Jo ammoin valtakunnassa syntyi erilaisia asiantuntija-ammatteja, kuten seppiä, kirjureita ja lääkäreitä, joiden harjoittajat kokeilivat ja kehittivät uusia menetelmiä. Vuoden 600 eaa. tienoilla kiinalaiset kehittivät tehokkaan rauta-auran ja kylvömenetelmän,
jotka keksittiin Euroopassa vasta 1730-luvulla. Kiinalaiset käyttivät sodankäynnissä myös myrkkykaasua, jota levitettiin palkeilla. 
Kädentaidot olivat arvossaan muinaisessa Kiinassa.
© Bridgeman

Ehkä sinua kiinnostaa...