Keskiaika (800 - 1400)

Irlannin vanhin viikinkiasumus löytyi

Vuonna 841 viikingit talvehtivat ensimmäistä kertaa Irlannissa sen sijaan, että olisivat purjehtineet kotiin. Nyt heidän asumuksensa on paikannettu.

Toistaiseksi ­asuinpaikalta on ­kaivettu esiin noin 200 esinettä, mutta ”saaliin” uskotaan ­kasvavan vielä.
Eamonn P. Kelly & Luke Torris
Toistaiseksi ­asuinpaikalta on ­kaivettu esiin noin 200 esinettä, mutta ”saaliin” uskotaan ­kasvavan vielä.

Arkeologit ovat löytäneet linnoitetun asuinpaikan, jonka viikingit perustivat Irlantiin vuonna 841. Nyt löytyneen asumuksen kerrotaan olevan yksi parhaiten säilyneistä ­viikinkien asuinpaikoista.

Linnoitus sijaitsi Irlannin­mereen laskevan Glydejoen suulla, ja sitä ympäröi syvä kaivanto. Kaivauksissa löytyneiden työkalujen ja sulatusuunien perusteella tutkijat uskovat viikinkien talvehtineen alueella ja korjanneen talven aikana laivojaan. ­Kaivauksia johtavan Mark Clintonin ­mukaan asumus on melko varmasti vanhoissa aikakirjoissa mainittu Linn Duchaill.

”Vuonna 841 viikingit viettivät ensimmäistä kertaa talven Irlannissa sen sijaan, että olisivat purjehtineet kotiin. Vanhojen lähteiden mukaan he talvehtivat nykyisen Dublinin tienoilla sekä toisessa, tähän asti ­tuntemattomassa paikassa”, Clinton kertoo.

Arkeologit ovat lyhyessä ajassa kaivaneet esiin jo yli 200 esinettä, ja niitä uskotaan löytyvän lisää. Löytö on ­merkittävä, sillä Linn Duchaill on säilynyt maakerrosten alla ­lähes koskemattomana.

Tiesitkö että...

...viikingit hyökkäsivät Irlantiin ensi ­kerran vuonna 795, jolloin he ryöstivät pohjoisessa Rathlin Islandilla sijaitsevan luostarin. Siitä lähtien he ryöstelivät Irlannin rannikkoseutuja säännöllisesti.

Iirit ­yrittivät puolustautua mutta eivät mahtaneet sotaisille viikingeille mitään. Vuonna 841 viikingit perustivat ­vihreälle saarelle ensimmäiset tilapäiset asumukset, ja myöhemmin rannikolle ­syntyi pysyviä viikinkikaupunkeja, kuten Dublin, ­Wexford ja Cork.

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.