Rauhallinen sunnuntaiaamu Pearl Harborissa rikkoutui pommien räjähdyksiin, ja yhdysvaltalainen tukikohta muutui hetkessä laivojen hautausmaaksi. Yhdysvallat oli vedetty mukaan pitkään ja veriseen Tyynenmeren sotaan, jossa menehtyi 400 000 sen kansalaista.
Ostia oli antiikin ajan vilkkaimpia satamia, jonka kautta kaikkialle Rooman valta-kuntaan virtasi tärkeitä elintarvikkeita ja kaukomaiden kauppatavaroita.
Vaarallisia loukkuja, kaksinkertainen muuri ja varastot täynnä pitkään säilyviä elintarvikkeita; keskiajalla linnojen piti aina olla valmistautuneita piirityksen varalta.
Palestiinalaisten terroristien kaappaama Lufthansan lento 181 jatkoi epätoivoista matkaansa kentältä toiselle erikoisjoukkojen valmistellessa panttivankien vapauttamista.
Mystisestä tanssimaniasta, siitä, miten Skotlannista tuli muodikas, Buffalo Billistä, Amazonjoen löytämisestä ja Marie Curiesta.
Tieteen Kuvalehti Historia on Pohjoismaiden suurin historiaa käsittelevä lehti. Osta lehti, saat sen hyvinvarustelluista lehtimyymälöistä. Irtonumero maksaa 8,50 euroa.
Voit myös tilata lehden – saat esimerkiksi tilauksesi 2 ensimmäistä lehteä ja tilaajalahjan hintaan 6,90. Lue lisää tarjouksesta.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.