Uudesta lehdestä löydät muun muassa seuraavat artikkelit:
16. joulukuuta 1944 Ardenneilla Belgiassa pääsi helvetti irti. Saksalaisten panssarijoukot mursivat voimakkaan tykistötulituksen tuella yhdysvaltalaisten puolustuslinjan. Alkoi Saksan viimeinen merkittävä hyökkäys liittoutuneita vastaan.
Lontoon asukkaat saivat vuonna 1814 hämmästeltävää, kun kaupungissa syttyivät ensimmäiset kaasuvalot. Pian kaasuvalot yleistyivät muuallakin Euroopassa.
Ottomaanien mahtavat sulttaanit olivat usein kauniiden ja ovelien haareminaisten talutusnuorassa.
Tutkijat uskovat pian ratkaisevansa Kiinasta 75 vuotta sitten löytyneiden vaaleahiuksisten muumioiden arvoituksen.
Charles Lindbergh taisteli lähes 34 tuntia vilua ja väsymystä vastaan maailman ensimmäisellä Atlantin ylittävällä yksinlennolla vuonna 1927. Muutama vuosi myöhemmin pitkät lennot olivat arkipäivää.
Amerikan turkismetsästäjät, Opas normannien maailmaan, Varsijousi Merirosvoaiheinen visa Afrikan suuret valtakunnat.
Tieteen Kuvalehti Historia on Pohjoismaiden suurin historiaa käsittelevä lehti. Osta lehti, saat sen hyvinvarustelluista lehtimyymälöistä. Irtonumero maksaa vain 8,50 euroa.
Voit myös tilata lehden – saat esimerkiksi 2 lehteä ja tilaajalahjan hintaan 5,90. Lue lisää tarjouksesta.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.