Kapinoivat nunnat

Eräänä aamuna vuonna 1583 katolisen kirkon inkvisiittori Eliseo Capis saapui San Lorenzon luostariin Bolognaan. Luostarin käytävillä nunnat supisivat hermostuneina keskenään.

Kaikki tiesivät, kuka Capis oli. Hän oli aiemmin tuominnut ihmisiä kuolemaan roviolla, ja hänet oli lähetetty luostariin vakavalle asialle. Huhuttiin nimittäin, että San Lorenzon nunnat harjoittivat noituutta, ja paavin lähettilään tehtävä oli ottaa selvää huhujen todenperäisyydestä.

Capis istuutui tuoliin parlatoriumissa eli luostarin keskusteluhuoneessa. Huoneen poikki kulki seinä, jossa olevan pienen ristikkoikkunan kautta luostarin asukkaat saattoivat puhua seinän toisella puolella olevan vieraansa kanssa.

Tänään keskusteluhuone toimi kuitenkin kuulusteluhuoneena. Abbedissa oli inkvisiittorin ensimmäinen todistaja. Capis tarkasteli abbedissaa tiukasti ristikon läpi tämän puhuessa.

”Puhun vastentahtoisesti, sillä en tiedä mitään varmuudella. Olen kuitenkin kuullut, että noituutta olisi harjoitettu kadonneen violan (alttoviulu) löytämiseksi. Jotkut sanovat, että noviisi Angela Tussignana on magian avulla yrittänyt selvittää, kuka violan on ottanut. Mutta vain Jumala tietää, pitääkö se paikkansa.”

Capis oli tottunut kierteleviin vastauksiin ja arveli, että tapauksen selvittäminen voisi kestää pitkään. Hänen olisi kuulusteltava sataa nunnaa ja muuta todistajaa. Lisäksi hänen olisi laadittava raportti paikalliselle piispalle ja kardinaalien komitealle Vatikaanissa, ja kirkon erityissäännöt vain vaikeuttivat hänen tehtäväänsä. Ohjeen mukaan muun muassa ”nunnia ei yleensä kiduteta, mutta heitä voidaan tarpeen niin vaatiessa uhata sillä”.

Capisin kuulustelupöytäkirjat ovat nykyään Vatikaanin arkistossa Roomassa. Yhdysvaltalainen historioitsija Craig A. Monson on käynyt läpi joukon nunnien rikkomuksia ja kuulusteluja koskevia asiakirjoja 1500–1700-luvuilta. Paljon kirjeitä ja asiakirjoja on kadonnut, mutta joissakin tapauksissa tapahtumakirjaukset ovat säilyneet alusta loppuun. Yksi näistä on San Lorenzon tapaus.

Asiakirjat kertovat yllättäviä asioita luostarielämästä ja paljastavat, että elämä muurien takana ei ollut pelkästään pyhitetty Herralle. Nunnat ja etenkin noviisit olivat usein hyvin turhautuneita elämäänsä eristettynä ulkomaailmasta.