Israelilaiset arkeologit ovat kaivaneet esiin kuningas Herodes Suuren talvipalatsin teatteriaition. 8 x 7 metrin suuruinen aitio sijaitsee neljällesadalle hengelle tarkoitetun teatterin ylimmässä kerroksessa. Herodes rakennutti teatterin palatsiin vuoden 15 eaa. paikkeilla.
Arkeologi Jehud Netzer, joka on yksi Israelin johtavista Herodes-asiantuntijoista, kertoo, että kuningas maalautti teatterin seiniin valeikkunoita jokimaisemineen.
Herodeksen talvipalatsi sijaitsi Juudean aavikolla yli 700 metrin korkuisen keinotekoisen kukkulan laella. Palatsin kaivaukset aloitettiin vuonna 2007. Palatsissa oli teatterin lisäksi myös suuri vesiallas, kylpylä ja puutarhoja. Herodeksen kuoleman jälkeen juutalaiskapinalliset käyttivät palatsia linnoituksena. Rooman joukot tuhosivat palatsin ja teatterin vuonna 71.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.