Tel Avivin yliopiston tutkijat ovat uutistoimisto AP:n mukaan vahvistaneet, että vuonna 2008 haudanryöstäjien hallusta löydetty luita sisältävä arkku on todellakin 2 000 vuotta vanha. Etenkin arkun kyljessä oleva kirjoitus ”Miriam, Kaifaan pojan Jeesuksen tytär” on askarruttanut tutkijoita ja jakanut mielipiteitä arkun aitoudesta.
Nimi Kaifas herätti tutkijoiden kiinnostuksen, sillä se esiintyy Uudessa testamentissa, jossa Kaifasta kuvataan yhdeksi Jeesuksen ankarimmista tuomitsijoista. Kaifas oli Jerusalemin ylipappi, joka totesi Jeesuksen syylliseksi jumalanpilkkaan sillä perusteella, että tämä oli sanonut olevansa Messias. Arkun kaiverrus antaa aihetta olettaa, että arkku on tämän Kaifaan lapsenlapsen.
Aluksi asiantuntijat pitivät kirjoitusta väärennöksenä. Kolme vuotta kestäneiden tutkimusten tulos on kuitenkin, että kirjoitus on aito ja että siinä mainittu Kaifas on sama henkilö, josta Raamatussa puhutaan.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.