Ikivanha Amerikan ­kartta onkin aito

Tanskalainen asiantuntija väittää, että kiistelty vanha Vinlandin kartta on aito. Niin ollen eurooppalaiset olisivat tienneet Amerikasta jo yli 50 vuotta ennen Kolumbusta.

Tutkittuaan karttaa perinpohjaisesti viiden vuoden ajan Tanskan kuninkaallisen taideakatemian tutkija Rene Larsen on vakuuttunut niin sanotun Vinlandin kartan ­aitoudesta. Kartan aitous on kyseenalaistettu siitä lähtien, kun kartta ilmaantui julkisuuteen noin 50 vuotta sitten.
”Yksikään viimeisten viiden vuoden aikana tekemämme testi ei osoita kartan olevan väärennös”, Larsen toteaa.
Tutkimuksissa on analysoitu niin kartan mustetta, kirjoitusta, madonreikiä kuin itse pergamenttiakin, minkä lisäksi kartalle on tehty radiohiiliajoitus. Sen mukaan kartta on laadittu noin vuonna 1440 eli 50 vuotta ennen kuin Kolumbus ”löysi” Amerikan vuonna 1492. Larsen uskoo, että kartta piirrettiin kirkolliskokouksen yhteydessä Baselissa.
Maailmankarttaan on piirretty myös Grönlanti ja Newfoundland, islantilaisten saagojen Vinland, jonka viikingit asuttivat vuoden 1000 tietämillä. Ajoitus osoittaa, että kartta ei suinkaan ole peräisin viikinkiajalta, vaikka se perustuukin pohjolan asukkaiden tietämykseen Amerikasta.

Historian parhaat jutut

Historian 5-vuotisen taipaleen kunniaksi olemme keränneet parhaat jutut juhlanumeroon.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Mikä alla olevista on mielestäsi historian vaikutusvaltaisin teos?


Testaa tietosi - Terrorismi

Mikä pommi-isku? Pommi tuhosi kuvan rakennuksen ja tappoi kaikkiaan 168 ihmistä.

Testit: Testaa tietosi tässä – ehkä myös opit jotain uutta...

Testaa tietosi - Latinalainen Amerikka

Kuka henkilö?

Testit: Testaa tietosi vastaamalla 16 tiukkaan kysymykseen – ehkäpä opit jotain uutta...