Cousteau - pinnan alle

Kun 25-vuotias Jacques-Yves Cousteau tammikuussa 1936 heräsi, hän ymmärsi, että hänen uransa lentäjänä oli ohi. Hän oli menettänyt isänsä Salmson-urheiluauton hallinnan tiukassa neulansilmämutkassa, ja nyt hän ma­kasi sairaalassa. Häneltä oli murtunut 12 luuta ja hänen toinen keuhkonsa oli puhki, oikea kätensä halvaantunut ja tulevaisuutensa murskana.

Hän oli lentäjänkoulutuksessa loppusuoralla, mutta nyt lääkärit halusivat amputoida hänen oikean kätensä. Se oli tulehtunut eikä sen toiminta enää koskaan palautuisi, hänelle kerrottiin. ”Ennemmin kuolen kuin elän yksikätisenä”, vastasi sinnikäs nuori ranskalainen. Hän aikoi toipua täysin toimintakykyiseksi lääkärien ennusteista huolimatta.

1943: Sukelluslaitteilla vapaasti syvyyksiin. Cousteau kehitti Émilie Gagnanin kanssa hengityslaitteen, jonka periaate on yhä käytössä laitesukelluksessa. Regulaattorissa on kaksi osaa. Painepullossa oleva 1. vaihe laskee pullosta tulevan ilman paineen vain noin 10 baaria ympäröivää painetta korkeammaksi. Ilma kulkee letkua pitkin 2. vaiheeseen suukappaleeseen. Siinä on venttiili, jonka avulla sukeltaja voi puhaltaa uloshengitys­ilman takaisin 1. vaiheeseen, jossa se poistetaan. Patentoitu järjestelmä saavutti nopeasti suuren suosion.

Jonkin ajan kuluttua hänet siirrettiin tykistöupseeriksi Toulonin laivastotukikohtaan, missä hän käytti kaiken vapaa-aikansa kuntoutumiseen. Kädessä ollut tulehdus oli kuin ihmeen kaupalla
parantunut, ja toipuminen eteni hyvin, vaikka hän oli yhä heikko ja kivulias.

Eräänä päivänä Cousteaun upseerikollega Philippe Tailliez antoi hänelle neuvon: ”Lähde mereen uimaan. Se auttaa sinua saamaan voimasi takaisin.” Tailliez itse oli intohimoinen uimari ja ui aina kun se vain oli mahdollista.

Cousteau oli valmis kokeilemaan kaikkea, mikä voisi lievittää kipuja, ja seuraavana päivänä miehet lähtivät Toulonin kalliorannalle. Tailliez lähti kotitekoisilla sukellusvarusteillaan harppuunoimaan kalaa Cousteaun räpiköidessä kipeine raajoineen rantavesissä. Uintiretkistä tuli heille pian päivittäistä rutiinia. Eräänä iltapäivänä Tailliez tar­josi sukellusvälineitään Cousteaulle kokeiltaviksi, mutta tämä kieltäytyi kohteliaasti. Cousteaun mielestä meri oli vain pintaa, kuin tie, jota pitkin saattoi kulkea satamasta satamaan. Kun Tailliez kuitenkin toisteli tarjoustaan, tarttui Cousteau siihen vihdoin.

Vaivalloisesti hän puki ylleen ystävänsä alkeelliset varusteet. Räpylät oli tehty kumilla päällystetyistä sahanteristä, maski lentäjänlaseista ja snorkkeli puutarhaletkusta. Kun Cousteau painoi päänsä pinnan alle, hänen elämänsä muuttui. Hänen silmiensä eteen aukeni uusi tuntematon maailma: punaisia, oransseja ja liiloja meritähtiä kallioseinämissä, halkeamista pilkottavia merisiilinpiik­kejä ja ympärillä uiva makrilliparvi.

Näky teki häneen lähtemättömän vaikutuksen, ja hän paloi halusta päästä ikuistamaan vedenalaisia ihmeitä.

Kamera hillopurkissa

14-vuotiaana Cousteau oli ostanut säästämillään rahoilla yksinkertaisen kaita­filmikameran ja kuvannut ensimmäisen filminsä serkkunsa häissä. Elokuvan laatu ei ollut mitenkään erinomainen, mutta filmi sai perheen keskuudessa myönteisen vastaanoton, mikä kannusti Cousteauta kuvaamaan lisää.

Koulussa nuori kuvaaja pärjäsi vain kohtalaisesti. Häntä pidettiin outona, eikä hän harrastanut urheilua, mutta elokuvan maailma veti häntä puoleensa. Hänen toiveammattinsa olivat selvät: elokuvantekijä – tai ehkä lentäjä.

Lentäjäkoulutuksensa aikana Cousteau oli kuvannut innokkaasti vapaa-aikanaan, ja auto-onnettomuuden jälkeen hän alkoi suunnitella elokuvista uutta uraa lentämisen sijaan. Uintiharrastuksensa myötä Cousteau innostui pian ajatuksesta kuvata veden alla. Hän oli niin lumoutunut löytämästään uudesta maailmasta, että hän halusi jakaa sen kaikkien kanssa, ja mikäpä olisi parempi tapa kuin kuvata sitä filmille.

Cousteau työsti kumitiivisteisestä hillopurkista 8-milliselle kameralleen vesitiiviin kotelon ja sukelsi kameran käydessä kuuden metrin syvyyteen. Hän pidätti hengitystään ja kuvasi noin minuutin verran, kunnes hänen oli pakko ponkaista pinnalle vetämään henkeä.

Hän oli kuvannut ensimmäisen kerran veden alla. Hänen kanssaan iloitsi hänen nuori vaimonsa Simone, jonka kanssa Cousteau oli mennyt naimisiin heinäkuussa 1937.

Miinanraivaajasta tutkimusalukseksi. Calypso palveli 45 vuotta Cousteaun uivana päämajana, joka tuli tunnetuksi ympäri maailmaa. Aluksella oli kaikki tarvittava maailman merten ja jokien tutkimiseen ja kuvaamiseen. Cousteau löysi Maltan pää­kaupungin Vallettan satamasta vuonna 1950 entisen miinanraivaajan Calypson. 42 metriä pitkä puinen alus ei ollut sellaisenaan Cousteaun käyttöön sopiva, mutta se rakennettiin telakalla käytännössä uudestaan uudenaikaiseksi tutkimusalukseksi. Calypsosta tuli Cousteaun tutkimusretkien symboli. Aluksen neljällä kannella oli muun muassa pimiö, studio, josta saattoi lähettää suoraa televisiokuvaa, sekä laboratorio kasvien ja eläinten tieteellistä tutkimusta varten. Kesästä 1951 alus uhmasi niin trooppisia hirmumyrskyjä kuin jäisiä napavesiäkin, mutta vuonna 1996 se tuli tiensä päähän, kun Calypso upposi kahden aluksen törmäyksessä. Sitä on restauroitu perusteellisesti, ja työ saataneen päätökseen vuoden 2010 loppuun mennessä.

Cousteau kehitti ”vesikeuhkon”

Simonen isä, Henri Melchior, oli hallituksen jäsen Air Liquide -yrityksessä, joka oli yksi Euroopan suurimmista kaasuntuottajista. Kun Ranskassa alkoi toisen maailmansodan aikaan olla pulaa bensiinistä, yritys halusi kehittää keinoja käyttää autoja kaasuilla. Sitä varten kokeiltiin erilaisia venttiileitä, ja kehitystyötä johti insinööri Émile Cagnan.

Vuonna 1942 Cousteau otti yhteyttä Cagnaniin. Cousteau oli yrittänyt kehittää järjestelmää, jonka avulla ihminen voisi liikkua ja hengittää vapaasti veden alla, mutta hän oli ajautunut umpi­kujaan. Ongelmana oli tuottaa missä tahansa syvyydessä olevan sukeltajan hengitettäväksi aina sopivassa paineessa olevaa ilmaa. ”Siis jotain tämän tapaista, vai?” tokaisi Cagnan ja ojensi Cousteaulle venttiilin, jonka hän oli kaivanut kirjoituspöytänsä laatikosta.

Tuskin kolmen viikon kuluttua Cagnan ja Cousteau olivat valmistaneet ”vesikeuhkon”, Aqua-Lungin, prototyypin, ja eräänä kesäkuun aamuna vuonna 1943 Cousteau teki historiaa, kun hän veti ensimmäistä kertaa laitteen avulla ilmaa keuhkoihinsa veden alla. Haaveet lentämisestä lintujen lailla olivat jääneet taa; nyt hän saattoi sen sijaan uiskennella veden alla kuin kalat.