Kiinan muuri pysyy koossa riisin voimalla

Kiinan muurin kestävyyden salaisuudeksi on osoittautunut laasti, joka sisältää muun muassa riisiä.

Ming-keisarit rakennuttivat Kiinan muurin pitkälti nykymuotoonsa aiempien hajanaisten maa- ja kivivallien tilalle.
Bridgeman
Ming-keisarit rakennuttivat Kiinan muurin pitkälti nykymuotoonsa aiempien hajanaisten maa- ja kivivallien tilalle.

Tutkijat ovat selvittäneet Kiinan muurin kestävyyden salaisuuden. Zhejiangin yliopiston kemistin Zhang Bingjianin mukaan rakennuskivien välinen laasti koostuu riisijauhon ja sammutetun kalkin sekoituksesta, joka muodostaa äärimmäisen kestävän sidosaineen.

Riisilaasti on kiinnittänyt kivet niin tiukasti yhteen, että rikkaruohot eivät pysty monin paikoin vieläkään kasvamaan muurin halkeamista. Sekoitus teki muurista lisäksi joustavan niin, että se on kestänyt hyvin maanjäristyksiä ja muita luonnonmullistuksia.

Rakennustyöt herättivät kuitenkin kansassa närää, sillä muurin 1300–1600-luvuilla nykyasuunsa rakennuttaneet Ming-keisarit verottivat kansalta valtavia määriä riisiä rakennustyöläisten ruokkimiseksi ja muurilaastin tykötarpeiksi.    

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.