Muinaisen Egyptin lääkärit taisivat luonnonlääkinnän salat ja osasivat hoitaa mitä moninaisimpia vaivoja.

© Polfoto/Corbis

Palsamointi opetti anatomiaa egyptiläisille lääkäreille

Faraoiden Egyptin lääkärit pystyivät hoitamaan mitä moninaisimpia vaivoja ­palovammoista luunmurtumiin, ja heidän maineensa kiiri kauas. Lääkärien osaaminen perustui palsamointiin ja kirjoitustaitoon – sekä taikauskoon.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017 teksti Klaus Larsen

”Sekoitetaan sian­silmä, anti­monia, punaokraa ja hieman hunajaa ja kaadetaan seos ­potilaan korvaan, niin hän paranee.”

Näin hoidettiin sokeutta faraoiden ajan Egyptissä. Nykylääkäreistä noin 3  500 vuotta vanha hoito-ohje saattaa kuulostaa epäilyttävältä, mutta omana aikanaan egyptiläiset lääkärit olivat tunnettuja taidoistaan.

Egyptiläisten lääkärien maine levisi niin laajalle, että naapurivaltioiden ­kuninkaat kutsuivat usein Egyptistä lääkärin apuun, kun he itse tai joku heidän perheestään sairastui. 

Kreikka­lainen historioitsija Herodotos vieraili Egyptissä 400-luvulla eaa. ja kirjoitti matkansa jälkeen, että Persian kuningas Kyyros oli pyytänyt farao Amasista lähettämään ­hänelle parhaan silmälääkärinsä.

Jo vuoden 700 eaa. tienoilla kreikkalainen runoilija Homeros kuvaili Egyptiä maaksi, ”jossa hedelmällinen maaperä tuottaa hoitavia kasveja, monenlaisia lääkeyrttejä ja lukemattomia myrkyllisiä kasveja”, ja jossa ”kaikki tietävät lääketieteestä enemmän kuin ihmiset muissa maissa”.

Kuolleet auttoivat eläviä

Egyptiläisten etumatka muunmaalaisiin lääkäreihin nähden perustui pitkälti egyptiläisten tapaan palsamoida vainajat. 

Muissa kulttuureissa ruumiiden leikkelyä pidettiin tabuna ja kuolleet joko haudattiin tai poltettiin, kun taas Egyptissä ruumiit avattiin ja sisäelimet poistettiin ­ennen palsamointia.

Palsamointiprosessi antoi egyptiläi­sille ainutlaatuisen tarkan kuvan ihmiskehon anatomiasta. 

Kuolleista saatu tietämys koitui elävien eduksi, sillä lääkärit hyödynsivät palsamoinnin tuottamaa mittavaa anatomiantuntemusta sairauksien diagnosoimiseen ja parantamiseen.

Palsamointiprosessin kuluessa egyptiläiset perehtyivät yksityiskohtaisesti ­ihmiskehon rakenteeseen. 

Vainajan ­aivot poistettiin työntämällä sieraimen kautta kalloon pitkä koukku, jolla aivot kaavittiin nenän kautta ulos. Toimen­pide edellytti vankkaa kallon rakenteen tuntemusta, ja nykyajan neurokirurgit käyttävät samaa reittiä suorittaessaan ­aivojen tähystysleik­kauksia.

Suolet ja sisäelimet sydäntä lukuun ottamatta poistettiin nivusiin tehdyn pienen viillon kautta, minkä jälkeen ne säilöttiin ruukkuihin. Sydän jätettiin paikoilleen, sillä egyptiläiset uskoivat ihmisen sielun asuvan siellä.

Palsamoijat tunsivat kaikesta päätellen tarkoin sisäelinten sijainnin vatsa- ja rintaontelossa, ja luultavasti he myös tiesivät, mikä kunkin elimen tehtävä oli.

1600-luvulta eaa. peräisin olevasta Smithin papyruksesta käy ilmi, että muinaiset egyptiläiset tunsivat myös pulssin ja tiesivät sen yhteyden sydämeen. ­

Verenkierrosta egyptiläiset eivät sitä vastoin eivät ilmeisesti olleet perillä, eikä kirjoituksissa tehdä eroa verisuonten, jänteiden ja hermojen välillä. 

Oletko kiinnostunut Egyptistä?

Lähde HISTORIAN ainutlaatuiselle VIP-matkalle faraoiden valtakuntaan.

Vanhoista korkokuvista on löydetty ­maininta noin sadasta lääkäristä, jotka ­työskentelivät usein faraoiden hovissa.

© Polfoto/Corbis

Lääkärit erikoistuivat eri vaivoihin

Egyptiläisten lääketieteellistä osaamista vahvisti entisestään lääkärien erikoistuminen tiettyihin sairauksiin sen sijaan, että kaikki lääkärit olisivat hoitaneet kaikkia ­vaivoja.

”Kukin lääkäri hoitaa vain yhtä vaivaa. Maa on täynnä lääkäreitä, joista osa hoitaa silmiä, osa hampaita, osa vatsan elimiä ja loput muita sairauksia”, Herodotos kirjoitti.

Säilyneissä muinaisissa lähteissä mainitaan noin sadan egyptiläisen lääkärin nimi ja arvonimi. Yksi varhaisimmista ”erikoislääkäreistä” oli Ir-en-akhty, joka mainitaan Gizasta löytyneessä kaiverroksessa. 

Hän eli 2100-luvulla eaa. ja oli erikoistunut silmäsairauksiin mutta hoiti myös maha- ja suolistovaivoja ja mahdollisesti myös virtsatievaivoja. Ir-en-akhty oli peräsuolen vaivojen asiantuntija, ja hän saikin arvonimen neru pehuyt, joka tarkoittaa kirjaimellisesti suomennettuna ”peräaukon paimenta”. 

Muut erikoislääkärit saivat niin ikään kuvaavia arvonimiä, kuten ”se, joka tuntee sisäiset nesteet” ja ”se, joka tuntee silmiltä kätketyt elimet”.

Sotilaat saivat ilmaista hoitoa

Vaikka lääkärit olivat erikoistuneita ammattilaisia, he hoitivat muitakin kuin kuninkaallisia ja rikkaita. Köyhät saivat hoitoa paikallisilta lääkäreiltä, jotka tosin olivat yleensä ”yleislääkäreitä”.

Sotilaat ja työläiset saivat hoitoa maksutta, ja suurilla rakennustyömailla oli usein oma lääkärinsä, joka vastasi työläisten hoidosta. 

Esimerkiksi Siinain erämaan kivilouhoksesta löytyneessä savitaulussa mainitaan lääkärit Renef-seneb ja Akmu, jotka oli palkattu hoitamaan loukkaantuneita työntekijöitä.

Kreikkalainen historioitsija Diodorus Siculus, joka matkusteli Egyptissä kirjaten muistiin paikallisia tapoja, kertoo, että sairaat ja haavoittuneet sotilaat ”saivat hoitoa maksutta, koska valtio maksoi lääkärien palkan”.

Kaikesta päätelleen työläiset ja sotilaat olivat hyvissä käsissä. Säilyneistä lääketieteellisistä papyruksista voi päätellä, että egyptiläiset hallitsivat tautien lisäksi monenlaisten vammojen ja murtumien hoidon. 

Arkeologit ovat löytäneet pyramidien läheisyydestä lukemattomia luurankoja, joilla on havaittu murtumia erityisesti kyynärvarsissa ja jalkojen luissa. 

Monissa tapauksissa luista ­näkee myös, että niiden päät on asetettu taiten kohdakkain – luultavasti lastojen mutta kenties myös vetositeen avulla – ja murtumat ovat parantuneet täysin.

Egyptiläiset lääkärit suorittivat myös vaativia leikkauksia. Arkeologit ovat löytäneet kaivauksissa lukuisia kirurgisia instrumentteja, ja korkokuvissa on ­kuvattuna lääkäreitä työkalujen, kuten luusahojen ja skalpellien, ympäröimänä. 

Myös luurankolöydökset todistavat, että egyptiläiset suorittivat leikkauksia ja amputaatioita ja että ainakin osa potilaista ­jopa selvisi toimenpiteistä hengissä.

Lääkärin oppia Elämän taloissa

Egyptiläisten lääketieteellinen osaaminen tallennettiin niin sanottuihin Elämän taloihin, jotka olivat eräänlaisia temppelien yhteydessä sijaitsevia lääketieteellisiä kirjastoja. 

Elämän taloissa ­oppineet kirjurit kopioivat vanhoja lääketieteellisiä tekstejä ja tallensivat siten sairauksia ja niiden hoitoja koskevaa tietoa tuleville sukupolville.

Elämän talot olivat myös lääketieteellisiä oppilaitoksia, joissa kuusi-seitsemänvuotiaat pojat opettelivat ensiksi ­lukemaan ja kirjoittamaan sekä kopioimaan papyruksia. 

Noin kymmenvuotiaina ­pojat lähetettiin ammatissa toimivien lääkäreiden oppipojiksi oppimaan lääkärinammattia käytännön potilastyössä.

Taikuus vei voiton tieteestä

Elämän talojen sijainti temppelien yhtey­dessä ei ollut sattumaa, sillä uskonnolla ja taikuudella oli merkittävä rooli muinaisen Egyptin yhteiskunnassa ja ­siten myös lääketieteessä. 

Egyptiläiset eivät tienneet bakteereista ja viruksista tai genetiikasta ja olettivat, että sairaudet olivat vihastuneiden jumalten tai ­pahojen henkien aikaansaannosta. 

Niinpä monet lääkärit olivat myös pappeja ja ­yhdistivät normaaliin potilaan tutkimukseen usein uskonnollisia riittejä, kuten avunpyyntörukouksia jumalille.

Taikuuden osuus lääketieteessä kasvoi faraoiden Egyptin kulta-ajan lähestyessä loppuaan. Vuoden 1000 eaa. tienoilla valtakunta alkoi vähitellen hajota, ja senaikaisista lähteistä voi lukea, kuinka uskonto ja taikuus saivat yhä enemmän jalansijaa lääketieteessä. 

Esimerkiksi Smithin papyruksesta löytyy vain yksi loitsu, kun myöhemmissä papyruksissa niitä on jo paljon enemmän.

Historioitsijat eivät ole löytäneet mitään tiettyä syytä muutokselle; jotkut tutkijat kuitenkin uskovat, että taikuuden merkityksen korostuminen johtui ­lisääntyneestä kiinnostuksesta kaikkeen yliluonnolliseen.

Nykylääketieteeseen verrattuna muinaisten egyptiläisten lääkärien tarjoama hoito oli kallista ja kivuliasta, kun taas taikuus ja uskonto tarjosivat potilaille helppotajuisen selityksen sairauksien syistä ja seurauksista.

Lisäksi taikuus ja jumalten toimet olivat juurtuneet syvälle ihmisten uskomuksiin, eivätkä egyptiläiset epäilleet vähääkään, etteivätkö ­jumalat ja henget voisi yhtä hyvin parantaa sairauksia kuin aiheuttaa niitä.

Kaiken lisäksi noitien loitsut ja pappien rukoukset saattoivat jopa tuoda avun, osaksi lumevaikutuksen ansiosta ja osaksi siksi, että monet sairaudet ja vaivat paranivat joka tapauksessa itsestään. 

Kreikkalaisen lääketieteen nousu

Egyptiläisen lääketieteen aikakausi päättyi lopullisesti vuonna 332 eaa., kun Aleksanteri Suuren joukot valloittivat Egyptin. 

Uudet hallitsijat perustivat Aleksandriaan lääketieteellisen oppilaitoksen, jossa kreikkalaiset lääkärit kehittivät lääketiedettä edelleen egyptiläisten luomalta perustalta. 

He muun muassa leikkelivät eläviä ihmisiä, yleensä kuolemaantuomittuja rikollisia, saadakseen uutta tietoa.

Noin 350 vuotta myöhemmin Egyptin valloittivat roomalaiset, jotka omaksuivat egyptiläisen ja kreikkalaisen lääketieteellisen perin­nön. Tunnetuin roomalaisajan lääkäri oli ­Galenos, jonka opit hallitsivat eurooppalaista lääketiedettä 1500-luvulle asti.

Egyptiläiset luottivat luonnonlääkkeisiin

Valkosipuli oli egyptiläisten ­suosi­ma lääkekasvi. He tiesivät, että valko­sipuli lievitti muun muassa astmaa ja hengenahdistusta.

Granaattiomenaa käytettiin mm. lapa­madon häätämiseen. Nykyään tiedetään, että se ehkäisee muun muassa verisuonten kalkkeutumista.

Korianteri ehkäisee mm. virtsatievaivoja. Egyptiläiset käyttivät korianterin siemeniä ja lehtiä ­ruuassa ehkäistäkseen ilmavaivoja.

Hunajalla on ­antibakteerisia ominai­suuksia, ja sitä ­siveltiin palovammoihin ja haavoihin. 

Sarviapilaa käytettiin kuukautis­kipujen lievittämiseen ja imettävien äitien maidonerityksen lisäämiseen sekä miehillä impotenssin hoitoon.

Kaneli lievittää ­tulehduksia tappa­malla bakteereja sekä laskee verensokeria.

Taatelit sisältävät bakteereja ­tappavaa ja rauhoittavaa tanniinia. Egyptiläiset käyttivät niitä mm. keuhkoputkentulehduksen, vilustumisen ja vatsavaivojen hoitoon.

Anis lievitti yskää, mutta sillä hoidettiin myös vilustumista ja pahanhajuista ­hengitystä.

Hamppua käytettiin turruttamaan ja lievittämään kipua. Kuivattuja hampunlehtiä pureskeltiin, poltettiin tai nautittiin juomana teen tavoin.

Aaloe ­edistää ruuan­sulatusta, ja kasvin mehulla ­hoidettiin ihottumia, kutinaa ja haavoja.

Ehkä sinua kiinnostaa...