Roomalaiset eivät juurikaan uskoneet lääketieteeseen. Sairauksia pidettiin jumalten rangaistuksena, jotka vain jumalat saattoivat parantaa. Kuva on peräisin Pompejin kaupungista.

© Lessing Archive

Eurooppalainen lääkintätaito: Puoskareista spesialisteihin

Satojen vuosien ajan roomalaislääkärit olivat potilaalle monesti vaarallisempia kuin itse sairaus. 200-luvulla mies nimeltä Claudios Galenos kehitti kuitenkin uusia hoitomenetelmiä, jotka loivat länsimaiselle lääketieteelle puitteet yli tuhanneksi vuodeksi.

perjantai 24. maaliskuuta 2017 teksti Tomas Revsbech

On vuosi 157. Itä-Roomassa sijaitsevan Pergamonin kaupungin amfiteatterin yleisö riemuitsee. Päivän kohokohta, gladiaattoritaistelut, on päättynyt, ja ihmiset ovat haltioissaan. 

Taistelut ovat olleet jännittäviä ja sopivan raakoja.

Samalla kun voittaja ottaa vastaan suosionosoituksia areenan keskellä, häviäjiä raahataan amfiteatterin sairastupaan kokoon kursittavaksi.

Yksi amfiteatterin lääkäreistä on nuori kreikkalainen Claudios Galenos, joka on vastikään palannut kaupunkiin opiskeltuaan lääketiedettä aikansa oppineiden luona Aleksandriassa Egyptissä. 

Hän on nopeasti saanut mainetta gladiaattorien omistajien keskuudessa, jotka haluavat saada kalliit investointinsa mahdollisimman nopeasti takaisin taistelukuntoon. 

Galenos on yksi amfiteatterin kaikkien aikojen taitavimmista lääkäreistä. Hänelle itselleen Pergamon on kuitenkin vain välivaihe matkalla kohti todellista mainetta ja menestystä. 

Leikkaukset opettivat anatomiaa

Galenos työskenteli Pergamonin amfiteatterissa neljä vuotta, eikä hänen omien muistiinpanojensa mukaan yksikään hänen hoitamansa gladiaattori menehtynyt. 

Lukuisat leikkaukset opettivat nuorelle lääkärille arvokasta tietoa ihmiskehosta. Tuon ajan lääkäreiden oli muuten melkein mahdotonta opiskella ihmisen sisäelinten anatomiaa. 

Sekä kreikkalaiset että roomalaiset pitivät ihmiskehoa pyhänä myös kuoleman jälkeen, joten ruumiinavaukset oli ankarasti kielletty. 

Pergamonissa Galenos sai kuitenkin leikata gladiaattoreita, minkä ansiosta hän oppi tuntemaan ihmiskehon läpikotaisin.

Amfiteatterissa saamansa kokemuksen perusteella Galenos saattoi mullistaa Rooman valtakunnassa vallitsevan lääketieteen.

Aiemmin lääkäreitä oli pidetty tavallisina käsityöläisinä, joiden sosiaalinen asema ja arvostus olivat heikommat kuin useimmilla muilla ammatinharjoittajilla.

Lääkärit olivat usein orjia ja muita kuin roomalaisia, erityisesti kreikkalaisia, jotka Galenoksen tapaan joko matkustivat itse Roomaan tai tuotiin sinne. 

Monet roomalaiset suhtautuivat alentuvasti kreikkalaisiin, jotka kuitenkin toivat Roomaan valtavasti vaikutteita. 

Kreikkalaisia lääkäreitä pidettiin uhkana roomalaiselle perinteelle, jonka mukaan jumalat aiheuttivat sairaudet. 

Jos joku sairastui vakavasti, häntä ei viety lääkäriin vaan lääkintätaidon jumalan Asklepioksen temppeliin. 

Roomalaiset uskoivat, että sairaudet olivat jumalten rangaistus ja ne voitiin siis parantaa jumalia lepyttämällä. 

Oli olemassa myös ”parantoloita”, mutta niissä ei aluksi annettu hoitoa, vaan ne oli tarkoitettu lähinnä toipilaita varten. 

Galenos teki julkisesti erilaisia leikkauksia muun muassa elävillä sioilla. Kuvassa hän havainnollistaa, miten erään kurkunpään hermon katkaiseminen mykistää sian.

© “Galens Værker” fra 1541

Lääkäreitä ja puoskareita

Lääkäreiden epäsuosioon vaikutti myös se, että suuri osa roomalaisista lääkäreistä oli surkeita tai suorastaan täysin ammattitaidottomia. 

Osaavien lääkärien lisäksi tarjolla oli nimittäin lukuisia huijareita, jotka kutsuivat itseään lääkäreiksi mutta olivat pikemminkin puoskareita. 

Kuka tahansa saattoi ryhtyä lääkäriksi, ja kaiken maailman ”parantajat” kiertelivätkin talosta taloon tarjoten taitojaan ja rohtojaan, joista usein oli sairaalle enemmän haittaa kuin hyötyä. 

Lääkärit saattoivat olla suorastaan hengenvaarallisia, mikä tarjosi roomalaisten satiirikkojen teräville kynille toistuvasti kirjoitettavaa.

”Vielä hiljattain Diaulus oli lääkäri, nyt hän on hautausurakoitsija. Hän tekee nykyään hautausurakoitsijana samaa kuin aiemmin lääkärinä”, kirjoitti esimerkiksi runoilija Marcus Martialis.

Lääketieteen vastustajiin kuului myös tunnettu kirjailija ja ajattelija Plinius­ vanhempi, joka voimakkain sanankääntein varoitteli seurauksista, joita kreikkalaislääkäreiden jatkuvasta virrasta Roomaan koituisi.

”Lääketiede muuttuu päivästä toiseen, se uusiutuu ja muuttuu jatkuvasti, kunnes viisaiden kreikkalaisten aivojen höyry tukahduttaa meidät kaikki. 

Ikään kuin emme olisi tulleet hyvin toimeen ilman lääkäreitä yli 600 vuotta”, jylisi Plinius sata vuotta ennen Galenosta.  

Galenoksesta keisarin henkilääkäri

Työskenneltyään neljä vuotta Pergamonissa Galenos muutti vuonna 161 Roomaan, jossa hän pääsi heti töihin valtakunnan suurimpaan amfiteatteriin Colosseumiin. 

Jälleen hän sai tehdä töitä kädet kyynärpäitä myöten veressä, kun pahoin loukkaantuneita gladiaattoreita tuotiin paikattavaksi areenalta.

Huhut uudesta lääkäristä ja hänen ihmeellisistä kyvyistään levisivät pääkaupungissa, ja pian tiedonhaluinen keisari Marcus Aurelius kutsui Galenoksen hoviinsa. 

Keisari oli itse innokas filosofian harrastaja, ja 32-vuotias lääkäri teki häneen suuren vaikutuksen.

Ennen pitkää Galenos nimitettiin keisarin ja tämän perheen henkilääkäriksi.

Marcus Aureliuksen haave oli saada roomalaiset luopumaan taikauskostaan, ja hän kannusti Galenosta jakamaan tietoaan niin kirjoituksin kuin tekemällä julkisesti leikkauksia ja leikkelemällä eläimiä. 

Kunnianhimoinen Galenos heittäytyi työhön suurella innolla, ja hänen maineensa kasvoi. Hän tiesi, että hänen luentojensa ei pitänyt olla vain opettavia vaan myös viihdyttäviä.

Kuin paraskin showmies hän leikkeli katsojien kauhistukseksi ja ihmetykseksi sikoja, vuohia, apinoita ja kerran jopa norsun. 

Aikalaistensa mukaan Galenos olisi itse leikellyt mieluiten elävän apinan aivoja, mutta pelätessään katsojien kauhistuvan apinoiden kovin inhimillisiä reaktioita raakuuksiinsa hän käytti näytöksissä yleensä vuohia ja sikoja. 

Galenoksen omien muistiinpanojen mukaan sekin sopi hänelle kuitenkin hyvin, etenkin kun sikojen kimeämpi kirkuna piti yleisön varmasti valppaana.

Italialaisesta Riminin kaupungista esiin kaivetusta lääkärin talosta on löytynyt 150 instrumenttia ja lukuisia rohtoruukkuja ajanlaskumme ensimmäiseltä vuosisadalta.

© l'Arengo/Comune di Riminni

Lääketieteen kehittyminen

Galenoksen luennot lääketieteestä ja kirurgiasta antoivat lääkärien asemalle kaivattua nostetta. 

Vaikka kirurgiaa pidettiin yleensä äärimmäisenä keinona, kun ruokavaliosta, suoneniskennästä ja lääkkeistä ei ollut apua, lääkärit pystyivät monimutkaisiinkin leikkauksiin.

 Osoituksena tästä pidetään muun muassa arkeologisissa kaivauksissa Riministä Italiasta löydettyä yli 150:tä kirurgista instrumenttia. 

Välineet olivat talossa, joka kuului mahdollisesti roomalaiselle lääkärille 100-luvun jälkipuoliskolla.

Verrattuna moitittuihin edeltäjiinsä, jotka myivät palvelujaan kadulla, tämä lääkäri on arkeologien mukaan toiminut paljon edistyksellisemmin ja ammattitaitoisemmin. 

Talossa on muun muassa ollut odotushuone ja oikea tutkimushuone kirjoitus- ja toimenpidepöytineen.

Löydöt viittaavat aivokirurgiaan

Riminin kaivauksissa on löydetty instrumentteja, joita on käytetty esimerkiksi pistohaavojen tai päävammojen hoitoon. 

Löydetyissä instrumenteissa on muun muassa erityiset pihdit, joilla on todennäköisesti poistettu nuolenkärkiä sotilaiden kehosta. 

Mukana on myös muita ainutlaatuisia instrumentteja, jotka viittaavat siihen, että kyseinen lääkäri on työskennellyt armeijassa. 

Armeijan lääkärit olivat yleensä muita ammattitaitoisempia, sillä heidän kokemuksensa karttui heidän haavoittuneille sotilaille tekemissään kirurgisissa operaatioissa.

Riminin lääkärin välineistöön kuului myös veitsiä, joita on käytetty vierasesineiden poistamiseksi silmästä, ja neuloja, joita on todennäköisesti käytetty harmaakaihiin liittyvissä pistoleikkauksissa. 

Lisäksi arkeologit ovat löytäneet useita ruukkuja, joiden kaiverrusten mukaan niissä on säilytetty erilaisia parantavia yrttejä ja nesteitä. 

Erityisen mielenkiintoisena arkeologit pitävät talosta löytynyttä pientä talttaa, jolla lääkäri on avannut kallon sen jälkeen, kun hän on tehnyt siihen aukon toisella instrumentilla. 

Teoriaa taltan käyttötarkoituksesta vahvistavat löydöt Englannista, Ranskasta ja Kreikasta. 

Ne osoittavat, että roomalaiset tekivät kirurgisia toimenpiteitä myös aivoille, esimerkiksi yrittäessään poistaa päästä luunkappaleita tai pysäyttää päähän osuneesta voimakkaasta iskusta johtuvan verenvuodon. 

Myös niin sanotusta ”kirurgin talosta” Pompejista on kaivauksissa löydetty runsaasti erilaisia kirurgin välineitä.

Välineet ovat peräisin ensimmäiseltä vuosisadalta ennen ajanlaskumme alkua, arviolta noin 70 vuotta ennen kuin Galenos aloitteli omaa uraansa Pergamonissa. 

Niin ammattitaitoisesti ja monipuolisesti varustetut lääkärit kuuluivat toki vähemmistöön ennen Galenoksen aikaa.

Jos kallossa oli päävamman seurauksena luunpalasia, lääkäri saattoi poistaa ne joko sormin tai erityisillä luupihdeillä.

© Med tilladelse fra The Claude Moore Health Sciences Library, University of Virginia

Lääkäreiden arvostus kasvoi

Keisari Marcus Aureliuksen kuoltua vuonna 180 Galenos toimi myös tämän seuraajien Commoduksen ja Septimius Severuksen palveluksessa. 

Hän ehti myös kirjoittaa 350 teosta ja lyhyempää kirjoitusta anatomiasta, kirurgiasta ja lääketieteestä ennen kuolemaansa vuoden 200 tienoilla.

Galenoksen kirjoitukset ja tutkimukset perustuvat pitkälti hänen eläimillä tekemiinsä raakoihin kokeiluihin. 

Hän kehotti myös muita lääkäreitä leikkelemään eläimiä sekä tutkimustarkoituksessa että kehittyäkseen kirurgeina. 

Monet pitävät Galenosta lääketieteellisen tutkimuksen kokeellisten menetelmien edelläkävijänä.

Monet Galenoksen anatomiset ja fysiologiset havainnot pitävät täysin paikkansa. Hän esimerkiksi todisti, että virtsa erittyy munuaisissa, ei virtsarakossa, kuten tuolloin yleisesti ajateltiin. 

Hän löysi aivojen neljä lohkoa ja tunnisti seitsemän niistä 12 aivohermosta, jotka ovat yhteydessä suoraan aivoihin, eivät selkäytimeen.

Lisäksi uupumaton tutkija todisti, että tuberkuloosi on tartuntatauti.

Yksi Galenoksen tärkeimmistä havainnoista oli, että valtimot kuljettavat verta eivätkä ilmaa, kuten aiemmin luultiin. 

 Suurelti Galenoksen vaikutuksesta Rooman lääkärit olivat hänen jälkeensä aiempaa huomattavasti ammattitaitoisempia ja pätevämpiä. 

Lääkäreitä alettiin arvostaa, eikä heitä enää pidetty epäluotettavina puoskareina.

Galenoksen kuolemaa seuranneina vuosina monet lääkärit Roomassa saavuttivat ammatissaan tason, jota ei pystytty ylittämään reippaasti yli tuhanteen vuoteen. 

Miesten virtsaamisvaivojen hoitoon käytettiin pronssisia katetreja. Nykyään katetrit valmistetaan muovista.

© Med tilladelse fra The Claude Moore Health Sciences Library, University of Virginia

Galenoksen opeilla 1 500 vuotta

300-luvulla roomalaiset yrittivät rakentaa virallisen järjestelmän valvomaan ja ohjaamaan lääkäreiden toimintaa alati kutistuvassa valtakunnassa. 

Järjestelmä ei kuitenkaan ollut pitkäikäinen, vaan se kaatui, kun idän ja pohjoisen barbaarit lopulta hajottivat valtakunnan.

Rooman luhistuminen 400-luvun lopussa johti siihen, että suuri osa roomalaisten lääkäreiden vuosisatojen aikana kokoamasta tiedosta katosi. 

Onneksi noin 20 Galenoksen teosta säästyi, ja ne päätyivät arabien käsiin 600-luvulla näiden valloittaessa Itä-Rooman. 

Arabilääkärit huomasivat nopeasti teosten arvon, ja Galenoksen ajatukset saivat arabian kielelle käännettynä uuden lukijakunnan. 

Muutama vuosisata möhemmin teokset levisivät Länsi-Eurooppaan, jossa keskiajan lääkärit pitivät niitä vuosisatoja ohjenuoranaan.

1 500 vuoden ajan Galenos oli lääketieteen alan kiistaton auktoriteetti. 

 Suuri osa hänen ihmisen anatomiaa käsittelevistä kuvauksistaan oli kuitenkin epätäydellisiä ja virheellisiä, sillä ne perustuivat pääosin hänen eläimillä tekemiinsä leikkelyihin. 

Hän muun muassa kuvaili jotkin ihmisen sisäelimet virheellisesti, eikä hän koskaan ymmärtänyt verenkierron toimintaa täysin, vaikka olikin lähempänä totuutta kuin monet edeltäjänsä.

Galenoksen vääriä johtopäätöksiä ei kuitenkaan kumottu vuosikausiin, sillä katolinen kirkko oli kieltänyt ihmisruumiiden leikkelyn. 

Vasta vuonna 1543 kirurgi Andreas Vesalius oikaisi anatomiaa kattavasti käsittelevässa teoksessaan De humani corporis fabrica libri septem yli kaksisataa Galenoksen virheellistä oletusta ihmisen anatomiasta.

Ainakin yksi Galenoksen menetelmistä on säilynyt näihin päiviin asti hänen saamastaan kritiikistä huolimatta: potilaan pulssin tarkistaminen ranteesta. 

Ehkä sinua kiinnostaa...