Galilei suuntasi ensimmäisenä kaukoputkensa taivaalle ja kirjasi havaintonsa muistiin. Se muutti hänen käsitystään maailmankaikkeudesta ja vei hänet törmäyskurssille katolisen kirkon kanssa.

© Polfoto/Ullstein Bild & Getty/All Over

Galileo Galilei pani planeetat paikoilleen

Kun Galileo Galilei 400 vuotta sitten kohotti kaukoputkensa kohti taivasta, hän tuli aloittaneeksi aivan uuden aikakauden tieteen historiassa. Vaikka Galilei kiitti sydämestään Jumalaa ihmeistä, joita hän oli saanut tarkkailla, katolinen kirkko piti hänen havaintojaan kerettiläisinä, eikä aikaakaan, kun hän joutui paavin pelätyn inkvisition hampaisiin.

perjantai 26. helmikuuta 2016 teksti Else Christensen

Galileo Galilei kirjoitti: ”Loputon kiitos kuulukoon Jumalalle, kun hän on antanut minulle mahdollisuuden olla ensimmäisenä näkemässä ihmeitä, jotka kaikkien menneiden vuosisatojen ajan ovat pysyneet piilossa ihmissilmältä.”

Kuu, tähdet ja taivas eivät enää olleet entisensä sen jälkeen, kun Galilei vuonna 1609 oli kohottanut kaukoputkensa kohti öistä taivasta.

Kuun kraatterit olivat oli vain yksi hänen uraauurtavista havainnoistaan – havainnoista, jotka asettivat hänet vastakkain oman aikansa uskomusten kanssa mutta joiden ansiosta häntä pidetään yhä yhtenä historian tärkeimmistä tieteilijöistä.

Galileo Galilei laisti lääkärinopinnoista

Galilei syntyi 15. helmikuuta 1564. Uteliaisuus oli hänelle myötäsyntyistä, ja hänen synnyinkodissaan Pohjois-Italian Pisassa arvostettiin oppineisuutta.

Hänen isänsä Vincenzio kuului vanhaan toscanalaiseen aatelissukuun, jonka Galileo-niminen jäsen oli ollut merkittävä lääkäri ja virkamies 1400-luvulla.

Tämän veli oli ottanut perheen suku­nimeksi Galilei. Jäljellä oli kuitenkin enää vain vaakuna muttei varakkuutta, ja elättääkseen perheensä musiikkialan koulutuksen saanut Vincenzio joutui työskentelemään appivanhempiensa kangasliikkeessä.

Vincenzio harrasti musiikkia vapaa-ajallaan. Hän piti sitä matematiikan alalajina ja vihki mieluusti poikansa sävelten mysteereihin.

Galilei soitti luuttua ja urkuja sekä auttoi isäänsä tämän lukuisissa musiikillisissa kokeissa, joissa tutkittiin ääniaaltoja, värähtelyä ja harmoniaa.

Vincenzio toivoi kuitenkin, ettei poika seuraisi hänen jalan­jälkiään vaan hankkisi itselleen tuottoisan ammatin.

Galilei halusi luostariin, mutta se ei tullut kysymykseenkään, sillä perheellä ei olisi varaa elättää köyhyyslupauksen tehnyttä poikaa.

Vincenzio olisi mieluusti nähnyt poikansa lääkärinä, ja lääkärinoppiin tämä myös ilmoitettiin.

Lääke­tieteen opinnot jäivät kuitenkin vähiin, sillä Galilei livisti aina tilaisuuden tulleen matematiikan pariin.

Neljän vuoden kuluttua hänen oli ilmeisesti taloudellisista syistä lähdettävä yliopistosta ilman tutkintoa ja palattava häntä koipien välissä vanhempiensa luo.

Perhe asui nyt Firenzessä, mutta Galilei ei pysynyt siellä pitkään. Hän jatkoi matematiikan parissa itsekseen, ja huhut hänen matemaatikonkyvyistään kiirivät nopeasti.

Pian hän sai paikan matematiikanopettajana Padovan yliopistosta läheltä Venetsiaa.

Siellä hänen tietonsa ja taitonsa matematiikan ja fysiikan alalla osoittautuivat ajan mittaan arvokkaiksi muun muassa venetsialaisille laivanrakentajille.

Kaukoputki avasi uusia näkymiä

Tuolloin 36-vuotiaana hän tapasi kauniin 22-vuotiaan Marina Gamban. He rakastuivat ja saivat kolme lasta.

Vaikka lapset saivat Galilein sukunimen, Galilei ja Gamba eivät koskaan virallisesti avioituneet.

Osasyynä oli se, että Gamba oli rahvasta ja Galilei vanhaa sukua, mutta asiaan vaikutti myös perinne, jonka mukaan tiedemiesten tuli pysyä naimattomina ja käyttää aikansa opetukseen.

Galileo Galilei oli tuottelias kirjoittaja, joka saneli usein avustajalleen kirjoja ja kirjeitä.

© Polfoto/Corbis

Opettaminen koituikin Galilein onneksi, sillä kesällä 1605 hän sai vallan erityisen oppilaan: Toscanan suurhert­tuan Ferdinando Medicin 17-vuotiaan Cosimo-pojan.

Italia koostui tuohon aikaan lukuisista pikkuvaltioista, joita johtivat runsaasti vaikutusvaltaa uskonnollisissa, yhteiskunnallisissa ja tieteel­lisissä asioissa omaavat herttuat.

Yksi tärkeimmistä oli Toscanan suurherttua, ja vuonna 1605 hänen pojastaan tuli siis Galilein oppilas. Galileille tämä oli tärkeä askel eteenpäin hänen urallaan.

Vuonna 1609 Galilei kuuli huhuja Hollannista, missä oli kokeiltu linssien yhdistämistä niin, että kaukaiset asiat saattoi nähdä kuin ne olisivat olleet aivan lähellä.

Galilei rakensi pian oman ”näkölasinsa” ja alkoi tutkia sillä taivaankappaleita. Kuun kraatterien lisäksi Galilei näki myös muita ihmeitä.

Alkuvuodesta 1610 hän havaitsi neljä pienempää ”planeettaa”, jotka kiersivät säännönmukaisesti Jupiteria.

”Maailman luomisen hetkestä tähän päivään asti kenenkään näkemättömät neljä planeettaa”, hän kirjoitti voitonriemuisena näkemästään.

Hän kirjasi havaintonsa kirjaansa Sidereus Nuncius, 'tähtimaailman sanansaattaja', jossa hän halusi nimetä planeetat Cosimo Medicin mukaan.

Cosimo kuitenkin ehdotti nimeksi ”Medicien tähdet” koko suvun mukaan, jolloin Galilei joutui liimaamaan reiluun 500:aan jo painettuun kirjaan laput uudesta nimestä.

Vaivannäkö kuitenkin kannatti, sillä pian Galilei nimitettiin suurherttuan päämatemaa­tikoksi ja -filosofiksi sekä Pisan yliopiston ensimmäiseksi matemaatikoksi.

Galilei astui piireihin tyylillä. Jo ensimmäisellä matkallaan Roomaan hovimatemaatikkona hän keskusteli havainnoistaan kirkon vaikutusvaltaisimpien miesten kanssa.

Monet heistä olivat hankkineet omat kaukoputket ja pystyivät siten vahvistamaan Galilein havainnot. Arvostettu Accademia dei Lincei otti hänet jäsenekseen, ja hän pääsi jopa paavin puheille.

Törmäyskurssilla kirkon kanssa

Kirkollinen hyväksyntä oli tärkeä, koska tähtitiede oli 1600-luvulla varsin kiistanalainen tieteenala.

Kirkon näkökulmasta oli oikein tutkia Maata ja kaikkea Jumalan sinne luomaa mutta taivas oli asia erikseen: se kuului yksin Jumalalle ja sen hän oli luonut planeettoineen ihmisten asuttaman Maan ympärille.

Uskonpuhdistus oli hajottanut kirkkoa ja vienyt monia katolisia harhaan, joten Vatikaani oli entistäkin kärkkäämpi puolustamaan omia näkemyksiään.

Sata vuotta aiemmin kirkko oli sulkenut tähtitieteilijä Kopernikuksen suun, kun tämä oli väittänyt Maan kiertävän Aurinkoa, ja vielä vuonna 1600 italia­lainen ajattelija Giordano Bruno oli poltettu roviolla samasta väitteestä.

Kun Galilei kuulosteli muiden näkemyksiä ja keskusteli havainnoistaan kirkon miesten kanssa Roomassa, se ei siis ollut vain tieteellistä toimintaa, vaan se saattoi myös pelastaa hänen henkensä.

Galilein kaukoputkella tekemät havainnot olivat ristiriidassa kirkon oppien kanssa.

Vastauksena häneen kohdistuneeseen kritiikkiin Galilei keskusteli vuonna 1612 jälleen näkemyksistään Roomassa ja esitti samalla Vatikaanille osia uudesta kirjastaan, jota hän oli kirjoittamassa Auringosta, Maasta ja niiden paikasta universumissa.

Eräs pappi oli jo leimannut Galilein ”paholaisesta peräisin olevien taitojen harjoittajaksi” ja ”oikean uskonnon viholliseksi”, mutta Roomassa Galileihin suhtauduttiin ymmärtäväisemmin ja häntä varoiteltiin vain aktiivisesti houkuttelemasta ihmisiä uuden maailmankuvan kannalle.

Galilei lupasi kardinaali Roberto Bellarminolle, joka oli myös opiskellut tähtitiedettä, pitää matalaa profiilia ja esittää näkemyksiään vain yhtenä teoriana muiden joukossa – ei siis tosiasiana.

Kriitikkojen suiden sulkemiseksi Galilei sai vieläpä Bellarminon kirjoittamaan itselleen puoltokirjeen.

Bellarmino kirjoitti selkeästi, että Galileita ei syytetty mistään, vaan hänelle oli ainoastaan annettu ystävällinen huomautus, jonka mukaan hänen väittämänsä olivat ristiriidassa pyhien kirjoitusten kanssa.

Galilei palasi kotiin mukanaan asia­kirja, jonka turvin hän uskoi voivansa vapaasti jatkaa tutkimuksiaan. Seuraa­vina vuosina Galilei pitäytyi keskusteluissa vain ystäviensä kanssa.

Vatikaani antoi painatusluvan

Kesällä 1623 nimitettiin uusi paavi, ja se lupasi hyvää Galileille. Maffeo Barberini, josta nyt tuli paavi Urbanus VIII, oli yksi Galilein tieteistä kiinnostuneista ystävistä, ja he olivat aiemmissa keskusteluissa usein löytäneet yhteisen sävelen.

Paavin ensimmäinen ilmoitus oli lupaus tukea taiteita ja tieteitä, ja kun Galilei tuli Roomaan onnitellakseen vanhaa ystäväänsä, hänet vastaanotettiin kauniilla sanoilla.

”Suljemme isälliseen suosioomme tämän suurmiehen, jonka maine loistaa taivaalla ja kantautuu maan kaikkiin kolkkiin”, kirjoitti Urbanus VIII.

Tästä piristyneenä Galilei jatkoi kirjoitustyötään, joka alkuun käsitteli vuorovettä mutta tunnetaan nykyisin vuoropuheluna kahdesta pääasiallisesta maailmanjärjestelmästä tai lyhyesti vain nimellä Dialogi.

Kirjallisena tehokeinona – sekä suojautuakseen kriitikoiltaan – Galilei kirjoitti kirjan näytelmäksi, jossa kaksi filosofia ja yksi maallikko keskus­telivat luonnontieteestä ja aurinkokunnasta.

Tällä tavalla saatiin tuotua esille molemmat näkökannat, Galilei selitti.

Varmistaakseen, ettei poikkeaisi sallituista opeista, hän lähti Roomaan hakemaan Vatikaanilta muodollista painatuslupaa, joka tarvittiin kaikkien kirjojen julkaisua varten.

Hän sai luvan muutamassa viikossa, mutta sitten Italiaan iski rutto.

Epätoivoissaan Rooma sääti karanteenisääntöjä, jotka vaikeuttivat Galilein käsikirjoituksen lopullista valvomista.

Niinpä Vatikaanin kanssa sovittiin, että osa kirjasta hyväksyttiin paikallisesti, mutta kiistanalaiset kohdat lähetettäisiin Roomaan.

Kun kirja ilmestyi helmikuussa 1632, sitä ylistettiin. ”Luin siitä osia ystävilleni, [––] ja ammensimme kaikki ihastuksissamme ja ihmeissämme siitä aina vain uusia asioita”, kirjoitti paavin päämatemaatikko.

Paavilla itsellään ei ollut aikaa lukea kirjaa. Uskonpuhdistuksen vanavedessä seuranneet uskonnolliset kiistat olivat kehittyneet 30-vuotiseksi sodaksi sekä muiksi yhteenotoiksi.

Urbanuksen sekaantuminen kahnauksiin oli käynyt Vatikaanille kalliiksi, ja useat kardinaalit olivat kiihdyksissään paavin heidän mielestään aivan liian pehmeästä suhtautumisesta saksalaisia protestantteja kohtaan.

Galilein viholliset olivat kärkkäästi kuiskuttelemassa paavin korvaan, että kirja pilkkasi ja loukkasi kirkkoa.

Asioita ei ollut esitetty tieteellisenä raporttina vaan kolmen miehen vuoropuheluna, ja sen sijaan, että eri näkemykset olisi esitetty tasa­veroisina, Galilei antoi korkeasti oppineen miehen puolustaa tyylikkäästi aurinkokeskistä maailmankuvaa, kun taas kirkon näkemystä maakeskisyydestä puolusti kömpelösti Simplicio-niminen mies.

Paavi raivostui, ja niin Galilei sai pian määräyksen saapua katolisen kirkon pelätyn inkvisition eteen. 68-vuotias Galilei kirjoitti peloissaan testamenttinsa, ennen kuin hän jälleen kerran lähti kohti Roomaa.

Pöytäkirja vääristeli Galilein keskustelua Bellarminon kanssa

12. huhtikuuta 1633 Galilei astui inkvisition eteen. Kuulusteluissa käytiin läpi Dialogin sisältöä ja paneuduttiin Galilein sitä edeltäneeseen keskusteluun kardinaali Bellarminon kanssa.

”Mikä oli keskustelun tulos?” kysyi suurinkvisiittori jäykästi.

Galilei kertoi muistinvaraisesti keskustelun kulusta ja siitä, että sen jälkeen hän sai luvan käsitellä aurinkokeskistä näkemystä vain teoriana.

Hän esitti puolustuksekseen myös Bellarminolta saamansa kirjeen.

Suurinkvisiittori esitti puolestaan Galileille tapaamisesta laaditun tiukka­sanaisen pöytäkirjan.

Pöytäkirjan mukaan Bellarmino oli kieltänyt Galileita ”millään lailla kannattamasta, opettamasta tai puolustamasta [maakeskistä näkemystä] suullisesti tai kirjallisesti”.

Galilei ymmärsi, että hänen keskustelunsa kardinaali Bellarminon kanssa oli virallisissa pöytäkirjoissa kirjattu paljon todellista tiukempaan sävyyn.

Hän oli pulassa. Nyt näytti eittämättä siltä, että hän oli yrittänyt saada paavin hyväksynnän kirjalleen viekkaudella.

Sitä paitsi jokainen Dialogin lukenut näki oitis, mitä kantaa Galilei kannatti. Inkvisition teologit totesivatkin kirjasta: ”Ei ole epäilystäkään, etteikö Galileo opettaisi kirjallisessa muodossa oppia Maan liikkumisesta.”

Asiaa pahensi entisestään, että Galilei kirjoitti italiaksi eikä latinaksi. ”Hän kirjoittaa vielä italiaksi, eikä varmasti kädenojennukseksi ulkomaalaisille ja muille oppineille, vaan houkutellakseen oppinsa taakse tavallista kansaa.”

Paavi uhkasi kidutuksella

Galilein onneksi hänellä oli edelleen ystäviä Vatikaanissa.

Monet oppineista kunnioittivat syvästi Galileita ja olivat kyllästyneitä koko asiaan. Lisäksi tapaus voisi käydä kiusalliseksi, sillä kirkkohan oli itse antanut kirjalle painatusluvan.

Inkvisiittorit yrittivät pelastaa tilanteen ”puhumalla Galileille järkeä”. Sen seurauksena vanha, väsynyt ja sairaalloinen Galilei myönsi hairahtuneensa ja katuvansa tekojaan.

”Koska en ollut nähnyt tekstiäni niin pitkään aikaan, näin sen nyt aivan kuin uutena ja jonkun vieraan kirjoittamana. [––] Virheeni on siten ollut – ja sen tunnustan – liioiteltu kunnianhimo, silkka tietämättömyys ja tahaton erehtyminen”, hän tunnusti nöyrästi.

Inkvisitio oli valmis olemaan armollinen, mutta asia ei ollut vielä loppuun käsitelty. Paavilla oli yhä viimeinen sana, eikä Urbanuksella ollut poliittisesti varaa osoittaa heikkoutta.

Lisäksi hän tunsi tulleensa vanhan ystävänsä pettämäksi. Urbanus oli raivoissaan, ja hän uhkasi Galileita kidutuksella. Siltä Galilei sentään säästyi, mutta paavi varmisti, että Galilein ura tähtitieteilijänä oli ohi.

Kesäkuussa 1633 Galilei vietiin Santa Maria Sopra Minervan kirkon viereiseen luostariin Roomassa.

Siellä hän sai kuulla tuomionsa, jonka mukaan inkvisitiolla oli ”erittäin vahvat syyt epäillä [häntä] kerettiläisyydestä”.

Katuvaisen valkeaan kaapuun pukeutuneena Galilei joutui vannomaan luopuvansa ”siitä väärästä käsityksestä, että Aurinko on maailman liikkumaton keskipiste ja Maa ei ole sen keskipiste ja on liikkuva”.

Hän lupasi pyhästi sanoutua ”vilpittömin mielin ja yhtään teeskentelemättä irti mainituista virheistä ja harhaopeista” ja jatkoi: ”Vannon niin ikään, etten enää tulevaisuudessa sano enkä suullisessa enkä kirjallisessa muodossa esitä mitään sellaista.”

Tarinoiden mukaan Galilei olisi mutissut virallisen tunnustuksensa jälkeen sanat ”Eppur si muove”, 'se pyörii sittenkin'. Tämä kuitenkaan on tuskin totta, sillä se olisi vienyt hänet roviolle.

Oppineet vierailivat Galilein luona

Galilei tuomittiin viettämään loppuelämänsä kotiarestissa Firenzessä.

Hänen päivänsä tähtitieteilijänä olivat ohi, mutta kotonaan Galilei paneutui muihin tieteenaloihin.

Vaikka häntä oli muodollisesti kielletty olemasta kanssakäymisissä muiden tieteentekijöiden kanssa, hänen luokseen virtasi jatkuvasti vieraita.

Viimeisinä vuosinaan Galilein terveys heikkeni ja hän sokeutui täysin.

”Tämä maailmankaikkeus, jota olen laajentanut sata-, ei vaan tuhatkertaisesti siitä millaiseksi kaikkien menneiden vuosisatojen viisaat ovat sen kuvitelleet, on nyt omalta osaltani kutistunut, pienentynyt ja surkastunut oman ruumiini vähäpätöisiin rajoihin”, hän kirjoitti vuonna 1638.

Neljä vuotta myöhemmin hän kuoli 78-vuotiaana kahden avustajansa ja poikansa Vincenzion läsnä ollessa.

Kuultuaan uutisen Vatikaanin kirjastonhoitaja Lucas Holste kirjoitti ennustuksenomaiset muistosanat:

”Tänään olemme saaneet tiedon herra Galilein kuolemasta, joka ei kosketa ainoastaan Firenzeä vaan koko maailmaa [––]. Kun kadehtiminen nyt päättyy, tulee tuon älyn mahtava voima vähitellen tunnetuksi ja palvelee koko jälkimaailmaa oppaana totuuden etsinnässä.”

Vuonna 1633 Galilei joutui
puolustamaan kirjoituksiaan inkvisition edessä.

© Polfoto/Ullstein Bild

Ehkä sinua kiinnostaa...