Alkemistit olivat modernin tieteen isiä

Nopealla ja suorastaan voitonriemuisella liikkeellä kemisti James Price kohotti sulatus­astiaansa: ”Ja katsokaahan tätä!” Hän otti juhlallisesti astiasta esille pienen kimpaleen puhdasta kultaa. Pricen työtä tarkkaavaisina seuranneet katsojat haukkoivat henkeään.

Sitten he saivat kukin vuoron perään hypistellä omin käsin pientä metalli­kimpaletta. Pian heidän ei auttanut muu kuin uskoa, että he olivat juuri olleet todistamassa ihmettä. Esitys oli James Pricen uran huippuhetki.

Kesällä 1782 Lontoossa oli levinnyt huhu, että nuori lupaava tiedemies oli onnistunut muuttamaan elohopeaa kullaksi. Nyt joukko johtavia teologeja, kaksi kultaseppämestaria sekä kourallinen ylähuoneen jäseniä oli saanut todistaa väitteen oikeaksi. He olivat seuranneet tarkkaan Pricen jokaista liikettä, ja lordi Palmerston, valtiovarainministeriön komissaari, oli jopa itse saanut punnita mystistä punaista jauhetta, jota Price sirotteli elohopean päälle ja joka hänen mukaansa oli ratkaisevan tärkeää elo­hopean muuttamisessa kullaksi.

Uskonnon ja tieteen rajamailla

Sulatusastioineen ja mystisine punaisine jauheineen James Price oli alkemistien ikiaikaisen perinteen kunniakas jatkaja; alkemistit olivat halki vuosisatojen yrittäneet valmistaa kultaa tai löytää ikuisen elämän salaisuuden. Alkemian harjoittajat olivat keitelleet liekkien loimussa milloin hiuksia, ulosteita ja sylkeä, milloin vettä ja erilaisia mineraaleja kut­suen kukin omia juma­liaan apuun onnistuakseen lopulta valmistamaan kallis­arvoista kultaa.

Historiallisten lähteiden mukaan ensimmäiset eurooppalaiset alkemistit toimivat Aleksandriassa muutamia vuosisatoja ennen ajanlaskumme alkua.

Välimeren rannikolla sijaitseva Aleksandria oli oman aikansa kansojen sulatus­uuni, jossa kohtasivat roomalainen kulttuuri, egyptiläiset perinteet ja juutalainen uskonto. Kaupungin satamassa kohosi noin 60 metriä korkea Faroksen majakka, yksi maailman seit­semästä ihmeestä, ja kaupungissa sijainneen aikansa suurimman kirjaston ansiosta kaupunki oli Välimeren alueen oppineisuuden keskus. Näissä olosuhteissa alkemistien oli helppo poimia piirteitä useista eri uskonnoista ja sekoittaa ne aikansa tiedekäsityksiin.

Ensimmäisissä alkemiaa käsittelevissä teksteissä esiintyy tarunomaisia henkilöitä, kuten juutalaisnainen Maria ja Demokritos-niminen mies. Heistä tiedetään varsin vähän, mutta perimätiedon mukaan Demokritos sai alkemistin taitonsa jumalaisessa ilmestyksessä. Hän ryhtyi sekoittelemaan kuparia, elo­hopeaa, arseenia, rikkiä ja sinkkioksidia saadakseen aikaan mitä vain puhtaammasta sielusta kiiltelevään kultaan.

Maailman neljä alkuainetta

Ensimmäiset alkemistit seurasivat kreikkalaisen filosofin Aristoteleen oppeja, joiden mukaan kaikki olevainen koostui maasta, ilmasta, tulesta ja vedestä. Todistaakseen teorian alkemis­tien ei tarvinnut kuin työntää puun­pala liekkeihin: Kun puu lämpeni, siitä alkoi tihkua vettä, joten se sisälsi vettä. Sitten puu alkoi savuta, joten se sisälsi myös ilmaa. Kun puu syttyi liekkeihin, se oli osoitus sen sisältämästä tulesta, ja kun se oli palanut tarpeeksi kauan, jäljelle jäi lopulta vain tuhkaa eli maata. Näin teoria neljästä alkuaineesta oli helppo osoittaa paikkansapitäväksi.

Alkemistit uskoivat, että kaikella aineella oli myös jumalallinen taipumus muuntua kohti täydellisyyttä. Niinpä he pyrkivät auttamaan esimerkiksi kuparia tai elohopeaa muuttumaan kullaksi vaikuttamalla niiden maa-, ilma-, tuli- ja vesipitoisuuteen.

Kulta oli jumalaista

Kulta ei valikoitunut alkemistien tavoitteeksi sattumalta. Jo kauan ennen kuin ensimmäiset kultakolikot lyötiin Lyy­dian kaupunkivaltiossa Vähässä-Aasiassa noin 650-luvulla eaa., faraot antoivat huuhtoa itselleen kultaa Niilin hiekasta. Kulta oli kaunista ja kimaltelevaa, ja luonnosta löytyvällä kullalla miellettiin jo varhai­sissa kulttuureissa olevan jumalallisia ominaisuuksia. Kultahiput olivat kuin auringon jyväsiä, ja se, joka omisti kultaa, omisti siis myös aurinkoa, elämän tärkeintä lähdettä.

Niinpä oli aivan luonnollista, että Aleksandrian alkemistit tavoittelivat juuri kultaa. Heidän työnsä keskeytyi kuitenkin äkisti, kun Aleksandrian kirjasto paloi vuonna 47 eaa. ja noin 500 000 kirjakääröä haihtui savuna ilmaan. Harvat säästyneet kirjoituksetkin levisivät maailmalle, kun Rooma valloitti Egyptin vuonna 30 eaa.

Eurooppalaisten hukkaamat tiedon­jyväset koottiin yhteen arabimaailmassa, ja 700-luvulle tultaessa Bagdadista oli tullut kemiallisten kokeiden keskus. Bagdad oli loistavien palatsien ja satumaisten puutarhojen keidas, ja vettä ja vaurautta tuovan Tigrisjoen rannoilla vaelteli myös Abu Musa Jabir ibn Hayyan al-Azdi, joka tunnetaan lännessä nimellä Geber. Hän oli kalifin hovilääkäri, jolla oli laaja tietämys monilla tieteenaloilla astronomiasta ja musiikista filosofiaan, geologiaan ja alkemiaan.

Geber oli käytännön mies ja uskoi, että kaikki tieto oli todistettava kokeel­lisesti. Hänen laboratoriossaan oli tuli­sijoja, ahjoja, höyrystimiä, suppiloita, suodattimia ja tislausastioita, ja kaikkialla porisi ja kupli Geberin pohtiessa jo uusia kokeita. Hän tunsi ja tunnusti Aristoteleen teorian maasta, ilmasta, tulesta ja vedestä, mutta hän paranteli monia teorioita edelleen ja suoritti paljon enemmän kokeita kuin ensimmäiset teoreettis-uskonnolliset alkemistit.

Sekoittamalla vihtrilliä (rikkihappoa) alunaan ja salpietariin (kaliumnitraattiin) Geber löysi salpietarihapon (typpihapon), ja hän oli yksi ensimmäisiä, joka eristi ja kuvasi alkuaineita kuten antimonin ja vismutin ja löysi myrkyllisen arseenin. Geber myös havaitsi, että joitain aineita saattoi käyttää esimerkiksi ruostesuoja-aineina tai nahan ja kankaiden kyllästämiseen.

Geberillä oli suuret odotukset kokeidensa suhteen. Kullan lisäksi hän unelmoi valmistavansa ahjoissaan ja as­tioissaan myös käärmeitä, skorpioneja ja ihmisiä. Näistä mikään ei kui­tenkaan onnistunut, ja valtapolitiikan seurauk­sena Geber joutui lopulta epäsuosioon. Merkittävistä saavutuksistaan huolimatta hänet karkotettiin hovista ja julistettiin valtion viholliseksi.

Geberiä pidetään kuitenkin kokeel­lisen tutkimuksen edelläkävijänä ja aikansa suurimpana alkemistina, ja hän innoitti seuraajiaan tekemään käytännön kokeita monen vuosisadan ajan.