1. Anarkisti August Reinsdorf teki vuonna 1883 jotain, mitä pidetään yhtenä Saksan varhaisimmista poliittisista terrori-iskuista. Mitä hän teki?
a: Hän sytytti palon berliiniläisessä hotellissa, jonka keittiöhenkilökunnasta osa kuoli.
b: Hän yritti räjäyttää keisari Wilhelm I:n dynamiitilla mutta epäonnistui.
c: Hän kaappasi Berliinin ja Düsseldorfin välillä kulkevan reittilentokoneen ja ampui yhden matkustajista.
2. Ulrike Meinhof oli 1970-luvulla yksi vasemmistoradikalismia edustavan Punaisen armeijakunnan perustajista. Mitä hänen tiedetään sanoneen?
a: Lastaankaan ei voi kurittaa toimimatta poliittisesti.
b: Vapaus, veljeys ja tasa-arvo
c: Aave kummittelee Euroopassa – kommunismin aave
3. Uusinatsistinen Wehrsportgruppe Hoffmann oli luultavasti Münchenissä 1980 Oktober-festillä tapahtuneen pommiattentaatin takana, jossa kuoli 13 ihmistä. Mitä ryhmälle oli tapahtunut saman vuoden helmikuussa?
a: Saksan viranomaiset olivat julistaneet sen perustuslainvastaiseksi ja kieltäneet sen.
b: Se oli saanut luvan nostaa jäsenmaksujaan, joten sillä oli varaa ostaa räjähdysaineita.
c: Muutama sen jäsenistä erotettiin iltakoulun kemian kurssilta.
4. Saksojen yhdistyminen vuonna 1990 johti uusnatsistisen toiminnan vilkastumiseen. Yhdistymisen yksivuotispäivänä Hoyerswerdan kaupungissa entisessä DDR:ssä esiintyi väkivaltaista liikehdintää. Miten levottomuudet kärjistyivät?
a: Kaupungin pormestarin auto sytytettiin tuleen.
b: Sosiaalidemokraattisen vanhustenkerhon seinään kirjoitettiin kommunismin vastaisia iskulauseita.
c: Turvapaikanhakijoiden kerrostaloon heitettiin palopommeja.
5. Baaderin-Meinhofin ryhmää 1970-luvulla puolustanut asianajaja Horst Mahler kannatti ryhmän ajatuksia. Nykyisin hän kärsii 12 vuoden vankilatuomiota. Mistä hän se sai?
a: Ajokortitta ajamisesta
b: Veropetoksesta
c: Holokaustin kieltämisestä ja yhteyksistä uusnatsistisiin ryhmiin