Borgundin kirkko on yksi Norjan 28 säilyneestä keskiaikaisesta sauvakirkosta. 1100-luvun lopulla rakennetun kirkon ­kiviset perustukset ovat pitäneet kosteuden loitolla puisista rakenteista.

Onko sauvakirkkoja vain Norjassa?

Olivatko norjalaiset ainoita sauvakirkkojen rakentajia?

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Puukirkkoja rakennettiin varhaiskeskiajalla kaik­kialla Pohjois-Euroopassa. Norjan sauvakirkkojen tapaan niiden seinät oli yleensä vuorattu pystysuorilla laudoilla eli niin sanotuilla sauvoilla. Myöhemmin kirkkoja alettiin rakentaa myös kivestä, ja esimerkiksi Suomen vanhimmat kivikirkot on rakennettu 1200-luvulla.

Norja oli kuitenkin köyhä maa, eikä siellä ollut varaa rakentaa kalliita kivikirkkoja. Sen sijaan norjalaiset ­kirvesmiehet kehittyivät mestareiksi komeiden puukirkkojen rakentamisessa. Norjassa arvioidaan olleen ainakin tuhat sauvakirkkoa, joista 28 on säilynyt nykypäiviin.

Vaikka Norjan säilyneet sauvakirkot ovat ikivanhoja ja niitä koristavat usein pakanalliset symbolit, ne eivät ole Norjan vanhimpia kirkkoja.
Säilyneistä sauvakirkoista vanhin on rakennettu 1130-luvulla. Sen paikalla oli ollut vieläkin vanhempi puukirkko, ­jonka tukirakenteet olivat lahonneet. Norjan säilyneet sauvakirkot ovat välttyneet lahoamiselta, sillä ne on rakennettu kivisille perustuksille, mikä on suojannut puurakenteita kosteudelta.

Ehkä sinua kiinnostaa...