Titanic loi uudet standardit matkustajalaivoille

Laivasuunnittelijat ja insinöörit saivat eteensä vuosisadan haasteen, kun White Star Line -varustamo päätti hankkia uudentyyppisen matkustajalaivan. Titanicista piti tulla valtava ja äärimmäisen ylellinen, ja sen piti olla täynnä uusinta tekniikkaa.

maanantai 12. lokakuuta 2015 teksti Else Christensen

Titanic muotoutuu

Kello ei ollut vielä kahdeksaakaan Belfastin telakka-alueella, mutta raudan kumea jylinä, kuuman höyryn sihinä ja työmiesten huudot täyttivät jo ilman. Hevoset vetivät raskaasti lastattuja kärryjä mutaista maata polkien, ja miehet uurastivat valtavien teräslevyjen kanssa suuret lekat käsissään.

Ilmassa leijui voiteluöljyn, ruosteen ja kuumennetun metallin haju. Nostokurkien, paksujen kaapeleiden ja telineiden välissä kohosi valtaisa laivan runko. Se oli vielä vain ontto teräslevyistä rakennettu kuori, joka oli täynnä niittien reikiä ja liidunraapustuksia, mutta pian siitä tulisi kaikkien aikojen suurin ja ylellisin matkustajalaiva.

Suuressa mustassa taulussa kerrottiin aluksen omistaja ja nimi: White Star Line, Royal Mail Steamer Titanic.

Asetelma oli selvä: rakenna Titanic tai vaihda alaa

Ajatus loistoristeilijän rakentamisesta syntyi viileänä kesäiltana vuonna 1907 Lontoon arvostetun Belgrave Streetin varrella olevassa talossa. Upeassa valkopylväisessä talossa asui Harland & Wolffin telakan johtaja lordi Pirrie. Hänen luonaan illallisella oli hänen pitkäaikainen liiketuttavansa, White Star Line -varustamon johtaja J. Bruce Ismay.

Tuona iltana herrojen huoneessa käytiin keskustelua suurista asioista. Pirrie ehdotti konjakin ääressä, että Harland & Wolff voisi rakentaa pari alusta, joilla Ismay taatusti ohittaisi kilpailijansa. Alukset olisivat entistä pidempiä, ja niihin mahtuisi yli 3 000 matkustajaa.

Laivoista rakennettaisiin lisäksi niin ylellisiä ja mukavia, että se tyydyttäisi vaativimmankin asiakkaan toiveet. Ehdotus kuulosti erittäin houkuttelevalta. Harland & Wolff omisti runsaasti White Star Linen osakkeita, ja se oli yhtä ainoaa poikkeusta lukuun ottamatta rakentanut kaikki varustamon laivat.

Pari oli alallaan merkittävä tekijä. Jo sen ensimmäisessä yhteistyöhankkeessa, vuonna 1877 vesille lasketussa höyrylaiva Oceanicissa, oli ollut monia matkustajijen mukavuutta parantavia uudistuksia. Tulevaisuus oli näyttänyt valoisalta, sillä Atlantin-ylitysten määrä oli vuosien 1898 ja 1907 välillä noussut 600 000 matkustajasta 2,4 miljoonaan.

White Star Line oli kuitenkin viime aikoina saanut muutamia varteenotettavia kilpailijoita. Etenkin uusi Cunard Line -varustamo oli kirinyt kilpailussa nopeilla höyryaluksillaan, jotka onnistuivat usein nappaamaan Atlantin nopeimmin ylittäneelle alukselle myönnetyn epävirallisen ja halutun kunnianosoituksen, niin sanotun Blue Ribbonin eli sinisen nauhan.

Uuden luksusristeilijän rakentamiseen tarvittiin kuitenkin paljon rahaa. Pirrie kuvaili Ismaylle vaihtoehtoja: tämä voisi rakentaa alukset ja päihittää kilpailijansa – tai olla tekemättä mitään ja menettää kaiken. Ismay teki päätöksensä.


Titanicista tehtiin äärimmäisen turvallinen

31. maaliskuuta 1909 Titanicin köli, numero 401, laskettiin Harland & Wolffin telakalla Belfastissa. Sen vierellä oli sen sisaralus, hieman pienempi Olympic. Pitkä ja kapea teräksinen köli las kettiin teloille varta vasten sille rakennettuun tilaan. Telakan oli pitänyt laajentaa tilojaan ja hankkia uusia koneita nimenomaan Titanicin rakentamista varten.

Titanicin suunnittelusta vastasi Thomas Andrews, Harland & Wolffin pääsuunnittelija. Hän työntekijöineen laati piirustukset, joiden mukaan laiva rakennettiin. Andrews suunnitteli Titaniciin matalan kölin, joka vahvistettaisiin teräspalkilla niin, että se suojaisi aluksen herkintä osaa mahdollisessa karilleajossa.

Lisäksi Titaniciin tulisi kaksoispohja, joka estäisi veden virtaamisen sisään. Ylimääräisenä turvavarusteena laivaan rakennettiin kaksinkertainen runko. Se oli selvää parannusta verrattuna muihin Atlantin höyrylaivoihin, joissa oli vain kaksinkertainen teräspohja.

Niittejä kuin liukuhihnalta

Seuraavana oli vuorossa kaarien, laivan teräksisen ”selkärangan” rakentaminen. Niiden väliin tuli poikittaisia teräspalkkeja vahvistamaan laivan runkoa. Raskas rauta pakotettiin paikoilleen höyrykäyttöisillä nostureilla ja hinauslaitteilla.

Näiden kaarien päälle tulivat teräksiset runkolevyt. Valtavan raskaita levyjä työstettiin telineillä, jotka ulottuivat jopa 22 metrin korkeuteen. Niitä nostamassa ja siirtelemässä oli neljä sähköhissiä ja nostokurkia, jotka kulkivat telineisiin kiinnitettyjä kiskoja pitkin. Laivan kylkiin kiinnitetyt teräslevyt olivat yli 2,5 sentin paksuisia.

Työläiset asettivat levyt reunoiltaan hieman lomittain ja niittasivat ne sitten yhteen. Työ tehtiin pääosin kolmen tonnin painoisella höyrykäyttöisellä niittauskoneella.

Aluksen keulassa oli liian ahdasta koneelle, joten siellä työ suoritettiin käsivoimin. Neljän miehen niittausryhmä toimi kuin liukuhihnalla. Yksi telakan nuorista miehistä – osa oli alle 13-vuotiaita – kuumensi niitin siirrettävässä ahjossa. Kun metalli oli juuri sopivan kuumaa, hän siirsi niitin seuraavalle miehelle, joka sijoitti sen runkolevyssä oleviin reikiin. Sitten kaksi miestä hakkasi niitin tiukasti paikoilleen.

Leka saattoi painaa jopa 18 kiloa, ja sillä oli iskettävä tarkasti, voimakkaasti ja juuri oikeaan aikaan. Jos leka osui niittiin liian aikaisin, niitti singahti rungon läpi kuin ohjus, ja jos isku tuli liian myöhään, se oli hyödytön. Kaksoisrungon muodostavien levyjen väliin jäi tila, johon valvoja mahtui tarkistamaan niittien lujuuden sisältäpäin naputtelemalla.

Työ sujui vauhdikkaasti, sillä se suoritettiin urakkana. Moni työmiehistä kipusikin siksi sunnuntai-iltapäivisin telakan lankkuaidan yli poraamaan niitinreikiä valmiiksi maanantaiaamua ja uutta työpäivää varten.

Kaikessa kiireessäkään Harland & Wolff ei tinkinyt turvallisuudesta. Niittejä kiinnitettäessä työtä valvoi koko ajan yksi kokeneimmista työntekijöistä. Jos lyönnin sointi oli terävä, kuten pitikin, hän merkitsi kohdan liidulla. Vaimea ja lattea ääni puolestaan merkitsi, että niitti oli löysällä, ja se vaihdettiin heti uuteen. Oli ankarasti kiellettyä käyttää mitään kepulikonsteja, kuten tilkemateriaalia niitin ympärillä.

Aina välillä osa rungosta upotettiin veden alle, jotta mahdollisia vuotokohtia voitiin etsiä paljain silmin.

Aluksen paras suoja sisälle pyrkivää vettä vastaan olivat 15 vedenpitävää laipiota eli terässeinää, joilla veneen runko oli jaettu osastoihin. Laipiot ulottuivat usean kannen korkeudelle, ja ne oli suunniteltu niin, että alus pysyisi pinnalla, vaikka kolme osastoa täyttyisi vedellä. Titanicin suunnittelijoiden mukaan alus kelluisi vielä silloinkin, jos neljä konetilojen osastoa olisi veden vallassa. Valtavien terässeinien ovet olivat pieni ihme jo sinänsä.

Ne olivat Harlan & Wolffin kehittämä uutuusmalli, joka oli valmistettu raskaasta valuraudasta ja varustettu erityisvahvistuksin.

Turvallisuuden varmisti se, että ovet pystyttiin sulkemaan keskitetysti komentosillalta sähköisellä lukitusmekanismilla. Turvajärjestelmä herätti runsaasti huomiota laivanrakennusalalla.

”Onnetomuuden sattuessa, tai milloin tahansa se katsotaan tarpeelliseksi, kapteeni voi yksinkertaisesti painaa sähkökytkintä, joka välittömästi sulkee vesitiiviit ovet kaikkialla aluksessa. Tämä mekanismi tekee laivasta käytännössä uppoamattoman”, kirjoitti The Shipbuilder -lehti vuonna 1911.

Alus oli tarkoin jaettu miehistön, tekniikan ja matkustajien tiloihin. Pekonille ja munille oli kummallekin omat kylmähuoneensa, ja laivassa oli tilat myös koirille ja postille.

Titanic rakennettiin luksushotelliksi


31. toukokuuta 1911 oli aurinkoinen ja kirkas. Telakalla piti kiirettä, sillä työläisten piti muun muassa voidella telat rasvalla: parikymmentä tonnia talia ja kolme tonnia saippuaa vauhdittivat teräsjättiläisen liukua laineille.

White Star Linen käytännön mukaan Titanicin vesillelaskua ei juhlittu suurilla seremonioilla eikä aluksen kylkeen rikottu shamppanjapulloa. Vesillelasku hoidettiin niin kuin ultramodernille alukselle sopikin: yksi kahvan painallus vapautti mekanismin, joka laski lähes 270-metrisen ja 24 360-tonnisen rungon liikkeelle.

Hitaasti ja juhlavasti valtava alus liukui veteen, jossa erityisankkurit pysäyttivät sen keinumaan pehmeästi auringossa kimaltelevaan veteen. Tapahtumaa todistaneet miehet ottivat hatut pois päästään, katsojat puhkesivat riemuhuutoihin ja sataman hinaajat huudattivat sireeneitään tervetuliaistoivotuksena uudelle upealle laivalle.

Jo muutaman tunnin päästä telakkatyöläiset ryhtyivät varustelemaan runkoa kelluvaksi luksushotelliksi. Lähes kaikki valmistettiin telakalla, aina valtavista kattiloista oleskelutilojen käsinkoristeltuihin paneeleihin. Myös suuret koneet rakennettiin telakalla. Titanic ja sen sisarlaiva olivat ensimmäisiä suuria matkustajalaivoja, joissa oli sekä tavalliset mäntähöyrykoneet että höyryturbiini.

Kaksi mäntähöyrykonetta olivat kolmikerroksisen talon korkuisia ja painoivat tuhat tonnia. Painavin koneiden neljästä sylinteristä painoi yksistään 50 tonnia. Kun koneet oli valmistettu konepajalla, ne purettiin ja koottiin sitten jälleen Titanicin konehuoneessa.

Tähän tarkoitukseen ja kattiloita ja savupiippuja nostamaan telakka oli hankkinut 200 tonnin painoisen kelluvan nosturin. Se maksoi 30 000 puntaa, mutta Harland & Wolffilla oli varaa siihen. Vuodet 1910–11 olivat ainutlaatuisen kasvun ja tuotannon aikaa. Varustamolta oli vuonna 1911 lähtenyt merille kymmenen alusta, ja se oli saavutus, joka nosti telakan tuottavuudessa alansa ehdottomaan kärkeen.

Titanicin rakentamisen aikana työvoima kasvoi 11 000:sta lähes 15 000:een. Työ oli raskasta ja päivät pitkiä: yhdeksän tuntia viitenä viikonpäivänä ja neljä tuntia lauantaisin. Useimmat työmiehet saivat kiinteää palkkaa, ja ammattimiehet ansaitsivat verrattain hyvin tuon ajan mittapuulla.

Ammattitaitoinen käsityöläinen ansaitsi kaksi puntaa, mutta jos hän työskenteli perjantai-illat ja koko lauantain, hän saattoi saada jopa viisi puntaa viikossa. Kouluttamaton työväki ansaitsi vähemmän, mutta työvoimasta ei ollut pulaa, sillä Belfast tarjosi hyvät mahdollisuudet työläisperheelle. Siellä oli halpoja asuntoja ja töitä työmiesten perheillekin.

Telakkaa kuvailtiin lehdistössä maailman nykyaikaisimmaksi ja toimivimmaksi. ”Vierailija ei voi olla vaikuttumatta siitä järjestelmällisyydestä ja tehokkuudesta, mikä kaikkialla vallitsee... siellä huokuu moderni ilmapiiri”, kirjoitti eräs toimittaja kesäkuussa 1911.


Titanic oli 10-kerroksinen uiva kaupunki

Titanic oli kunnioitusta herättävän kokoinen. Lisäksi siinä oli ennennäkemättömiä ylellisyyksiä, kuten turkkilainen sauna ja eri tyylisuuntauksin sisustettuja luksussviittejä. Jopa kolmannen luokan matkustajilla oli oma tupakointisalonkinsa, ruokasalinsa ja baarinsa.

Laivan kuuluisa lasikupolilla katettu pääportaikko oli viiden kerroksen korkuinen. Se oli vain 1. luokan matkustajien käytössä.
Eri luokkien matkustajille oli omat ruokasalinsa. Lisäksi ensimmäisen luokan matkustajilla oli à la carte -ravintola ja kahvila.

Titanicista tuli tulevaisuuden matkustaja-aluksen ihanne

Vuoden sisätöiden jälkeen Titanic oli valmis lähtemään Belfastista 2. huhtikuuta 1912. Ennen kuin neitsytmatkalle osallistuvat matkustajat pääsivät laivaan, sitä testattiin pääsuunnittelija Thomas Andrewsin johtamalla koeajolla.

Testissä koneet ja ohjausjärjestelmä osoittautuivat olevan moitteettomassa kunnossa. Kun laiva seitsemän aikaan illalla lipui takaisin laituriin, kauppa- ja teollisuusministeriön edustaja allekirjoitti sen merikelpoisuustodistuksen.

Harland & Wolffin ja White Star Linen edustajat allekirjoittivat asiakirjat, joilla Titanic­ luovutettiin White Star Linelle. Laivan ja sen sisaraluksen hinnaksi oli tullut kolme miljoonaa puntaa, joten oli kiire saada alus liikenteeseen. Jo noin tunnin kuluttua Titanic otti kurssin kohti Southamptonia, jonne oli rakennettu uusi syväsatama erityisesti sitä varten.

Kun laiva oli lastattu ja matkustajat astuneet laivaan, Titanic oli valmis neitsytmatkalleen 10. huhtikuuta 1912. Se ajoi Cherbourgin kautta Irlannin Queenstowniin, josta se 11. huhtikuuta suuntasi avomerelle. Ennen lähtöä yksi ensimmäisen luokan matkustaja kirjoiti: ”On turvallista tietää, että Titanic kestää mitä vain aina hirmumyrskyyn asti... Kun päivällisen jälkeen istuimme kuuntelemassa laivan orkesteria, moni huomautti, että ei uskoisi, että olemme laivassa.”

Kolme päivää myöhemmin Titanic törmäsi Pohjois-Atlantilla jäävuoreen ja upposi alle kolmessa tunnissa. Laivalla olleesta 2 201 henkilöstä 1 504 hukkui onnettomuudessa.

Tutustu Titanicin taustoihin ja lue siitä, mistä luksuslaiva muodostui

Kahden vuoden rakennustöiden jälkeen Titanic laskettiin vesille 31. toukokuuta 1911. Vuorossa oli vuoden kestänyt laivan sisätilojen kalustaminen ja varustelutyö.

Ehkä sinua kiinnostaa...