Viime vuonna sukeltajat kartoittivat merenpohjan, ja nyt he nostavat löytyneitä esineitä pintaan.

© BRETT SEYMOUR, EUA/ARGO

Kuuluisa hylky paljasti osan salaisuuksistaan

Sukeltajat ovat löytäneet suuren määrän arkeologisia aarteita kuuluisasta roomalaisesta hylystä Kreikan rannikolta.

torstai 7. tammikuuta 2016

Hylky täynnä ylellisyysesineitä

Parituhatta vuotta sitten uponneen laivan hylystä kreikkalaisen Antikytheran saaren lähistöltä on nostettu muun muassa huilu, pelinappula ja lukuisia ruukkuja. Ylellisyystavaroita kuljettaneen laivan hylky löydettiin vuonna 1900. Ehkä kuuluisin sen esineistä on niin sanottu Antikytheran kone eli laite, jolla voitiin laskea planeettojen ratoja. 

Lisää löytöjä odotettavissa

Sukeltajat ovat tutkineet hylkyä useita kertoja, mutta sen ensimmäiset tieteelliset tutkimukset aloitettiin vasta vuonna 2012. Kun merenpohjasta luotiin 3D-kartta ja pohja tutkittiin metallinilmaisimella, selvisi, että laivan lasti oli levinnyt 40 x 50 metrin alueelle.

”Hylkyä ei ole tutkittu läheskään kokonaan. Jokainen sukellus tuo esiin ainutlaatuisia löytöjä, jotka kertovat rikkaiden elämästä Caesarin aikaan”, sanoo tutkimuksia johtava meriarkeologi Brendan Foley.

Seuraavaksi aiotaan selvittää ruukkujen sisältö dna-analyyseillä.

Minne laiva oli matkalla?

Lastin ajoitus osoittaa, että laiva upposi noin 80–70 eaa. Se oli ehkä matkalla Roomaan mukanaan ainakin osa sotasaaliista, jonka roomalainen kenraali Sulla keräsi Ateenasta vuonna 86 eaa. 

Seuraavaksi aiotaan selvittää dna-tutkimuksilla, mitä ruukut sisälsivät.

© BRETT SEYMOUR, EUA/ARGO

Ehkä sinua kiinnostaa...