Kaksi veteraania yritti lentää Atlantin yli muokatulla ensimmäisen maailmansodan lentokoneella. Pelissä oli kunnia ja 10 000 Britannian puntaa.

Historian vuosikirja: Veteraanit lensivät muokatulla pommikoneella yli Atlantin

1919: John Alcock ja Arthur Brown olivat lentäneet ensimmäisessä maailmansodassa ja kaipasivat seikkailua. Kaksikko nousi ilmaan Kanadan itärannikolta suuren rahapalkkion, ennätyksen ja kuuluisuuden toivossa. Tavoitteena oli ensimmäinen välilaskuton Atlantin ylitys, mutta yllättävän huonon sään ja testaamattoman kaluston vuoksi kone ajautui syöksykierteeseen suoraan kohti merta.

tiistai 24. lokakuuta 2017 teksti Historie Årbog

Lentokone heittelehti kiitoradalla vauhdin lisääntyessä koko ajan. Kova länsituuli oli saanut lujan otteen koneen rungosta ja leveistä siivistä. 

Kiitorata oli rakennettu muhkuraiselle ruohokentälle, ja epätasaisen alustan takia lentokone pompahteli holtittomasti. 

Nopeus kasvoi kasvamistaan, kunnes koneen pyörät irtosivat maasta. Muokattu pommikone oli käyttänyt lähes jokaisen metrin 275 metriä pitkästä kiitoradasta ja oli uhkaavan lähellä törmätä puiden latvoihin, kun se ylitti metsän kiitoradan päässä. 

Ohjaamossa suunnistaja Arthur Brown kääntyi oikealle katsomaan lentäjää. John Alcockin kasvot olivat aivan hiessä.

Kello oli 14 iltapäivällä 14. kesäkuuta 1919, kun Alcock ja Brown nousivat ilmaan lentokentältä St. John’sin, Newfoundlandin pääkaupungin, ulkopuolella. 

Brittikaksikolla oli edessään yli 3 000 kilometriä avomerta ja elämänsä suurin haaste. He aikoivat ensimmäisinä ihmisinä lentää Atlantin yli ilman yhtään välilaskua.

Pienellä miehistöllä oli kaikki edellytykset tehtävän suorittamiseksi. 

>>Uusi todistaja astui vuonna 2017 esiin kertomaan natsiajasta – lue lisää Historian vuosikirjasta 2017

Molemmat miehet olivat innostuneet lentämisestä ja palvelleet ilmavoimissa ensimmäisessä maailmansodassa. Ilmataisteluissa kumpikin oli ammuttu alas ja joutunut sotavangiksi, Alcock Turkissa ja Brown Saksassa.

Kokemukset eivät kuitenkaan pelästyttäneet brittimiehiä vaan he palasivat ohjaamoon. He eivät olleet ainoita innokkaita. Vallankumouksellinen tekninen keksintö, lentäminen, kehittyi kiivaalla vauhdilla.

Vain 16 vuotta aiemmin yhdysvaltalaiset Wrightin veljekset olivat ensimmäisinä maailmassa nousseet ilmaan moottorikäyttöisellä lentokoneella. 

Saavutus innosti lukuisia uskalikkoja tekemään kokeita lentokoneilla, ja lentoalukset kehittyivät yhä paremmiksi. Yleisöä virtasi lentonäytöksiin, ja selostukset ennätysyrityk­sistä kasvattivat lehtien painoksia huimasti. 

Vuonna 1912 brittiläinen Daily Mail -lehti lupasi 10 000 punnan palkkion ”ensimmäiselle lentäjälle, joka ylittää 72 tunnissa yhtäjaksoisesti Atlantin lentokoneella lähtien Yhdysvalloista, Kanadasta tai Newfoundlandista ja saapuen mihin tahansa Irlannissa tai Britanniassa”.

Ensimmäinen maailmansota lykkäsi ennätysyrityksiä, mutta lentokoneiden käyttö sodassa toisaalta kehitti koneita ja loi uusia, taitavia ja rohkeita lentäjiä. 

Heidän joukossaan olivat John Alcock ja Arthur Brown, ja sotaveteraanit olivat valmiita ja auliita ottamaan lehdessä heitetyn haasteen vastaan.

>> Viikinkihauta löydettiin vuonna 2017 – lue viikinkien hautausrituaaleista Historian vuosikirjasta 2017

Lentokoneen radio petti

Alcockin ja Brownin kone oli muokattu Vickers Vimy, ensimmäisen maailman­sodan pommikone, joka brittiläisellä tehtaalla oli purettu, pakattu laatikoihin ja lähetetty rahtilaivalla Newfoundlandiin. 

Siellä teknikot kokosivat koneen. Suunnistuslaitteiden lisäksi koneessa oli kahvia, voileipiä, suklaata, olutta ja viskiä.

Ensin kaikki sujui hyvin. Kaksi Rolls-Royce-moottoria kumisi tasaisesti, kone eteni, ja Brown tarttui radioon ilmoittaakseen St. John'sin asemalle, että kaikki oli hyvin. 

Suunnistaja joutui kuitenkin yllättymään pahoin. Radio oli mykkä. Laite sai virtaa pienestä potkurista koneen rungon alta. 

Tarkistaakseen potkurin Brownin oli nojauduttava puoliksi ulos ohjaamosta kovan ilmavirran painaessa hänen päätään taaksepäin. 

Pahat aavistukset vahvistuivat. Moottorin melulta miehet eivät kuulleet toisiaan, joten Brown otti kynän ja paperia.

”Radion generaattori on hajalla. Potkuri on irronnut”, Brown kirjoitti Alcockille. Oltuaan 70 minuuttia ilmassa miehistö oli menettänyt yhteyden ulkomaailmaan. 

Pommikone muokattiin matkalle: Vickers Vimy -pommikone muokattiin uuteen uskoon. Tarvittiin lisää tilaa polttoaineelle, ja ylimääräiset varusteet karsittiin pois.

Sakea sumu yllätti miehet

Eteen ilmestyi huolestuttava näky. Valtava sumuseinämä levittäytyi muurin lailla koneen nokan eteen. 

Se oli yllätys miehille, koska säätieteilijät olivat luvanneet selkeää säätä koko lentomatkalle. 

Brittimiehillä oli vain yksi mahdollisuus toteuttaa ennätysyrityksensä loppuun asti: heidän oli lennettävä suoraan harmaan massan läpi. 

Ennen kuin kone sukelsi sumuun, Brown yritti määrittää koneen sijainnin. Mukana hänellä oli sekstantti, mutta laite vaati, että joko aurinko tai tähdet ovat näkyvissä. 

Lentokoneen kojelaudassa ei ollut juuri muuta kuin yksi korkeusmittari ja yksi matkamittari. Vasta muutamaa vuotta myöhemmin lentosuunnistajat saivat avukseen keinohorisontin. 

Laitteen avulla lentäjä sai pidettyä koneen suorassa sumun ja pilvien sisällä.

”En näe yhtään mitään. Arvioin tuulen pysyvän yhtä voimakkaana ja suunnistan laskelmien mukaan”, Brown raapusti lappuun ja näytti sitä Alcockille. 

Pian kone oli keskellä niin sakeaa sumua, etteivät miehet voineet enää nähdä edes lentokoneen potkureita.

”Kun ympärillämme oli vain merta ja sumua, lentäminen oli hyvin yksinäistä puuhaa”, Alcock kuvaili myöhemmin lentomatkaa sumussa, joka alkoi hälvetä vasta myöhään iltapäivällä. 

Sumun hälvetessä edessä oli uusi ikävä yllätys: tyyrpuurin puolen moottorista kuului kova, koliseva ääni. 

Brownia puistatti, kun hän muisti toisen lentomiehistön kuukautta aiemmin syöksyneen Atlanttiin moottoriongelmien takia. Miehistö jäi henkiin mutta joutui odottamaan viikon, kunnes rahtialus pelasti miehet.

Brown kurkotti eteenpäin katsoakseen moottoria lähemmin. Osa pakoputkesta oli revennyt, ja metalli hehkui ensin punaisena ja sitten valkoisena. 

Pakoputken liekit leiskuivat nyt aivan ohjaamon takana niin, että myös yksi siipiä paikoillaan pitelevistä teräsvaijereista hehkui jo punaisena. 

Jos vaijeri palaisi poikki, siipi ei saisi tukea ja kone toden­näköisesti syöksyisi mereen. Ennen kuin suunnistaja ehti ajatella enempää, pakoputki irtosi kokonaan. 

Metallikappale putosi pyörien kohti merta, ja siiven vaijeri oli jälleen metallinharmaa. 

Moottori jylisi vähän kimeämmällä äänellä, ja pakokaasun liekki muistutti miehille, miten altis onnettomuuksille kone oli.

Kone alkoi kieppua myrskyssä

Kun oli lennetty jo neljä tuntia, koneen nokka kohosi ylimmän pilvikerroksen päälle ja Brown mittasi sijainnin ja suunnan. 

Vaikeuksien takia kone oli ajautunut hieman liikaa etelään. Alcock ehti korjata koneen suunnan, ennen kuin pilvet taas peittivät auringon. 

Lentäjä nosti koneen 1,5 kilometrin korkeuteen, mutta pilvistä ei päästy enää pois. Pian tuli pimeää. Kojelauta hohti himmeää valoa ja kompassissa oli pieni lamppu, mutta muuten ohjaamo oli pimeä. 

Miehet söivät voileipiä, joivat olutta ja tekivät olonsa mahdollisimman mukavaksi ahtaassa ohjaamossa koneen jylistessä sametinpehmeän pimeyden halki kurssi kohti Eurooppaa. Lopulta aamu alkoi vähitellen sarastaa idästä.

Kolmelta yöllä Brown alkoi valmistautua auringonnousuun ja sääti kurssin kohti Irlannin länsirannikkoa, jonne miehet olivat suunnitelleet laskeutuvansa. 

”Heti kun näet auringon nousevan, ohjaat koneen suoraan sitä kohti, niin saamme kompassilukeman”, Brown kirjoitti lappuun lentäjälle. Ennen auringonnousua he joutuivat kuitenkin keskelle myrskyä.

Rankkasade ja rakeet piiskasivat lentokonetta. Jäinen kylmyys valtasi ohjaamon, joka oli avonainen pientä tuulilasia lukuun ottamatta. 

Rajut tuulenpuuskat saivat koneen heittelehtimään puolelta toiselle kuin kevyen leikkilennokin.

Alcock veti ohjaussauvaa taaksepäin vähentääkseen nopeutta, mutta nopeusmittarin viisari pysyi paikoillaan. Lentäjä tajusi kauhuissaan, että mittari oli jäätynyt kosteuden takia. 

Alcock oli tosiaan saanut vähennettyä nopeutta, joten kone lensi nyt vaarallisen hitaasti. Yhtäkkiä miehet tunsivat vatsansa muljahtavan. Kone kieppui kohti merta. 

Brown varautui pahimpaan ja avasi turvavyönsä, mutta Alcock onnistui katkaisemaan hengenvaarallisen syöksyn.

Korkeusmittari oli ylittänyt 150 metrin merkin, ja entinen pommikone lensi nyt kyljellään. Miehet tuijottivat ikkunoista suoraan vaahtopäiseen aallokkoon. 

Alcock oikaisi koneen ja veti ohjaussauvaa taaksepäin. Kone nousi korkeammalle.

Pelastautuminen onnistui viime hetkellä. ”Tunsimme myöhemmin kielellämme suolaisen maun, joka oli meren vaahtoa”, lentäjä muisteli jälkeen päin. 

Jotta bensiini riitti yli 3 000 kilometrin matkalle, teknikot sulloivat polttoaineella täytettyjä tynnyreitä jokaiseen tyhjään tilaan. Kyydissä oli peräti 3 932 litraa polttoainetta.

Lumi lähes tukki moottorin

Koettelemukset eivät kuitenkaan olleet vielä ohi, koska rakeet muuttuivat lumeksi ja valkoinen, tahmea aine teki siivet ja rungon painaviksi ja uhkasi tukkia moottorien ilmanottoaukot sekä kaasuttimen suodattimen. 

Jos lumisade jatkuisi, moottori simahtaisi. Brown ei keksinyt muuta kuin alkaa poistaa lunta ja jäätä käsivoimin. 

Hän nousi polvilleen istuimelle ja kurotti ylävartalonsa kokonaan ulos ohjaamosta, niin että hän yletti täpärästi suurimpiin lumikertymiin. 

Tämä vaati kaiken tahdonvoiman, sillä jäinen tuuli puhalsi kasvoihin ja Brownin oli pidettävä kiinni siiven tukitangosta, jotta ei putoaisi. 

Hän joutui toistamaan saman monta kertaa, kunnes kone lopulta pääsi pois myrskystä.

>> Lisää tarinoita Historian vuosikirjassa 2017 – tilaa nyt

Koneen siipiin kertynyt jää alkoi sulaa, ja lauha lounaistuuli kannatteli konetta, kun se eteni kohti Irlannin rannikkoa. 

Kello 8.15 aamulla 15. kesäkuuta miehet näkivät maata, ja pian kone leijaili matalalla vihreiden nummien yllä Clifdenissä Irlannissa.

Vielä yksi yllätys odotti seikkailijoita, kun he laskeutuivat odottamatta suolle. Lentokoneen pyörät ja nokka upposivat pehmeään maahan. 

Alcock ja Brown kapusivat kuitenkin koneesta vahingoittumattomina paikalle kerääntyneen väkijoukon riemuitessa. Miehet astuivat Irlannin maaperälle kello 8.40 paikallista aikaa.

Alcock ja Brown olivat selvittäneet Daily Mailin julistaman haasteen 15 tunnissa ja 57 minuutissa. 

Seuraavina päivinä ennätyksen tehneen kaksikon elämä oli yhtä riemukulkua. Juhlallisessa seremoniassa itse Winston Churchill, Britannian sota- ja ilmailuministeri, ojensi 10 000 punnan palkinnon lentäjille. 

Seuraavana päivänä Alcock ja Brown aateloitiin Buckinghamin palatsissa. Lehdet raivasivat heille tilaa etusivuiltaan ja vaativat selostuksia kahdelta sankarilta: 

”Eilen olin Amerikassa”, John Alcock totesi pian laskeutumisen jälkeen ja jatkoi: ”Olen ensimmäinen ihminen Euroopassa, joka voi sanoa niin.”

Irlannissa Alcock ja Brown laskeutuivat suolle ja koneen nokka upposi maahan, mutta uskalias kaksikko ei loukkaantunut.

Ehkä sinua kiinnostaa...