Saksan Tiger-vaunut tuhosivat sodan kuluessa lähestulkoon 10 000 Neuvostoliiton tankkia.

© Montage: Wayne Southwell & Shutterstock

Hitlerin pelottava tappajatankki oli kelvoton sodassa

Tiger-tankki oli liittoutuneiden pahin painajainen. Siinä oli vahva panssarointi, ja sen tulivoima oli pelottava. Sitten osoittautui, että saksalaisten panssarivaunussa oli myös aivan liian monta heikkoa kohtaa.

perjantai 12. toukokuuta 2017 teksti Michelle Skov

Maa tärisi panssarivaunun telaketjujen alla, kun SS-untersturmführer Michael Wittman tähysti tykkitornistaan seuraavaa kohdetta. 

Hänen ohjeensa miehistölle olivat lyhyitä ja ytimekkäitä, kuten ”käännä vasemmalle” ja ”maaliin sata metriä”.

Hänen vaununsa ympärillä venäläisen Kurskin kaupungin eteläpuolisella arolla parveili parituhatta muuta saksalaista ja neuvostoliittolaista panssarivaunua. 

Taistelu oli jatkunut lähes keskeytyksettä siitä lähtien, kun se oli alkanut viikkoa aiemmin 5. heinäkuuta 1943. 

Kurskin taistelu oli sotahistorian suurin panssarijoukkojen yhteenotto, mutta Wittmann tunsi olonsa jokseenkin turvalliseksi vaunussaan. 28-vuotias SS-upseeri komensi ensimmäistä kertaa suuressa taistelussa Saksan tehokkainta panssarivaunua, Tiger I:tä.

Tiger oli raskas mutta reagoi silti nopeasti. Koko panssarivaunun sai kääntymään ympäri vain muutamassa sekunnissa, ja neuvostoliittolaisten kevyemmät T34:t jäivät sille toiseksi. Wittman onnistui tuhoamaan Tiger I:llään nopeaan tahtiin kahdeksan tankkia, kolme panssarintorjuntatykkiä sekä yhden tykistöpatterin. 

Taistelussa mukana olleet 70 muuta Tigeriä tuhosivat myös lukuisia vihollisen ajoneuvoja.

Venäläinen aro oli pimeän laskeutuessa täynnä hiiltyneitä ruumiita, ja sadoista tuhoutuneista ajoneuvoista tuprusi mustaa öljysavua. Noin 700 tankkia oli ammuttu hajalle. 

Valtaosa niistä oli Neuvostoliiton ja Saksan keskikokoisia panssarivaunuja, sillä tappiostaan huolimatta saksalaiset eivät menettäneet juurikaan Tigereitä Kurskissa.

Michael Wittmann palasi myös ehjin nahoin takaisin divisioonaansa. Hän oli juuri vakiinnuttanut maineensa Saksan kiistatta parhaana panssarivaunun johtajana. 

Suuri osa ansiosta kuului kuitenkin Tiger I:lle. Panssarivaunu oli esitelty Saksan armeijalle vuonna 1942, ja se osoittautui osaavissa käsissä tuhovoimaiseksi aseeksi.

T34 jäi pahan kerran alakynteen

Hitler tilasi uuden tankin jo toukokuussa 1941. Hän vaati vahvaa panssarointia, suurta tulivoimaa ja vesitiiviin rungon snorkkeleineen, jotta panssarivaunu voisi ylittää Ranskaa ja Neuvostoliittoa halkovat lukuisat joet ongelmitta.

Uuden tankin suunnittelu oli yhä kesken, kun Hitler lähetti joukkonsa Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. 

Valtava armeija murskasi vastarinnan ja valtasi nopeasti suuria maa-alueita, mutta yksi vastustaja osoittautui yllättävän kovaksi: Neuvostoliiton T34-panssarivaunut olivat ylivoimaisia saksalaisten Panzer- ja Panther-tankkeihin verrattuna.

Seuraavan vuoden aikana Saksan panssarivaunujen puutteet kävivät yhä ilmeisemmiksi, mutta sitten panssaridivisioonat saivat hyviä uutisia: Tiger I oli valmis. 

Saksalaiset ryhtyivät heti kouluttamaan upseereita uudelle tankille.

Suunnittelun lähtökohtina olivat tulivoima ja läpäisemätön panssari. Valtava panssarivaunu painoi täydessä ammus- ja polttoainelastissa lähes 60 tonnia.

Silti sen nopeus oli epätasaisessa maastossa 20 kilometriä tunnissa ja huippunopeus kaksinkertainen.

Tiger-tankit lähetettiin itärintamalle vuoden 1942 syksyllä, ja puna-armeija oppi nopeasti pelkäämään sen tehokasta 88 millimetrin tykkiä. Sopivalla säällä Tiger I kykeni tuhoamaan 2 200 metrin päästä puna-armeijan T34:n, joka ei siltä etäisyydeltä voinut vastata tulitukseen. 

Michael Wittmann oli Saksan paras Tiger-komentaja. Hänet palkittiin taisteluissa osoitetusta urheudestaan rautaristin ritariristillä.

© Scala

Sotilaat kärsivät tiikerikammosta

Tiger osoitti arvonsa Kurskin ja Harkovan taisteluissa kesällä 1943 ja talvella 1943, vaikka Saksa hävisikin taistelut. 

Esimerkiksi Harkovan taistelussa yksittäinen saksalainen panssaridivisioona tuhosi 501 vihollisen panssarivaunua, kun Saksa menetti kuukauden kestäneissä taisteluissa vain 18 Tigeriä. 

Tigerit tuhosivat sodassa yli 10 000 panssarivaunua, mutta niitä tuhoutui vain 1 715. Puna-armeijan sotilaiden pelko ei ollut aiheetonta.

Neuvostoliiton propagandakoneisto yritti vahvistaa sotilaiden taistelumoraalia levittämällä väärennettyjä raportteja Tigerin heikkouksista. Kesällä 1943 se väitti puna-armeijan tuhoavan 10–12 Tigeriä päivittäin. 

Jos Neuvostoliittoa oli uskominen, se oli parissa viikossa tuhonnut enemmän Tigereitä kuin niitä oli valmistettu.

Yritykset vähätellä Saksan uuden panssarivaunun pelottavuutta propagandan avulla epäonnistuivat. Jo pelkkä huhu edessä odottavista Tigereistä sai puna-armeijan sotilaat pelon valtaan.

Myös muut liittoutuneiden sotilaat alkoivat kärsiä samasta pelosta, jota britit nimittivät tiikerikammoksi. 

Britannian sotamarsalkka Montgomery yritti hillitä pelon leviämistä kieltämällä upseereitaan puhumasta sotilaille Tigeristä.

Saksalaiset panssarivaunun johtajat varmistivat, että vihollisella oli syytäkin pelätä Tiger I:tä. Michael Wittmann esimerkiksi tuhosi 117 vihollispanssarivaunua seitsemänä ensimmäisenä kuukautenaan Tigerin komentajana.

33 neuvostotankkia tuhottiin

Saksan maineikkain panssarivaunu joutui taas tulikokeeseen, kun 33 Neuvostoliiton tankkia murtautui viideltä aamulla 8. tammikuuta 1944 saksalaisten linjojen läpi Ukrainassa.

Wittmann kiirehti paikalle. Tuolloin 29-vuotias SS-upseeri komensi tusinaa Tiger-panssarivaunua. Konekiväärien rätinä sekoittui tykkien ja moottorien jylinään lumen peittämillä pelloilla, ja vihollisen panssarit ilmestyivät yhtäkkiä näkyviin pakkasaamuna matalalla roikkuvan ja näkyvyyttä heikentävän sumun keskeltä. 

Wittmann ilmoitti vihollistankkien sijainnit ampujalle, ja tykinammus räjäytti pian ensimmäisen T34:n tornin kappaleiksi.

Näkyviin ilmaantui sillä välin lisää panssarivaunuja, ja Wittmannilla oli monta maalia valittavanaan. Hän tulitti ympärilleen raivokkaasti. 

Yksi kranaatti osui T34:ään, joka oli juuri aikeissa ampua saksalaisia, ja pian Wittmannin Tiger osui taas yhteen vihollistankkiin.

Saksalaisten vastahyökkäys yllätti neuvostoliittolaiset. He epäröivät, mikä osoittautui heille kohtalokkaaksi. 

Saksalaiset saartoivat heidät pihtihyökkäyksellä, ja neljän tunnin kuluttua taistelukentällä lojui ruhjottuina ja liekeissä 33 Neuvostoliiton T34-tankkia ja seitsemän rynnäkkötykkiä. 

Tiger I oli niin raskas, että se tuhosi kaiken tieltään. Talotkin sortuivat miltei 60 tonnia painavan panssarivaunun vyöryessä eteenpäin.

© Süddeutsche Zeitung Photo

Tiger oli itsensä pahin vihollinen

Tigerien menestys ei kuitenkaan kääntänyt Saksan sotaonnea. Apua ei ollut edes siitä, että Saksan armeija sai kesällä 1944 voittoisasta tankista parannetun version, myös ”tiikerikuninkaaksi” kutsutun Tiger II:n.

Saksan armeija joutui perääntymään jatkuvasti Itä-Euroopan talvipakkasissa, eivätkä olosuhteet sopineet Tigerille. 

Se nieli muutenkin valtavia määriä polttoainetta, sillä tankki liikkui 15 litralla vain noin kilometrin, ja kinokset sekä mutainen maa lisäsivät kulutusta entisestään.

”Tigerit ja Pantherit eivät syö olkia”, epätoivoinen saksalaisupseeri totesi vuoden 1944 talvella. 

Panssarivaunun painokin tuotti hankaluuksia, sillä se kuormitti jousitusta, vaihteistoa ja muita tärkeitä osia äärimmilleen. 

Epätasainen maasto, kova vauhti tai pitkä ajomatka hajottivat tankin mekaniikan usein perusteellisesti. Tigerit selvisivät pitkistä marsseista vain harvoin hajoamatta.

Mekaaniset ongelmat aiheuttivat saksalaisille jatkuvasti harmia, ja liittoutuneetkin saivat Tigerin heikot kohdat nopeasti selville. 

Esimerkiksi kesällä 1944 brittisotilaat löysivät Italiasta muutamia  tuhoutuneita Tigereitä. Löytö oli briteille onnenpotku, sillä se oli etsinyt keinoa Tigerin kukistamiseen jo pitkään. 

Panssarivaunuja ryhdyttiin tutkimaan, ja tutkimuksen yllättävä tulos julkaistiin elokuussa ”Kuka tappoi Tiikerin?”-raportissa. 

Sen mukaan saksalaisten pelottava panssarivaunu oli itse itsensä pahin vihollinen.

Saksan armeija oli alusta asti yrittänyt pitää Tigerin tekniset ongelmat salassa, mutta panssarivaunun mekaniikka aiheutti tankkien johtajille toistuvasti harmaita hiuksia. Esimerkiksi 11 tonnin painoinen tykkitorni piti nostaa ylös nostokurjella, jos vaihteisto täytyi vaihtaa. 

Itärintaman tiet olivat mutaisia, eikä pakkasta tarvinnut olla paljonkaan, kun muta jäätyi telojen väliin. 

Miehistön piti usein irrottaa raskaita teloja, jotta ne saatiin puhdistettua jäästä. Tällaiset huoltotyöt veivät aikaa ja olivat hankalia turvallisissakin oloissa, mutta kuraisella taistelukentällä pakkasen paukkuessa tehtävä oli lähes mahdoton. 

Monet Tigerin johtajat joutuivat räjäyttämään arvokkaat panssarivaununsa ja pakenemaan paikalta jalkaisin, jottei vihollinen saisi käsiinsä käyttökelpoisia tankkeja.

Ongelmat johtivat siihen, ettei Saksalla ollut missään vaiheessa tarpeeksi taistelukuntoisia Tigereitä suuren taistelun voittamiseen. 

Saksalaisilta puuttui myös taitavia panssarivaunun johtajia. Nuoret ja kokemattomat upseerit saivat usein Tigerin komennettavakseen vain seuraavalla evästyksellä:

”Ole varovainen. Istut miljoonan Saksan markan päällä.”

Upseerien kokemattomuus johti siihen, että turhan monet Tigerit hajosivat ylikuormituksen takia. 

Ne eivät usein päässeet edes rintamalle saakka ennen hajoamistaan. Saksalaisten onneksi päteviäkin panssarivaunun johtajia löytyi. 

Esimerkiksi Michael Wittmann tuhosi itärintamalla 138 vihollisen tankkia, mutta hänenkin onnensa loppui.

Sotavankien kuulustelut ja sotasaaliiksi saatujen Tigerien tutkiminen paljastivat liittoutuneille pian, ettei Saksan panssarivaunu ollut voittamaton. Yksikin onnekas sotilas voisi taltuttaa Tiger I:n, kunhan hän tietäisi tarkasti, mihin iskeä. Katso piirroksesta Tigerin heikot kohdat.

Wittmann kuoli Tigeriinsä

Wittmann komennettiin vuonna 1944 Luoteis-Ranskaan, jossa liittoutuneet olivat aloittaneet hyökkäyksen 8. elokuuta 1944. 

Wittmann lähti auttamaan maanmiehiään ylivoimaisia vihollisia vastaan, mutta hänen Tigerinsä syttyi palamaan vain parin tunnin taistelun jälkeen. Tankki räjähti, ja paine oli niin valtava, että 11-tonninen tykkitorni irtosi.

Saksalaisten sankari kuoli välittömästi miehistönsä kanssa, ja tapaus järkytti koko panssaripataljoonaa.

Saksa menetti valtaosan taistelukykyisistä Tigereistä seuraavina kuukausina. Osa niistä tuhoutui kiivaassa tulituksessa, mutta Saksan armeija räjäytti itsekin lukuisia Tigereitä. 

Polttoainetta saati varaosia ei enää ollut, eivätkä saksalaiset halunneet jättää kallisarvoisia panssarivaunujaan ehjinä vihollisen käsiin.

Saksan antautuessa jäljelle jääneet Tigerit osoittautuivat liittoutuneille hyödyttömiksi. 

Ne kuluttivat liian paljon kalliita vara-osia, eikä taistelukentillä ylivoimaisten Tigerien tuotantoa siksi käynnistetty uudelleen enää koskaan. 

Ehkä sinua kiinnostaa...