28. elokuuta, 1963, Lincolnin muistomerkin edusta, Washington D.C., Yhdysvallat
Taustaa: Yhdysvaltalainen kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King puhui työtä ja vapautta vaatineen kansalaisoikeusmarssin päätteeksi.
Ote:Minulla on unelma, että jonain päivänä tämä kansakunta nousee ja elää todeksi perustuslakinsa vakuutuksen: ’Me pidämme totuutena ja luonnollisena, että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi.’ Minulla on unelma, että jonain päivänä Georgian punaisilla kukkuloilla entisten orjien lapset ja entisten orjanomistajien lapset voivat istua yhdessä samaan veljeyden pöytään. Minulla on unelma, että jonain päivänä jopa Mississippin osavaltio, joka riutuu epäoikeudenmukaisuuden paahteessa, joka riutuu sorron paahteessa, muuttuu vapauden ja oikeudenmukaisuuden keitaaksi. Minulla on unelma, että jonain päivänä neljä pientä lastani voivat elää maassa, jossa heitä ei arvioida heidän ihonvärinsä perusteella vaan sen perusteella, mitä he ovat. Minulla on unelma tänään!”
Seuraukset: Senaatti laati vuonna 1964 lain, jolla rotuerottelu lopetettiin Yhdysvalloissa. Samana vuonna King sai Nobelin rauhanpalkinnon väkivallattomasta taistelustaan Yhdysvaltojen mustien oikeuksien puolesta.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.