8. elokuuta, 1942, Gowalia Tank Maidan -puisto, Mumbai, Intia
Taustaa: Mahatma Gandhi alkoi vuonna 1919 ajaa Intian itsenäistymistä Britannian alaisuudesta. Tuhannet ihmiset lähtivät seuraamaan Gandhia ja osallistuivat muun muassa vuonna 1930 niin kutsutulle suolamarssille, jolla marssittiin 400 kilometrin matka rannikolle protestina brittien suolakaupan monopolille. Satoja kuoli brittisotilaiden yritettyä raa’asti pysäyttää marssin. Silti Gandhi vannoi yhä satyagrahan eli passiivisen vastarinnan nimeen, kun hän vuonna 1942 käynnisti Quit India -kampanjansa.
Ote: “Sallikaa minun saman tien vakuuttaa, että olen yhä sama Gandhi, joka olin vuonna 1920. En ole muuttunut millään perustavanlaatuisella tavalla. Pidän väkivallattomuutta aivan yhtä tärkeänä kuin pidin silloin. Jos jotain, niin korostan sitä vain entistä enemmän. [--] Nyt kun joudun ehkä aloittamaan elämäni suurimman kamppailun, en saata tuntea vihaa ketään kohtaan.”
Seuraukset: Heti puheen jälkeen britit vangitsivat Gandhin ja monia hänen kannattajiaan. Seuranneet levottomuudet ja lakot johtivat kuitenkin lopulta Intian itsenäistymiseen vuonna 1947.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.