Mussolini halveksi Hitleriä

Seuraavina vuosina Mussolini lakkautti lehdistönvapauden ja kielsi kaikki muut paitsi fasistisen puolueen. Samanaikaisesti hän aloitti vaihtelevalla menestyksellä useita hankkeita, joiden tarkoitus oli parantaa maan taloutta ja lisätä hänen omaa kannatustaan.

Mussolini rakennutti asuntoja, julkisia rakennuksia ja teitä, ja muutamassa vuodessa maan vehnäsato viisinkertaistui niin, että Italia tuli riippumattomaksi kalliista tuontiviljasta. Soita kuivatettiin ja metsiä raivattiin, ja näin lisättiin maanviljelijöiden käytössä olevaa viljelyalaa. Etelä-Italian köyhyyteen tai alhaiseen syntyvyyteen Mussolinin toimilla ei kuitenkaan ollut vaikutusta.

Syntyvyyden lisäämiseksi ja varmistaakseen tykinruuan riittämisen Italian sotavoimiin Mussolini kielsi ehkäisyvalistuksen. Naimattomien nuorukaisten verotusta kiristettiin, kun taas suuret perheet saivat verohelpotuksia. Yli seitsemän lapsen äidit saivat mitalin, usein salamavalojen välkkeessä ja itsensä Il Ducen ojentamana.

Tiedotusvälineissä ja julisteissa aloitettiin massiivinen propagandakampanja, jossa kerrottiin, miten junatkin kulkivat ajallaan Mussolinin ansiosta. Kuvissa, postikorteissa ja filmeissä Il Duce poseerasi erilaisissa tilanteissa: juoksulenkillä, kuivaamassa itseään uinnin jälkeen, laskettelemassa, ratsastamassa, lentämässä, soittamassa viulua tai pellolla sadonkorjuutöissä.

Mussolini piti kansalle palavia puheita, ja haltioitunut yleisö riemuitsi. Toreille ja aukioille asennetut kovaääniset toivat puheet maan syrjäisimmissäkin kolkissa asuvien ulottuville.

Mussolinin suosiolle ei näyttänyt tulevan loppua, ja menestys nousi diktaattorin päähän. Hän alkoi haaveilla uudesta Rooman imperiumista, jota hän itse hallitsisi keisari Augustuksen seuraajana. Hän halusi nostaa Rooman kaupungin ja valtakunnan uuteen kukoistukseen keisariajan kulta-aika esikuvanaan.

”Viiden vuoden kuluessa koko maailma saa ihastella uutta Roomaa, sen suuruutta, järjestystä ja mahtavuutta”, julisti Mussolini puheessaan uudenvuodenaattona 1925.

Italialaiset jumaloivat vahvaa diktaattoriaan, ja hän sai alamaisiltaan vuosittain yli 200 000 ihailijakirjettä. Kansan hurmiota kuvaa hyvin ensimmäiselle ehtoolliselleen valmistautuvan nuoren tytön kirje: ”Toivon, että saisin vastaanottaa sekä Jeesuksen että Il Ducen. Toivon saavani molemmat kielelleni, rintaani ja sydänraukkaani.”

Suhde kirkkoon oli Mussolinille ongelmallinen. Hän oli onnistunut nousemaan kansan suosioon, mutta paavilla oli oma erityinen paikkansa useimpien italialaisten sydämissä. Paavi Pius XI:lla oli merkittävästi valtaa, ja hän oli vakavasti otettava kilpailija, jonka kanssa oli syytä olla hyvissä väleissä.

Mussolini oli ikänsä pitänyt uskontoa teeskentelynä, ja nuorena miehenä hän oli muun muassa nimitellyt katolisen kirkon pappeja ”mustiksi basilleiksi”.

Tilanne oli nyt kuitenkin toinen: Mussolini tarvitsi paavin tuen valtansa pönkittämiseksi. Niinpä vuonna 1929 hän allekirjoitti Roomassa Paavi Pius XI:n kanssa juhlallisin seremonioin niin sanotun lateraanisopimuksen. Sopimuksen perusteella Vatikaanista tuli itsenäinen valtio ja paavista sen päämies. Katolisuudesta tuli valtionuskonto, ja uskonnonopetus tuli kouluissa pakolliseksi. Sopimuksella Mussolini varmisti hallinnolleen paavin tuen.

”Kaitselmus on lähettänyt meille tämän miehen”, totesi puolestaan paavi Pius XI diktaattorista, joka hänen silmissään oli palauttanut Italian Jumalalle ja Jumalan Italialle.

Kun kotirintamalla vallitsi rauha, Mussolini saattoi keskittyä ulkoisiin asioihin. Hän unelmoi Välimeren sisäänsä sulkevasta mahtivaltakunnasta. Valloitus-retkiensä ensimmäiseksi kohteeksi hän valitsi Itä-Afrikassa sijaitsevan Abessinian, nykyisen Etiopian. 3.10.1935 Mussolini ilmoitti, että ”ei ainoastaan armeija vaan kokonainen 44-miljoonainen kansa” vyöryi Abessinian rajan yli.

Taistelusta tuli epätasainen ja raaka. Abessinialaisilla ei ollut vanhanaikaisine kivääreineen, miekkoineen ja keihäineen mitään mahdollisuuksia italialaisten pommikoneita, myrkkykaasuja, panssarivaunuja ja konekiväärejä vastaan. Kahdeksan kuukauden sotimisen jälkeen Mussolini julisti voittaneensa ja palauttaneensa Rooman imperiumin.

Kun Espanjan sisällissota myöhemmin vuonna 1936 alkoi, Mussolinin asema oli vahvempi kuin koskaan. Hän lähetti kansan täydellä tuella 70 000 italialaissotilasta sotimaan kapinakenraali Francon puolesta.

Myös Saksa tuki Espanjan fasisteja, joten olosuhteet johdattivat Mussolinin ja Hitlerin taistelemaan ensi kertaa toistensa rinnalla.

Hitler ja Mussolini olivat tavanneet Venetsiassa kesäkuussa 1934, ja yhtenä harvoista valtionjohtajista Hitler oli myöhemmin hyväksynyt Italian sotatoimet Abessiniassa. Hitler ihaili Mussolinia, jota hän kutsui ”loistavaksi valtiomieheksi vailla vertaa”. Ihailu oli kuitenkin yksipuolista. Mussolini puolestaan nimitteli kulissien takana Hitleriä ”sadetakkiin pukeutuneeksi putkimieheksi”, ”samaa sävelmää lakkaamatta soittavaksi gramofoniksi” ja ”pieneksi tyhmäksi pelleksi”. Lisäksi hän arvosteli ”tuon lörpöttelevän apinan” ideologiaa, jonka hän ilmoitti olevan ”täysin rasistista”.

Marraskuussa 1936 Mussolini kuitenkin jo ilmoitti Saksan ja Italian välisestä yhteistyösopimuksesta, niin sanotusta Rooman-Berliinin akselista, ”jonka ympärillä Euroopan muut rauhaa toivovat maat pyörivät”.

Seuraavan vuoden syyskuussa Mussolini teki ensimmäisen virallisen vierailunsa Saksaan. Natsit olivat valjastaneet koko propagandakoneistonsa tehdäkseen Il Duceen lähtemättömän vaikutuksen. Mussolinia oli Berliinissä vastassa loputtomien sotilasrivistöjen paraati sekä 800 000 ihmistä, jotka sadetta ja ukkosta uhmaten olivat kokoontuneet kuuntelemaan hänen puhettaan.

Innostuneiden saksalaisten edessä Mussolini painotti fasistien ja natsien ideologista sukulaisuutta ja julisti Saksan ja Italian olevan maailman suurimmat ja aidoimmat demokratiat.

• Edellinen Sivu 3 / 5 Seuraava