Fasismin siemen itää

Mussolini käytti hyväkseen sodan jälkeen vallinnutta poliittista levottomuutta ja alkoi lietsoa tyytymättömyyttä vallitsevia oloja ja hallitusta kohtaan. Hän perusti Il Popolo d’Italia -nimisen lehden, jossa hän saattoi mielin määrin parjata vallalla olevaa järjestelmää ja vaatia vahvaa johtajaa.

”Italia tarvitsee johtajan, miehen, josta löytyy tarvittaessa taiteilijan herkkyyttä ja soturin voimaa. Miehen, joka tuntee kansansa ja rakastaa sitä, ja joka pystyy ohjaamaan sitä voimalla, jos se on tarpeen”, hän julisti nimeämättä kuitenkaan ehdokastaan uudeksi johtajaksi.

Sodan jälkeen Italiaan syntyi useita ryhmiä ajamaan työttömyyteen ja kurjiin oloihin palanneiden sotaveteraanien etuja. Mussolini osallistui aktiivisesti yhden Milanossa vaikuttavan veteraaniasiaa ajavan järjestön toimintaan.

Maaliskuussa 1919 Mussolini järjesti kokouksen, jonka tarkoituksena oli perustaa oikeiston taantumuksellisuutta ja vasemmiston tuhoisuutta vastaan taisteleva järjestö. Kokoukseen saapui noin kolmensadan hengen sekalainen seurakunta, joka muodosti uuden fasistisen liikkeen perustan. Sana fasismi oli perua antiikin roomalaisesta vallan symbolista, fasces-vitsakimpusta, jonka keskellä oli kirves. Vitsakimpputunnus valittiin symboloimaan joukossa piilevää voimaa.

Uuden järjestön ideologinen päämäärä ei ollut kovinkaan selvä. Kerrotaan, että Mussolinin vanhin tytär, yhdeksänvuotias Edda, yritti kerran illallispöydässä udella isältään, mistä fasismissa oli kysymys. Mussolinin kerrotaan vastanneen: ”Suu kiinni ja syö.”

Alussa oli helpompi nähdä, mitä Mussolini vastusti kuin mitä hän tavoitteli. Vihollisia olivat kaikki, jotka Mussolinin mielestä olivat pettäneet Italian, ja heitä oli lukuisia: yhteiskunnan eliitti, suurpääoma, kirkko, hallitus, monet ulkomaalaiset ja vanha sosialismi.

Parlamenttivaaleissa marraskuussa 1919 Mussolini oli ehdolla Milanossa, mutta häntä ei valittu. Kaksi vuotta myöhemmin hänen puolueensa Partito Nazionale Fascista sai kuitenkin jo 35 paikkaa Italian parlamentissa. Mussolini oli nyt varteenotettava poliittinen tekijä, mutta pelkkä vaalitulos ei kuitenkaan taannut puolueelle nopeata läpimurtoa. Vuodesta 1920 alkaen fasistit alkoivat valloittaa järjestelmällisesti jalansijaa liikkeelleen väkivaltaisilla hyökkäyksillä poliittisia vastustajiaan vastaan.

Mustiin paitoihin pukeutuneet ja pampuilla ja puukoilla varustautuneet fasistien rähinäjoukot tappelivat lähes päivittäin sosialisteja vastaan Italian kaupunkien kaduilla. Mussolini ei itse osallistunut tappeluihin mutta veteli langoista kulissien takana. ”Emme tuomitse mitään poliittisia vallankäytön välineitä. Hyväksymme ne, jotka ovat välttämättömiä, olivatpa ne laillisia tai niin sanotusti laittomia”, hän kiteytti puolueensa toimintatavat.

Terrorikampaja tuotti tulosta. Vuoden 1922 kevään ja kesän aikana fasistit ottivat vallan useissa kaupungeissa, tosin parintuhannen ihmishengen kustannuksella. Fasisteista oli tullut Italian vaikutusvaltaisin ryhmä, ja oli aika ottaa viimeinen merkittävä askel. Lokakuun alussa 1922 Mussolini uhkasi, että jollei hallitus siirtäisi valtaa fasisteille, he marssisivat Roomaan.

Muutaman viikon kuluttua 25 000 mustapaitaa marssi Mussolinin johdolla Roomaan. Armeija olisi helposti pystynyt pysäyttämään mielenosoituksen, mutta se ei tehnyt mitään, ja 29. lokakuuta kuningas Vittorio Emanuele III nimitti Mussolinin pääministeriksi.

Raaka murha laukaisi kriisin

Mussolini asettui asumaan Roomaan viiden tähden Grand Hoteliin, josta hän hallitsi valtakuntaansa. Hänen vaimonsa Rachele ja lapsensa Edda, Vittorio ja Bruno jäivät Milanoon, koska, kuten hän toimittajille tunnusti, hänen valtansa tiellä ei saanut olla häiriötekijöitä. Mussolini julisti poliittisen menestyksen perustuvan ”sydämen autiuteen” mutta unohti tyystin mainita oman sydämensä tyhjyyttä lievittävän rakastajattarensa, Margherita Sarfattin.

Mussolini alkoi palauttaa valtioon rauhaa ja järjestystä, ja puolueeseen alkoi virrata uusia jäseniä. Lokakuun 1922 ja joulukuun 1923 välisenä aikana fasistipuolueen jäsenmäärä kasvoi 300 000:sta 783 000:een.

Mussolini viekoitteli italialaisia muun muassa keventämällä yritysverotusta ja lyhentämällä työaikoja. Huhtikuun 1924 parlamenttivaaleissa kansa palkitsi hänet äänestämällä fasistit selvään voittoon 65 prosentilla äänistä. Äänestystulos takasi Mussolinille hänen havittelemansa valta-aseman maan hallituksessa.

Tulos sai kuitenkin myös huhut vaalivilpistä leviämään. Muutama viikko vaalien jälkeen parlamentille pitämässään puheessaan sosialistijohtaja Giacomo Matteotti syytti Mussolinia vilpistä, mikä koitui hänen kohtalokseen. 10. kesäkuuta 1924 Matteotti siepattiin kadulta Roomassa, ja pari kuukautta myöhemmin hänen ruumiinsa löytyi metsästä.

Mussolinille tilanne oli tukala. Vaikka todisteita ei ollut, kaikki uskoivat hänen järjestäneen murhan, ja luottamus Mussoliniin alkoi horjua. Hänen oli otettava aloite omiin käsiinsä, ennen kuin tilanne kääntyisi puoluetta vastaan. Niinpä 3. tammikuuta 1925 hän itseriittoiseen tapaansa astui parlamentin puhujanpönttöön ja ilmoitti ottavansa henkilökohtaisesti kaiken historiallisen, moraalisen ja poliittisen vastuun väkivaltaisista tapahtumista.

Sen jälkeen hän ilmoitti palauttavansa järjestyksen niin puolueen riveihin kuin koko maahankin ja otti itselleen diktaattorin valtuudet.

• Edellinen Sivu 2 / 5 Seuraava