Kymmenen julmaa asetta

1. Longxu: Vedä vihollinen lähelle

Song-dynastian aikana (960-1279) kiinalaiset ottivat sotaan mukaan niin sanotun longxun. Se koostui kymmenen metrin päässä olevasta metallilevystä, jossa oli kaksi tai useampi koukku. Asetta pyöritettiin pään yläpuolella kuin lassoa ja singottiin sitten vihollista kohti. Kun koukku jäi kiinni viholliseen, tämä voitiin kiskoa lähemmäs ja päästää päiviltä.

Usein longxu teki niin pahaa jälkeä, että viholliselta lähti henki jo, kun koukut osuivat häneen. Ne saattoivat esimerkiksi katkaista valtimoita. Jos vihollinen ei kuollut verenhukkaan, hän aiheutti itselleen vakavia vammoja yrittäessään irrottaa koukkuja, sillä niissä oli väkäsiä, jotka pureutuivat tiukasti kiinni lihaan.

2. Pertuska: Sopiva raajojen katkomiseen

Viikinkien pitkäteräisistä kirveistä kehittyi keskiajalla pertuskaksi kutsuttu sotakirves. Sitä käytettiin erityisesti Venäjällä ja Itä-Euroopassa. Kirves oli kookas ja sen terällä saattoi olla mittaa yli puoli metriä.

Pertuska oli hyödyllinen lähitaistelussa. Sitä heilautettiin yleeensä vaakasuorassa, vaikka se voitiin iskeä viholliseen myös ylhäältä. Melko suuren painon vuoksi pertuskan isku oli voimakas ja kirves oli hyödyllinen sen käyttöön harjaantuneelle. Koska pertuskan terää oil vaikeaa saada osumaan suoraan vihollisen rintakehään, sitä käytettiin yleensä käsien ja jalkojen katkomiseen.

3. Leka: Tarttui mukaan poliisin varastosta

Pariisilaiset kauppiaat ryhtyivät maaliskuun alussa vuonna 1382 osoittamaan mieltään uusia veroja vastaan. Veronkerääjän surmaaminen johti nopeasti väkivaltaisuuksiin kaikkialla kaupungissa. Kiukkuiset ihmismassat tunkeutuivat raatihuoneelle ja ottivat haltuunsa 3 000 nuijaa tai lekaa, jotka oli tarkoitettu poliisin käyttöön. Järeän vasaran mallinen nuija osoittautui vaaralliseksi aseeksi. Kapina tunnetaankin yhä aseen mukaan Revolte des Maillotins -nimellä.

Lekaa voitiin käyttää monella tavalla. Siinä oli pää lyijystä ja pitkä varsi, joten sitä voitiin heilauttaa kahdella kädellä, jolloin lyöntiin saatiin voimaa. Hyvin usein lekalla alla lyötiin vastustajalta jalat alta. Kova isku murskasi polven tai sääriluun. Avuton vastustaja voitiin tämän jälkeen surmata iskulla päähän. Paksuinkaan kypärä ei pehmentänyt iskua, joka yleensä oli kuolettava.

4. Piikkinuija: Vartijalle kuuluva pelote

Piikkinuija eli aamutähti on keskiajan klassinen taisteluväline, jota alettiin käyttää 1300-luvulla erityisesti Saksassa. Sitä on valmistettu monenlaisia versioita: alkeellisimmat ovat nuijia, joihin kapinalliset talonpojat kiinnittivät piikkejä. Alun perin piikkinuijia valmistivat kuitenkin asesepät, jotka tuottivat painoltaan ja iskuvoimaltaan monenlaisia nuijia täydentämään armeijan aseistusta. Ne kuuluivat esimerkiksi jalkaväen varusteisiin. Ratsumiehille valmistettiin lyhytvartisia versioita. Piikkinuija teki pahaa jälkeä osuessaan kasvoihin, mutta useimmissa versioissa piikit oli suunniteltu niin, että ne pystyivät lävistämään myös kypärän, jos isku vain oli kyllin kova.

Myöhemmin piikkinuijaa käytettin myös osana seremonia-asuja, ja monissa kaupungeissa yövartijat kantoivat sellaista. Kirjallisten lähteiden perusteella vartijat kuitenkin käyttivät sitä harvoin. Aseen pelottava ulkonäkö ja tieto sen tehokkuudesta taistelukentällä saattoivat riittää rauhoittamaan yölliset rauhanhäiritsijät.

Aamutähdestä on valmistettu myös versio, jossa pallo roikkuu ketjun päässä. Sitä oli vaikeaa käyttää. Harjaantuneen taistelijan käsissä se oli kuitenkin vielä vaarallisempi ase kuin tavallinen aamutähti.