Nyt kannattaa tilata Historia-lehti: tutustu etuihin
1. Lentävä jeep
Britti-insinöörit istuttivat tavalliseen Willys-yhtiön maastoautoon pari roottoria ja kuvittelivat keksineensä uuden tehokkaan taistelukoneen. Toisin kuin helikoptereissa, lentävässä jeepissä roottoria ei pyörittänyt moottori vaan sen tarkoitus oli vain pitää laite ilmassa, kun sitä hinattiin tavallisella koneella. Sen jälkeen vetoköysi piti irrottaa, jotta ”Rotabuggy” pääsisi leijailemaan maahan ja ajamaan tuhottavaan kohteeseen.
Rotabuggyn prototyyppi valmistui vuonna 1943. Se lensi, mutta kun sen nopeus ylitti 60 kilometriä tunnissa, se alkoi värähdellä ja huojua niin pahasti, että laskeutuminen kävi vaikeaksi. Kehitystyötä jatkettiin, mutta lentävää jeeppiä ei koskaan otettu käyttöön.
2. Sotakyyhkyset
Vuonna 1944 yhdysvaltalainen käyttäytymispsykologi Burrhus F. Skinner esitti, että kyyhkysiä voitaisiin käyttää hyväksi ohjuksien laukaisussa. Hän sai Yhdysvaltojen armeijan vakuuttumaan ideansa toimivuudesta, minkä ansiosta se myönsi 25 000 dollaria hankkeeseen. Skinner kehitti rahoilla kapselin, joka oli tarkoitus sijoittaa ohjuksen kärkeen. Kapselissa oli kolme ikkunallista kammiota, johon kuhunkin sijoitettiin kyyhkynen. Tarkoituksena oli, että kun kyyhkyset havaitsisivat kohteen, ne alkaisivat naputtaa nokallaan ikkunaa. Ikkunat oli yhdistetty ohjausjärjestelmään, joka varmistaisi, että ohjus osuisi maaliinsa.
”Ongelmaksi muodostui se, että kukaan ei ottanut meitä vakavasti”, selitti Skinner myöhemmin, kun armeija jonkin ajan kuluttua hylkäsi hankkeen ”epäkäytännöllisenä”.
3. Hajoamaton tukialus jäästä
Kun sahanpurua sekoitetaan veteen ja annetaan seoksen jäätyä, saadaan erittäin kovaa materiaalia. Britti-insinööri Geoffrey Pyke kutsui keksimäänsä materiaalia pykreetiksi. Hän ehdotti, että siitä voitaisiin rakentaa laivojen runkoja, sillä kun materiaali olisi riittävän paksua, sitä eivät hajottaisi edes saksalaisten torpedot, ja brittilaivat saisivat purjehtia Atlantilla rauhassa.
Pyke haaveili rakentavansa Habakkuk-nimisen lentotukialuksen, jolla olisi pituutta jopa yli 1 200 metriä. Siitä piti tulla lähes neljä kertaa niin pitkä kuin maailman nykyisin pisimmästä lentotukialuksesta USS Nimitzistä. Britannian pääministeri Winston Churchill ihastui suunnitelmaan, mutta hankkeelle ei saatu hankittua yhdysvaltalaisten tukea, ja se hyllytettiin.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.