90 000 naista nousi Venäjällä barrikadeille 23. helmikuuta 1917 protestina tsaarin hallinnon aiheuttamalle köyhyyden lisääntymiselle. Se oli lähtölaukaus Venäjän vallankumoukselle, joka raivasi tietä Vladimir Iljitš Leninin nousulle valtaan ja Neuvostoliiton perustamiselle.

© Wikimedia Commons

Venäjän vallankumous ravisteli maailmaa

Vuonna 2017 on kulunut 100 vuotta Venäjän vallankumouksesta ja Vladimir Iljitš Leninin ja kommunistien noususta valtaan. 300 vuotta kestänyt tsaarin yksinvalta korvautui kommunistisella diktatuurilla, joka vei Venäjän pitkään sisällissotaan ja johti kuuden vuosikymmenen kylmään sotaan idän ja lännen välillä.

tiistai 2. toukokuuta 2017 teksti Andreas Ebbesen Jensen

Lähtölaukaus Venäjän vallankumoukselle, joka kumosi tsaarinvallan ja loi pohjan Neuvostoliiton perustamiselle, annettiin vuoden 1917 alussa. Liipaisinta painoivat Venäjän alistetut ja alipalkatut naiset.

23. helmikuuta yli 90 000 naistyöläistä meni lakkoon pääkaupungissa Petrogradissa (Pietari) ja osoitti mieltään maan tsaaria Nikolai II:ta vastaan. Mielenosoituksessa nähtiin kylttejä, joissa luki muun muassa ”Tsaari alas” ja ”Ei sodalle”.

Venäjän osallistuminen ensimmäiseen maailmansotaan oli vienyt miehet pois pelloilta taistelukentille, mikä oli aiheuttanut elintarviketuotannon rajun laskun. 

Kun nälkä kaiversi tavalllista kansaa, joka joutui jonottamaan leipäänsä, pieni hallitseva luokka tsaarin, maanomistajien ja tehtailijoiden ympärillä eli runsaassa ylellisyydessä.

Helmikuun lopulla vuonna 1917 naiset olivat saaneet tarpeekseen. He ryhtyivät protestoimaan ja vaativat muutosta ja demokraattisempaa vallanjakoa. Pian muu työväenluokka seurasi perässä.

Alkoi Venäjän vallankumouksen ensimmäinen vaihe, joka tunnetaan helmikuun vallankumouksena. Pian tsaarin sotilaat liittyivät taisteluun tsaari Nikolai II:ta vastaan, joka luopui vallasta 15. maaliskuuta 1917. Tsaaria perheineen pidettiin aluksi vankeina Tsarskoja Selossa Pietarissa, ja myöhemmin heidät lähetettiin Tobolskiin Siperiaan. 

Venäjän vallankumous raivasi tietä Leninille

Pitkään sorretut työläiset murskasivat 300 vuotta yksinvaltaisesti hallinneen Romanov-suvun diktatuurin.

Tsaarin hallinto korvattiin väliaikaisella hallituksella, jota johti aluksi ruhtinas Georgi Lvov ja hänen jälkeensä lakimies Aleksandr Kerenski. Enemmistö uudessa vallankumouksellisessa neuvostossa uskoi siihen, että uusi hallinto pystyisi vastaamaan helmikuun vallankumouksen vaatimuksiin ”leivästä, rauhasta ja maasta”.

Marxilainen vallankumouksellinen Vladimir Lenin ei uskonut.

Epäonnistuneen vallankumousyrityksen jälkeen vuonna 1905 Lenin oli elänyt maanpaossa Euroopassa, mutta helmikuun vallankumouksen onnistuttua hän kiirehti takaisin Petrogradiin eli Pietariin saattaakseen vallankumouksen haluamilleen urille.

Lenin tuomitsi uuden väliaikaisen hallituksen, johon kuului pääasiassa hallitsevan luokan edustajia (maanomistajia ja tehtailijoita) ja julisti taistelua hallitusta vastaan ja vaati maan irtautumista sodasta.

Niin sanotuissa huhtikuun teeseissä Lenin määritteli, miten Venäjän vallankumouksen tulisi jatkua: kaikki valta piti siirtää työläisten ja talonpoikien neuvostoille, kaikki tehtaat tuli kansallistaa ja Venäjä tulisi rakentaa uudelleen keskusjohtoisen, kommunistisen talouden ympärille. 

Heinäkuussa 1917 julkaistussa taistelukirjoituksessaan Lenin luovutti Venäjän tulevaisuuden työväenluokan käsiin.

”Vain vallankumoukselliset työläiset, köyhimpien talonpoikien tukemina, voivat murtaa kapitalistien vastarinnan, johtaa kansan ottamaan maan haltuunsa, täydelliseen vapauteen, nälänhädän kukistamiseen, pois sodasta ja oikeudenmukaiseen ja kestävään rauhaan.” 

Leninin johtama ryhmä Venäjän sosiaalidemokraattisessa puolueessa erosi omaksi puolueekseen, jota kutsuttiin bolševikeiksi (venäjän enemmistöä tarkoittavan sanan mukaan).

Venäjän vallankumous alkoi siirtyä ratkaisevaan vaiheeseensa. 

Venäjän vallankumouksesta sikisi Neuvostoliitto

Venäjän vallankumouksen toinen osa tunnetaan Lokakuun vallankumouksena, ja se kulminoitui 25. lokakuuta 1917. Tuolloin Leninin oikea käsi ja Pietarin neuvoston johtaja Lev Trotski koordinoi vallankaappauksen väliaikaista hallitusta vastaan.

Kaappauksen suorittivat kommunistisen bolševikkipuolueen joukot ja se tapahtui lähes verettömästi.

Hetkessä Venäjän vallankumous oli muuttunut työläisten kapinasta uudeksi poliittiseksi todellisuudeksi, jonka kärjessä olivat bolševikit ja Vladimir Lenin. Vallanvaihto ei kuitenkaan lopulta tapahtunut ilman vastarintaa.

Menševikit (”vähemmistö”) ja Sosialistivallankumouksellinen puolue kasvoivat myös Venäjän vallankumouksen tapahtumista, mutta ne vastustivat bolševikkien vallankaappausta. 

Ne pelkäsivät, että neuvostot eivät ollet valmiita ottamaan valtaa ja viemään Venäjää oikeaan suuntaan.

Muutama viikko Lokakuun vallankumouksen jälkeen bolševikit saivat vaaleissa vähemmistöedustuksen perustuslakia säätävässä kansalliskokouksessa. 

Bolševikit eivät kuitenkaan luopuneet vaatimuksesta, että kansalliskokouksen edustajien tulisi toimia uuden hallituksen, kansankomissaarien neuvoston, alaisena.

Tästä seurasi kiistoja, mutta bolševikit eivät antaneet periksi, ja Lenin ratkaisi ongelman hajottamalla uuden perustuslakia säätävän kansankokouksen niiden sotilaiden avulla, jotka olivat liittyneet bolševikkeihin Venäjän vallankumouksen alettua.

Bolševikit pääsivät valtaan ja alkoivat toteuttaa kommunistista hallintoa, josta Lenin oli haaveillut vuosikymmeniä. ”Punaisten” valtaannousu ei kuitenkaan sujunut aivan ongelmitta. 

Venäjän vallankumous johti sisällissotaan 

Vuonna 1918 bolševikkipuolue muutti nimensä Venäjän kommunistiseksi puolueeksi, ja pian Venäjän vallankumouksen jälkeen Lenin ja hänen tukijansa alkoivat vainota ihmisiä, jotka hallitus luokitteli ”kansanvihollisiksi”.  

Tähän joukkoon kuului muun muassa pappeja, muiden poliittisten puolueiden jäseniä sekä henkilöitä, joilla oli ollut yhteyksiä tsaarin hallintoon.

Kun bolševikit lunastivat lupauksen vetää Venäjä maailmansodasta vuonna 1918, heidän vastustajansa ryhtyivät aseelliseen taisteluun kommunisteja vastaan, ja kesällä 1918 verinen sisällissota ”punaisten” (bolševikit) ja ”valkoisten” (bolševikkien vastustajat) välillä oli täydessä käynnissä.

Vallasta syösty tsaari Nikolai II perheineen oli ollut vankina Tobolskissa, mutta bolševikit pelkäsivät, että hänet vapautettaisiin, mikä olisi viholliselle suuri symbolinen voitto. 

Siksi bolševikit olivat päättäneet siirtää Romanovien tsaariperheen Ipatjevin taloon Jekaterinburgiin Uralille.

Taistelujen käytyä yhä kiivaammiksi bolševikit tulivat siihen tulokseen, että tsaariongelma oli ratkaistava lopullisesti ja Nikolai II ja kruununperillinen oli tapettava. Varmuuden vuoksi koko tsaariperhe tuomittiin kuolemaan ilman oikeudenkäyntiä.

Määräys tuli korkeimmalta taholta. Lenin oli itse tekemässä teloituspäätöstä, jonka toimeenpantiin yöllä 17. heinäkuuta 1918. Teloituskomppaniaa johti Jakov Jurovski.

”Uralin työläisten, maatyöläisten ja sotilaiden edustajien neuvoston toimeenpaneva komitea on päättänyt, että teidät teloitetaan”, Jurovski luki kovalla äänellä Nikolai II:n, tämän vaimon ja viiden lapsen sekä neljän palvelijan edessä Ipatjevin talossa. 

Yllättynyt tsaari ehti vain huudahtaa ”Mitä?”, ennen kuin Jurovski veti esiin pistoolinsa ja ampui häntä useita kertoja rintaan ja päähän. Pienessä hämärässä huoneessa alkoi verilöyly. Tsaariperheen jäsenet heittäytyivät lattialle luotien viuhuessa ympärillä.

Kun ruudinsavu viimein hälveni, Nikolai II, hänen vaimonsa ja tyttärensä Maria lojuivat kuolleina lattialla. Sen jälkeen Jarovski ja muut vartijat surmasivat vielä tsaariparin pojan Aleksein ja kolme tytärtä, Olgan, Tatjanan ja Anastasian sekä vielä hengissä olleen palvelijan.

Punaisten ja valkoisten välinen sisällissota suisti Neuvosto-Venäjän syvään taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kriisiin. Sota päättyi vuoden 1920 lopussa bolševikkien voittoon.

Vuonna 1922 perustettiin Neuvostoliitto, johon kuului lopulta 15 tasavaltaa. Leninin kuoltua vuonna 1924 Josef Stalin otti maan rautaotteeseensa.

Ehkä sinua kiinnostaa...