Hitlerin luottoarkkitehti Albert Speer antoi hahmon monille ­Hitlerin ideoista. Vuonna 1942 hänen vastuulleen annettiin Atlantin vallin rakentaminen.

Atlantin valli esti pääsyn Eurooppaan

Toisen maailmansodan aikana 500 000 miestä raatoi Atlantin valliksi kutsutun linnoitusketjun työmailla, jotka ulottuivat Nordkapista Biskajanlahdelle. Tuhansien bunkkereiden ja tykkien oli tarkoitus pitää liittoutuneet poissa Euroopan mantereelta.

maanantai 28. helmikuuta 2011 teksti Ib Salomon

Kesäkuun kuudennen päivän aamuna Franz Gockel ja hänen toverinsa näkivät liittoutuneiden laivaston ­lähestyvän; se täytti koko taivaanrannan. He näkivät savun nousevan tykinputkista merivoimien aloittaessa maihinnousun tulivalmistelun. Ammuksia ryöppysi saksalaisten betonibunkkereiden päälle. Ilma oli täynnä sirpaleita ja savua, ja osumat saivat maan järisemään. Pöly täytti sotilaiden silmät, ja hiekka ratisi hampaissa.

Tykit vaikenivat, kun maihinnousuveneet alkoivat lähestyä rantaa. Saksalaissotilaat saivat käskyn olla ampumatta ennen kuin maihinnousujoukot olisivat aivan rannassa. Gockel kuuli, miten ­tulenjohtaja ilmoitti radiolla kauempana sisämaassa sijaitsevalle tykistöpatteristolle kohteen, ampuvat tuliyksiköt ja tulen määrän. Gockel tarkisti vielä kerran, että hänen aseensa oli valmiina.

Normandian maihinnousu oli alkanut. Yhdysvaltalaiset, kanadalaiset ja brittiläiset sotilaat lähestyivät Ranskan rannikkoa. Nyt nähtäisiin, oliko Atlantin vallista suojaamaan kolmatta valta­kuntaa liittoutuneiden hyökkäykseltä.

Suunnittelusta toteutukseen

Raskaat tykit oli ­tarkoitettu pitämään ­vihollisalukset loitolla.

Atlantin vallin rakentaminen oli Hitlerin idea. Saksa oli hylännyt aikeensa hyökätä ­Britanniaan, ja nyt se pikemminkin ­pelkäsi, että britit ja amerikkalaiset hyökkäisivät kanaalin yli. Maaliskuun 23. päivänä vuonna 1942 annetulla Führerin käskyllä numero 40 määrättiin linnoitetun puolustuslinjan rakentamisesta kaikkialle Saksan hallinnassa oleville alueille ­Atlantin ja Pohjanmeren rannikolla.

Norjan Nordkapista Espanjan ­rajalle saakka kulkevan puolustuslinjan tarkoituksena oli karkottaa maihinnousua mahdollisesti yrittävä vihollinen valtaisalla tulivoimalla. Hitlerin näkemys oli, että puolustuksen vahvuus riittäisi pelotteeksi, joka pitäisi maihinnousun yrittäjät kokonaan poissa Atlantilta ja Pohjanmereltä. Kun rannikko olisi turvassa vihollisen hyökkäyksiltä, Saksa pystyisi rauhassa keskittymään Neuvostoliiton nujertamiseen itärintamalla.

Hitlerin visio Atlantin vallista annettiin Todt-organisaation toteutettavaksi. Fritz Todt oli vuodesta 1933 lähtien vastannut Saksan laajamittaisista rakennushankkeista, kuten moottoritieverkoston rakentamisesta. Vuonna 1938 valtakunnallisia rakennustöitä varten perustettiin pysyvä Organisation Todt, jonka ensimmäinen johtaja Todt oli.

Vuonna 1942 aloitettiin laiva- ja sukellusvenetukikohtien puolustusten rakentaminen ja vuonna 1943 linnoitteita ryhdyttiin rakentamaan myös muualle rannikolle. Rakennustöissä oli aluksi pääosin palkattuja saksalaisia työntekijöitä, mutta kun työvoiman tarve kasvoi, töihin värvättiin ”vapaaehtoisia” valloitettujen alueiden kansalaisia.

Vuonna 1943 Todt-organisaatiossa työskenteli noin 800 000 henkeä ja vuoden 1944 lopussa jo noin 1 360 000 henkilöä, joiden joukossa oli asepalveluksesta hylättyjä saksalaisia, keskitysleirivankeja ja etenkin sotavankeja sekä pakkotyövoimaa valloitetuista maista.

Edistymistä mitattiin betonissa

Kaikkia tykkejä ei sijoitettu bunkkereihin, vaan osa oli avoimissa tykkiasemissa.

Suurin osa Todt-organisaation työstä ­Atlantin vallilla oli bunkkerien tutka-asemien­ sekä rannikko- ja it-tykki- ja kone­kivääripesäkkeiden rakentamista. Osumankestäviin rakenteisiin ­tarvittiin valtavasti betonia ja raudoitusmateriaalia. ­Ulkoseinien ja kattojen paksuudeksi tuli yleensä kaksi metriä, tärkeimmissä kohteissa jopa viisi metriä.

Bunkkereiden rakentaminen alkoi kaivutöillä, jotka tehtiin yleensä lapiolla. Seuraavaksi tehtiin raudoitus ja sen ­ympärille laudoista rakennettu vankka muotti paksujen betoniseinien tuke­miseen. Vasta sen jälkeen päästiin itse ­valutyöhön. Suurimmille työmaille ­betoni tuotiin valmiina. Betoni ­valettiin muottiin, ja parissa vuorokaudessa se kovettui siinä määrin, että muotti saatettiin purkaa. Suuri betonimassa kehittää kuivuessaan lämpöä, joten työmaalla oli kuuma kuin pätsissä. Suuria valuja tehtäessä betonia oli kasteltava, jotta se ei halkeaisi lämpölaajenemisen vaikutuksesta ja jotta ­betonista tulisi lujaa.

Suurin osa Atlantin vallin bunkkereista rakennettiin kuin liukuhihnalla vakiomallin mukaan. Kun bunkkerien betonivalu oli valmis, asennusryhmä poisti muotit ja asensi teräsovet, ilmastointiluukut, kamiinat, punkat ja muut kiin­teät kalusteet. Sodan jatkuessa teräk­sestä tuli kuitenkin pulaa eikä kaikkia vallin bunkkereita saatu koskaan viimeisteltyä, sillä Atlantin valli ei ollut etusijalla teräksen toimituksissa.

Todt-organisaatio valvoi työn ete­nemistä, ja työmaiden päälliköt olivat vastuussa työn edistymisestä yksittäisillä työmailla. Koska pientenkin bunkkerien rakentamiseen tarvittiin yli sata kuutiometriä betonia, työn edistymisen mit­tarina käytettiin sitä, kuinka paljon betonia­ työmaalla valettiin.

Työ tehtiin suureksi osaksi hartiavoimin, lapioilla, hakuilla ja kottikärryillä. Muutenkin alkeelliset työvälineet olivat usein vielä huonoja. Norjalaisen aikalaistodistuksen mukaan sotavangeilla oli kenttälapiot ja tylsät sahat eikä minkäänlaisia mahdollisuuksia työvälineiden teroittamiseen. Myöskään vaatteita ei jaettu avokätisesti. ”Minulla oli samat vaatteet heinäkuusta 1942 maaliskuuhun 1943 saakka”, muisteli eräs pakkotyössä vallia rakentamassa olleista.

Töitä laihan keiton voimin

Osa Atlantin vallin rannikkotykeistä oli pelkkää silmänlumetta. Puukanuunat menivät täydestä liittoutuneiden ilmakuvissa.

Atlantin vallia rakennettiin seitsemän päivää viikossa. Työpäivät alkoivat aamukuudelta ja päättyivät iltakuudelta. Puolessavälissä oli lyhyt ruokatauko. Ruuaksi työläiset saivat yleensä yhden annoksen laihaa kasviskeittoa.

Pakkotyöläiset majoi­tettiin parakkeihin tai ­sotavoimien käyttöön otet­tuihin rakennuksiin. ­Lepoa ei ollut riittävästi. Sodan jälkeen vallia rakentamassa ollut pakkotyöläinen kertoi: ”Mitäkö me teimme vapaa-aikanamme? Me ­vain nukuimme.” Onnekkaimmilla oli olkipatjat, ­loput nukkuivat paljaalla lattialla. Pakkotyössä kuri oli kova. Vartijat rankaisivat pienimmäs­täkin virheestä tai ­hitaudesta nyrkiniskuin ja potkuin tai iskemällä kiväärinperällä. Monet pakkotyövangeista menehtyivät kuluttavan ruumiillisen työn, nälän ja pahoinpitelyjen seurauksena.

Myös työhön palkattujen ­rakentajien olosuhteet olivat surkeat, mutta heihin ei sentään sovellettu yhtä ankaraa kuria kuin sotavankeihin. Niinpä työn välttely oli yleistä. Palkattujen työntekijöiden ei tarvinnut raataa. Tanskan länsirannikolla työskennellyt rakentaja kertoi: ”Siellä kilpailtiin siitä, kuka pystyi olemaan ­pisimpään jouten. Ennätys oli 14 päivää täydellä palkalla tekemättä mitään.”

Atlantin valli oli illuusio

Todt-organisaation osuus päättyi, kun bunkkeri oli valmis. Sen jälkeen ­armeija asensi aseet ja täytti ammus­varastot. Rannikkotykistön raskaiden kanuunojen kuljettaminen asemiin oli mittava urakka. Atlantin vallin patteristoihin sijoitettiin maailman suurimpia maalle asennettuja tykkejä, joiden kaliiperi oli lähes 400 mm. Kun aseet ja ammukset olivat paikoillaan, bunkkerit otettiin käyttöön.

Valmiustilan ollessa korkeimmillaan Atlantin vallilla oli noin 300 000 sotilasta. Saksalla oli pulaa myös sotilaista, sillä itärintamalle tarvittiin kaikki liikenevät joukot. Atlantin vallille jäi vain alemman kelpoisuusluokan miehiä: enin osa ikääntyneitä, sotainvalideja tai suoraan Hitler-jugendista värvättyjä ­alaikäisiä poikia. Suurimmalla osalla Atlantin vallia vartioivista sotilaista ei ollut minkäänlaista sotilaallista koulutusta, ja osa ei ollut edes saksalaisia vaan värvätty vallatuista maista ja Neuvostoliiton vähemmistökansallisuuksista.

Sotilaiden mieliala oli matalalla, koska varusteet olivat kehnoja eikä logistiikka pelannut. Täydennyksiä oli vaikea saada toimitettua etäisimpiin asemiin kuljetusten hitauden vuoksi. Toimitukset oli hoidettava hevospelillä, sillä kaikki polttoaine tarvittiin liikkuvien taisteluyksikköjen käyttöön.

Johtamisessakin oli puutteita. Atlantin vallilla ei ollut yhtenäistä johtoa, eikä rannikon puolustamisesta ollut yhtenäistä suunnitelmaa. Vastuu yksittäisistä linnoitteista jakautui keskenään eri mieltä olevien laivaston, ilmavoimien ja maavoimien kesken.

Tosiseikkojen ei kuitenkaan ­annettu pilata Saksan propagandakoneiston ­luomaa ­kiillotettua kuvaa mahtavasta puolustusjärjestelmästä. Myönteisistä uutisista oli pulaa, joten korkea-arvoisia vieraita vietiin katsastamaan Atlantin vallin vaikuttavampia puolustusrakennelmia. ­Rakennuksia ikuistettiin filmille ja vallin mahtavuutta ylistettiin suurin kirjaimin kaikkialla siinä määrin, että Saksan kansa uskoi Atlantin vallin olevan yhtä suurta betoni- ja teräsmuuria.

Rommel apuun

Osa tykistöbunkkereista oli naamioitu näyttämään ­tavallisilta asuintaloilta ikkunoita ja verhoja myöten.

Hitler oli tietoinen ­siitä, että Atlantin valli oli kaukana hänen visiostaan. Marraskuussa 1943 Atlantin vallin paneminen kuntoon annettiin sotamarsalkka Erwin Rommelin tehtäväksi. Rommel järkyttyi nähdessään, että Atlantin valli ei ollut lähellekään sellainen suojamuuri, millainen oli annettu ­ymmärtää. Lisäksi vallin rakentaminen oli kesken ja rakentaminen oli ­hidasta ja tehotonta.

Keskeiset satamat oli sentään suojattu tykistöpattereilla, mutta niiden välissä tykit olivat taivas­alla maahan kaivetuissa asemissa. Myös miinoja, ansoja ja esteitä oli aivan liian vähän siihen nähden, että liittoutuneet saattaisivat yrittää maihinnousua jo lähikuukausina. Rommel järjesti Atlantin vallin rakennustyöt uudelleen ja vauhditti rakentamista huomattavasti. Lisäksi mereen laskettiin miljoonia miinoja ja rannikolle pystytettiin runsaasti panssariesteitä.

Rommel katsoi, että maihinnousujoukot oli pysäytettävä ennen kuin ne saisivat raskaan kalustonsa maihin ja perustettua sillanpääaseman, sillä sen jälkeen niitä ei enää saisi pakotettua takaisin merelle. Miinat olivat Rommelin ratkaisu: ”Haluan, että mereen lasketaan miljoonia miinoja!” Kun esikuntaupseeri ihasteli kukkaketoa rantatörmällä, Rommelin välitön reaktio oli: ”Merkitkää muistiin, että tälle paikalle tarvitaan ­vähintään tuhannen miinan miinoite.”

Maihinnousukohde oli valittu

Keväällä 1944 oli selvää, että liittoutuneiden maihinnousu tapahtuisi pian. Valvontaa 3 800 kilometrin mittaisella Atlantin vallilla tehostettiin. Saksan sodanjohto oli vakuuttunut siitä, että maihinnousu tapahtuisi Doverinsalmen yli, sillä Englannin kanaali oli sillä kohdin vain 33,3 kilometrin levyinen. Panssaridivisioonat keskitettiin sinne vastaiskua varten.

Liittoutuneilla oli tarkat tiedot Atlantin vallin vahvoista ja heikoista kohdista, sillä tietoa oli kerätty jo vuosia eri lähteistä. Heillä oli runsaasti ilmakuvia, ja liittoutuneiden tiedustelijat olivat käyneet öisin Ranskan rannikolla tutkimassa rannikon puolustusta lähietäisyydeltä. Ranskan vastarintaliike oli huolellisesti valokuvannut ja kuvaillut linnoitteiden rakentamista. Vastarintaliikkeeseen kuuluva ranskalainen rakennusmaalari oli onnistunut jopa varastamaan erään Todt-organisaation johdon ­jäsenen toimistosta kuvauksen koko Atlantin vallista. Asiakirja salakuljetettiin toimistosta keksilaatikossa ja lähetettiin kaikessa hiljaisuudessa Britanniaan. Atlantin vallia käsittelevää aineistoa oli niin paljon, että amerikkalaiset julkaisivat myöhemmin kokonaisen kirjan ­Atlantin vallin bunkkereista.

Liittoutuneet tiesivät, että Doverinsalmen kohdalla Pas-de-Calais’ssa vastarinta olisi ankaraa, joten he valitsivat maihinnousupaikaksi Normandian. Ilmavoimilla ja laivastolla olisi pidempi matka tukikohdistaan, mutta saksalaisten linnoitteita oli vähemmän ja harvemmassa kuin Pas-de-Calais’ssa.

Liittoutuneet käynnistivät operaatio Fortituden. Saksan hämäämiseksi luotiin kuvitteellinen ­Yhdysvaltain ensimmäinen armeijaryhmä, joka valmistautui maihinnousuun Doverinsalmen rannalla. Olemattomalle armeijaryhmälle ­rakennettiin tukikohdat, rakennukset ja varastot. Legendaarinen panssarikenraali­ Patton nimitettiin sen komentajaksi, ja hän todella matkusti Etelä-Englantiin johtamaan armeijaryhmää. Pattonin ­Doverinsalmen rannikolle keskitetty armeija­ryhmä koostui vain vilkkaasta ­radioviestinnästä, autoilla ajelemisesta, pataljoonasta miehiä sekä puusta ja purjekankaasta rakennetuista kulisseista. Silloin tällöin paikalle tuotettiin vielä ­tuhansia maanpuolustusjärjestön jäseniä esittämään armeijaryhmän sotilaita.

Hämäysoperaatio toimi paremmin kuin liittoutuneet olivat osanneet odottaakaan. Kun Normandian maihinnousu alkoi, Hitler uskoi, että kyse oli hämäysoperaatiosta, jonka turvin todellinen maihinnousu Pas-de-Calaisiin alkaisi. Näin syntyneen muutaman tunnin viiveen vuoksi liittoutuneet ehtivät saada sillanpääaseman Normandiaan ennen kuin Saksan lisäjoukot ehtivät paikalle.

Liittoutuneet mursivat vallin

Atlantin valli murtui. ­Liittoutuneiden ­onnistunut operaatio avasi rintaman Saksan maaperälle.

Kesäkuun 5. päivän iltana vuonna 1944 lentokoneet nousivat Etelä-Englannin lentokentiltä ja sota-alukset lähtivät ­rannikon satamista kohti Normandiaa. Maihinnousun ensimmäinen aalto koostui laskuvarjojoukoista, jotka pudotettiin sivustoille ja etäämmälle rannasta.­ Aamuyöllä kesäkuun 6. päivänä liittoutuneiden ilmavoimat ja merivoimat ­alkoivat pommittaa Atlantin vallia. ­Bunkkerit olivat kuitenkin niin lujaa ­tekoa, että pommituksilla ei ollut niihin suurtakaan vaikutusta.

Saksalaisten vastatulestakaan ei ollut merkittävää hyötyä. Osumatarkkuus oli kehno, ja vain yksi ainoa alus upposi kranaattitulen ansiosta. Merimiinat sen ­sijaan olivat merkittävästi tehokkaampia,­ ja ne upottivat lukuisia aluksia.

Kun ensimmäiset maihinnousualukset saavuttivat rannan, ne saivat vastaansa ankaraan tulitusta. Omaha Beachin sektorilla vastassa oli saksalaisten 352. divisioona, joka oli Atlantin vallin puolustajien parhaiten koulutettu yksikkö, ­joka oli asemissa jyrkkien kal­lioiden päällä.

Maihinnousun edetessä puolustuksen heikkoudet kävivät ilmeisiksi. Kun liittoutuneet saivat asemia vallattua, saksalaiset eivät yrittäneet vallata niitä takaisin. Saksalaisia oli vähän ja harvassa, ja he olivat liian kokemattomia kyetäkseen vastahyök­käykseen. Saksalaiset pysyttelivät bunkkereissa, kunnes ammukset loppuivat tai liittoutuneet valtasivat asemat.

Sotamies Gockel selvisi hengissä. Hän sai osuman käteensä ja joutui lähtemään sidontapaikalle. Kun hän poistui bunkkerista, amerikkalaissotilaat olivat enää 20 metrin päässä. Normandian maihinnousussa kuoli kymmeniätuhansia liittoutuneiden sotilaita, mutta iltaan mennessä Atlantin valli oli vallattu kaikilla viidellä maihinnousualueella. Liittoutuneet eivät olleet vuotaneet kuiviin rannalla, niin kuin Hitler oli suunnitellut.

Atlantin valli nykyisin

Todt-organisaation rakentamat bunkkerit ovat osoittautuneet erityisen kestäviksi. Niitä ei onnistuttu räjäyttämään sodan jälkeen, joten niiden metalliosat kierrätettiin ja itse ­bunkkerit saivat jäädä niille sijoilleen. Sittemmin bunkkereita on hautautunut rantadyynien hiekkaan, mutta suuri osa niistä seisoo edelleen paikoillaan.

Arkisto: Toinen maailmansota

1. Mussolini halusi luoda imperiumin 2. 9. huhtikuuta 1940: Hitler halusi Norjan 3. Talvisota: Puolustussota 40 pakkasasteessa 4. Winston Churchill: Yksin Hitleriä vastaan 5. Natsivakoojat sieppasivat MI6:n agentteja 6. Hitler: Miltä tuhatvuotinen valtakunta olisi näyttänyt? 7. Norjan kohtalo: Churchill luovutti Norjan saksalaisille 8. Upottakaa Bismarck! 9. Video: Hyökkäys Kreetalle 10. Hitlerin sodan maksoivat juutalaiset 11. Tiger: Hitlerin supertankki 12. Japanin pahimmat sotarikokset 13. Britit pommittivat saksalaissiviilejä tahallaan 14. Top 10: Toisen maailmansodan hävittäjälentokoneet 15. Atlantin valli esti pääsyn Eurooppaan 16. Video: Operaatio Pedestal - Malta on pelastettava! 17. 10 toisen maailmansodan floppia 18. Reinhard Heydrich – Hitlerin uuras pyöveli 19. Mitä eroa oli Enigmalla ja SIGABAlla? 20. Tarawan taistelu 21. Kamikazelentäjien ensimmäiset tehtävät 22. Hitlerin saksalaiset vastustajat 23. Maihinnousu: Erikoiset ajopelit tekivät sotilaille tietä 24. Galleria: Liittoutuneiden tappio Arnhemissa 25. Natsien ryöstämien aarteiden jäljillä 26. V1 terrorisoi Lontoota 27. Uusi D-day-sarja 28. Montako sotilasta kaatui II maailmansodassa? 29. Lataa artikkeli: Päämäärä - Japani 30. Yhdysvaltojen viimeinen kohde: Japani 31. Sotarikolliset: 9 000 natsia pakeni Etelä-Amerikkaan 32. Nürnbergin oikeudenkäynti: Göring viihtyi parrasvaloissa 33. Britit kiduttivat saksalaisia sotavankeja 34. Miten puolalaissotilaat pakenivat Puolasta? 35. Hitlerin häivehävittäjän piti voittaa sota 36. Käytä hiirtä: Spitfire 37. Miten pitkään Hiroshimassa oli säteilyä? 38. Laskuvarjojoukot lähtivät ensimmäisinä 39. Yhdysvaltalaiset vaikenivat joukkomurhan tekijöistä 40. Englannin kansallisruoka 41. Miksi liittoutuneet voittivat akselivallat?

Ehkä sinua kiinnostaa...