Aluksen kylkiin ­kiinnitetyissä ­säiliöissä oli kaksi ajastimella ­varustettua pommia.
© Polfoto/Topfoto

PIENOISSUKELLUSVENE oli Churchillin salainen ase

Moottori Lontoon-bussista ja kojeet ja laitteet pienoiskokoa: brittiläiset X-Craft-pienoissukellusveneet neljän hengen miehistöineen näyttivät vaatimattomilta. Silti Churchill lähetti ne Saksan ylpeyttä, taistelulaiva Tirpitziä vastaan.

maanantai 24. lokakuuta 2016 teksti Else Christensen
Pienoissukellusvene X6 kellui peilityynessä vuonossa kuin korkki ammusten viuhuessa sen ohi. Joka puolella X6:n ympärillä räjähtelevät käsi­kranaatit nostattivat ilmaan korkeita ­vesisuihkuja. Sukellusveneen vieressä­ häämötti valtava tummanharmaa hahmo: saksalainen taistelulaiva Tirpitz, Atlantin pelätyin sotalaiva.

X6:n kapteeni Donald Cameron ohjasi aluksensa varovasti perä edellä kohti Tirpitziä. Sukellusvene oli niin lähellä, että Tirpitzin miehistö ei voinut suunnata aluksensa raskaita tykkejä sitä kohti.

Pian X6 törmäsi kovaäänisen kumahduksen saattelemana Tirpitzin runkoon.

Cameron väänsi kahdesta ahtaaseen ­komentohuoneeseen sijoitetusta vivusta, ja X6 ­irrotti tappavan lastinsa: kaksi aluksen kylkiin kiinnitettyä terässäiliötä, joissa oli yhteensä neljä tonnia räjäh­dysainetta.­ Säiliöt vajosivat vakaasti vuonon pohjaan Tirpitzin kölin alle.

Cameron tiesi, ettei hän pystyisi viemään alustaan ulos vuonosta saksalaisten kiivaan tulituksen vuoksi. Niinpä X6:n miehistö tuhosi moukarilla aluksen kojeet ja laitteet ja avasi venttiilit upottaakseen sen.


Yksi toisensa jälkeen kaikki neljä miehistön jäsentä kiipesivät ulos sukellusveneen ahtaasta kulku­luukusta ja antautuivat saksalaisille.

Tirpitzillä saksalaiset näkivät, miten X6 hiljalleen upposi harmaaseen veteen. Myös muut hyökkäykseen osallistuneet pienoissukellusveneet päätyivät Altanvuonon pohjaan.

Vähän kello 10 jälkeen syyskuun 22. päivänä vuonna 1943 eli noin tunti sen jälkeen, kun Cameron miehistöineen oli hylännyt aluksensa, ajastetut pommit räjähtivät Tirpitzin kölin alla ja voimakas räjähdys ravisteli 42 900 tonnin painoista taistelulaivaa.

Aluksen runkoon syntyi repeämä, josta alkoi tulvia sisään vettä, ja Tirpitz alkoi kallistua. ­Konehuoneessa päämoottorit yskähtelivät ja sammuivat.

Paapuurin puoleinen peräsin jumiutui, ja kaksi tykkitornia vaurioitui pahoin. Myös aluksen etäisyysmittari, tutka ja radio tuhoutuivat ­räjähdyksessä. Tirpitz virui seuraavan puoli vuotta toiminta­kyvyttömänä telakalla.­

Amiraliteetin mielemuutos

Ensisilmäyksellä Cameronin X6 ja sen viisi sisaralusta eivät vaikuttaneet vakavalta uhalta Tirpitzin kaltaiselle alukselle.­


Britannian laivaston ylin johtokaan ei suhtautunut järin suosiollisesti sodan alussa esitettyihin ehdotuksiin ruveta valmistamaan pienoissukellusveneitä. ­

Sodanjohto vannoi suurten ja teknisesti kehittyneiden aseiden, laivojen ja panssarivaunujen nimeen eikä uskonut, että pienoiskokoisista sukellusveneistä voisi olla apua taistelussa Saksan jättimäisiä sotalaivoja vastaan.

Amiraliteetin käsitys kuitenkin muuttui, kun italialaiset sammakkomiehet onnistuivat vuonna 1941 upottamaan kaksi brittisotalaivaa miehitetyillä torpedoilla.


Italialaisten isku vakuutti pää­ministeri Churchillin pienoissukellusveneiden tehosta, ja hän määräsi ­oitis laivaston insinöörit kehittelemään pienoissukellusvenettä, jota voitaisiin käyttää Saksan sotalaivojen tuhoamiseen.

Prototyyppi X3 laskettiin ­vesille 15. maaliskuuta 1943 pimeän aikaan, jotta uusi alustyyppi ­pysyisi ­salaisuutena. ­X-Craftien valmistajaksi valittiin britti­läinen asejätti Vickers-Armstrong Limited, joka valmisti myös panssari­vaunuja ja lentokoneita.


X-Craftien rakentaminen sujui vauhdikkaasti. X5:n köli ­laskettiin vesille syyskuussa 1942, ja ­sarjan ­viimeinen alus, X10, valmistui sekin jo tammikuussa 1943.

X-Craftien vajaan 16 metrin pituinen runko koostui kolmesta osasta, jotka oli helppo irrottaa toisistaan korjauksia tai huoltoa varten.


Huoltoaluksilla ja maa­tukikohdissa saatettiin säilyttää vaikkapa X-luokan sukellusveneen peräosaa konehuoneineen, jotta se voitiin vaihtaa vaivihkaa kaukana salaisista satamista. 

X-Craft oli täynnä vipuja, vääntöpyöriä ja kojeita, jotka tekivät ­siitä vielä entistäkin ahtaamman.

© Imperial War Museum

Moottori Lontoon-bussista

Pinta-ajossa X-Crafteja kuljetti tavanomainen dieselmoottori, jollaisia käytettiin myös kaksikerroksisissa punaisissa Lontoon-busseissa.


Moottori otti imu­ilmaa ”snorkkelilla”, joka voitiin vetää sisään sukellettaessa. Dieselmoottori ­latasi myös aluksen akkuja, jotka syöttivät virtaa sukelluksen aikana käytettävälle sähkömoottorille.

Pienestä koostaan huolimatta X-Craftit olivat hyvin vankkatekoisia, ja niiden runko kesti painetta jopa hieman yli 90 metrin syvyyteen asti. X-Craftit kestivät myös syvyyspommien aiheuttamia paineaaltoja yhtä hyvin kuin suuremmat sukellus­veneet.


X-Craftit olivatkin periaatteessa aivan samanlaisia kuin muutkin Britannian laivaston sukellusveneet, niissä kaikki vain oli pienempää.

Sisä­tilojen korkeus oli vain noin puolitoista metriä ja pituus noin 11 metriä, joten kaikki – myös komentohuoneen kojeet ja laitteet – piti valmistaa pienoiskoossa.

”Kaikki oli pienempää: venttiilien säätöpyörät, paineilmasäiliöt, akut, mittauslaitteet, merkkilaitteet ja periskooppi”, muistelee muuan X-Craftissa palvellut upseeri. ”Pienoissukellus­veneen kapteeniksi pääseminen oli kuin olisi saanut joululahjaksi leikkijunaradan.”

Ahtaat oltavat aaltojen alla

Komentotilasta johti luukku vesilukkoon, jota käytettiin silloin, kun sukeltajan piti poistua sukellusveneestä esimerkiksi leikkaamaan aukkoa vihollislaivoja ympäröivään torpedoverkkoon.


”Kos­teaksi kuolemaksi” kutsuttuun sukellus­pukuun sonnustautunut sukeltaja ahtautui vesilukkoon ja sulki alukseen johtavan luukun takanaan. Aluksessa kapteeni puristi vesilukkoon paineilman avulla vettä aluksen painolastisäiliöistä.

Paine­ilman käyttö aiheutti komentohuoneeseen korviaraastavan metelin, mutta ­vesilukossa odottavalla sukeltajalla oli vielä tukalammat oltavat.


Samalla kun vedenpinta hänen ympärillään nousi,­ kasvoi myös hänen kehoonsa kohdistuva­ paine. Sukeltajat käyttivät epämiellyt­tävästä tunteesta nimitystä ”the squeeze”, ’puristus’. Kun vesilukko viimein oli täynnä vettä, sukeltaja avasi sen ­katossa olevan luukun ja ui ulos.

Vesilukolla oli toinenkin tehtävä: se oli pienoissukellusveneiden ainoa käymälä. Vessakäynti vesilukossa saattoi ­olla sotkuinen toimitus, sillä käymälä ”huuhdeltiin” pienellä käsikäyttöisellä pumpulla, jolla oli taipumus purskauttaa jätökset ajoittain väärään suuntaan eli ­takaisin vesilukkoon.
Ruorimies sääteli aluksen ­kurssia keulassa sijaitsevassa pienessä ohjaamossa.
© Imperial War Museum
Elämä X-Craftissa ei ollut helppoa, ja moni toiveikas nuorukainen karsiutuikin miehistöstä jo koulutusvaiheessa.


Äärimmäisen kylmähermoiset ja fyysisesti loistokunnossa olevat sotilaatkin pystyivät harvoin oleskelemaan X-Craftin ahtaudessa vuorokautta pitempään.

Koska X-Craftin sisätilat olivat hyvin matalat, miehistö joutui joko olemaan ­istuallaan tai liikkumaan konttaamalla. Aluksen ilma oli kosteaa ja tunkkaista silloinkin, kun ajettiin pinnalla. Miehistö­ sai lämmintä ruokaa vain aluksen pysytellessä pinnalla, sillä muuten ainoasta kattilasta nouseva höyry olisi tehnyt oleskelun sietämättömäksi.

Kun miehistön jäsenet halusivat ­käydä haukkaamassa happea tai polttaa piipullisen aterian jälkeen, he saivat ­vuoron perään viettää pari minuuttia kannella.

Vaikka raikas meri-ilma olikin tervetullutta vaihtelua, oleskelu kannella­ ei ollut pelkkää nautintoa. Hyiset aallot huuhtoivat jalkoja, ja miesten piti sitoa itsensä kiinni nahkaremmillä, jotta he eivät olisi huuhtoutuneet mereen.

Unen puute ja uupumus olivat pienoissukellusveneiden arkea. Aluksen ­ainoa punkka oli akkutilassa aivan keulassa, ja vaikka akkujen höyryt puhdistettiin aluksen sisäilmasta niin ­hyvin kuin mahdollista, miehet heräsivät lähes poikkeuksetta päänsärkyisinä ja pahoinvoivina.


Useimmat torkkuivatkin mieluummin komentohuoneen ­kapealla makuualustalla tai periskoopin vieressä.

Muiden X-luokan sukellusveneiden tavoin myös X5:ssa oli neljän hengen miehistö ja kolme apumiestä. X5 miehistöineen ­katosi ­Tirpitziä vastaan tehdyn iskun melskeissä. 

© Perial War Museum

Räjähteet olivat kiinni kyljissä

Räjähteet, joilla pienoissukellusveneiden oli määrä tuhota Tirpitz, oli sijoitettu aluksen kylkiin kiinnitettyihin terässäi­liöihin.


Kummassakin säiliössä oli kaksi tonnia amatolia, tnt:stä ja ammoniumnitraatista valmistettua räjähdysainetta.

Säiliöt ruuvattiin kiinni sukellusveneen kylkiin niin, että ne voitiin tarpeen tullen irrottaa vääntämällä komentohuoneessa olevasta kahdesta vääntöpyörästä.­

Räjähdyspanokset voitiin ajastaa räjähtämään koska tahansa puolen ja 24 tunnin sisällä panosten virittämisestä.

Kun räjähdyspanokset oli viritetty ja irrotettu, sukellusveneen piti poistua paikalta nopeasti ja kenenkään huomaamatta. Tässä suhteessa Cameronilla ­tovereineen ei ollut onnea, mutta operaatio oli siitä huolimatta onnistunut.

Kun räjähdyksessä vaurioitunut ­Tirpitz puolen vuoden korjaustöiden ­jälkeen palasi palvelukseen, Saksa oli joutunut sodassa alakynteen ja oli vetäytymässä Jäämereltä.

X-Craftien aikakausi­ sitävastoin oli vasta alkamassa. Niitä käytettiin hyvällä menestyksellä sodan loppuun saakka monenlaisissa erikoistehtävissä eri puolilla maailmaa. 

Ehkä sinua kiinnostaa...