Natsien ihanne vaaleahiuksisista ja sinisilmäisistä arjalaisista perustui osittain Tacituksen kertomuksiin.

© Lippisches Landesmuseum, Antiquarian Bookshop Hieronymus

Natsien raamattu tuli Roomasta

Natsit pitivät saksalaisia valittuna kansana, jolle oli määrätty tietty paikka historiassa. Saksa oli kuitenkin ollut yhtenäinen vasta 60 vuotta, ja sen kansan alkuperä oli epävarma. SS-johtaja löysi ratkaisun vanhasta roomalaisesta kirjasta.

tiistai 27. kesäkuuta 2017 teksti Else Christensen

Nuori hontelo mies nousi 24. syyskuuta 1924 junaan Baijerissa Landshutin kaupungissa laukussaan kirja, jonka pariin hän odotti malttamattomana pääsevänsä. 

Junaan päästyään mies alkoi suorastaan ahmia kirjaa, ja hän joutui täysin sen kertomuksen pauloihin. 

Kirja kertoi kauan sitten eläneestä kansasta, joka oli vahvaa, puhdasta ja rohkeaa. Tuo uljas kansa oli germaanit, heimo, josta mies ajatteli itsensä ja saksalaisten maanmiestensä polveutuvan.

”Kuinka ihastuttavan kuvan se piirtää meidän jaloista, moraalisista ja ylevistä esi-isistämme. Sellaisksi meidän pitäisi jälleen tulla – tai ainakin osan meistä”, nuorukainen kirjoitti päiväkirjaansa liikutuksen vallassa.

Mies junassa oli Heinrich Himmler, josta tuli myöhemmin Saksan SS-valtakunnanjohtaja. 

Kirja, joka teki häneen niin suuren vaikutuksen, oli roomalaisen Publius Cornelius Tacituksen teos Germania vuodelta 98. 

Kirjalla tuli olemaan suuri merkitys niin Himmlerille kuin Saksallekin. 

Natsit alkoivat käyttää sen kuvauksia germaaneista historiallisena perustana aatteelleen, jonka mukaan germaaneista polveutuvat saksalaiset olivat valittu, rodullisesti ylivertainen kansa ja heillä oli siksi oikeus hallita muita kansoja. 

Germaniasta tuli Himmlerin ansiosta natsien raamattu, johon vedoten alettiin vainota kaikkia muita kuin ”aitoja” saksalaisia.  

Kanafarmarista tuli SS-johtaja

Himmlerin tie yhdeksi natsi-Saksan johtajista oli vielä aivan alussa, kun hän vuonna 1924 astui junaan Landshutissa. 

Hän oli valmistunut agronomiksi vain kaksi vuotta aikaisemmin vuonna 1922 mutta ei ollut löytänyt alaltaan töitä. 

Himmler oli kokeillut jopa kanankasvatusta, mutta sekään ei oikein ollut sujunut. Niinpä hän suuntasi politiikkaan ja liittyi vuonna 1923 nuoreen kansallissosialistiseen puolueeseen, jonka hän koki omakseen.

Himmlerin into natsien aatetta kohtaan huomattiin puolueessa, ja yksi Hitlerin luottomiehistä, Gregor Strasser, palkkasi hänet avustajakseen. 

Siinä toimessa Himmler matkusti nyt ympäri Baijeria värväämässä lisää jäseniä kasvavaan puolueeseen. 

Matkoillaan hän luki paljon kirjoja, joista yksi oli Germania.

Himmler eteni hitaasti mutta varmasti puolueen organisaatiossa, ja vuonna 1929 hänet nimitettiin SS-valtakunnanjohtajaksi. 

SS eli Schutzstaffel oli perustettu muutama vuosi aiemmin Adolf Hitlerin henkivartiokaartiksi.

Natsijohto naureskeli Himmlerin unelmalle

Himmler oli lähes vimmaisen kiintynyt ideaansa germaanien ylivertaisuudesta, mutta muut puoluejohtajat eivät nielleet kaikkia hänen ajatuksiaan. Toki niiden propagandavaikutus tunnustettiin.

Germaaneista tuli SS:n esikuva

Himmler ei ollut unohtanut Germaniaa. Hänen noustessaan SS:n johtoon siihen kuului 300 miestä ja se oli SA:n eli Sturmabteilungin alainen. 

SA koostui natsien vihollisia ympäri Saksaa hätistelevistä rähinäjoukoista, niin sanotuista ruskeapaidoista. Himmler halusi kuitenkin muodostaa SS-yksiköstä eliittijoukot Tacituksen germaanit esikuvanaan.

Valtakunnanjohtaja ei olisi voinut keksiä parempaa mallia eliittijoukolleen, sillä kaksituhatta vuotta aiemmin Saksassa eläneet germaanit olivat taitavia sotureita. 

Edes mahtava Rooma, joka hallitsi suurta osaa Eurooppaa, ei pystynyt alistamaan sotaisia germaaneja. Yhden katkerimmista tappioistaan roomalaiset kokivat vuonna 9 yrittäessään laajentaa valtakuntaansa pohjoiseen germaanien alueille. 

Rooman armeijan päällikkö Varus marssi germaaneja vastaan Luoteis-Saksassa. 

Perimätiedon mukaan hänen 30 000 sotilastaan joutuivat Teutoburgin metsässä paikallisen Hermann-nimisen (roomalaisittain Arminius) germaanipäällikön väijytykseen. 

Germaanien joukot olivat kooltaan vain puolet Varuksen armeijasta, mutta ne onnistuivat tuhoamaan roomalaisjoukot ja pysäyttämään Rooman etenemisen.

Natsit ihastuivat tarinaan germaanien ylivoimaisesta voitosta. 

Hermannille oli pystytetty voiton kunniaksi Teutoburgin metsään lähelle Bielefeldiä muistomerkki, jolla Hitler vieraili vuonna 1926. 

Natsien nuorisojärjestö Hitlerjugend piti usein kokoontumisiaan muistomerkin luona, ja sitä hyödynnettiin myös muussa natsipropagandassa.

Himmler piti voittamattomia germaanisotureita esikuvanaan uudistaessaan SS:ää. Tacitus muun muassa kuvaili, miten päälliköitä ympäröi aina ”suuri valionuorukaisten parvi”. 

Tacituksen mukaan se toi heille ”rauhan aikaan loistoa ja sodan aikana turvaa”.

Himmler alkoi Tacituksen kirjoitukset ohjenuoranaan laatia niitä kriteereitä, joilla uusien SS-valiojoukkojen germaanisoturit valittaisiin.

Uskollisuus kuolemaan asti

SS-eliittisotilaiden tuli olla vapaita, rohkeita ja kuuliaisia, kuten Tacitus oli kuvaillut germaaneja. 

Tacitus muun muassa totesi, että germaaneilla oli ”rynnäkköhyökkäyksiin sopiva kookas ruumis”, ja että he kävivät taistelukentällä aina uudestaan hyökkäykseen eivätkä sietäneet sotureiltaan heikkoutta.

Suurin häpeä oli ”jättää kilpensä heitteille”, ja siitä seurasi kielto osallistua pyhiin toimituksiin ja käräjille, Tacitus kertoo. 

Joillekuille häpeä kävi Tacituksen mukaan niin suureksi, että he hirttivät itsensä ”tehdäkseen lopun kunniattomuudestaan”. 

Sotilaiden uskollisuus päällikölleen oli vertaansa vailla: ”Päälliköt taistelevat voiton, seuralaiset päällikön puolesta.”

Himmler halusi, että hänen SS-joukkonsa ilmentäisivät germaanien sotilaallisia ominaisuuksia. Taistelukoulutusta ja fyysisiä vaatimuksia kiristettiin, ja SS-univormun vyönsolkeen kaiverrettiin motto Meine Ehre heisst Treue eli ”uskollisuus on kunniani”. 

Lisäksi kaikkien SS-kokelaiden tuli vannoa Adolf Hitlerille henkilökohtaista uskollisuutta ”kuolemaan asti”. 

Koska Tacitus kuvaili germaaneja sinisilmäisiksi, vaaleahiuksisiksi ja suurikokoisiksi, Himmler otti samat ominaisuudet arjalaisen rodun ja SS-miehen ihanteeksi. 

Ajatus saksalaisten loistavasta menneisyydestä kiehtoi nuorta Himmleriä.  

© Bundesarchiv

Myytti puhdasrotuisuudesta syntyi

Germanian vaikutus ei rajoittunut SS:ään. Himmlerin vallan kasvaessa natsipuolueessa hänen germaanien ihailunsa sai yhä enemmän jalansijaa koko natsi-ideologiassa ja muun muassa puo- lueen rotuteoria perustui pitkälti siihen.

Tacituksen mukaan germaanien erityislaatuisuus johtui muun muassa siitä, että he olivat alkuperäisväestöä, johon ei ollut sekaantunut muita heimoja ”siirtolaisuuden ja kanssakäymisen kautta”.

Himmler kannattajineen hyödynsi tätä ajatusta väittäen syyn Saksan ongelmiin olevan se, että Saksan kansa oli ”saastunut” muiden kansojen vaikutuksesta. 

Maa voisi nousta ahdingostaan vain varmistamalla, että saksalaisista tulisi jälleen puhdas rotu. 

Ajatus konkretisoitui syyskuussa 1935 niin sanotuissa Nürnbergin laeissa, joihin kuului muun muassa ”laki saksalaisen veren ja kunnian suojelemiseksi”. 

Se kielsi avioliitot ja seksuaalisen kanssakäymisen ”puhtaiden” saksalaisten ja juutalaisten välillä.  

Yhteistä historiaa etsimässä

Nürnbergin lakeja seurasi muita lakeja ja määräyksiä, joiden tavoite oli sulkea juutalaiset kaikilta saksalaisen yhteiskunnan osa-alueilta ja eristää heidät siitä, mitä natsit kutsuivat ”Saksan kansaksi”.

Asiassa oli vain yksi ongelma. Saksan kansa ei nimittäin ollut mikään yksiselitteinen kokonaisuus. 

Saksa oli yhdistynyt vuonna 1871 ja ollut siis olemassa yhtenäisenä valtiona vasta hieman yli 60 vuotta. 

Aiempina vuosisatoina oli tosin ollut olemassa Saksan keisari, mutta hän oli hallinnut lukemattomien eri kuningas- ja ruhtinaskuntien tilkkutäkkiä. 

Niillä oli samanlainen kieli ja jossakin määrin sama kulttuuri, mutta ne olivat jatkuvasti kiistoissa ja sodissa keskenään.

Saksalaiset olivat kuin suuri sekalainen uusperhe, jolle Himmler yritti väkisin luoda jotakin yhteistä mahtipontisella propagandalla. 

Hän uskoi, että tekemällä Germaniaa tunnetuksi hän pystyisi synnyttämään saksalaisille tunteen yhteisestä menneisyydestä, johon he voisivat peilata itseään ja joka innoittaisi heitä tekemään Saksasta ”jälleen” suuren.

Uskottavuutta olisi lisännyt, että käytössä olisi ollut Tacituksen alkuperäisiä tekstejä, mutta lähes kaikki käsikirjoitukset olivat hävinneet Rooman luhistuttua 500-luvulla ja keskiajalla.

Vuonna 1902 italialaisen kreivin Aurelio Balleanin yksityiskirjastosta löytyi kuitenkin muun muassa legendaarisen naissankari Casanovan kirjeiden ja roomalaisen poliitikon Ciceron kirjoitusten joukosta Tacitus-käsikirjoitus, niin sanottu Codex Aesinas, joka sisälsi ainakin osia Germaniasta.

Vuonna 1936 Himmler suostutteli Italian fasistijohtajan Benito Mussolinin auttamaan yrityksessä saada kreivi luovuttamaan käsikirjoitus natseille. 

Innostunut Himmler valmisteli jo kirjoituksen esittelyä saman vuoden syyskuussa Nürnbergin puoluekokouksessa. 

Käsikirjoitus asetettaisiin siellä näytteille saliin, jonka seinät olisi ripustettu täyteen Tacitus- ja Hitler-sitaatteja.

Italialaiskreivi kuitenkin inhosi Mussolinia ja fasisteja ja kieltäytyi jyrkästi luovuttamasta sukunsa aarretta diktaattorille.

Kahden vuoden painostuksen jälkeen kreivi joutui kuitenkin antamaan hieman periksi ja salli saksalaisten valokuvata Germania-käsikirjoituksensa. 

Germanian vaikutus oli suuri

Saksalaiset tutkijat paneutuivat kirjoitukseen perusteellisesti, ja vuonna 1943 sen pohjalta ilmestyi uusi Germania, joka oli varustettu Himmlerin esipuheella.

Tuolloin Germanian vaikutus Saksan yhteiskunnassa oli jo vahva: sitä käytettiin perusteena rotuvihalle, sota-aikeille ja sokealle uskollisuudelle kansakunnan johtajaa kohtaan.

Natsien nuorisojärjestön Hitlerjugendin käsikirjoihin painettiin Tacituksen kuva ja niissä kerrottiin, miten nuoret germaanimiehet kaksituhatta vuotta aiemmin saivat heimon päälliköltä, isältään tai muilta heimon jäseniltä kilven ja keihään, kun yhteiskunta hyväksyi heidät asekelpoisiksi.

Rituaalista kehitettiin Hitlerjugendissa seremonia, jossa nuorille annettiin tikari sen merkiksi, että nyt oli heidän aikansa alkaa palvella johtajaansa.

Myös homoseksuaalisuuden kieltoa perusteltiin Germanialla. Siinä nimittäin sanottiin, että ”ruumiinsa häpäisseet he upottavat lietteiseen suohon ja heittävät heidän päälleen risuja”. 

Saksalaiset tulkitsivat ”ruumiinsa häpäisseet” homoiksi. 

Himmler totesi puheessaan SS-johtajille vuonna 1937, että jokainen homoksi paljastunut SS-mies vietäisiin keskitysleirille ja ammuttaisiin ”pakoyrityksen” yhteydessä.

Natsien unelma ”palauttaa Saksan suuruus” alkoi murentua viimeistään Saksan sotaonnen käännyttyä vuonna 1943. 

Liittoutuneet nousivat maihin Sisiliassa, ja Mussolini syöstiin vallasta. 

Himmler aikoi Italian sekasorron varjolla hakea Germania-käsikirjoituksen Saksaan ja käynnistää sen avulla propagandamyllytyksen, joka vahvistaisi saksalaisten taistelutahtoa. 

Hän lähetti SS-yksikön etsimään käsikirjoitusta kreivi Balleanin tilalta Villa Fontedamosta. SS-sotilaat kolistelivat talon ovella, mutta kukaan ei avannut. 

Lopulta he murtautuivat sisään, mutta talossa ei ollut ketään eivätkä he löytäneet Germaniaa. 

Sotilaat tuhosivat maalauksia, freskoja ja kirjoja, ennen kuin lähtivät lopulta paikalta tyhjin käsin. Germania oli kuitenkin talossa, piilotettuna salaoven taakse pyykkikasan alle. 

Hitlerin hoviarkkitehti Albert Speer suunnitteli Saksalle uuden Germania-nimisen pääkaupungin.

© someone1fy

Himmlerin valheet paljastuivat

Sodan jälkeen tutkijoille selvisi alkuperäisestä käsikirjoituksesta, kuinka valikoiden ja vapaalla kädellä Himmler oli tulkinnut teosta saksalaisille. 

Tacitus ei suinkaan kuvannut germaaneja pelkästään myönteisesti. Toki hän ylisti heidän sotimistaitojaan mutta totesi myös, että ”työssä ja vaivassa he eivät ole yhtä kestäviä”. Lisäksi hän kuvaili heitä laiskoiksi ja juoppouteen taipuvaisiksi.

Myös Himmlerin puheet germaanien ”puhtaudesta” saivat tylyn tuomion. 

Germaanit eivät olleet yhtenäinen kansa vaan sekoitus monia eri heimoja, jotka avioituivat sekä keskenään että muualta tulleiden kanssa. 

Himmleriä kritiikki ei enää tavoittanut. Hän teki itsemurhan 23. toukokuuta 1945 jouduttuaan brittien vangiksi pakomatkalla, joka oli kaukana hänen Germaniaan pohjautuvista kunniaopeistaan. 

Yli 6 miljoonaa saksalaista oli kuollut keskitysleireillä ja taistelukentillä heidän yrittäessään palauttaa Saksalle sen sepitettyä suuruusaikaa.

Ehkä sinua kiinnostaa...