Natsi-Saksan johtajat kilpailivat vallasta Hitlerin kuoleman jälkeen.

© Ullstein Bild & Getty Images & Alamy/Imageselect

Hitlerin jälkeen: korkea-arvoiset natsijohtajat kamppailivat vallasta

Puna-armeija oli saartanut Berliinin, ja natsi-Saksa oli murtumispisteessä. Hitlerin lähimmät miehet eivät kuitenkaan halunneet uskoa Saksan tappioon. Göring, Himmler ja Bormann olivat odottaneet pitkään Hitlerin varjossa, ja nyt heille tarjoutui tilaisuus nousta valtaan. Huhtikuussa 1945 Saksassa käynnistyi vaarallinen valtataistelu.

perjantai 30. syyskuuta 2016 teksti Kasper Schlie
Hitler tapasi Saksan sotilasjohdon edustajia joka päivä kello 15.30 kuullakseen tilannekatsauksen rintamalta. Niin hän teki myös 22. huhtikuuta 1945, jolloin puna­armeijan kranaatit olivat moukaroineet valtakunnankansliaa jo kaksi päivää niin ­rajusti, että ­jopa kymmenen metrin ­syvyydessä maan alla sijaitseva Führer-bunkkeri oli tärähdellyt. 


Hitler oli toistaiseksi vielä turvassa, mutta tiedot rintamalta kertoivat Saksan lopun olevan lähellä.

Hitler oli edellisenä päivänä määrännyt 9. armeijan murtamaan neuvostojoukkojen Berliinin ympärille perustaman saartorenkaan, mutta hän ei enää täysin käsittänyt Saksan ahdingon vakavuutta. Raskaita tappioita kokeneet saksalaiset eivät enää pystyneet hyökkäämään, etenkin kun vihollisella oli käytössään paljon enemmän miehiä, panssa­rivaunuja ja lentokoneita. Niinpä 9. armeija oli joutunut perääntymään. Kasvot punaisina ja oikea käsi vapisten Hitler karjui syytöksiä häntä ympäröiville miehille.

”Te olette valehdelleet minulle! Te olette pettäneet ­minut! Miksi minulle ei ole kerrottu ­totuutta?!” Führer huusi raivoissaan. Sitten hän istuutui tui­jottaen tyhjin silmin eteensä, ja totesi kuin olisi puhunut itsekseen:

”Minä pysyn Berliinissä. Puolustan pääkaupunkia viimeiseen veripisaraan asti. Taistelun jatkaminen on turhaa, ei ole enää mitään, millä taistella.” Sitten hän jatkoi:

”Jos joudumme neuvottelemaan, Göring hoitaa sen minua paremmin.” Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Hitler myönsi Saksan hävinneen sodan, eikä paljastavan toteamuksen merkitys jäänyt huomaamatta Luftwaffen kenraalilta Karl Kollerilta ja hänen SS-kollegaltaan Hermann Fegeleinilta, jotka edus­tivat Berliinissä valtakunnanmarsalkka Hermann Göringiä ja SS:n johtajaa Heinrich Himmleriä. 

Koller ja Fegelein kii­ruhtivat ulos kokoushuoneesta raportoimaan esimiehilleen, että Saksan valtionjohtajan paikka olisi mitä ilmeisimmin pian vapaana.

Göring tarttui tilaisuuteen

22. huhtikuuta illalla, Obersalzberg: Valtakunnanmarsalkka Hermann Göring oli paennut Alpeille, jotka olivat vielä Saksan hallinnassa.

Kenraali Kollerin auto kiemurteli ylös mutkaista vuoristotietä kohti Obersalzbergin alppi-idylliä, jonne Hitler ja natsi-­Saksan ylimmät johtajat olivat rakennuttaneet kesä­huvilansa. Koller oli lentänyt Berliinistä raportoimaan tuoreeltaan Berliinin tapahtumista Göringille, joka odotti häntä alppiniitylle rakennetussa loistohuvilassaan.

Göringin silmät rävähtivät auki, kun Koller kertoi ­hänelle Führer-bunkkerissa aiemmin päivällä pidetystä ­palaverista. Hitler oli selvästikin valmis luopumaan asemastaan Kolmannen valtakunnan johtajana, ja Göring oli jo aikoja sitten nimetty virallisesti hänen seuraajakseen.

Paikalle kutsuttu lakimies vahvisti, että vallansiirron säännöt olivat selkeät. Führerin määräyksessä vuodelta 1941 todettiin selvin sanoin, että mikäli Hitler ei syystä tai toisesta kyennyt enää tekemään päätöksiä tai olemaan yhteydessä Saksan joukkoihin, hänen valtaoikeutensa siirtyisivät Göringille. 

Käytännössä Saksan johtajaksi julistautuminen olisi kuitenkin vaarallinen askel. Hitlerin sih­teeri, juonikas Martin Bormann, oli yhä tämän kanssa Führer-­bunkkerissa Berliinissä, ja hän teki kaikkensa heikentääkseen muiden korkea-arvoisten natsien asemaa.

”Bormann vain odottaa tilaisuutta raivata minut tieltään”, Göring totesi. ”Jos toimin nyt, minut leimataan petturiksi, mutta jos en tee mitään, minua syytetään Saksan pettämisestä sen kohtalonhetkellä.”

Yhdessä neuvonantajiensa kanssa Göring muotoili sähkösanoman, jossa hän pyysi Hitleriä vahvistamaan, että ­tämä todella aikoi luopua vallasta. Viestin sanamuodolla oli kuitenkin hänelle myöhemmin vakavat seuraukset:

”Velvollisuuteni on olettaa, että mikäli en saa teiltä vastausta kello 22:een mennessä tänä iltana, te ette ole enää kykeneväinen toimimaan. Siinä tapauksessa noudatan ­antamanne asetuksen määräyksiä ja otan vastuulleni kansakunnan hyvinvoinnin ja isänmaan edun.”
Moni natsi ja tavallinen saksalainen riisti oman henkensä tajuttuaan Hitlerin ja Saksan häviävän sodan. Esimerkiksi Leipzigin varapormestari teki itsemurhan yhdessä vaimonsa ja tyttärensä kanssa.
© Getty Images

Bormannin juonittelu onnistui

23. huhtikuuta klo 00.56, Führer-bunkkeri: Rauha oli palannut Hitlerin päämajaan, jossa ­kaikki yrittivät parhaansa mukaan unohtaa hänen edellisenä iltana saamansa raivokohtauksen.

Laivaston lennätinverkko oli ainoa lennätinyhteys, joka vielä toimi raunioituneessa Berliinissä. Nyt sen vastaanotin alkoi nakuttaa sähkösanomaa. Martin Bormann luki saapuneen viestin ja oivalsi tilaisuutensa koittaneen.

”Se on uhkavaatimus”, hän totesi muka kauhistuneena ojentaessaan sähkeen Hitlerille. Tämän lukiessa viestiä Bormann muistutti, miten Göringiä oli vain puoli vuotta ­aikaisemmin epäilty salaisten neuvottelujen käymisestä liittoutuneiden kanssa. Hitler kuitenkin suhtautui sähkeeseen tyynesti ja saneli vain Göringille lyhyen vastauksen:

”Kumoan 29. kesäkuuta 1941 antamani asetuksen. Toimintakykyni ei ole millään tavalla rajoittunut. Kiellän teitä toimimasta sähkeessä esittämällänne tavalla.”

Hitlerin laimea reaktio harmitti Bormannia, kunnes hän ilta­päivällä sai käsiinsä toisen Göringin sähkeen. Siinä tämä käski ulkoministeri Joachim von Ribbentropia lähtemään keski­yöllä Obersalzbergiin, mikäli Hitleristä ei sitä ennen ollut kuulunut mitään. Bunkkerissa olijat seurasivat uteliaina, kun Bormann ryntäsi Hitlerin huoneistoon.

”Göring juonii maanpetosta!” Bormann puuskahti. ”Hän lähettelee jo hallitukselle sähkeitä ilmoittaakseen, että aikoo siirtää vallan itselleen keskiyöllä, mein Führer!”

Vihdoinkin Hitler reagoi. Hän oli ollut tyyni edellisen ­illan raivokohtauksestaan lähtien, mutta nyt hän räjähti.


”Olen tiennyt sen koko ajan! Tiesin, että Göring on kelvoton! Hän ajoi ilmavoimat pohjamutiin. Hän salli korruption rehottaa Saksassa. Hän on narkomaani. Olen tiennyt sen koko ajan!” Hitler raivosi kasvot punaisina.

Bormann sai käskyn sähköttää Obersalz­bergiin, että Göringiltä riistettäisiin kaikki tehtävät ja virat. Entiselle valtakunnanmarsalkalle tehtiin myös selväksi, että hänet pidätettäisiin ja hän saisi säilyttää henkensä vain ilmoittamalla julkisesti eroavansa tehtävistään terveyssyistä.

Puoli tuntia myöhemmin lennätin nakutti Göringin vastauksen: hän vetäytyisi kaikista velvollisuuksistaan sydänvaivoihin vedoten. Bormann oli suistanut Hitlerin virallisen seuraajan pois valtapelistä, ja natsi-Saksan johtajan paikka oli taas vapaana vallantavoittelijoille. 

Göring määrättiin kotiarestiin

23. huhtikuuta klo 20.50, Obersalzberg: Göring oli viettänyt raskaan päivän odottaen sähkeistään seuraavaa väistämätöntä rangaistusta.

Obersalzbergin SS-pataljoonan pääasiallinen tehtävä oli suojella Hitleriä ja muita korkea-arvoisia natseja heidän lomaillessaan huviloillaan. Siksi Führer-bunkkerista tullut sähke yllätti pataljoonan komentajan täysin.

”Saartakaa Göringin huvila ja pidättäkää entinen valtakunnanmarsalkka. Tukahduttakaa vastarinta tarvittaessa voimakeinoin”, kuului Berliinin käsky. Pian seurasi toinenkin sähke, tällä kertaa Bormannilta:

”Jos ette noudata Führerin käskyä, takaan, että maksatte siitä hengellänne!”
SS-sotilaat tekivät työtä käskettyä ja piirittivät Göringin huvilan illan hämärryttyä. 


Kun  Göringistä ei tuntia myöhemmin ollut näkynyt vilaustakaan, sotilaat menivät sisään huvilaan aseet tanassa. Yksi SS-upseereista ­lähestyi Göringiä ja ilmoitti tälle ykskantaan: ”Herra valtakunnanmarsalkka, pidätän teidät Führerin määräyksestä!”

Göring ja hänen henkilökuntansa määrättiin kotiarestiin, ja häntä kiellettiin ottamasta yhteyttä keneenkään – edes vaimoonsa. Koller yritti puhua SS-sotilaille järkeä:

”Tajuattehan, että tämä on sulaa hulluutta? Valtakunnanmarsalkka on toiminut aivan oikein. Hän vain esitti Führerille yksinkertaisen kysymyksen.”

Ikävään välikäteen joutunut SS-upseeri vastasi Göringin pidätyksen olevan Ehrenhaft eli ”kunniakas pidätys”.

Kaksi päivää myöhemmin Göring ja hänen vartijansa unohtivat hetkeksi valtataistelun ja muut juonittelut, kun 350 brittipommikonetta kaarsi Obersalzbergin ylle ja ­pudotti tappavan lastinsa. Kun saksalaiset lopulta uskaltautuivat tulemaan ulos pommisuojista, he näkivät, että suurin osa natsijohtajien lomakylästä Göringin ylellinen alppihuvila mukaan lukien oli raunioina.

Himmler otti riskin

23. huhtikuuta klo 23.30, Lyypekki: Reichs­führer Heinrich Himmler oli lähtenyt Berliinistä ja suunnitteli tulevaisuuttaan Saksan johtajana.

SS:n johtaja Heinrich Himmler istui Ruotsin konsulaatin kellarissa Lyypekissä liittoutuneiden pommien ravisuttaessa rakennusta. 


Häntä vastapäätä istui Ruotsin Punaisen ristin johtaja, kreivi Folke Bernadotte, joka luuli tulleensa neuvottelemaan SS-päällikön kanssa Pohjoismaiden kansalaisten vapauttamisesta keskitysleireiltä. Hitlerin ­romahtaminen sekä Göringin pidätys olivat kuitenkin rohkaisseet Himmleriä ottamaan suuren riskin.

”On hyvin mahdollista, että Hitler on jo kuollut, ja joka tapauksessa hän todennäköisesti kuolee parin päivän ­sisällä. Sodan on loputtava, ja Saksan on tunnustettava tappionsa. En ole pystynyt vapauttamaan itseäni Führerille vannomastani valasta, mutta nyt tilanne on muuttunut. Myönnän, että Saksa on hävinnyt sodan”, Himmler totesi yllättyneelle Bernadottelle, ja jatkoi:

”Katson, että minulla on tässä uudessa tilanteessa ­vapaat kädet. Haluan suojella Saksaa neuvostojoukkojen miehitykseltä ja siksi olen valmis antamaan joukoillemme käskyn antautua länsirintamalla ja sallimaan liittoutuneiden nopean etenemisen itään.”

Himmler uskoi, että Saksa voisi yhä liittoutua Britannian ja Yhdysvaltojen kanssa Neu­vostoliittoa vastaan. ­Bernadotte lupasi välittää Himmlerin viestin liittoutuneille, mikäli ­tämä vetäisi Saksan ­miehitysjoukot pois Norjasta ja Tanskasta ja sallisi noin 20  000 pohjoismaalaisen keskitysleirivangin evakuoimisen Ruotsiin.

Kun Bernadotte vähän myöhemmin istui autossaan matkalla kohti lentokenttää, hän keskusteli Himmlerin kunnianhimoisesta suunnitelmasta avustajansa kanssa:

”Valtakunnanjohtaja Himmler ei ymmärrä tilanteensa vakavuutta. Minä en voi häntä enää auttaa.”

Himmlerin petos paljastui

28. huhtikuuta illalla, Führer-bunkkeri: ­Puna-armeija oli vallannut Berliinin lentokentän ja katkaissut ainoan lentoreitin pois pääkaupungista.

Päivä oli ollut synkkä, sillä Führer-bunkkeriin oli tulvinut tietoja tappioista ja puolustuksen romahtamisesta. 


Puolen­yön aikaan Hitler sai tiedon, joka järkytti häntä suuresti. Saksan lehdistöpalvelun hermostunut virkamies kertoi Führerille, että Saksan vastarintaliikkeen ylläpitämäksi väitetty mutta ­todellisuudessa brittien operoima ­Radio ­Atlantik levitti tietoa, jonka mukaan Himmler oli yrittänyt neuvotella salaa rauhasta Britannian ja Yhdysvaltojen kanssa, mutta ne olivat torjuneet hänet. Radio myös väitti Himmlerin yrittävän riistää vallan Hitleriltä.

Hitler kuunteli virkamiehen puhetta huulet väristen ja kasvot liidunvalkoisina. Kaikista viime aikojen petoksista tämä oli pahin. Hän ei ollut voinut edes kuvitella, että ­hänen ”uskollinen Heinrichinsa” pettäisi hänet näin.

Rangaistus oli välitön: Himmler erotettiin hallituksesta ja hänet määrättiin pidätettäväksi. Seuraavaksi Hitler kohdisti raivonsa Himmlerin Berliinin-edustajaan Hermann Fegeleiniin, joka jäljitettiin ja teloitettiin päähän ampumalla valtakunnankanslian pihamaalla.

Martin Bormann yritti pysytellä tyynenä, mutta sisimmässään hän riemuitsi, sillä nyt jo toinen kilpailija oli poissa pelistä. Päiväkirjaansa hän kirjoitti kuitenkin vain:
”Tunnit kuluvat, ja Führer toistaa yhä uudelleen, miten hän on väsynyt elämään pettureiden keskellä.” 

Hitler saneli testamenttinsa

29. huhtikuuta klo 3.00, Führer-bunkkeri: Puna-armeija lähestyi Führer-bunkkeria, jossa ­t­unnelma muuttui yhä epätoivoisemmaksi.

Hitler tiesi, että loppu oli lähellä. Propagandaministeri ­Joseph Goebbels ja Bormann toimivat todistajina, kun hän saneli testamenttinsa sihteerilleen Traudl Jungelle.

”Joukkomme ovat liian vähälukuisia puolustautumaan ­vihollisen hyökkäyksiltä, ja turmeltuneet ­yksilöt ovat ­murentaneet vastarintamme. Siitä huolimatta olen päättänyt jäädä Berliiniin ja kärsiä saman kohtalon kuin miljoonat saksalaiset”, Hitler julisti ja jatkoi:

”Göring ja Himmler ovat neuvotelleet vihollisen kanssa minun tietämättäni ja ilman minun lupaani ja yrittäneet kaapata vallan laittomasti. Näin he ovat aiheuttaneet valtiolle ja kansalle peruuttamatonta vahinkoa.”

Bormann kuunteli tyytyväisenä mutta yritti pitää kasvonsa peruslukemilla. Sitten Hitler pudotti pommin, joka sai hänen tyyneytensä järkkymään:

”Jotta Saksan kansa saisi kunniallisten miesten hallituksen, joka kykenee jatkamaan taistelua kaikin käytettävissä olevin keinoin, nimitän uuteen hallitukseen seuraavat henkilöt: Valtakunnanpresidentti: Dönitz. Valtakunnankansleri: tohtori Goebbels. Puolueministeri: Bormann...”

Hitler ei nimittänytkään itselleen yhtä seuraajaa vaan jakoi vallan useamman miehen kesken. Harva oli muistanut valtataistelun melskeessä laivaston komentajaa, suur­amiraali Karl Dönitziä. Nyt hänestä tulisi uuden hallituksen vahva mies, sillä hän hallitsisi Saksan sotakoneistoa.

Saksa sai uuden johtajan

29. huhtikuuta klo 3.00, Führer-bunkkeri: Puna-armeija lähestyi Führer-bunkkeria, jossa ­t­unnelma muuttui yhä epätoivoisemmaksi.

Hitler tiesi, että loppu oli lähellä. Propagandaministeri ­Joseph Goebbels ja Bormann toimivat todistajina, kun hän saneli testamenttinsa sihteerilleen Traudl Jungelle.

”Joukkomme ovat liian vähälukuisia puolustautumaan ­vihollisen hyökkäyksiltä, ja turmeltuneet ­yksilöt ovat ­murentaneet vastarintamme. Siitä huolimatta olen päättänyt jäädä Berliiniin ja kärsiä saman kohtalon kuin miljoonat saksalaiset”, Hitler julisti ja jatkoi:

”Göring ja Himmler ovat neuvotelleet vihollisen kanssa minun tietämättäni ja ilman minun lupaani ja yrittäneet kaapata vallan laittomasti. Näin he ovat aiheuttaneet valtiolle ja kansalle peruuttamatonta vahinkoa.”

Bormann kuunteli tyytyväisenä mutta yritti pitää kasvonsa peruslukemilla. Sitten Hitler pudotti pommin, joka sai hänen tyyneytensä järkkymään:

”Jotta Saksan kansa saisi kunniallisten miesten hallituksen, joka kykenee jatkamaan taistelua kaikin käytettävissä olevin keinoin, nimitän uuteen hallitukseen seuraavat henkilöt: Valtakunnanpresidentti: Dönitz. Valtakunnankansleri: tohtori Goebbels. Puolueministeri: Bormann...”

Hitler ei nimittänytkään itselleen yhtä seuraajaa vaan jakoi vallan useamman miehen kesken. Harva oli muistanut valtataistelun melskeessä laivaston komentajaa, suur­amiraali Karl Dönitziä. Nyt hänestä tulisi uuden hallituksen vahva mies, sillä hän hallitsisi Saksan sotakoneistoa.

Himmler ei antanut periksi

30. huhtikuuta klo 18.35, Plön: Suur­amiraali Dönitz vetäytyi Hampurista kohti pohjoista päästäkseen kauemmas nopeasti etenevistä brittijoukoista.

Suuramiraali Karl Dönitz istui tilapäisessä päämajassaan, kun hänen adjutanttinsa toi hänelle sähkeen Bormannilta Berliinistä. Sähkeen sisältö yllätti ­Dönitzin:

”Führer on nimittänyt Teidät seuraajakseen, herra suur­amiraali. Kirjallinen vahvistus tulee myöhemmin.”

Sähkeessä ei kerrottu, että Hitler oli tehnyt itsemurhan kolme tuntia aikaisemmin. Bormann pelasi aikaa, sillä hän halusi neuvotella neuvostoliittolaisten kanssa, jotta hän voisi paeta Berliinistä ja jatkaa yhä taistelua vallasta.

Sähkeen luettuaan Dönitz pohti, miten toimia.

”Olemme taistelleet sankarillisesti. Pelastakaamme kansa ja välttäkäämme turhia uhreja”, hän lausui adjutantilleen. ”Valtionpäämiehenä minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa sota mahdollisimman nopeasti.”

Dönitz ei silti ilmoittanut Saksan antautumisesta heti. ­ Ensin hän halusi pelastaa mahdollisimman monta saksalaista etenevien neuvostojoukkojen kynsistä.

Vastauksessaan Bormannin sähkeeseen Dönitz ei silti maininnut mitään suunnitelmistaan. Hän oli ottanut oppia Göringin ja Himmlerin kohtalosta.

”Jatkan sotaa, kunnes löydän ratkaisun, joka tekee ­oikeutta kansamme urhealle taistelulle”, Dönitz lupasi.

Bormann otti jalat alleen

1. toukokuuta klo 7.40, Führer-bunkkeri: Yritykset neuvotella neuvostoliittolaisten kanssa Berliinissä olivat epäonnistuneet. Vihollinen vaati Saksan ehdotonta antautumista.

Bormann tajusi, ettei hän pääsisi puhumalla pakoon piiritetystä Berliinistä. Hän ei kuitenkaan halunnut antaa periksi nyt, kun Göring ja Himmlerkin olivat poissa pelistä. Niinpä hän lähetti Dönitzille vielä yhden sähkeen:

”Testamentti on astunut voimaan. Tulen sinne heti, kun pystyn. Neuvon teitä pitämään nimityksenne vielä ­salassa.” Päiväkirjaansa hän kirjoitti: ”Pakoyritys!”

Bormann aikoi livahtaa Berliinistä puna-armeijan saartorenkaan läpi muutaman muun Führer-bunkkerin työntekijän kanssa ja suunnata sitten Dönitzin päämajaan Plöniin. Hän piilotti Hitlerin testamentin vaatteisiinsa, lähti valtakunnankansliasta kumppaneineen ja kiiruhti läheiselle Wilhelm­platzin aukiolle. Siellä he laskeutuivat pommitetuilta kaduilta metrotunneliin ja katosivat pimeyteen.

Dönitz puhui kansalle

1. toukokuuta klo 10.20, Hampuri: Dönitz pelkäsi, että Bormann yrittäisi kaapata vallan ja päätti julkistaa nimityksensä valtakunnanpresidentiksi.

Karl Dönitz istui hampurilaisessa radiostudiossa. Edessä oleva tehtävä vaikutti lähes ylivoimaiselta: hänen piti taivutella Hitleriä 12 vuotta uskollisesti tukenut, nyt murtumispisteessä oleva kansakunta luottamaan grünaulaiseen merimieheen. 


Studion punainen merkkivalo syttyi merkiksi suoran lähetyksen alkamisesta.

”Saksan miehet ja naiset, asevoimiemme sotilaat”, ­Dönitz lausui mikrofoniin. ”Johtajamme Adolf Hitler on kaatunut. Saksan kansa painaa päänsä osoittaakseen suuren surunsa ja kunnioituksensa.”

Muodollisuudet oli nyt hoidettu, ja Dönitz jatkoi:

”Führer on nimittänyt minut seuraajakseen. Ensimmäinen tehtäväni on pelastaa Saksan kansa bolševikkien hävitykseltä. Tarvitsen siihen teidän apuanne. Pyydän tukeanne, sillä teidän kohtalonne on myös minun kohtaloni.”

Kaksi päivää myöhemmin Dönitz nimitti hallituksensa syrjäisessä Flensburgin laivastotukikohdassa – mahdollisimman kaukana itää kohti etenevistä brittijoukoista.

Himmlerin unelma murskautui

5. toukokuuta, Schlesvig: Bormann oli kadonnut, ja Dönitz oli estänyt SS:n mahdollisen vastarinnan tapaamalla Himmlerin päivittäin.

Himmler pysytteli lähellä uuden hallituksen päämajaa Flensburgissa. Hän oli varma, että jos Dönitz vain antaisi hänen neuvotella liittoutuneiden joukkojen ylipäällikön Dwight Eisenhowerin kanssa, hän onnistuisi taivuttelemaan tämän liittoon Neuvostoliittoa vastaan.

Himmler oli hilpeällä mielellä, kun Saksan uusi ”johtava ministeri” Lutz von Krosigk tuli tapaamaan häntä. Pian hänen hyvä tuulensa oli kuitenkin tiessään.

”Jos joku britti tai amerikkalainen edes harkitsee neuvottelemista teidän kanssanne, julkinen uranne on ohi”, von Krosigk totesi kylmästi.

Dönitz oli juuri luovuttanut Luoteis-Saksan, Tanskan ja Alankomaat brittien hallintaan. Nyt, kun taistelut olivat laantumassa, uuden hallituksen oli hankkiuduttava eroon Himmleristä, jonka nimi liittyi liian tiukasti SS:ään, sota­rikoksiin ja keskitysleireihin. Muuten Dönitzin hallituksen olisi vaikea ottaa etäisyyttä natsien hirmutekoihin.

Ministerinsalkun sijaan Himmler sai käskyn kadota. Nyt hänen viimeinenkin toivonsa valtaanpääsystä oli murskana. Hänestä ei tulisi vapahtajaa, joka pelastaisi Lännen kommunismin uhkalta. Sen sijaan hän pakeni vähin äänin Flensburgista naamioituneena ja Heinrich Hitzingerin nimellä oleva väärennetty henkilökortti taskussaan. 

Martin Bormannia ei löydetty, sillä hän oli kuollut. Hänen luurankonsa tunnistettiin myöhemmin hampaiden perusteella. 

© Topfoto/Polfoto

Göring veljeili vihollisen kanssa

8. toukokuuta, Tiroli: Obersalzbergin pommituksen jälkeen Göring oli saanut vartijoiltaan luvan matkustaa suvulleen kuuluvaan Mauterndorfin l­innaan Itävaltaan.

Göringiä vartioivat SS-joukot saivat 1. toukokuuta Martin Bormannilta sähkeen, jossa heidän käskettiin teloittaa vanki viipymättä. 

Kuultuaan Hitlerin kuolleen sotilaat ­eivät kuitenkaan tienneet, kenen käskyjä noudattaa. ­Göring vielä lisäsi hämmennystä tarjoilemalla vartijoilleen kalliita viinejä viinikellaristaan niin, että hänen koti­arestinsa muistutti enemmän lomaa kuin vankeutta.

Göringin vankeuden alkupäivinä tuntema pelko oli laantunut, ja hän lähetti Eisenhowerille sähkeen, jossa hän ehdotti tälle rauhanneuvotteluja ”marsalkkojen kesken”. Göring näki jo sielunsa silmin, miten hän ja Eisenhower laatisivat suuria suunnitelmia loisteliaassa linnassa, jonka hänen alaisensa Koller oli takavarikoinut sitä varten.

6. toukokuuta, Saksan jo antaduttua monella rintamalla, SS-sotilaat poistuivat ja jättivät Göringin yksin. Kaksi päivää myöhemmin hän antautui yhdysvaltalaisille kultalaatoin koristeltuun vaaleansiniseen univormuunsa pukeutuneena. Amerikkalaiset ruokkivat Göringin suuruudenhulluja kuvitelmia majoittamalla hänet hotelliin, jossa hän siemaili samppanjaa amerikkalaisupseerien kanssa.

Kaksi viikkoa myöhemmin makea elämä kuitenkin päättyi. Göring joutui luopumaan kultasormuksistaan, univormustaan ja morfiini­table­teistaan, ja hänet teljettiin vankilaan sotarikoksista syytettynä. 

Himmlerin pakomatka päättyi

23. toukokuuta, Lüneburg: Sota oli päättynyt jo 8. toukokuuta, mutta Himmler oli yhä vapaana. Hän kulki kohti etelää kahden toverinsa kanssa.

Brittiläinen partio pysäytti kolme maantiellä kulkevaa saksalaissotilasta. Kun nämä valittivat jouduttuaan seisomaan jonossa kuulusteluja odottaessaan, brittiläinen tiedustelu-upseeri päätteli, että miehet olivat oikeasti korkea-­arvoisia henkilöitä. 


Heti kuulustelunsa alussa yksi miehistä riisui silmälappunsa, jota hän ei todella tarvinnut, pani päähänsä pyöreät silmälasit ja ilmoitti olevansa Heinrich Himmler.


Yllättyneet britit tajusivat vanginneensa yhden koko Saksan etsityimmistä miehistä. Pikaisessa ruumiintarkastuksessa Himmleriltä takavarikoitiin kaksi myrkkykapselia, minkä jälkeen hänet lähetettiin jatkokuulusteluihin. Niiden aikana lääkäri pyysi häntä avaamaan suunsa ja ­näki kahden poskihampaan välissä lasia. 

Kun hän yritti irrottaa lasinpalasen, joka oli todellisuudessa kolmas syanidikap­seli, Himmler puraisi sen rikki. Elvytysyritykset eivät tuottaneet tulosta, ja Himmler julistettiin kuolleeksi.

Himmler tappoi itsensä, kun hänen unelmansa valtaannoususta murskaantui. 

© Ulstein/Polfoto

Kolmannen valtakunnan tuho

23. toukokuuta, Flensburg: Dönitzin suureksi ihmetykseksi britit olivat jättäneet hänet rauhaan hänen ilmoitettuaan Saksan antautumisesta. 

Kun liittoutuneet kutsuivat Dönitzin neuvotteluihin Flens­burgin satamassa olevalle Patria-alukselle, hän tiesi sodan olevan Saksan osalta lopullisesti ohi.

Satamalaiturit olivat täynnä lehtikuvaajia, ja Patrialla Dönitzin seuruetta odotti joukko liittoutuneiden upseereja. Yhdysvaltalaiskenraali ilmoitti, että Saksan uusi hallitus oli hajotettu ja Dönitz seuralaisineen olivat nyt sotavankeja. 

Sen jälkeen saksalaiset vietiin maihin, missä heille tehtiin perusteellinen ruumiintarkastus myrkkykapselien ­varalta. Kun von Krosigk protestoi, hänen ­takanaan jonossa ollut upseeri käski hänen vain hymyillä.

Syksyllä 1945 Hitlerin lähimmät kätyrit vietiin Nürnbergiin liittoutuneiden sotatuomioistuimeen. Dönitz ja von Krosigk tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen. 
Britit eivät hätiköineet pidätettyään Dönitzin. He tutkivat hänen Flensburgin-päämajansa vasta kaksi viikkoa Saksan antautumisen jälkeen.
© Ullstein Bild

Bormann tuomittiin poissaolevana kuolemaan, sillä hänen ei tiedetty kuolleen Berliinissä. Myös Göring sai kuolemantuomion, mutta hän teki itsemurhan myrkkyampullilla vähän ennen tuomionsa täytäntöönpanoa.

Ehkä sinua kiinnostaa...