”Monumenttiryhmä” oli taidetta pelastava erikoisyksikkö, jossa työskenteli enimmillään 60 henkilöä. 
© Forlaget Thaning & Appel

Erikoisyksikkö etsi natsien varastamaa taidetta

Toisen maailmansodan lopulla ryhmä taideasiantuntijoita lähetettiin Euroopan sota-alueille pelastamaan ja suojelemaan taidetta ja historiallisia rakennuksia. Saksan hävittyä sodan ryhmä sai tehtäväkseen etsiä natsien ryöstämät ja kätkemät taide-esineet.

torstai 6. lokakuuta 2016 teksti Morten Rendsmark
Syyskuun 8. päivän vastaisena yönä 1944 belgialaisen Brüggen kaupungin katedraalin ovea ryskytettiin. Unenpöpperöinen vahtimestari kiskoi ylleen aamutakin ja meni avaamaan ovea. Sen takana oli kaksi saksalaisupseeria ja parikymmentä sotilasta.

Saksalaiset tunkeutuivat katedraaliin. Osa sieppasi Mariaa ja Jeesus-lasta kuvaavan patsaan jalustaltaan ja raahasi sen patjan päällä ulos, ja toiset nostivat taulut seiniltä ja kantoivat ne ulkona odottaviin kuorma-autoihin, joissa oli Punaisen Ristin symbolit.

1500-luvun alkupuolelta peräisin oleva madonnaveistos oli italialaismestarin Michelangelon tekemä ja korvaamattoman arvokas. Brüggeläinen kangaskauppias oli tuonut sen Italiasta vuonna 1506 ja lahjoittanut sen katedraalille, jossa se oli siitä lähtien ollut.

Nyt saksalaissotilaat kuitenkin ryös-tivät arvokkaan patsaan ja lähtivät viemään sitä tuntemattomaan määränpäähän sodan runtelemassa Euroopassa.

Muutama päivä tapahtuman jälkeen brittijoukot saapuivat Brüggeen. Heidän mukanaan oli taidehistorioitsija Ronald Balfour Cambridgen yliopistosta.

Hän alkoi heti kysellä katedraalin tuomiorovastilta ryöstöstä: ”Onko teillä minkäänlaista käsitystä siitä, milloin patsas vietiin pois Belgiasta?”

”Arvelisin, että pari päivää sitten, mutta saattaa olla, että vasta eilen”, kuului hieman epämääräinen vastaus.

Balfour kohensi silmälasejaan ja avasi muistikirjansa. Hän oli ollut niin lähellä. Päivä tai pari – ja rajalinja – erottivat hänet Michelangelon Madonnasta.

Erikoisyksikkö taiteen suojeluun

Ronald Balfour kuului erikoisyksikköön, jonka Britannian ja Yhdysvaltain armeijat olivat perustaneet vuonna 1943.

Yksikön nimi oli kokonaisuudessaan Monuments, Fine Arts, and Archives (MFAA) eli muistomerkki-, taide- ja arkisto-ohjelma, mutta sen jäseniä kutsuttiin tavallisesti vain monumenttiryhmäksi, ”Monuments men”.

Yksikköön valitut henkilöt olivat pääasiassa akateemisesti koulutettuja ja siviiliammateiltaan esimerkiksi arkkitehtejä, taiteilijoita, konservaattoreita, taidehistorioitsijoita tai museotyöntekijöitä. Useimmat olivat kotoisin Yhdysvalloista tai Britanniasta.

Monumenttiryhmän tehtävä oli toimia armeijan, laivaston ja ilmavoimien neuvonantajana ja osoittaa niille Euroopasta säilyttämisen arvoisia rakennuksia, patsaita, museoita ja arkistoja.

Liittoutuneet aloittivat hyökkäyksen Italiaan 10. heinäkuuta 1943, ja seuraavana vuonna he nousivat maihin Ranskan Normandiassa. Monet kulttuuri-kaupungit, kuten Firenze Italiassa ja Chartres Ranskassa, olivat vaarassa tuhoutua pommituksissa, ja monumenttiryhmän tarkoitus oli ehkäistä tuhoja mahdollisuuksien mukaan.

Firenzeä täsmäpommitettiin

Erikoisryhmän jäseniä oli mukana neuvonantajina muun muassa liittoutuneiden suunnitellessa ilmahyökkäystä Firenzeen maaliskuussa 1944. Lentäjä Ben McCartneya jännitti hänen ohjatessaan pommikonettaan kaupunkia kohti.

McCartney oli valmistunut Harvardin yliopistosta, ja käytyään Firenzessä ennen sotaa hän oli lumoutunut renessanssikaupungista ja sen kulttuurista. Hänen mielestään Firenze oli aarre, joka kuului koko maailmalle. Nyt hänen oli kuitenkin pommitettava sitä.

Ryhmään kuului neljä pommikonetta, joiden lentäjät ja pommittajat oli varustettu kaupungin erityiskartoilla. Karttaan oli merkitty valkoisella rakennukset ja kaupunginosat, joita ei saanut pommittaa. Monumenttiryhmä oli valinnut suojeltavat kohteet huolella, ja kartat olivat täynnä valkoisia alueita. Tehtävä ei ollut pommittajille helppo.

”Tässä pitääkin olla todella tarkkana, vai mitä?” yksi ampujista tokaisi radioon koneiden lähestyessä kaupunkia.

Alapuolellaan lentäjät näkivät palatseja, kapeita katuja, kauniita aukioita ja Arnojoen ikivanhoine siltoineen. Pommikoneet kiersivät kaupungin kertaalleen ja järjestäytyivät sitten tiiviiksi muodostelmaksi.

Pommiluukut avattiin, ja pommit pudotettiin. Ne räjähtivät kaupungin järjestelyratapihalla 600 metrin pituisella ja 120 metrin levyisellä alueella, jossa lukemattomat raiteet kohtasivat.

Hyökkäys onnistui täydellisesti: ratapiha oli pommituksen jäljiltä täynnä kuoppia ja vääntyneitä kiskoja, mutta kaupungin historialliset rakennukset olivat säästyneet vaurioilta.

Myös muut italialaiskaupungit, kuten Rooma ja Siena, säästettiin pahoilta pommituksilta sen kahden vuoden aikana, kun liittoutuneet jyräsivät läpi Italian niemimaan.

Kaikki paikat eivät kuitenkaan välttyneet tuholta. Esimerkiksi vanha Monte Cassinon benediktiiniläisluostari pommitettiin tuusannuuskaksi. 


Luostari oli perustettu Rooman valtakunnan loppuaikoina vuorelle 130 kilometrin päähän Roomasta. Vuori ja luostari muodostivat ihanteellisen puolustusaseman, josta saksalaiset pystyivät valvomaan Roomaan vievää Lirin laaksoa. 

Neljän viikon piirityksen ja ankarien jalkaväkihyökkäysten jälkeen liittoutuneet luopuivat aikeistaan säästää luostari. Liittoutuneet pommittivat sen raunioiksi, jotta Saksan puolustuslinja saatiin murrettua.

Monumenttiryhmän Heilbronnin kaivoksesta Etelä-Saksasta löytämien tuhannen taideteoksen joukossa oli Rembrandtin omakuva. 
© National Archives/Thaning & Appel

Tehtävä vaikutti toivottomalta

Liittoutuneet nousivat maihin Normandiassa 6. kesäkuuta 1944, ja koko kesän noin puoli miljoonaa sotilasta taisteli saksalaisia vastaan Pohjois-Ranskassa. Tusina monumenttiryhmän jäsentä seurasi taistelujoukkojen kannoilla.

Monumenttiryhmän työ ei aina ollut helppoa. Monille armeijan upseereille ja sotilaille ryhmän tehtävä oli hieman epäselvä, eikä sillä yleensä ollut käytössään omia ajoneuvoja tai edes kirjoituskonetta. Jokainen kulki jonkin armeijan osaston mukana mutta työskenteli käytännössä yksin. Ryhmän jäsenet hyppäsivät milloin minkäkin jeepin tai kuorma-auton kyytiin, kunhan se vain oli menossa oikeaan suuntaan.

Kentällä ryhmä tarkasti historiallisia rakennuksia ja ripusti kylttejä, jotka kielsivät liittoutuneiden sotilaita tuhoamasta ja varastamasta tavaroita tiloilta, kirkoista tai muistomerkeiltä. 


Muuan ryhmän jäsen esimerkiksi pysäytti kerran puskutraktorin, joka oli aikeissa jyrätä erään tilan maan tasalle raivatakseen tietä joukkojenkuljetuksille. Toisaalla komppaniallinen sotilaita ajettiin ulos vanhasta nunnaluostarista, jonne he olivat leiriytyneet yöksi.

Vaikka monumenttiryhmä ei yleensä osallistunut taisteluihin, se joutui joskus vaaratilanteisiin. Vetäytyvät saksalaisjoukot jättivät usein jälkeensä räjähdeansoja esimerkiksi viinikellareihin, kirkkoihin ja linnoihin, joihin liittoutuneiden sotilaiden otaksuttiin hakeutuvan. Räjähdeansojen lisäksi vaarana olivat vihollisen tarkka-ampujat ja väijytykset. 

Saksalaiset ryöstelivät organisoidusti

Liittoutuneet etenivät vakaasti läpi Ranskan, ja monumenttiryhmän helpotukseksi esimerkiksi Chartresin goottilaistyylinen tuomiokirkko säästyi suurilta tuhoilta. Pommiryhmä oli ennättänyt purkaa 22 räjähdyspanosta kirkon ohi virtaavan Eurejoen silloilta. 


Jos panokset olisivat räjähtäneet, paineaalto olisi rikkonut kirkon lasimaalaukset.

Monumenttiryhmä myös kuulusteli saksalaisia sotavankeja. Erityisesti sitä kiinnostivat autonkuljettajat ja viranomaiset, jotka olivat olleet mukana Einsatzstab Reichsleiter Rosenberg (ERR) -nimisen organisaation toiminnassa.

Organisaatio toimi suoraan valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin alaisuudessa, ja sen tehtävänä oli etsiä ja ryöstää taide-esineitä ja historiallisia asiakirjoja juutalaisilta yksityishenkilöiltä ja laitoksilta Saksan miehittämissä maissa.

ERR oli ryöstänyt viisi miljoonaa taide-esinettä Euroopasta. Joukossa oli monien maailman tunnetuimpien taiteilijoiden, kuten Gauguinin, Rembrandtin ja da Vincin teoksia. 


ERR jätti yleensä valtion omistuksessa olevat kulttuuriaarteet rauhaan, jottei se turhaan hermostuttaisi maan väestöä. Esimerkiksi Puolassa natsit olivat kuitenkin estoitta ryöstäneet kaiken, minkä irti saivat, riippumatta siitä, kuka esineet omisti. 

Kokematon joutui taisteluun

Monumenttiryhmäläinen Robert Posey oli mukana joukoissa, jotka joutuivat yllättäen saksalaisten hyökkäyksen kohteeksi Ardenneilla.

Yhdysvaltalaisten linjat olivat kovassa pinteessä, ja kaikki kynnelle kykenevät kokkeja ja autokuskeja myöten lähetettiin taisteluun, myös Robert Posey. 40-vuotiaalla arkkitehdillä ei ollut minkäänlaista taistelukoulutusta. 

Hän tunsi joutuneensa keskelle painajaista nähdessään saksalaisten panssariajoneuvot ja rynnäköivän jalkaväen. Poseylla ei ollut aavistustakaan, miten hänen tulisi toimia, mutta hän sai pikaiset ohjeet: ”Ammu aseesi tyhjäksi, lataa se ja ammu uudelleen!” Posey teki kuten oli käsketty ja säilyi hengissä.

Hänen kollegansa Ronald Balfour ei ollut niin onnekas. Brüggen Madonnan etsintä jäi kesken, kun Balfour 10. maaliskuuta 1945 sai kranaatinosuman yrittäessään pelastaa alttaritaulua saksalaisen Kleven kaupungin kirkosta.

Saksassa monumenttiryhmän työ vaikeutui. Liittoutuneiden upseerit ja sotilaat olivat suhtautuneet kulttuurin suojeluun ymmärtäväisesti niin Italiassa kuin Ranskassakin, mutta suuresti vihatussa Saksassa heidän asenteensa muuttui välinpitämättömäksi, ja tuhot olivat sen mukaiset. 

Esimerkiksi vuodelta 800 peräisin olevaa Aachenin tuomiokirkkoa pommitettiin säälimättä niin, että se vaurioitui paikoin pahasti.  

Natsit ryöstivät Michelangelon mestariteoksen, mutta liittoutuneiden erikoisjoukot löysivät sen sodan jälkeen. 
© Scanpix/AkG-images

Kätkettyjen aarteiden etsintä

Kolmas valtakunta oli hajoamassa, ja monumenttiryhmän oli nyt löydettävä Saksasta kätköt, joihin natsit olivat piilottaneet ryöstösaaliitaan. Yksikkö oli saanut vahvistuksia, ja nyt kentällä oli töissä 60 henkilöä.

Pariisissa yksi yksikön jäsen tapasi Ranskan vastarintaliikkeesssä toimineen naisen, joka oli ammatiltaan museonjohtaja. Nainen oli kuullut ERR:n väen mainitsevan Baijerissa sijaitsevan Neuschwansteinin linnan, ja naisen haltuunsa saamat saksalaisasiakirjat osoittivat lisäksi, mihin saksalaisiin asemakaupunkeihin taide-esineitä oli viety.

Toinen läpimurto oli, kun Robert Posey paikallisti ERR:n johtoon kuuluneen SS-upseeri Hermann Bunjesin Reininmaalta, jossa tämä piileskeli syrjäisessä mökissä. Sodan viimeisinä päivänä Bunjes kertoi auliisti tietonsa. 


Hän osoitti sormellaan karttaa ja kertoi: ”Hitlerin ryöstökokoelma on suolakaivoksessa Altasseessa Itävallassa, lähellä hänen lapsuudenkaupunkiaan Linziä.” Bunjes kertoi myös, että esimerkiksi Rothschildin suvun antiikkiset pöytähopeat oli viety Berliinin hienoon ilmailukerhoon.

Monumenttiryhmä löysi kaivoksista, bunkkereista ja linnoista 1 500 kätköä täynnä korvaamattoman arvokasta taidetta ja muinaisesineitä. Kun liittoutuneiden joukot saivat kätköpaikoista tiedot ja kartat, ne asetettiin heti vartiointiin. 


Monumenttiryhmän jäsenet seurasivat aseellisten joukkojen kannoilla ja luetteloivat ja pakkasivat taideaarteita. Sodan jälkeen esineet palautettiin oikeille omistajilleen. Michelangelon Madonna löydettiin Altausseesta 17. toukokuuta 1945 ja palautettiin Brüggeen. 

Ehkä sinua kiinnostaa...