Jesse Owens oli ensimmäinen musta amerikkalaisurheilija, jolla oli sponsori olympialaisissa. Adidaksen perustaja Adi Dassler suostutteli Owensin käyttämään Gebrüder Dassler -kenkätehtaansa kenkiä. 

© Wikipedia & Xingjian Ma

Berliinin olympialaiset olivat huima propagandanäytös

Hitler hyödynsi Berliinin olympialaisia esitelläkseen maailmalle ihanteellista kuvaa natsi-Saksasta. Hän ei oikeastaan edes välittänyt urheilukilpailuista mutta ymmärsi olympialaisten propagandamahdollisuudet. Vierailijat menivät lankaan ja kertoivat kotimaassaan kaunisteltuja totuuksia Saksasta.

perjantai 4. toukokuuta 2018 teksti Else Christensen

”Olympialaisten avajaiset ovat ylittäneet kaikki odotukset. Näyttää siltä, että kisat täyttävät toiveen, jonka Saksan johtaja on avoimesti esittänyt: että ne avaavat maailmalle aivan uudenlaisen näkymän Kolmanteen valtakuntaan.” 

Näin korkealentoisesti kirjoitti yhdysvaltalaisen New York Times -lehden toimittaja Frederick Birchall Berliinin olympialaisten avajaisista 1. elokuuta 1936.

Birchall oli vaikuttunut. Nuoret urheilijat marssivat liehuvien lippujen johdolla valtavalle upouudelle stadionille Adolf Hitlerin seuratessa kunnia-aitiosta joukkueiden etenemistä. 

Kun kaikki 49:ää kansakuntaa edustavat 3 956 urheilijaa olivat saapuneet stadionille, Hitler astui mikrofonin ääreen. Poissa olivat hänen tavallisesti tiukka äänensä ja terävät sanansa, nyt hän puhui maltillisesti ja juhlavasti ja lopetti sanoihin: 

”Täten julistan Berliinin olympialaiset avatuksi!” Parvi valkoisia kyyhkysiä pyrähti kohti lyijynharmaata taivasta. Lopuksi sytytettiin olympiatuli ja Hitlerille ojennettiin oliivipuunoksa Kreikasta, olympialaisten synnyinmaasta.

Hitlerin seistessä siinä oliivipuunoksa kädessään valkoisten kyyhkyjen lennellessä stadionilla kukaan ei olisi voinut aavistaakaan, että hän oli alun perin halveksunut koko olympialaisia. 

Kisat oli myönnetty Berliinille vuonna 1931 eli jo ennen kuin Hitler tammikuussa 1933 nousi valtaan Saksassa. Olympiaisännän rooli ei miellyttänyt Hitleriä. 

Hänen mielestään kisat ja niiden ihanteet kansojen yhteisöstä ja jalosta kilvasta olivat ”juutalaisten ja vapaamuurarien keksintöä”, eikä sellaisia voisi mitenkään järjestää kansallissosialistien hallitsemassa valtakunnassa.

Urheilu oli toki natseille merkittävä asia, ja sille oli oma ministerinsäkin, SA-eversti Hans von Tschammer und Osten, mutta sitä pidettiin tärkeänä vain sotilaallisesti. Kuten propagandaminis­teri Joseph Goebbels asian ilmaisi: 

”Urheilun ainoa tarkoitus on vahvistaa Saksan kansan luonnetta ja valaa siihen taistelutahtoa ja vakaata yhteishenkeä, joita tarvitaan olemassaolon taistelussa.”

Soihtuviesti: Soihtuviestin keksi Saksan olympia­komiten pääsihteeri Carl Diem. Ajatus viehätti natseja, sillä hekin käyttivät paljon soihtuja, marsseja ja joukko­kokouksia. Soihtuviesti on sittemmin järjestetty aina ennen olympiakisoja.

© Scala/Bpk

Hitler rakensi uutta kuvaa Saksasta

Vähitellen Hitlerin mieli kuitenkin muuttui. Hän tiesi, että suuri osa maailmaa suhtautui häneen ja kansallissosialistiseen puolueeseen nihkeästi. 

Olympialaisissa hän olisi maailman katseiden keskipisteessä ja voisi esittää Saksan sellaisena kuin halusi maailman näkevän sen. Hän ryhtyi lähimpien neuvonantajiensa kanssa suunnittelemaan kulisseja, jotka esittelisivät maailmalle avomielisen ja rauhaa rakastavan Saksan.

Maailman silmissä Hitlerin Saksaa leimasivat juutalaisvainot, eivätkä edes valtavat tienrakennushankkeet tai Saksan vaikuttava taloudellinen nousu kirkastaneet ihmisten mielikuvaa. 

Kansainvälinen olympia­komitea seurasikin alusta asti hyvin tarkasti, syrjittiinkö juutalaisia tai muita kansanryhmiä. 

Hitler oli jo sulkenut juutalaiset saksalaisista urheiluseuroista ja kieltänyt heitä käymästä julkisissa uimahalleissa, minkä takia monet juutalaisurheilijat olivat joko luopuneet urastaan tai muuttaneet ulkomaille kilpailemaan.

Se herätti huolta esimerkiksi Yhdysvalloissa. ”Koko nykyaikaisen olympialiikkeen perusta murenee, jos joidenkin maiden sallitaan rajoittaa urheilijoiden osallistumista yhteiskuntaluokan, uskonnon tai rodun perusteella”, totesi Yhdysvaltojen olympiakomitean puheenjohtaja Avery Brundage.

Hitler kuitenkin onnistui luomaan toisenlaisen mielikuvan, sillä vierail­tuaan Saksassa vuonna 1934 Brundage totesi, että juutalaisia urheilijoita kohdeltiin Saksassa oikeudenmukaisesti ja ettei ollut mitään syytä boikotoida kisoja. 

Brundagen mukaan urheilu ja politiikka olivat kaksi erillistä asiaa ja yhdysvaltalaisurheilijoita ei tulisi sotkea ”meneillään olevaan juutalaisten ja natsien väliseen kiistaan”. 

Myös olympia­komitean myöhempi vierailu johti positiivisiin arvioihin tilanteesta.

Samaan tulokseen tulivat monet muutkin ulkomaiden edustajat, jotka vierailivat Saksassa ennen kisoja. Lopulta vain Espanja päätti jättäytyä kisoista kokonaan pois.

Vilppi: Saksalainen Dora Ratjen osallistui naisten korkeushyppyyn mutta paljastui mieheksi.

© Scanpix/AGK-Images & Scala/BKP

Korkeushypyn kummat kuviot

Natsit pyrkivät siis näyttämään siloista kuvaa ulospäin, ja vaientaakseen muiden maiden kritiikin he päättivät ottaa juutalaisen korkeushyppääjän Gretel Bergmannin kilpailemaan Saksan naisten yleisurheilujoukkueessa.

Bergmann oli muuttanut Britanniaan, mutta vuonna 1934 hänen isänsä sai määräyksen järjestää tytär kilpailemaan Saksan edustajana olympialaisissa, ja isä haki tyttärensä takaisin. Isän oli annettu ymmärtää, että se olisi perheen edun mukaista, ja kuten Bergmann myöhemmin sanoi, ”sen ajan Saksassa pelkkä vihjaus riitti”.

Bergmann palasi vastentahtoisesti Saksaan. Hän hyppäsi pian maan uudeksi ennätykseksi 1,60 metriä. Natseille oli kuitenkin liikaa, että juutalainen olisi parempi kuin yksikään arjalainen. 

He mitätöivät Bergmannin tuloksen ja ilmoittivat, ettei hän sittenkään ollut riittävän hyvä osallistuakseen kisoihin. 

Bergmannin sijaan naisten korkeushyppyyn lähetettiin Dora Ratjen, joka sijoittui neljänneksi. Kisojen jälkeen kävi vuosia myöhemmin ilmi, että Ratjen olikin todellisuudessa mies, ja kaikki hänen tuloksensa poistettiin listoista. 

Saksan valmisteluihin kuului myös kosmeettisia muutoksia suhtautumisessa juutalaisiin. 

Juutalaisvastainen sanomalehti Der Stürmer, jota tavallisesti näkyi kaikkialla Berliinissä, lakkautettiin väliaikaisesti, ja berliiniläisiä muistutettiin siitä, että juutalaisia kisavieraita ”tuli kohdella yhtä kohteliaasti kuin arjalaisia”. 

Myös Berliinin puistojen ja virastojen ”Ei juutalaisia”- ja ”Pääsy kielletty juutalaisilta ja koirilta” -kyltit poistettiin kisojen ajaksi.

Varmistaakseen, ettei kaikki tämä kohteliaisuus tulisi tavaksi, viranomaiset muistuttivat kuitenkin saksalaisia siitä, että ”Saksan kansan perusasenne juutalaisuuteen on muuttumaton”.

Myös katuja ja teitä siistittiin, ja tyhjillään olevia taloja vuokrattiin ihmisille poikkeuksellisen edullisesti sillä ehdolla, että uudet asukkaat lupasivat pitää etupihat kunnossa. 

Myös paikallisia puolueen johtohahmoja kehotettiin osaltaan huolehtimaan siitä, että kaikki suuret kadut pysyivät puhtaina ja edustavina.

Vaikka juutalaisia poikkeuksellisesti kisojen aikana siedettiin, niin muut ei-toivotut henkilöt poistettiin näkösältä: prostituoidut pidätettiin, kerjä­läiset ajettiin pois ja romanit vietiin erityiseen ”mustalaisleiriin”. 

Vankilat siirrettiin huomaamattomiin paikkoihin, ja keskitysleireillä – joista ei vielä tuossa vaiheessa ollut tehty tuhoamisleirejä – ihmisiä pidettiin sisällä eikä tavalliseen tapaan ulkona peltotöissä. 

Aikalaisnäkemyksiä

”Frederick W. Rubien, Yhdysvaltojen olympia­komitean sihteeri, palasi eilen Saksasta ja kertoi, ettei hän nähnyt siellä 'kerta kaikkiaan minkäänlaista' syrjintää sen enempää juutalaisia kuin keitään muitakaan kohtaan.”
- New York Times, 10. syyskuuta 1935


”Jokaisessa salossa roikkuu viiri, jossa on kaksi symbolia: olympia­kisojen tunnuksena viisi yhdis­tettyä rengasta sekä kansallissosia­listien hakaristi. Saksan kansan järjestelykyky loistaa ennennäkemättömän selvästi kaikesta.”
- Daily Express, 1. elokuuta 1936


”Hitler saapui stadionille aina tiettyyn aikaan ja poistui sieltä tiettyyn aikaan. Sattumalta hänen oli kuitenkin lähdettävä juuri ennen 100 metrin juoksun palkintojen­jakoa... Mutta minun tehtäväni ei ole arvostella toisen valtion päämiestä.”
- Jesse Owens haastattelussa kisojen jälkeen, Pittsburgh Gazette 24. elokuuta 1936 


”Hitler on yksi maailman suurimmista poliittisista johtajista, ellei suurin, ja saksalaiset ovat väärinymmärrettyä, vieraanvaraista ja läpeensä rauhanomaista kansaa.”
- New York Times 16. elokuuta 1936

Uuden ajan olympiakylä

Aiemmissa olympialaisissa osallistujat olivat asuneet kurjissa oloissa. Parhaissa tapauksissa heidät oli majoitettu stadionin lähelle nopeasti kyhättyihin parakkeihin, mutta useimmiten heidät vain ohjattiin halpoihin ja siivottomiin hotelleihin kaukana stadionista.

Los Angelesin kesäolympialaisissa vuonna 1932 oli kokeiltu urheilijoiden majoittamista stadionin lähelle rakennetulla uudella alueella. 

Olympiakyläksi kutsutulla alueella oli asuntojen lisäksi muun muassa postitoimisto, poliisiasema ja pieni elokuvateatteri.

Järjestelyä oli kehuttu yleisesti, ja niinpä saksalaiset rakennuttivat olympiakylän lähelle Elstalin kylää 20 kilometriä olympiastadionilta länteen. Sotilaat siirsivät tonnikaupalla hiekkaa ja multaa kapteeni Wolfgang Fürstnerin johdolla tasoittaakseen rakennusmaata ja tuhotakseen kostealla alueella elävät hyttyset.

Fürstner sopi täydellisesti saksalaisten propagandaan. Hän oli saanut ensimmäisessä maailmansodassa ensimmäisen luokan rautaristin, ja hän oli puoliksi juutalainen. Hitler oli päättänyt osoittaa, että hänen Saksansa arvosti ansioita eikä rotua, ja hän nimenomaan valitsi Fürstnerin vastaamaan olympiakylästä.

Hitler ei kuitenkaan voinut olla näpäyttämättä Fürstneriä. Kesäkuun puoleen väliin mennessä noin 370 000 ihmistä, muun muassa runsaasti lehdistön edustajia, oli käynyt ihailemassa olympiakylää. 

Silloin Hitler alensi Fürstnerin hankkeen kakkosmieheksi nimellisesti siitä syystä, ettei tämä ollut pystynyt riittävän aktiivisesti torjumaan tuhansien kävijöiden aiheuttamaa kulumista.

Fürstner nöyrtyi uuteen asemaansa ja tanssi Hitlerin pillin mukaan olympialaisten päättäjäisiin asti. Kun hän oli saanut ensimmäisen luokan olympiamitalin ja osallistunut seuraajansa kunniaksi järjestettyihin suuriin juhliin, hän ampui itsensä. 

Jotta tapaus ei tahraisi natsien lupaavalta näyttävää propagandavoittoa, Fürstnerin väitettiin kuolleen liikenneonnettomuudessa ja hänelle järjestettiin sotilashautajaiset Invalidenfriedhofin hautausmaalla, jonne on haudattu ensimmäisen maailmansodan sankareita.  

Sieg Heil! Vaikka Yhdysvallat vei kaikki mitalit kymmenottelussa, yleisö teki natsitervehdystä lipunnoston aikana.

© Scala/BKP

Hitler ei kätellyt mustaa miestä

Urheilullisesti 16 päivää kestäneet kisat olivat menestys. Huimista suorituksista muistetaan parhaiten yhdysvaltalaisen Jesse Owensin voitot.

Owensin saavutus, kultaa 100:n ja 200 metrin juoksussa, pituushypyssä ja pikaviestissä, säilyi olympiaennätyksenä aina vuoteen 1984, jolloin hänen maanmiehensä Carl Lewis ylsi samaan Los Angelesin kesäolympialaisissa.

Köyhään maanviljelijäperheeseen Alabamassa Yhdysvaltojen etelässä syntynyt Owens sai Saksassa kokea lähes hysteeristä ihailua. 

Harva saksalainen oli vuonna 1936 aiemmin nähnyt ketään mustaihoista, ja Jesse Owensin ihonväri ja huippukuntoon treenattu urheilijanvartalo kiinnittävät huomiota kaikkialla. 

3. elokuuta Owens voitti 100 metrin juoksun niin ylivoimaisesti, että ”näytti kuin muut kilpailijat olisivat kävelleet”, kuten eräs selostaja kisaa hengästyneenä kuvaili. Katsojat hurrasivat hulluna.

Hitler kuitenkin poistui stadionilta heti Owensin voiton jälkeen. Hän oli aiempina päivinä kätellyt kaik­kien lajien kultamitalistit, mutta nyt järjestäjät ilmoittivat, että Hitler ei enää tulisi kättelemään voittajia.

Brittiläinen The Daily Express -lehti esitti asian parhain päin ja kertoi Hitleriä lähellä oleviin lähteisiin viitaten, että kansleri halusi vain ”välttää epäilyjä minkäänlaisesta syrjinnästä, sillä hänen olisi mahdotonta olla stadionilla niin paljon, että hän ehtisi tervehtiä kaikkia voittajia. 

Niinpä yhdysvaltalainen musta Jesse Owens ei ollut ainoa, jota Hitler ei kätellyt, vaan kättelemättä jäi myös saksalainen moukarinheiton voittaja.”

Se ei kuitenkaan ollut totta, sillä virallisten onnittelujen sijaan Hitler kutsui saksalaiset moukarinheiton mitalistit vierailulle omaan aitioonsa.

Baldur von Schirach, natsien nuorisojärjestön Hitlerjugendin johtaja, sattui olemaan Hitlerin aitiossa Owensin voittaessa ja kertoi myöhemmin urheilu­ministeri von Tschammer und Ostenin yrittäneen taivutella Hitleriä onnittelemaan Owensia. Hitler oli kuitenkin ollut järkkymätön. 

”Yhdysvaltalaisten pitäisi hävetä, että antavat neekerin voittaa maalleen mitaleita. Minä en kättele neekeriä”, Hitler jyrähti.

Albert Speerin mukaan Hitler oli sitä mieltä että ”ihmiset, joiden esi-isät tulivat viidakosta”, olivat alkukantaisia ja fyysisesti vahvempia kuin sivis­tyneet valkoiset ja heidät pitäisi siksi sulkea pois tulevista kisoista. 

Kansainvälisessä lehdistössä syntynyt luottamus Saksan rauhanomaisiin aikomuksiin oli vahva, ja sitä pidettiin osoituksena Hitlerin kyvyistä kansan johtajana. 

Propaganda meni läpi siitä huolimatta, että Berliinin olympialaiset olivat alusta loppuun asti sotilaallisen voiman näytös. 

Hitler ja muut natsipuolueen johtajat istuivat joka päivä stadionin kunnia-aitiossa täydessä sotilasunivormussa, ja kisojen ensimmäisenä päivänä 28 000 Hitler­jugendin jäsentä marssi olympiatulen perässä Berliinin halki. 

Kun yhdysvaltalainen koripalloilija Francis Johnson kysyi, keitä marssivat nuorukaiset olivat, hänelle vastattiin heidän olevan eräänlaisia partiolaisia. 

Univormupukuiset SS-sotilaat puolestaan toimivat olympiakylässä naisurheilijoiden seuralaisina ”kannankopautuksineen kaikkineen”, kuten australialainen uimari Pat Norton muistelee.

13. elokuuta saksalaisisännät järjestivät olympiastadionilla oikean sotilas­paraatin. 

Hitlerin suosikkisäveltäjän Richard Wagnerin mahtipontisen musiikin soidessa stadion pimennettiin, ja vain olympialippua, natsilippuja ja Hitlerin omaa lippua valaisevat suuret valonheittimet jätettiin päälle. Sitten armeijan kaikkien kolmen aselajin sotilaat marssivat stadionille palavia soihtuja kantaen.

Kisojen päättäjäisissä olympiastadionin yli ammuttiin viisi tykinlaukausta. Tulostaululla ollut luettelo osallistujamaista katosi, ja taululle ilmestyivät sanat ”VIIMEINEN LAUKAUS ON AMMUTTU”. 

Hitler oli saavuttanut tavoitteensa: 16 propagandantäyteistä päivää olivat lumonneet koko maailman.

Näin tehtiin tunnetuksi natsismia, joka piti koko Saksaa otteessaan seuraavina vuosina ja johti maailmansotaan. Lue lisää kolmen viikon välein ilmestyvästä Historia-lehdestä, jonka saat nyt edulliseen hintaan. 

Lue lisää

Christopher Hilton: Hitler's Olympics – The 1936 Olympic Games. Sutton Publishing, 2006. Guy Walters: Berlin Games – How Hitler stole the Olympic Dream, John Murray, 2006. 
Jeremy Schaap: Triumph – The Untold Story of Jesse Owens and Hitler's Olympics, Houghton Mifflin, 2007. 

  • https://www.feldgrau.com/Olympic-Games-Berlin-Germany-1936

Ehkä sinua kiinnostaa...