Pohjois-Afrikasta laivattiin 9. heinäkuuta 1943 Sisiliaan panssareita ja satojatuhansia liittoutuneiden sotilaita.

© Alamy/Imageselect, Bridgeman & getty images

Jättioperaatio: Liittoutuneet valloittivat Sisilian

Iltapäivällä 9. heinäkuuta 1943 Afrikan pohjoisrannikolta lähti vesille 2 500 liittoutuneiden sotalaivaa. Niiden kyydissä oli 160 000 yhdysvaltalaista, brittiläistä ja kanadalaista sotilasta. Kenraalikaksikolla George S. Pattonilla ja Bernard Montgomerylla oli yhteinen tavoite: Välimeren tärkeimmän saaren valloittaminen.

perjantai 21. heinäkuuta 2017 teksti Troels Ussing

Liittoutuneiden laivaston sotilaat tutkivat tarkasti kansioitaan, joihin oli merkitty heidän laivojensa määränpäät. 

Oli 9. heinäkuuta 1943, ja tuhansia laivoja täynnä sotilaita, taisteluvaunuja sekä raskasta aseistusta oli lähtenyt matkaan Egyptin, Tunisian ja Algerian satamista. 

Sotilaat olivat kuulleet jo pitkään huhuja laivojen reiteistä, mutta määränpää varmistui vasta matkan edettyä pitkälle Välimerelle.

”He alkoivat jakaa kansioita, joiden otsikkona oli ’Sotilaan opas Sisiliaan’, ja siitä tiesimme, minne olimme matkalla”, kertoi yhdysvaltalainen sotilas Andy Anguiano toisen maailmansodan jälkeen.

Taisteluun valmistautuneita joukkoja oltiin viemässä Sisiliaan, jossa heidän piti käydä saksalaisten ja italialaisten puolustusjoukkojen kimppuun. 

Operaatio oli liittoutuneiden johdolle ensiarvoisen tärkeä. Välimeren suurimman saaren valloitus olisi kahdella tapaa ratkaisevaa:

Ensinnäkin valloitus suojaisi liittoutuneiden laivaliikennettä Välimerellä, mutta vielä tärkeämpi tavoite oli avata kokonaan uusi rintama Hitlerin natsi-Saksaa vastaan. 

Uusi rintama vähentäisi Stalinin puna-armeijaan kohdistunutta painetta itärintamalla, jossa taistelut olivat vuonna 1943 kiivaimmillaan.

Saksalaiset ahtaalla

Toinen maailmansota oli jatkunut jo lähes neljä vuotta, kun sotalaivat lähtivät Pohjois-Afrikan rannikolta kesällä 1943. Vuoden 1942 lopulla Saksa oli vallannut suuren osan Manner-Eurooppaa, mutta punaarmeija oli käynnistänyt tammikuussa 1943 suurhyökkäyksen Stalingradissa, ja saksalaisten rintama idässä oli murtumassa. 

Hitlerin joukot olivat koetuksella myös Pohjois-Afrikassa. 

Liittoutuneet olivat vallanneet sieltä alueita loppuvuodesta 1942 alkaen, ja keväällä 1943 liittoutuneet saivat karkotettua kaikki Saksan ja Italian joukot koko Pohjois-Afrikan rannikolta.

Akselivaltojen vetäydyttyä Pohjois-Afrikasta kaikille sodan osapuolille oli selvää, että liittoutuneiden seuraava toimenpide olisi yrittää maihinnousua Saksan hallitsemaan Länsi-Eurooppaan. 

Heinäkuun 1943 kohtalokkaisiin päiviin saakka sotaa oli käyty Euroopassa lähestulkoon ainoastaan itärintamalla, mutta Saksa haluttiin pakottaa kahden rintaman sotaan.

Montgomery sai tehtäväkseen Sisilian itärannikon valloittamisen, ja Pattonin piti turvata läntinen sivusta. 

© Getty images

Sisilia on Välimeren tärkein saari

Brittiläiset ja yhdysvaltalaiset sotilasjohtajat totesivat varhain vuonna 1943, ettei Saksan miehittämään Ranskaan voisi vielä tehdä maihinnousua. 

Uusi rintama pitäisi siksi avata Etelä-Eurooppaan, ja monistakin syistä kävi pian selväksi, että kohteena olisi Sisilia. 

Italialaiset ja saksalaiset joukot kykenivät käymään Sisilian lukuisista satamista sekä lentokentiltä helposti Välimeren laivaliikenteen kimppuun, ja reitti oli oikotie Lähi-itään. 

Sisilian valloittaminen lopettaisi tuhoisat hyökkäykset ja toisi samalla käyttöön saaren tärkeät lentokentät ja satamat, joista voitaisiin tukea valloitusretken jatkamista Italiaan ja muualle Eurooppaan.

Sisilian koilliskulman fasistisesta Italiasta erottanut Messinansalmi on vain kolme kilometriä leveä, ja liittoutuneet halusivat saada Euroopan mantereen ulottuvilleen. 

Välimeren suurimman saaren menettäminen ajaisi nurkkaan myös Mussolinin, joka voisi menettää otteensa Italiasta. Pienellä onnella Italia saataisiin pian lopettamaan sotatoimet.

Saksalaiset johdettiin harhaan

Brittien ja amerikkalaisten epäonneksi Sisilian strateginen merkitys oli selvä kaikille muillekin sodan osapuolille:

”Jokainen paitsi pahin houkka ymmärtää, että kohteena on Sisilia”, totesi Britannian pääministeri Winston Churchill ärtyneesti ennen maihinnousua. Pääministeri tiesi, mistä puhui, sillä Pohjois-Afrikan menettämisen jälkeen sekä Saksan että Italian sodanjohto oli ryhtynyt vahvistamaan saaren puolustusta. 

Liittoutuneiden piti puolestaan kyetä heikentämään sitä, jotta hyökkäys onnistuisi. Liittoutuneet käynnistivät siksi erään historian kuuluisimmista harhautuksista nimeltään ”Operation Mincemeat” johtaakseen saksalaiset harhaan.

Brittiupseeriksi puettu ruumis heitettiin mereen Espanjan rannikon läheisyydessä. Satunnainen kalastaja löysi ruumiin ja ilmoitti siitä viranomaisille. 

Ruumiin ranteeseen oli kiinnitetty salkku, jossa oli huippusalaisia asiakirjoja. Asiakirjat lähetettiin Saksaan, missä asiantuntijat analysoivat niitä.

Johtopäätös oli seuraava: liittoutuneet valmistelivat pikaista maihinnousua Sardiniaan ja Kreikkaan. 

Salaisten paperien löytymisestä vakuuttuneina akselivallat heikensivät Sisilian puolustusta. Kokonaisia divisioonia ja tonneittain raskasta tykistöä kuljetettiin Sardiniaan ja Kreikkaan. Liittoutuneiden johto ei ollut uskoa onneaan. 

Saksa oli astunut suoraan ansaan. Maihinnousu kyettäisiin aloittamaan kahden kuukauden kuluttua.

Maihinnousu käynnistyi

Maihinnousulaivasto ankkuroitiin paria tuntia puolenyön jälkeen 10. heinäkuuta 1943 Sisilian rannikolle. 

Laivojen laitojen yli heitettiin köysiverkot, jota pitkin sotilaat pääsivät kipuamaan meressä odottaviin maihinnousualuksiin. 

Aallokko oli välillä metrien korkuista, ja merisairaudesta kärsivät ja pelokkaat sotilaat oksentelivat aluksiin. Sotilaat liukastelivat liukkailla kansilla kunnes pääsivät paikoilleen penkkeihin.

Maihinnousualusten ensimmäinen aalto purjehti pian kohti määränpäätään Sisilian rannikolla. Siellä odotti 300 000 italialaista ja 40 000 saksalaisten eliittisotilasta valmiina saaren puolustamiseen.

”Se oli ensimmäinen taistelumme, ja meitä pelotti. Meillä ei ollut aavistustakaan siitä, mikä meitä odottaisi perillä”, kertoi amerikkalainen rivimies Alfred Hook haastattelussa sodan jälkeen.

Valloituksen yleisen strategian laativat Dwight D. Eisenhower, Yhdysvaltojen joukkojen ylipäällikkö Euroopassa, sekä maihinnousun ylipäällikkö, britti Harold Alexander. 

Suunnitelman mukaan Sisiliaan iskettäisiin ensin etelästä, minkä jälkeen liittoutuneiden joukot etenisivät maitse kaupunki kaupungilta. 

Kenraali Bernard Montgomeryn johtama brittien 8. armeija nousisi maihin saaren kaakkoisrannikolla, missä sen pitäisi edetä kanadalaisten joukkojen tukemina pohjoiseen itärannikkoa pitkin niin, että lopuksi voitaisiin valloittaa Sisilian koilliskulman kuuluisa ja strategisesti tärkeä satamakaupunki Messina.

Montgomeryn armeijan siipeä suojaamaan Gelan kaupungin rannoille länteen lähetettäisiin amerikkalaisjoukkoja kenraali George S. Pattonin 7. armeijan johdolla. 

Sieltä amerikkalaisten oli tarkoitus edetä luoteeseen. Kaiken kaikkiaan maihin oli määrä saada ensimmäisen päivänä 150 000 miehen suuruinen joukko.

Myrskyävä Välimeri nieli miehiä

Valloitusretki aloitettiin suurimittaisella ilmaoperaatiolla. Suunnitelman mukaan amerikkalaisia laskuvarjojoukkoja pudotettaisiin Gelan lähistölle ja ne suojaisivat rannikkoa, jossa Pattonin joukot nousisivat maihin. 

Brittisotilaita tuotaisiin purjeliitokoneilla valloittamaan tärkeitä siltoja Sisilian itärannikolla.

Laskuvarjojoukkojen kuljetuskoneiden lähestyessä saarta puolenyön jälkeen kävi ilmi, että tiedossa olisi ongelmia. 

Sisilian lähistöllä puhkui kesämyrsky, ja voimakas tuuli harhautti niin lentokoneita kuin laskuvarjohyppääjiäkin reitiltään. Kova tuuli esti joukkojen tiputtamisen suunniteltuihin paikkoihin.

”Minut pudotettiin lähes 90 kilometrin päähän suunnitellusta kohteesta, ja ajauduin kokonaan pois amerikkalaisten alueelta”, kertoi yhdysvaltalaissotilas, joka joutui operaation tärkeät ensimmäiset tunnit selvittelemään olinpaikkaansa.

Brittien purjeliitokoneille kävi vielä huonommin. Niiden kyydissä oli pääasiassa kokeneita sotilaita Pohjois-Afrikasta, mutta vain tusina kaikkiaan 144 liitokoneesta pääsi perille. Peräti

69 purjeliitokonetta syöksyi kovan tuulen riepottelemina Välimereen, ja yli kaksisataa brittiä kamppaili turhaan hengestään aallokossa ja menehtyi jo ennen kuin maihinnousu edes kunnolla käynnistyi.

Tehtävä olikin kaikkea muuta kuin helppo, kun maihinnousualukset ottivat kurssin kohti Sisilian kaakkoisrannikkoa, vaikka liittoutuneiden sotalaivat olivatkin pommittaneet saksalaisten ja italialaisten puolustusasemia ennalta mereltä. 

Tutustu Sisilian taistelun tapahtumiin napsauttelemalla karttaa.

Saksan lentokoneet ahdistelivat

”5, 4, 3, 2, 1!” huusi esimies maihin- nousualuksessa, jonka kyydissä oli amerikkalainen rivimies Jake Jacobson.

Seuraavat hetken oli harjoiteltu moneen kertaan, ja kaikki tiesivät, mitä käsky tarkoitti. Nuori jalkaväen sotilas hyppäsi taakseen katsomatta rantaveteen ja kohti vihollisen luotisadetta.

Gelan läheinen rannikko, jonne Yhdysvaltojen 7. armeija nousi maihin, kuului saaren parhaiten vartioituihin alueisiin. Italialaiset odottivat aseineen näkösuojassa hiekkadyynien ja kallioiden takana. He ampuivat säälimättä amerikkalaisia, kun nämä pyrkivät maihinnousualuksista edemmäs loivalle rannalle.

”Välillä emme kuulleet edes laukauksia, mutta näimme kavereiden kaatuvan ympärillämme. Emme voineet tehdä mitään heidän hyväkseen”, Jake Jacobson kertoi murheellisena sodan jälkeen.

Tilanne oli kaoottinen, ja operaatio oli päässyt vasta alkuun, kun vastoinkäymiset pahenivat. Saksan hävittäjäkoneet olivat nousseet ilmaan, ja ne tulittivat määrätietoisesti rannikon edustalla odottaneita liittoutuneiden sotalaivoja.

Ilmahyökkäys pahensi amerikkalaisten kiirettä, sillä heidän piti ehtiä saada sotilaat ja materiaali maihin ennen kuin alukset räjähtäisivät kappaleiksi.

Yhdysvaltalaiset olivat onneksi ajatelleet nenäänsä pidemmälle, sillä he olivat tuoneet Sisiliaan aivan uudenlaisen ajoneuvon: 

DUKW-amfibiovaunun, joka oli saanut lempinimen ”the duck” eli ankka. Vasta kehitetty kulkuneuvo osoittautui pian korvaamattomaksi. 

Se kulki parhaimmillaan 80 kilometrin tuntivauhtia jopa Sisilian hiekkaisilla rannoilla, ja amerikkalaiset saivat vietyä sekä joukkoja että materiaalia maihin. Sisilian valloittamisen ensi vaihe onnistui.

Sotilaat pitivät huonosta säästä

Amerikkalaiset kohtasivat kiivasta vastarintaa, mutta tilanne ei silti ollut pahin mahdollinen. Maahanlaskudivisioonat olivat kärsineet kyllä pahan kerran huonosta säästä, mutta sama sää oli suotuisa jalkaväelle. 

Myöhemmin on käynyt ilmi, etteivät saaren puolustajat uskoneet kenenkään hyökkäävän sellaisessa koiranilmassa, joten he eivät olleet valmistautuneet maihinnousuun.

Jake Jacobsonille ja hänen taistelutovereilleen sään suoma yllätys tarkoitti sitä, että he saivat työnnettyä italialaiset puolustusjoukot muutaman tunnin tulitaistelun jälkeen kohti saaren sisäosia.

Kenraali Patton ajoi 11. heinäkuuta autollaan riemuiten Gelan kaupungin läpi. 

Riemu vaihtui kuitenkin pian pelkoon, sillä kauempana näkyi saksalaisten Tiger-tankkien pölypilviä. 

Italian armeijan päällikkö Alfredo Guzzoni pyrki pysäyttämään amerikkalaisten sotaretken järjestämällä joukkonsa uudelleen ja lähettämällä amerikkalaisia vastaan parhaan divisioonansa, joka oli nimetty Saksan valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin mukaan. 

Maa tärisi amerikkalaissotilaiden jalkojen alla, kun 60 tonnin painoiset tankit lähestyivät.

”Tappakaa joka ikinen kirottu rakkikoira!” Patton yllytti miehiään ja auttoi omin käsin kranaatinheitinryhmän sotilaita pystyttämään heittimensä.

”Se oli pelottavaa, sillä emme päässeet minnekään suojaan. Saksalaisten 88 millin tykkien ammukset repivät kaiken kappaleiksi. Opimme rukoilemaan, ja rukoilimme hartaasti”, Jacobson tunnusti.

Jalkaväen rukoukset ehkä kuultiin, sillä radisti oli hälyttänyt paikalle sotalaivan, jota hävittäjät eivät olleet kyenneet tuhoamaan. 

Se tuli miesten avuksi.

”Laivan tykit repivät taisteluvaunuja kuin sillipurkkeja”, Jacobson totesi.

Kivi tuntui putoavan sotilaan sydämeltä, kun saksalainen panssaridivisioona joutui peräytymään. Gela oli lopulta vallattu, maihinnousu oli varmistettu ja akselivaltojen paras divisioona vetäytyi.

”Jumala toden totta varjeli minua tänään armollisesti”, kenraali kirjoitti huojentuneena päiväkirjaansa, kun hän palasi illalla työpöytänsä ääreen.

Patton kertoi päivän dramaattisista tapahtumista kirjeitse myös vaimolleen Beatricelle: ”Olin keskellä taistelua – ja nautin siitä valtavasti!”

Britit ajautuivat vaikeuksiin

Montgomeryn brittiläiset ja kanadalaiset jalkaväkijoukot kohtasivat Sisilian kaakkoiskulmassa paljon vähemmän vastarintaa kuin amerikkalaiset Gelassa. 

Heinäkuun 13. ja 14. päivän välisenä yönä strategisesti tärkeää Primosolen siltaa valloittamaan pudotettujen brittiläisten laskuvarjojoukkojen kokemus oli kuitenkin aivan toisenlainen. 

120 metriä pitkä terässilta oli ainut Simetojoen ylityspaikka, ja vesistö täytyi ylittää, jos brittien 8. armeijan haluttiin taistelevan tiensä Sisilian itärannikkoa pohjoiseen.

Maahanlaskujoukoilla oli taas huonoa onnea. Viholliset tulittivat Sisiliaan menossa olevia laskuvarjojoukkoja, ja lisäksi virhe viestinnässä johti siihen, että tulitukseen yhtyivät myös liittoutuneiden sotalaivat. 

Kaikkiaan 1 900 laskuvarjomiehestä vain 300 pääsi perille.

Brittien tilannetta vielä pahensi se, että italialaiset olivat saaneet juuri tuekseen saksalaisia erikoisjoukkoja, jotka oli lennätetty paikalle suoraan Ranskasta – pelkästään tärkeää siltaa puolustamaan.

Pikaiseksi kaavailtu sillan valloitus pitkittyikin kaikkien osapuolen kannalta painajaismaisesti kolmeen päivään.

”Ruumiita oli kaikkialla – saksalaisia ja brittejä. Pinosimme ruumiita päälletysten, jotta pääsimme suojaan niiden taakse”, brittisotilas kertoi sodan jälkeen.

Sillan valloittaminen onnistui vasta 16. heinäkuuta, kun brittijoukot saivat vahvistukseksi amerikkalaisia Sherman-tankkeja. Siitäkin maksettiin kova hinta.

”Niiden tapahtumien käsitteleminen kesti vuosikausia. Näin pitkään painajaisia”, sotilas kertoi vuosia myöhemmin.

Saksalaiset suojelivat Messinaa

Primosolen sillan valtaamisen jälkeen britit olivat jo paljon lähempänä Messinan valtaamista. 

Se sai saksalaiset järjestämään joukkonsa uudelleen niin, että he muodostivat linnoitetun puolustuslinjan tulivuori Etnalta Sisilian itäosiin. 

Paikalle kutsuttiin saksalaisia erikoisjoukkoja, ja saksalaisista muodostettu Hermann Göring -divisioona joutui jälleen kerran taisteluun. Saksalaiset panostivat kaikkensa estääkseen liittoutuneiden pääsyn tärkeään satamakaupunkiin.

Kilpajuoksu Messinaan käynnistyi

Saksalaiset puolustautuivat Etnan luona menestyksekkäästi, ja brittien 8. armeija juuttui viikoiksi saaren itärannikolle. 

Kallioharjanteiden väliin kertyi pinoittain ruumiita, ja ruumiiden löyhkä levisi kuumassa kesäsäässä. Britit toivoivat pääsevänsä takaisin Pohjois-Afrikkaan, jossa moni oli jo ehtinyt taistella.

Brittien juuttuminen asemasotaan ei saanut maihinnousun johtajaa, Harold Alexanderia, muuttamaan suunnitelmaansa. 

Brittikenraali Montgomeryn piti päästä ensimmäisenä Messinaan.

Yhdysvaltalaiset puolestaan etenivät brittien länsipuolella Sisilian sisäosissa. Idässä taisteli sekä italialaisia että saksalaisia, mutta suuri osa saaresta oli jätetty italialaisille, jotka eivät enää Primosolen tappion jälkeen uskoneet voittoon.

”90 prosenttia italialaisista on pelkureita, eivätkä he halua taistella”, saksalainen panssarikenraali totesi katkerana.

Yhdysvaltalaiskenraali Patton puolestaan kiukustui siitä, että Montgomeryllä oli edelleen oikeus valloittaa Messina. 

Patton rynnisti Alexanderin ohjeiden vastaisesti Sisilian pääkaupunkiin Palermoon. Ellei hän saisi Messinaa, niin hän kaappaisi ainakin Palermon.

Yhdysvaltojen joukot valtasivat 22. heinäkuuta tuhatvuotisen kaupungin lähes taisteluitta. He ottivat samalla tuhansia italialaisia sotavankeja. 

Sotaan kyllästyneet italialaiset ottivat amerikkalaiset Palermossa vastaan juhlien, ja kotona Yhdysvalloissa lehdistö ylisti kenraali Pattonin saavutusta vuolaasti.

Patton sai voitosta uutta intoa, ja hän ryhtyi silmäilemään mahdollisuutta valloittaa Messina Sisilian pohjoista rantatietä sekä etelämpänä kulkenutta vuoristotietä pitkin. 

”Tämä on kuin laukkakisa, jossa juostaan amerikkalaisten armeijan kunnian puolesta. Me voimme ja meidän pitää ehtiä Messinaan ennen brittejä”, hän vaati upseereiltaan.

Brittien ja amerikkalaisten kilpajuoksu Messinaan ratkesi parin tunnin erolla.

© Bridgeman

Akselivallat evakuoivat joukkonsa

Pattonin valloitettua Palermon Sisilian kohtalo oli kaikille selvä. Akselivallat muuttivat siksi strategiaansa 27. heinäkuuta. 

Puolustusjoukkojen tavoite ei ollut enää liittoutuneiden ajaminen saarelta vaan yrittää vetäytyä Italian mantereelle Mes­si­nansalmesta. Joukkoja ja materiaali piti pelastaa mahdollisimman paljon. 

Saksalaisten ja yhä taistelevien italialaisten täytyi pitkittää kaikin keinoin taisteluja niin, että miehet ja varusteet saataisiin salmen yli.

Taistelut raivosivat 

Jake Jacobson oli yksi niistä sotilaista, joita Patton vei mutkaisia teitä pitkin Sisilian pohjoista vuoristoa. 

Vuoristokylä Troinassa odotti jälleen uusi painajainen. Taistelut yltyivät niin raivokkaiksi, että satoja haavoittuneita amerikkalaisia täytyi vetää pois rintamalta.

Patton kävi 3. elokuuta eräässä armeijan sairaalassa. Kenraali herkistyi selvästi nähdessään sotilaita, jotka olivat menettäneet sodassa raajojaan. 

Hän ei kuitenkaan osoittanut mitään myötätuntoa mieleltään järkkyneille sotilailleen.

Montgomery oli sillä välin edennyt itärannikolla, joten Patton tarvitsi kaikki mahdolliset miehet ehtiäkseen Messinaan ensin. 

Siksi kenraali suhtautui kovin epäillen, kun hän kohtasi sotilaan, joka ilmeisesti kärsi kranaattisokista.

”En kestä enää, olen aivan loppu”, sotilas sai sanottua.

Raivostunut Patton löi sotilasta ja repi tämän ulos teltasta.

”Kuuntele tarkasti, senkin läski sika. Sinä lähdet takaisin rintamalle!” Patton huusi ja potkaisi sotilasta takamukseen.

Patton sai toisen raivokohtauksen sairaalavierailulla paria päivää myöhemmin. Hän suuttui niin että tarttui revolveriinsa ja uhkasi ampua rivisotilaan pelkuruudesta. ”Kranaattisokkia ei ole olemassa!”

Patton karjui erään tapauksen nähneen sotakirjeenvaihtajan mukaan.

Eisenhower määräsi myöhemmin kenraalinsa pyytämään anteeksi kahdelta sotilaalta ja sairaaloiden henkilökunnalta.

Yhdysvaltojen armeija pyrki pimittämään selkkaukset, ja Patton jatkoi valloitusretkeään Messinaan.

”Patton haluaa johtaa ja olla ensimmäinen. Hän kiritti meitä koko ajan eteenpäin”, kertoi jalkaväen sotilas Alfred Hook sodan jälkeen, ja Jake Jacobson pani merkille, että Patton ”rynnisti kaupunkien läpi hullunkiilto silmissään”.

Voitto oli lopulta kenraalin ulottuvilla elokuun puolivälissä vuonna 1943.

Patton ehti ensin satamakaupunkiin

Hämärä oli jo laskeutumassa Messinaan 16. elokuuta 1943, kun Pattonin 7. armeijan ensimmäiset sotilaat ajoivat kaupunkiin. 

Amerikkalaiset tutkivat paikkoja tarkasti ja kiersivät kadunkulmat varoen. Korvissa ei kuitenkaan viuhunut yhden yhtä saksalaisten luotia. 

Amerikkalaisjoukot julistivat keskiaikaisen kaupungin valloitetuksi seuraavana aamuna.

Kenraali Patton oli kuin taivaissa, kun hän kello kymmenen aamupäivällä 17. elokuuta ajoi kaupungin läpi vapauttajana ja paistatteli kaupungin asukkaiden suosionosoituksissa. 

Ensimmäiset britit saapuivat paikalle paria tuntia myöhemmin vain huomatakseen, että he olivat myöhässä. Yksikön ylin upseeri tervehti Pattonia kunnioittavasti:

”Se oli tosiaan jännittävä kilpajuoksu. Sallinette minun onnitella Teitä”, britti onnitteli liittolaistaan.

Taistelu Sisiliasta oli ohi, mutta vihollinen oli onnistunut evakuoimaan joukkonsa ja materiaalinsa poikkeuksellisen onnistuneesti. 

Italian mannermaalle oli laivattu yli 110 000 sotilasta sekä yli 10 000 ajoneuvoa ja tonneittain ammuksia sekä muuta materiaalia. 

Yhdysvaltalaiskenraali ei jäänyt sitä juuri murehtimaan. Patton oli jo voittanut kilpajuoksun Messinaan, ja pian liittoutuneet voisivat vallata loputkin Italiasta.

Ehkä sinua kiinnostaa...