Adolf Hitleristä tuli Saksan kansallissosialistisen puolueen johtaja vuonna 1921. Tutkija Thomas Weberin mukaan hän oli pyrkinyt jäseneksi toiseen puolueeseen vain kaksi vuotta aiemmin.

© Alamy

Historiantutkija: Puolue ei ottanut Hitleriä jäsenekseen

Vuonna 1919 Adolf Hitleriä ei hyväksytty saksalaisen oikeistopuolueen jäseneksi. Näin kertoo vanhoja arkistoja tutkinut historian professori.

perjantai 10. marraskuuta 2017 teksti Pernille Mogensen

Syksyllä 1919 tuolloin 30-vuotias Adolf Hitler kävi oikeistolaisen ja juutalaisvastaisen puolueen, Deutschsozialistische Partein, perustajan Hans Georg Grassingerin puheilla.

Kun miehet tapasivat puolueen toimistolla, Hitlerillä oli kolme ehdotusta: hän halusi liittyä puolueen jäseneksi, tarjoutui kirjoittamaan puolueen lehteen ja pyysi Grassingerilta rahaa lainaksi.

Etkö vielä ole tilaaja? Näin saat lehden

  • Osta lehtipisteestä 9,95 eurolla.
  • Tilaa lehti. Esimerkiksi 3 numeroa hintaan 4,90 euroa.

Hitler hylättiin

Grassinger torjui kaikki Hitlerin ehdotukset, kertoi Aberdeenin yliopiston historian professori Thomas Weber brittiläiselle The Guardian -lehdelle antamassaan haastattelussa.

Tieto perustuu Hans Georg Grassingerin lausuntoon, jonka Weber kaivoi esiin Münchenissä sijaitsevan Institut für Zeitgeschichten arkistoista tehdessään tutkimusta ensi kuussa ilmestyvää uutta kirjaansa ”Becoming Hitler: The Making of a Nazi” varten.

Tapahtumasta ei ole aiemmin tiedetty julkisuudessa. Weberin mukaan se johtuu siitä, että arkisto pursuaa niin paljon muuta materiaalia, että lausunnon sisältävää asiakirjaa ei vain ole huomattu.

Puolue hajosi

Hieman hylkäämisensä jälkeen Hitler liittyi Saksan työväenpuolueeseen (Deutsche Arbeiterpartei), joka oli Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen (NSDAP) edeltäjä. Hitleristä tuli kansallissosialistisen eli natsipuolueen puheenjohtaja vuonna 1921.

Seuraavana vuonna Deutschsozialistische Partei lopetti toimintansa, ja monet sen jäsenistä liittyivät natsipuolueeseen. 

Ehkä sinua kiinnostaa...