Andrew Higgins rakensi tasapohjaisia aluksia Yhdysvaltojen rommitrokareille ja myöhemmin armeijalle. Aluksessa oli laidasta laitaan ramppi, josta sotilaat pääsivät nopeasti maihin. Korkeat laidat suojasivat aalloilta ja vihollisen tulelta. Yhdessä aluksessa oli tilaa 36 sotilaalle taisteluvarustuksessa.

Normandian maihinnousu: Andrew Higginsin proomu avainasemassa

Normandian maihinnousun tärkeintä alusta ryhdyttiin valmistamaan vain siksi, että Andrew Higgins haastoi laivaston virkamiehet testiin. Alus antoi hyökkääjille tärkeitä etuja ja varmisti kenraali Eisenhowerille voiton Hitleristä.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Andrew Higginsin työstä oli hyötyä Normandiassa

Tutustumiskäynti New Orleansissa sijaitsevalle Higgins Industriesin tehtaalle teki vaikutuksen Washingtonista tulleisiin senaattoreihin. Yrityksen tuhannet työntekijät tekivät virheetöntä jälkeä. Syvän etelän painostavassa kuumuudessa hikoilevien työläisten yläpuolella olevat julisteet toitottivat: The guy who relaxes is helping the Axis eli jokainen lepohetki sataa vihollisen laariin.

Oli elokuun 6. päivä vuonna 1943, ja tehdas oli juuri valmistanut Yhdysvaltojen laivastolle ennätysmäiset yli 700 maihinnousualusta 30 päivässä. Tuhansien paikalle kokoontuneiden Higginsin työntekijöiden edessä senaattori Homer Ferguson huudahti innostuneena: ”Higginsin miehet ja naiset tekevät ihmeitä – ja hyvin tekevätkin!”

Samaan hengenvetoon senaattori vielä kehui tehtailija Andrew Jackson Higginsiä kansakunnan parhaaksi laivanrakentajaksi.

Yhdysvaltojen laivastolla oli syksyllä 1943 yhteensä 14 072 alusta, ja yli puolet niistä oli peräisin New Orleansista Higginsin tehtaan kokoonpanolinjoilta. Suurin osa oli tasapohjaisia maihinnousualuksia, joista Andrew Higginsin nimi tuli tunnetuksi. LCVP-alukset (lyhenne sanoista Landing Craft Vehicle, Personnel) tunnettiin arkikielessä myös Higgins-aluksina, ja liittoutuneiden Euroopan joukkojen ylimmän komentajan Dwight D. Eisenhowerin mukaan nämä alukset ratkaisivat sodan. Ilman Higginsiä ja hänen laivojaan Normandian maihinnousu ja Länsi-Euroopan pelastaminen olisivat epäonnistuneet.

Rommin salakuljettajat olivat Andrew Higginsin ensimmäisiä asiakkaita

Andrew Higgins syntyi 10-lapsisen katraan kuopuksena Nebraskassa vuonna 1886 ja varttui Omahassa, jossa sai omien sanojensa mukaan tappelemisen ja lintsauksen vuoksi lähtöpassit kaikista kouluista. Poika oli toisaalta jo varhain yrittäjähenkinen: aluksi hän tienasi leikkaamalla heinää viikatteella, mutta pian hänellä oli käytössään jo 17 ruohonleikkuria.

Kun isommat pojat raatoivat pellolla, nuori Higgins tienasi hyvät rahat heidän työnjohtajanaan. Aikuistuttuaan Higgins muutti New Orleansiin ja ryhtyi puutavarakauppiaaksi. 1920-luvulla hän alkoi rakentaa tasapohjaisia aluksia, joilla pääsi liikkumaan Louisianan vaikeakulkuisilla rämealueilla.

Korskeasti Wonderboatiksi eli ihmeveneeksi nimettyä ensimmäistä mallia suosivat paitsi metsästäjät ja öljy-yhtiöt, myös rommitrokarit, jotka Yhdysvaltojen kieltolakia uhmaten salakuljettivat yön pimeydessä laitonta karibialaista viinaa. Rannikkovartiosto oli jatkuvasti salakuljettajien kintereillä, ja Higgins myi kernaasti aluksiaan myös lainvartijoille.

Jokivene pystyi hyppäämään tukkien yli

Kun kieltolaki kumottiin ja alkoholin myynti jälleen vapautui, myös Higginsin kultasuoni näytti ehtyvän. Hän ryhtyi kehittämään laivatyyppiä, josta vähitellen syntyi kuuluisa Higgins-alus. Uusista malleista ensimmäinen oli tasapohjainen Eureka, joka pystyi keulansa pohjarakenteen ansiosta kulkemaan vaikka vedessä olevin tukkien päältä ja nousemaan maihin vahingoittumattomana. Laivan pohjan muotoiluun oli otettu mallia sinivalaan vatsan muodosta.

Suoalueella liikennöivät alukset alkoivat tilavine ohjaamoineen muistuttaa suurehkoja huvialuksia. Eureka kulki ketterästi ja unelmankevyesti. Seuraavien vuosien aikana Higgins kehitti alusta edelleen. Esimerkiksi runko muotoiltiin siten, että se sysäsi syrjään vesikasvit ja muut esteet.

Yhdestä yhtenäisestä puukappaleesta valmistettu keula puolestaan vahvisti aluksen rakennetta. Etsiessään uutta asiakaskuntaa salakuljettajien tilalle Higgins otti 1930-luvulla yhteyttä myös laivastoon, jossa oli tuolloin tarvetta merijalkaväen maihinnousualuksille. Monista yrityksistään huolimatta hän sai kylmän vastaanoton koettaessaan esitellä Eurekaa.

Andrew Higgins haastoi virkamiehet

Pian Higgins sai kuitenkin taustatukea tärkeältä taholta. Merijalkaväen joukot, joiden oli rantauduttava laivaston aluksilta, kaipasivat kipeästi maihinnousualusta, joka ei juuttuisi matalikolle kauas rannasta. Merijalkaväessä olikin jo kiinnitetty huomiota Eurekaan.

Higginsin ja hänen merijalkaväessä työskennelleiden tukijoidensa läpimurto sai kuitenkin odottaa aina vuoden 1940 syksyyn, jolloin laivasto vihdoin vertasi Eurekan ja toisen alusvaihtoehdon sopivuutta. Higgins maksoi itse testauskulut, ja panostus kannatti.

Virallisen raportin mukaan Eureka oli ”ehdottomasti paras”. Vihdoin virkamiehet antoivat periksi, ja Higgins sai jalkansa laivaston oven väliin 335 aluksen tilauksen myötä. Eurekan ongelmana oli yhä kuitenkin se, että sotilaat joutuivat hyppäämään aluksen partaan yli päästäkseen maihin. Malli vaati vielä paljon parantamista, ennen kuin siitä tuli historiallisesti merkittävä.

Maaliskuussa 1941 merijalkaväen kapteeni Victor H. Krulak ilmestyi Higginsin puheille mukanaan kuvia japanilaisaluksesta, jonka keulassa oli leveä maihinnousuluiska. Kun luiska laskettiin alas, sotilaat pääsivät maihin paljon nopeammin kuin Higginsin Eurekalta, jolta poistuminen vaati partaan ylittämistä. Tämänkaltaista ratkaisua myös Yhdysvaltojen merijalkaväki etsi.

Vaikka japanilaisten hyökkäykseen Pearl Harboriin oli vielä yhdeksän kuukautta, Yhdysvaltojen merivoimien johto ymmärsi, että maa joutuisi jossakin vaiheessa mukaan maailmansotaan. Valmistautuminen oli siis tarpeen.

Krulakin valokuva oli vuodelta 1937, jolloin Japani hyökkäsi Kiinaan. Kapteeni oli tuolloin ollut paikalla Yhdysvaltojen tarkkailijana. Higgins innostui heti ideasta ja määräsi suunnittelijansa kehittämään aluksen, joka yhdistäisi Eurekan ja japanilaisaluksen parhaat ominaisuudet. Kahden kuukauden päästä uusi Higgins-alus oli valmis esiteltäväksi New Orleansin lähellä olevalla järvellä.

Merijalkaväen edustajat saivat seurata, kuinka kuorma-auto ajettiin alukselle, joka teki kierroksen järvellä, ja kuinka auto lopuksi ajoi maihin aluksen kannelta. Tämän jälkeen 36 miestä nousi laivaan ja testi toistettiin.

Higgins-aluksen prototyyppi kolmessa päivässä

Kun laivaston maihinnousualuksista vastaava komitea kuuli myönteiset kommentit Higginsin aluksesta, se päätti matkustaa New Orleansiin jo kolmen päivän päästä esittelystä. Higginsiltä tiedusteltiin, voisiko aluksesta saada suuremman mallin, joka kuljettaisi myös panssarivaunuja ja tykkejä.

Higginsin reaktio kuvastaa hänen räväkkää ja ehdotonta johtamistyyliään. Hän nimittäin vastasi saman tien puhelimessa, että paperilla olevan suunnitelman lisäksi tarjolla olisi myös panssarivaunujen kuljetusaluksen prototyyppi. Laivaston edustaja epäili, olisiko tämä mahdollista.

”No totta helkkarissa se on mahdollista! Näette sen omin silmin kolmen päivän päästä”, Higgins vastasi. Ja niin alkoi tehtaalla kolme päivää kestävä kuumeinen aherrus. Higginsin taitavat työntekijät valmistivat pikavauhtia puolivalmiista hinaajasta käyttökelpoisen panssarivaunujen kuljetusaluksen poistamalla siitä ohjaamokopin ja muut ylimääräiset osat.

Maihinnoususillan rakentaminen tuotti silti ongelmia: hitsaajat olivat valmiina töihin, mutta piirustukset puuttuivat. Higgins sulki tärkeimmät suunnittelijansa, muiden muassa poikansa Edin, toimistoon siihen saakka, että luiska olisi valmis.

Kolmen päivän päästä tehtailija esitteli ylpeänä toimivaa prototyyppiä, joka oli niin täynnä hitsaussaumoja, että se sai liikanimen ”Tilkkutäkki”. Alus kuitenkin toimi erinomaisesti ja täytti kaikki sille asetetut vaatimukset.

Higginsin harmiksi laivaston oma väki oli kehittänyt kilpailevan panssarivaunujen kuljetusaluksen, ja kunniastaan arat virkamiehet halusivat mieluummin tukea omaa malliaan, vaikka siinä Higginsin mukaan olikin paljon vikoja.

Higgins tapasi senaattori Harry S. Trumanin useaan otteeseen ja valitti tälle tilannetta. Truman, josta myöhemmin tuli maan presidentti, johti senaatin komiteaa, jonka oli määrä vartioida ja karsia valtion mittavaa asevarustelubudjettia. Lopulta hän vakuuttui Higginsin puheista ja lähetti laivastolle tylyn määräyksen: ”Valmistakaa yksi alus ja testatkaa sitä tositilanteessa Higginsin alusta vastaan.”

Laivaston alus oli kellahtaa kumoon

Panssarivaunujen kuljetusalusten kykyjä mittaava testi pidettiin toukokuun 25. päivänä vuonna 1942 Norfolkin edustalla Virginiassa. Reipas tuuli nosti vaahtopäitä ja sää oli pilvinen, kun laivastoministeriön, laivanrakennusosaston, merijalkaväen ja armeijan edustajat odottivat jännittyneinä, milloin laivaston oma alus ja Higginsin ”tilkkutäkki” ilmestyisivät näkyviin. Jälkimmäistä kutsuttiin nyt virallisesti nimellä Landing Craft, Mechanized eli LCM.

Kun molemmat alukset lopulta saapuivat esiin, kaikki näytti aluksi sujuvan loistavasti. Avomerellä tilanne kuitenkin muuttui. Laivaston aluksen keula katosi monta kertaa aaltoihin niin että vesi peitti kannen, ja laivan perämies joutui kerran toisensa jälkeen pysäyttämään aluksen siksi ajaksi, että miehistö ehti pumpata veden pois ja 30 tonnia painava panssarivaunu pysyi kyydissä.

Katsojien kauhuksi alus alkoi kallistua niin vaarallisesti, että koko miehistö joutui pukeutumaan pelastusliiveihin ja istumaan hajareisin laivan partaalla valmiina hyppäämään aaltoihin. Lopulta perämies palasi paikalleen ja sai kurssin varovasti käännetyksi kohti rauhallisempia vesiä. Higginsin LCM puolestaan kynti vaivatta aallokossa, rantautui ja päästi kyydissään olleen panssarivaunun ajamaan kuivalle maalle. Sitten alus irrottautui helposti rantahiekasta ja lähti jälleen vesille.

Nöyryytetyt laivaston virkamiehet joutuivat myöntymään: kaikki valtion telakat saivat käskyn ryhtyä valmistamaan lisenssillä Higginsin mallin mukaisia panssarivaunujen kuljetusaluksia. Eureka-malli otettiin siis hyvin vastaan, mutta Higgins-aluksia ei toistaiseksi valmistettu montakaan.

Hukkumisonnettomuus raivostutti Andrew Higginsin

Higginsin keskittyessä panssarivaunualukseensa Yhdysvaltojen laivasto kehitti miehistönkuljetuksiin tarkoitetulle Higgins-mallille kilpailijan, LCPR-aluksen, jonka keulassa oli maihinnousuluiska. Alus oli paljosta velkaa Higgins-mallille, mutta sen keulaluiska oli kapeampi. Higgins raivosi.

Kun laivasto koetti tilata Higginsiltä kolmeasataa LCPR-alusta, kiivas etelävaltiolainen kieltäytyi valmistamasta huonompilaatuista alusta, koska se olisi hänen mukaansa tarjonnut viholliselle mahdollisuuden ampua amerikkalaissotilaat kuin savikiekot näiden laskeutuessa kapealta luiskalta.

Kilpailevat alustyypit pantiin jälleen ottamaan mittaa toisistaan. Elokuussa 1942 tehty koe osoitti toistamiseen, että Higginsin suunnittelema rakenne oli paras. Testissä 36 sotilaan maihinnousu LCPR-mallista kesti yli puoli minuuttia, kun samansuuruisen joukon rantautuminen Higgins-aluksesta kesti vain 12 sekuntia. Tästä huolimatta laivasto piti kiinni LCPR-mallista, ja niitä tilattiin muutama sata Higginsin kilpailijoilta.

Higginsin mukaan LCPR:ssä oli maihinnousuluiskan kapeuden lisäksi muitakin ongelmia. Keula oli liian painava, joten alus juuttui helposti rannikkoalueen hiekkamatalikoihin. Näin kävikin eräässä yöllisessä harjoituksessa, joka tehtiin Floridan rannikolla keväällä 1943, ja 14 sotilasta hukkui raskaiden varusteiden painettua heidät pohjaan. Kiihtynyt Higgins kirjoitti merijalkaväen ja armeijan kenraaleille, että laivaston johto oli ”tahrannut kätensä omien maanmiestensä vereen”.

Laivasto taipui lopuksi ja tilasi Higgins-aluksia

Turman seurauksena moni vanhempi laivastoministeriön upseeri sai lähteä, ja uusi, ennakkoluulottomampi johto tilasi tuhat Higgins-alusta. Toukokuussa tehty toinen kahdentuhannen aluksen tilaus vahvisti, että Louisianan äänekäs mies oli vihdoin saanut selkävoiton kymmenvuotisen taistelun jälkeen.

Higgins itse kommentoi asiaa vasta vuosien kuluttua: ”En voi väittää olevani pettynyt laivastoon, sillä vuoden 1942 jälkeen aloimme tulla erinomaisesti toimeen.” Kun tilauskanta oli kunnossa, Higgins saattoi jälleen keskittyä vahvuuteensa eli nopeaan toimintaan. Hän palkkasi tehtaisiinsa naisia, mikä oli Louisianassa tuohon aikaan tavatonta, ja paransi kokoonpanolinjojen tuottavuutta. Nämä toimet kiihdyttivät työtahdin entistä kovemmaksi.

Tuotantoa jatkettiin, vaikka välillä moottoritoimitukset viipyivät. Pian Higginsin tuotantolaitoksen viereisessä kanavassa kellui 700 alusta, joissa ei ollut moottoria, vaikka laivasto vaati saada tilaamansa alukset välittömästi.

Lopulta moottorit saapuivat, mutta ongelmana oli, miten ne saatiin asennetuksi laivaston vaatimassa aikataulussa. Higginsin ratkaisu oli nerokas: kanavasta tehtiin kokoonpanolinja siten, että tarvittavat koneet asennettiin pitkin laituria. Näin päästiin asennustöihin.

Kekseliään ratkaisun ansiosta työntekijät saivat tilauksen valmiiksi niin nopeasti, että laivaston kuljetusalukset, joiden oli tarkoitus viedä maihinnousualukset rintamalle, eivät pysyneet vauhdissa mukana. Tähänkin ongelmaan Higginsillä oli ratkaisu: hän näytti hämmästeleville laivaston upseereille, kuinka työntekijät pystyivät polttoleikkaamaan valmiiksi rakennetun LCM-aluksen yhdeksään osaan ja tämän jälkeen hitsaamaan osat jälleen yhteen ongelmitta. Näin kuljetuslaivojen ruumaan saatiin mahtumaan enemmän aluksia. Menetelmä otettiin käyttöön.

Vuoden 1943 lopussa Higgins-alukset olivat osoittaneet arvonsa Tyynellämerellä ja Pohjois-Afrikassa, ja Higginsistä tuli kansallissankari, jota Yhdysvaltojen lehdet kilvan ylistivät. Higgins-alus oli valmiina tulikokeeseen.

Higgins-alus auttoi voittamaan Normandian maihinnousun ja sodan

Kesäkuun 6. päivää edeltävänä yönä vuonna 1944 alkoi historian suurin maihinnousuoperaatio, kun liittoutuneet lähettivät joukkonsa Englannin kanaalin yli Normandiaan. Operaation tarkoituksena oli ajaa Hitler Ranskasta ja vapauttaa Eurooppa.

Aamunkoitteessa suuret kuljetuslaivat alkoivat purkaa myrskyävälle merelle yli 1 500 Higginsin kehittämää alusta. Suurin osa näistä oli Higgins-aluksia, jotka pian parveilivat laivaston kuljetusalusten ympärillä. Maihinnousualus toisensa jälkeen täyttyi köysitikkaita myöten laskeutuvista sotilaista, ja pian ne lähtivät kohti rannikkoa pitkinä, säännöllisinä jonoina.

Kello 6.30 ensimmäiset Higgins-alukset rantautuivat Ranskan pohjoisosan kohteisiin, jotka olivat saanet sotilasoperaatiossa koodinimet Utah Beach ja Omaha Beach. Päivän päättyessä yli 130 000 Yhdysvaltojen ja Britannian sotilasta oli noussut maihin pelättyä pienemmin miestappioin.

Saman vuoden kiitospäivän puheessaan liittoutuneiden ylin komentaja kenraali Dwight D. Eisenhower sanoi: ”Kiittäkäämme Jumalaa Higgins Industriesista, sen johdosta ja työntekijöistä, joiden ansiosta saimme välttämättömät maihinnousualukset. Niiden avulla operaatiomme onnistui.”

Sodan päätyttyä Higgins Industries oli toimittanut liittoutuneille yli 20 000 erilaista alusta. Vuosia myöhemmin Eisenhower sanoi: ”Andrew J. Higginsin ansiosta voitimme sodan.”

Ehkä sinua kiinnostaa...