Vanki Bennet L. Kenyon dokumentoi paon piirroksissaan.

© Bennett Ley Kenyon

Suuri pako 1944

Toisen maailmansodan aikana 76 liittoutuneiden sotavankia onnistui pakenemaan yhdeltä Saksan parhaiten vartioidulta vankileiriltä reilun 100 metrin tunnelin kautta. Pako sai Hitlerin raivon valtaan, jolloin hän määräsi kiinni jääneet ammuttaviksi.

torstai 3. elokuuta 2017 teksti Christer Bergström

Lester "Johnny" Bull, Britannian ilmavoimien kapteeni, oli saada shokin, kun hän illalla 24. maaliskuuta 1944 ensimmäisenä kurkisti ylös 102 metriä pitkästä pakotunnelista. Tunneli ei päättynytkään metsään saksalaisen vankileirin ulkopuolelle, kuten oli arvioitu, vaan avoimeen maastoon tuskin 15 metrin päähän vartiotornista. Pimeyden turvin Bull pääsi ylös ja pujahti hieman kauempana olevan metsän puiden suojaan. Häntä seurasi mies toisensa jälkeen, hiljaa ja henkeäsalpaavan jännityksen vallassa.

Vasta tuntien kuluttua saksalainen vartiomies löysi yhden karkurin aivan tunnelin ulostuloaukolta. Vartija puhalsi pilliinsä ja hälytti loput vartijat. Kuitenkin jo 76 liittoutuneiden upseeria oli päässyt pakenemaan. Se oli yksi suurimmista järjestäytyneistä paoista toisen maailmansodan aikana Saksan vankileireillä.

Pidettiin paonkestävänä

Leiri, jolta miehet pakenivat oli nimeltään Stalag Luft III, ja se sijaitsi lähellä Saganin kaupunkia, joka on nykyään Zagan Lounais-Puolassa. Sitä oli pidetty paonkestävänä, kun se otettiin käyttöön toukokuussa 1942. Saksan leirin komendantilla, eversti Friedrich-Wilhelm von Lindeiner-Wildaulla, oli leirin vankeihin, erityisesti liittoutuneiden läntisiin lentoupseereihin, rento suhde. Tämä johti useisiin pakoyrityksiin.

SUURI PROPAGANDASOTA

Jo​​ kesällä 1942 vangit kaivoivat lähes 40 tunnelia päästäkseen ulos, mutta yhtä lukuunottamatta saksalaiset pysäyttivät kaikki pakoyritykset. Ainoan kerran, kun tällä tavalla onnistuttiin pääsemään ulos, nuo kolme karkuria saatiin nopeasti kiinni. Sen jälkeen leirin pakosuunnittelun johtaja, majuri Roger Bushell, päätti, että vankien tuli pidättäytyä muista pakosuunnitelmista kevääseen 1943 saakka, jotta saksalaiset luulisivat vankien luovuttaneen.

Bushell oli brittiläinen hävittäjälentäjä, joka oli ollut vankeudessa vuodesta 1940, jolloin hänet ammuttiin alas Ranskassa. Hän oli paennut Saksan vankileiriltä kahdesti aiemmin, mutta oli jäänyt kiinni molemmilla kerroilla.

Brittivankeja leirin eräässä parakissa.

© Getty

Suunnitelmissa joukkopako

Keväällä 1943 Bushell ryhtyi työskentelemään suuren pakosuunnitelmansa parissa. Tällä kertaa kyseessä olisi joukkopako, jolla toivottiin saatavan ulos 200 miestä. Alettiin kaivaa kolmea tunnelia nimeltään "Tom", "Dick" ja "Harry".

Suunnitelma oli nerokas. Esimerkiksi "Harrya" kaivettiin eräässä kasarmin parakissa rautakamiinan alla. Siviilissä rakennusinsinööreinä toimineet vangit suunnittelivat tunneleita, kun taas kaivosmiehet ja puusepät hoitivat tunnelin rakennustöitä. Sänkyjen pohjarimoja käytettiin pönkittämään 60 x 60 cm kokoisia tunneleita, joihin rakennettiin jopa kiskot pieniä vaunuja varten.

HUIJARI, JOKA MYI EIFFEL-TORNIN

Punaisen Ristin tinaisia, lieriömäisiä kuivamaitopurkkeja kerättiin ja liitettiin yhteen ilmastointiputkiksi. Putkien kautta johdettiin tunneleihin raitista ilmaa käyttäen kumilla kyllästetyistä varustesäkeistä tehtyjä palkeita. Vangit työskentelivät vuoroissa varmistaakseen ilman keskeytyksettömän virtaamisen.

Ongelma, joka liittyi tunneleista pois kaivettuun hiekkaan, ratkaistiin niin sanotuilla "pingviineillä". Nämä olivat miehiä, joilla oli lahkeiden sisälle ommellut pussit. Pussit täytettiin tunnelin hiekalla, ja sitten "pingviinit" tepastelivat leirin urheilukentälle.Vartioimattomalla hetkellä he vetivät pienestä narusta, joka tyhjensi hiekan pussista. Paikalle riensi heti muita urheilevia sotavankeja huolehtimaan siitä, että hiekkakasat saatiin poljettua maahan.

Väärennettyjä asiakirjoja

Samaan aikaan räätälit valmistivat rooliasuja, ja taiteilijat väärensivät henkilöllisyystodistuksia ja matkustusasiakirjoja. Kokonaisia asiakirjanippuja väärennettyine kirjoituskoneteksteineen piirrettiin käsin. Dokumentteihin muistettiin sisällyttää yliviivattuja sanoja tai kirjaimia, joiden painojälki näytti liian heikolta. Tällaisen asiakirjan tekeminen saattoi kestää koko päivän.

Kun saksalaiset sattumalta löysivät "Tomin" tarkastuksessaan elokuussa 1943, Bushell päätti keskeyttää muiden tunneleiden työt. Jonkin aikaa pieni vankijoukko työskenteli toisen pakoyrityksen äärellä. Kaksi miestä piiloutui voimisteluharjoituksia varten rakennettuun hyppyarkkuun, joka kuljetettiin vain 30 metrin päähän leirin aidasta.

Vaikka tunnelin suu oli vartiotornin näköetäisyydellä, 76 vankia pääsi pakenemaan metsään.

© Bennett Ley Kenyon

Kun muut vangit hyppäsivät arkun päällä, piilossa olijat kaivautuivat päivä päivältä lähemmäs vapautta. 114 työpäivän jälkeen kolme miestä onnistui pakenemaan leiriltä illalla 29. lokakuuta 1943. Kaikki kolme pääsivät jännittävän paon jälkeen Ruotsiin ja sieltä edelleen Englantiin. Yksi heistä, Eric Williams, kirjoitti myöhemmin tapahtuneesta kirjan, joka on suomennettu nimellä Hyppyarkku.

Tapahtui myös niin, että kolme vankia vain marssi saksalaissotilaiksi pukeutuneina ulos porteista mukanaan 24 vankia, joilta piti "karkottaa täit". Kaikki jäivät kuitenkin pian kiinni.

Odotti parempaa säätä

Alkuvuodesta 1944 "Harryn" kaivaminen aloitettiin uudelleen. Nyt käytettiin "Dickiä", johon kaikki kaivettu hiekka siirrettiin. 14. maaliskuuta 1944 "Harry" oli valmis. Bushell odotteli nyt vain hieman lämpimämpää yölämpötilaa. Kymmenen päivän kuluttua hän ilmoitti paon toteutuvan tuona iltana.

Saksalaisiksi virkamiehiksi, sotilaiksi ja siviileiksi, puolueettomien maiden kauppiaiksi tai ulkomaisiksi työntekijöiksi pukeutuneina, kaikilla mukanaan lähes täydelliset henkilöpapereiden ja matkustusasiakirjojen väärennökset, miehet yksi kerrallaan laskeutuivat alas tunneliin. Ensimmäiset karkurit saivat niin hyvin välimatkaa, että he pääsivät Saganin rautatieasemalta eri junaan.

“THE HE-SHE-LADIES” HUVITTIVAT JA JÄRKYTTIVÄT 1870

Tuossa vaiheessa natsi-Saksan ohjauskoneisto oli aivan liian laaja, jotta monella vangilla olisi ollut mahdollisuus paeta. Kaksi Norjan RAF-lentäjää onnistui livahtamaan Tukhomaan menevään ruotsalaislaivaan, ja Britannian ilmavoimien hollantilaispilotti matkusti läpi koko Saksan ja miehitetyn Ranskan aina neutraaliin Espanjaan saakka. Kaikki muut 73 vangittiin matkalla vapauteen.

Monet joutuivat virkaintoisten saksalaistarkastajien paljastamiksi, toiset jäivät kiinni sillkkaa varomattomuuttaan, joka johtui fyysisestä ja henkisestä uupumuksesta. Karkuri Doug Poynterin matkustaessa junassa kaikkia matkustajia pyydettiin osoittamaan henkilöllisyytensä kahdelle poliisille ja Hitlerjugendin pojalle. Poliisit hyväksyivät ensin Poynterin asiakirjat, mutta pojan huomattua lähes näkymättömän virheen tekstissä karkulainen paljastui.

Steve McQueen oli pääroolissa elokuvassa Suuri pakoretki.

Roger Bushell ja Bernard Scheidhauer olivat päässeet Saksan Saarbrückeniin asti, kun Gestapon virkailija pysäytti heidät ja pyysi nähdä heidän paperinsa. Gestapo-mies tutki henkilöllisyystodistukset ja palautti ne hymyillen ja sanoi englanniksi: "Good luck!" Ajattelematta sen tarkemmin hermostunut Scheidhauer vastasi refleksinomaisesti: "Thank you". Seuraavassa hetkessä karkurit olivat käsiraudoissa ja matkalla paikalliseen Gestapon päämajaan. He eivät vielä tienneet, että Hitler oli raivostunut niin kovasti onnistuneesta joukkopaosta, että hän oli määrännyt kaikki kiinnisaadut karkurit teloitettavaksi. Saksan ilmavoimien päällikkö Hermann Göring yritti taivutella diktaattoria luopumaan käskystä, mutta Hitler suostui vain vähentämään teloitettavien määrän viiteenkymmeneen.

Pakolaiset teloitettiin

Bushell ja Scheidhauer laitettiin autoon yhdessä kahden Gestapon miehen kanssa. Karkureille kerrottiin, että se palaisivat takaisin Stalag Luft III -leirille. Matkan aikana auto pysähtyi maaseudulla tien varteen, ja vangit käskettiin ulos virtsaamaan. Miesten seistessä ojan reunalla heitä ammuttiin takaapäin pistoolilla. Scheidhauer tuupertui kuolleena eteenpäin, kun Bushell kaatui, pahasti haavoittuneena.

MITEN KRIMISTÄ TULI OSA UKRAINAA?

Gestapon mies Emil Schulz polvistui verta vuotavan pakopäällikön viereen, asetti pistoolin hänen vasemmalle ohimolleen ja veti liipaisimesta. "Kuolema tuli silmänräpäyksessä", Schulz kertoi myöhemmin. Samalla tavalla tapettiin viisikymmentä kiinni saatua karkuria. Toiset lähetettiin pahamaineiseen Sachsenhausenin keskitysleiriin. Vangittujen miesten kohtelu soti täysin​ Geneven yleissopimusta vastaan, mikä herätti suurta halveksuntaa Stalag Luft III:n miesten keskuudessa sekä liittoutuneiden poliittisissa johtajissa. Britannian ulkoministeri Anthony Eden vannoi julkisesti, että murhiin syyllistyneet piti jäljittää ja saattaa oikeuden eteen heti sodan päätyttyä.

Syyllisten takaa-ajo

Kesällä 1945 ryhmä Britannian ilmavoimien erityisestä tiedusteluosasto SIB:stä, johtajanaan everstiluutnantti Wilfred Bowes, aloitti syyllisten takaa-ajon. Kolmen vuoden kuluttua 69 miestä oli jäljitetty. Useat olivat jo kuolleet – yksitoista oman käden kautta – tai kadonneet, mutta 47 miestä pidätettiin. 21 heistä tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin hirttämällä. 17 tuomittiin vankeusrangaistuksiin.

Gestapon mies Emil Schulz tuomittiin kuolemaan hänen teloitettuaan paenneet Bushellin ja Sheidhauerin.

Kaksi SIB-miestä jäljitti Emil Schulzin, Bushellin tappajan kotietsinnän avulla hänen perheensä luona. Jäljet johtivat Saksan sotavankien ranskalaiselle internointileirille Saarbrückenin lähelle. Allekirjoitus kirjeessä, joka oli löydetty piilotettuna Schulzin perheen kotiin, paljasti, että vanki nimeltä "Ernst Schmidt" olikin Emil Schulz.

Ennen kuin Schulz lennätettiin oikeuden eteen Lontooseen, hän sai kirjoittaa jäähyväiskirjeen vaimolleen. "Rakas", hän kirjoitti, "en ole koskaan rikkonut inhimillisyyden lakeja omasta tahdostani." Schulz tarkoitti joutuneensa noudattamaan käskyä ampua Bushell, sillä muuten hänet itsensä olisi teloitettu. Kirjailija Phil Craig antoi sanomalehti Daily Mailissa miehen teoille oikeutuksen:

MIKSI PISAN TORNI ON KALLELLAAN?

"Jos hän olisi kieltäytynyt tottelemasta suoraa käskyä ampua Bushell, hänet olisi viety teloitusryhmän eteen, ja hänen perheensä olisi todennäköisesti pantu vankilaan." Se oli ”Führerin käsky" suoraan Berliinistä, ja sen tottelematta jättäminen olisi merkinnyt silkkaa itsemurhaa.

Emil Schulz ja kaksitoista muuta syytettyä teloitettiin Hamelnin kaupungissa Saksassa 27. helmikuuta 1948.

Miljoonia julmuuksia

Nürnbergin oikeudenkäynnin aikana Stalag Luft III:sta paenneen 50 miehen murhat sekä useat muut julmuudet olivat näyttönä siitä, että Saksan armeijan ylintä johtoa toisen maailmansodan aikana voitiin verrata rikollisjärjestöön.

Viidenkymmenen Stalag Luft III:n vangin murha oli kaukana Saksan pahimmista veriteoista sotavankeja kohtaan toisen maailmansodan aikana. Vuoden 1941 jälkipuoliskolla lähes kolme miljoonaa neuvostoliittolaista sotilasta kuoli natsi-Saksan vankeina nälkään ja kylmään, tai heidät yksinkertaisesti ammuttiin. Tätä kuvaillaan ehkä historian väkevimmmäksi sotavankijoukkomurhaksi.

Ardennien taistelun aikana talvella 1944–45 Malmedyn verilöylyssä surmattujen amerikkalaisten sotavankien ohella Stalag Luft III:n viidenkymmenen miehen teloituksesta on tullut läntisen maailman tunnetuimpia natsi-Saksan julmuuksia sotavankeja kohtaan. Tämä johtuu lähinnä monista kirjoista ja elokuvista, jotka on tehty Stalag Luft III:n paosta.

Ehkä sinua kiinnostaa...