Kaksi egoa taisteli Pohjolasta: Kristian IV (vas.) ja Kustaa II Aadolf (oik.).

© Kungliga Biblioteket, Stockholm / Rosenborg Slot & Rijksmuseum, Amsterdam

Kristian IV aikoi tuhota Göteborgin tulella

1600-luvulla Tanska keräsi tullia kaikilta Juutinrauman kautta kulkevilta laivoilta. Ruotsin Kustaa II Aadolf yritti muuttaa Pohjolan valtatasapainoa rakennuttamalla uuden kaupungin Kattegatin rannalle. Tanskan kuningas määräsi toistuvasti sen poltettavaksi.

torstai 10. elokuuta 2017 teksti Esben Mønster-Kjær

Ruotsin kansallisarkistossa on 85 kellastunutta tilikirjaa, jotka tunnetaan nimellä ”Älvsborgs lösen” eli Älvs­borgin lunnaat. 

Ne kertovat osaltaan suuresta voimainmittelöstä Pohjolassa – ja Tanskan kuninkaan Kristian IV:n ahneudesta.

Näihin tilikirjoihin virkamiehet luetteloivat joka ikisen ruotsalaisen talouden henkilöt ja varallisuuden aateliston suurista ja ylellisistä kartanoista nälkärajalla elävän kansan pikkumökkeihin.

Kaikki kirjattiin, jotta veronkantajat saivat kerättyä kansalaisilta kovan lisäveron. 

Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf tarvitsi näet miljoona riikintaaleria eli 25 tonnia hopeaa lunastaakseen takaisin Tanskan Kristian IV:n vuonna 1612 valloittaman Älvsborgin linnoituksen ja Ruotsille kuuluneen kapean rannikkokaistaleen.

Kolmen vuoden ajan lisäveroja kerättiin kovalla kädellä, ja kun köyhtynyt kansa ei enää pystynyt maksamaan enempää, Kustaa Aadolfin oli anottava loppuosa lunnaista lainaksi hollantilaisilta kauppiailta. 

Hän nöyrtyi tähän, sillä hänellä oli jo kostosuunnitelma valmiina. 

Kun lunnaat olisi maksettu ­ja Älvsborgissa liehuisi taas sinikeltainen lippu, Kustaa Aadolf aloittaisi uuden ­aikakauden: 

Götajoen suulle Kattegatin rantaan perustettaisiin linnoi­tettu kaupunki, joka ­turvaisi vastaisuudessa tavaroiden vapaan liikkumisen Ruotsiin ja sieltä pois. 

Näin vältettäisiin Kristianin Juutinraumassa kulkevilta laivoilta kiskoma Juutinrauman tulli, ja se tapahtuisi vieläpä aivan Kristianin nenän alla.

Göteborgin kaupunki syntyi siis pitkälti kostonhimosta.

Satama keskellä kaupunkia: Hollantilaiset kehittivät asemakaavan, jossa joenvarsikaupunkien satamaa ei rakennettukaan kaupungin laidalle vaan kanavien avulla sen keskelle. Myös Göteborgin satama oli näin hyvin suojattu. Tutustu kartasta linnoitettuun Göteborgiin.

Ruotsilla ei ollut satamaa länteen

Ruotsin ainoa suora yhteys Pohjanmerelle oli keskiajalta asti ollut kapea maa­kaistale Götajoen suulla.

Tanskalaisalueiden puristuksissa olevalla alueella ei ollut aiemmin ollut suurta merkitystä, ja sitä oli puolustanut vain Älvsborgin linnoitus.

Nyt Kustaa II Aadolf oli kuitenkin valmis maksamaan kokonaisen miljoonan saadakseen alueen taas haltuunsa.

Aiemmin ylellisyystavaroita oli tuotu niin kutsuttua Silkkitietä pitkin idästä Aasian halki Välimerelle, missä italialaiset kauppiaat olivat ostaneet karavaanien tuomiset ja myyneet niitä sitten eteenpäin muualle Eurooppaan.

Pieni osa tavaroista oli päätynyt Alppien yli aina Skandinaviaan asti.

Portugalilaisten löydettyä meritien Intiaan vuonna 1498 tavaraliikenne oli siirtynyt kamelikaravaaneista suurille kauppa­laivoille, jotka toivat tavaraa Aasiasta ­Euroopan Atlantin-rannikolle.

Ruotsi jäi uudessa maailmanjärjestyksessä heikoille, sillä sen satamat olivat Itämerellä ja lännessä sen eristivät muusta maailmasta tanskalaiset ja norjalaiset maa-alueet.

Ruotsin ainoa henkireikä oli Götajoen suu.

Suuret egot vastakkain

Rakentaja: Kristian IV:llä oli liikaa rautoja tulessa

Kristian IV halusi kiivaasti kasvattaa arvostustaan niin Tanskassa kuin ulkomaillakin, ja hän käynnisti jatkuvasti yhä uusia hankkeita, jotta häntä arvostettaisiin yhtenä Euroopan suurista renessanssiruhtinaista.

Jos hän ei ollut rakennuttamassa linnoja, hän perusti uusia kaupunkeja tai kävi sotia. Kristian ei hallintokaudellaan 1588–1648 malttanut koskaan keskittyä vain ­yhteen asiaan.

Soturikuningas: Kustaa II Aadolf kuoli voiton kynnyksellä

Kustaa II Aadolfin otettua vallan vuonna 1611 Ruotsi ei juuri rauhaa nähnyt, sillä hän soti niin tanskalaisia, venäläisiä, puola­laisia, espanjalaisia kuin Saksan katolilaisiakin vastaan pyrkien tekemään Ruotsista suurvallan.

Kolmikymmenvuotisessa sodassa hän nousi valtansa huipulle, ­ja jopa Saksan keisarin titteli oli hänen ulottuvillaan, mutta hän kuoli Lützenin taistelussa vuonna 1632. 

Kristian poltti vanhan Göteborgin

Götajoen suu oli Ruotsille tärkeä, koska siellä olevan sataman avulla Ruotsi voisi välttyä Kristian IV:n Helsingørissä keräämältä Juutinrauman tullilta.

Ruotsalaisalukset oli ajoittain vapautettu tullista, mutta sitä kerättiin esimerkiksi kaikilta hollantilaisilta ja englantilaisilta laivoilta, minkä vuoksi niiden tuomista tavaroista tuli kalliimpia Ruotsissa.

Kristian halusi, että tavara kulkisi ­jatkossakin hänen tullinsa kautta, joten hän yritti kaikin tavoin pitää Ruotsin poissa Kattegatin rannalta.

Vuonna 1611 hän poltatti ensimmäisen Göteborgin, jonka Kustaa II Aadolfin isä, Kaarle IX, oli perustanut vuonna 1603.

Tammikuussa 1612 Kristian lähti jäätyneen Götajoen yli tekemään työnsä loppuun.

Hänen sotilaansa vetivät jäälle tykin ja laukaisivat ensimmäiset ammukset kohti Älvsborgin linnoitusta. Ruotsalaiset vastasivat tuleen, ja seuranneen tulitaistelun tiimellyksessä tanskalaisten tykki painui jään läpi hyiseen veteen.

Kristian ei jäänyt piirittämään linnoitusta talvella, mutta ennen lähtöään hän teki vielä psykologisen iskun.

Hän lähetti linnoituksen komentajalle kirjeen, jossa hän pyysi kohteliaasti ruotsalaisia huolehtimaan hänen joen pohjaan painuneesta tykistään kevääseen asti, ”jolloin Tanskan kuningas palaa ja esittelee Älvsborgille muitakin samanmoisia”.

Kristian lunasti lupauksensa neljä kuukautta myöhemmin toukokuussa. Hän oli koonnut 10 000 sotilaan joukot ja alkoi piirittää Älvsborgia, jossa oli vain 400 miestä. 

Linnoituksen tilanne oli heikko, ja 1. kesäkuuta 1612 ruotsalaiset antautuivat kovien taistelujen jälkeen.

Götan maakaistale oli nyt Tanskan käsissä, mutta Kristian oli tukalassa tilanteessa. 

Tanskan aateli vastusti hänen haluaan pitää kiinni Älvsborgista, ja Eng­lantikin painosti häntä luopumaan linnoituk­sesta, jottei Tanska saisi liian vahvaa valta-­asemaa Itämerellä.

Ruotsi maksoi valtavat lunnaat

Kristian IV päätti vaatia Älvsborgista miljoona riikintaaleria lunnaina – hän yritti pyytää jopa kahta miljoonaa, mutta siitä ruotsalaiset kieltäytyivät saman tien.

Luonnollisesti Kristian toivoi, että Ruotsi ei onnistuisi keräämään moista summaa, minkä jälkeen hän voisi pitää Älvsborgin ja sen rannikkokaistaleen ikuisesti.

31. tammikuuta 1619 ruotsalainen eversti Herman Wrangel kuitenkin saapui Älvsborgin portille mukanaan allekirjoitettu kuittaus siitä, että Ruotsi oli lopulta maksanut lunnaat, ja vaati linnoitusta takaisin Ruotsille.

Hän saattoikin raportoida vielä samana päivänä Kustaa Aadolfille, että tanskalaiset olivat luovuttaneet linnoituksen ja siihen kuuluvan omaisuuden asianmukaisesti hänelle ja poistuneet paikalta.

Kaikki oli sujunut kohteliaasti ja korrektisti vailla keskinäistä kiusantekoa, joka yleensä leimasi tanskalaisten ja ruotsalaisten välejä.

Älvsborg oli jälleen Ruotsin, ja linnoituksen uutena komentajana Wrangelin tehtävä oli palauttaa länsirannikko Kustaa Aadolfin hallintaan.

Käytännössä hänellä oli vastuullaan karu alue, joka oli poltettu ja josta ihmiset olivat muuttaneet pois.

Linnoituksen vieressä olivat nokiset Älvsborgin kaupungin rauniot tanskalaisten vuonna 1611 sytyttämän palon jäljiltä, ja muutama kilometri ylös Götajokea olivat Nya Lödösen hylätyt jäännökset.

Suoraan linnoitusta vastapäätä joen pohjoisrannalla sijaitsivat puolestaan ensimmäisen Göteborgin rauniot.

Ne kaikki muistuttivat ruotsalaisten murskatuista toiveista saada kunnon ­satama länsirannikolle.

Kuningas halusi uuden kaupungin

Pian linnoituksen komentaja Wrangel alkoi saada postia ihmisiltä, jotka olivat alun perin kotoisin sodan runtelemalta alueelta.

He olivat paenneet sisämaahan mutta halusivat nyt palata kotiseudulleen ja pyysivät lupaa rakentaa uudestaan poltetut talonsa.

Wrangel vastasi vältellen, että kysymys olisi jätettävä kuninkaalle, jonka oli pian tarkoitus vierailla länsirannikolla.

Kustaa II Aadolf saapui seurueineen maaliskuussa 1619 ja vietti viikon linnoituksessa määräyksiään jaellen.

Pakolaiset saivat luvan palata alueelle, mutta kukaan ei saanut rakentaa ”mitään pysyvää”, sillä edessä olisi pian uusi muutto.

”Ilmoitamme täten, että kaikki Nya Lödösen ja [Kaarle IX:n perustaman vanhan] Göteborgin asukkaat sekä kaikki muut ruotsalaiset ja ulkomaalaiset kansallisuudesta riippumatta saavat asettua meidän uuteen Göteborgiimme.”

Kustaa Aadolf ei aikonut rakentaa uudestaan poltettuja kaupunkeja ja jatkaa siten vuosisataista kissa ja hiiri -leikkiä tanskalaisten kanssa, vaan hän halusi ­perustaa Götajoen suulle aivan uuden, vahvasti linnoitetun kaupungin.

Satama oli kaupungin sydän, jonne saapui aluksia varsinkin Hollannista, Englannista ja Saksasta.

© Göteborgs Stadsmuseum

Göteborgiin tultiin vainoja pakoon

Kustaa II Aadolf oli julistuksessaan puhunut ”ulkomaalaisista kansallisuudesta riippumatta”, mutta hän oli ajatellut nimenomaan hollantilaisia.

1600-luvulla pieni Hollanti Pohjanmeren rannikolla jätti muun Euroopan varjoonsa lähes kaikilla alueilla.

Sen niin kutsuttu kultainen vuosisata perustui vankalle maailman­kaupalle, ja Amsterdamin kauppiaat ­tienasivat omaisuuksia tuotteilla, joita ­laivat toivat kaupunkiin kaikilta maailman kolkilta.

Kustaa Aadolf toivoi, että hänen uusi Göteborginsa liittäisi Ruotsin tuohon maailmanlaajuiseen kaupan ja vaurauden verkostoon.

Parhaiten hän varmistaisi yhteytensä Hollannin markkinoille kannustamalla hollantilaisia kauppiaita asettumaan kaupunkiinsa.

Niinpä hänen diplomaattinsa olivatkin jo täydessä työn touhussa houkuttelemassa Göteborgiin menestyviä uudisasukkaita.

Merkittävä hahmo tässä työssä oli Jacob van Dijck. Hän oli syntynyt Haarlemin kaupungissa vuonna 1567, opiskellut lakia ja alkanut edustaa ruotsalaisten intressejä Hollannissa jo vuonna 1607.

Kuningas antoi van Dijckille tehtäväksi houkutella Ruotsiin hankkeen onnistumisen kannalta tärkeitä hollantilaisia. Van Dijck kiitti kauniisti luottamuksesta. ja raportoi Amsterdamista:

”Täällä on paljon mainioita miehiä, joilla on tarvittavat kyvyt ja keinot ja jotka haluavat matkustaa Göteborgiin. Heitä tulee luokseni päivittäin kuulemaan yksityiskohtia hankkeesta.”

Hollantilaisilla oli hyvä syy lähteä, sillä heille lupailtiin paljon vaikutusvaltaa ­Göteborgissa jo ennen kuin kaupunkia oli edes olemassa.

Lisäksi heille taattiin rakennusmaata, 16 vuoden verovapaus sekä vapautus sotilaspalveluksesta.

Kaiken kruunuksi tiedossa oli vielä paremmat mahdollisuudet kaupantekoon kuin Hollannissa, sillä Göteborgista käsin hollantilaiset voisivat käydä kauppaa myös mahtavan Espanjan kanssa, vaikka Hollanti oli jatkuvasti sodassa sen kanssa.

Silloin kun Ruotsi oli vapautettu Juutinrauman tullista, maailmalta tulevia tavaroita voitiin myös lastata Göteborgissa uudestaan ruotsalaisiin laivoihin, jotka pystyivät viemään tavarat Juutinrauman läpi joutumatta maksumiehiksi.

Kustaa Aadolfin kutsuun vastasivat varsinkin niin kutsutut remonstrantit eli arminiolaiset.

He olivat pieni pro­testanttinen uskonryhmä, jota vainottiin kotimaassaan. Suurin osa viidestäsadasta Götajoen suun rakennus­paikalle suunnanneesta hollantilaisesta oli arminiolaisia. 

Heihin kuului myös Jacob van Dijck, josta tuli myöhemmin Göteborgin nokkamies. 

Ruotsiin nousi uusi Amsterdam

Kun ensimmäiset siirtolaiset saapuivat vuonna 1621, Göteborgissa oli vielä vain kourallinen taloja, mutta kaupungin tuleva suuruus oli jo selvästi nähtävissä.

Ammattimaiset maarakentajat olivat jo merkinneet alueelle tulevan sataman, ­kanavat ja vallihaudan, ja merkintöjen perusteella kaupungille oli jo piirretty katuverkko.

Kaikki asiantuntijat olivat hollantilaisia, sillä 1600-luvulla heitä pidettiin maailman parhaina kaupunkisuunnittelijoina.

Göteborg saikin asemakaavan, joka oli niin hollantilainen, että kaupunkia alettiin kutsua lempinimellä ”uusi Amsterdam”.

Hollantilaisen mallin mukaan Göteborgin satamaa ei rakennettu suoraan joenrantaan vaan sitä varten kaivettiin leveä kanava kaupungin keskustaan, josta laivat saattoivat jatkaa pienempiä kanavia pitkin eteenpäin.

Vuonna 1622 pääkanava Stora Hamnen (”suuri satama”) oli valmis, ja kahdeksan vuotta sen jälkeen valmistui kolme sivukanavaa.

Kanavat olivat tärkeitä laivaväyliä, mutta ne myös poistivat tehokkaasti vettä kosteasta suistomaasta ja pitivät siten maaperän talojen ja rakenteiden alla vakaana.

Taloja, satamaa ja linnoitteita rakennettiin kaupunkiin rinta rinnan.

Hollantilaisten esikuvien mukaan maata ja savea lapioitiin kolme metriä korkeaksi valliksi, jolle tehtiin bastioneja, ja sen eteen kaivettiin syvä vallihauta.

Kau­pungin ympärille rakennettiin pato- ja sulkujärjestelmä, jonka avulla voitiin tarvittaessa antaa veden tulvia kaupunkia ympäröivälle alueelle.

Göteborgin hollantilaisten siirtolaisten joukossa kauppiaat olivat yläluokkaa. He asettuivat hienoihin taloihin Pyhän Jaakobin kadun varteen.

Kaupunkiin tuli kuitenkin heitä enemmän hollantilaisia käsityöläisiä, joita pidettiin myös alojensa parhaina maailmassa.

Jacob van Dijck oli värvännyt laivanrakentajia, panimomestareita, leipureita, suutareita ja muiden ammattikuntien edustajia täyttämään kaikki kaupungin tarpeet.

Kolmas ryhmä hollantilaisia olivat maanviljelijät, joiden luotettiin osaavan muuttaa kostea jokivarsi viljelysmaaksi.

Rakennustyöt Göteborgissa olivat edenneet jo pitkälle, kun Kustaa II Aadolf saapui vierailulle vuonna 1624.

Van Dijck oli lukuisissa kirjeissä pyytänyt, että kuningas antaisi ”valonsa” loistaa kaupungin ylle ja tulisi tekemään tarvittavia päätöksiä. Vierailullaan kuningas asettikin kaupunginraadin, jossa valta oli siirtolaisilla: raadin 12 jäsenestä viisi oli hollantilaisia, kaksi saksalaisia, kaksi skottia ja vain kolme ruotsalaisia.

Raadin kokoonpano oli ruotsalaisille suuri pettymys. 

Kaupungin raatihuone oli tuotu Nya Lödösestä, jossa asukkaat olivat huolellisesti purkaneet sen, ja sitten se oli rakennettu uudestaan Göteborgin satama-altaan viereen – ja nyt siellä istuivatkin hollantilaiset.

Kustaa II Aadolfin vierailu kaupungissa vuonna 1624 jäi hänen viimeisekseen.

Hän lähti sen jälkeen kolmikymmen­vuotiseen sotaan ja eteni etelään aina Müncheniin asti, mutta Lützenissä vihollinen pääsi kiertämään hänet ja ampui häntä selkään.

Rauhan aikaan göteborgilaiset saattoivat kulkea linnoitetulla alueella vapaasti. Jos kaupunkiin hyökättiin, portit lukittiin ja ympäröivän maaston annettiin tulvia.

© Kungliga Biblioteket

Valta-asema keikahti

Tanskan Kristian IV ei luovuttanut taistelua Göteborgia vastaan. Hän palasi kaupunkiin vuonna 1644, kun Tanskan ja Ruotsin välille oli puhjennut uusi sota.

11 tanskalaista laivaa saapui Götajoen suulle ja laski joukkoja saaristoon. Ruotsalaiset katselivat, kuinka Kristian hen­kilökohtaisesti tarkasteli kaupunkia ja harkitsi, miten voisi parhaiten iskeä kaupungin puolustukseen.

Göteborg oli juuri saanut uuden linnoitteen kalliolle vallien ulkopuolelle. 

Maasta rakennettu ja tykein varustettu virallisesti Kronan-niminen linnoite tunnettiin kansan suussa paremmin nimellä ”Jute­skrämman” eli ”juuttien kauhu”. 

Nyt Göteborgin oli tullut aika osoittaa kestävyytensä – tätä päivää oli odotettu ja pelätty aina ensimmäisen vallin raken­tamisesta asti.

Göteborgilaiset seurasivat huolestuneina, kuinka tanskalaiset valmistautuivat taisteluun ja kiskoivat tykkejä asemiin.

Kaupungin yhteys Kattegatiin katkesi, mutta Kristianilla ei vielä ollut riittävästi sotilaita kunnon piiritykseen. Siihen odotettiin vahvistuksia Norjasta.

Göteborgiin ehti kuitenkin saapua hollantilainen avustuslaivasto, joka oli varus­tettu ja lähetetty Kattegatiin Ruotsin laskuun.

Alusten ­lähestyessä Götajokea Kris­tian oli vedettävä joukkonsa nopeasti pois, ja tanskalaisalukset purjehtivat etelään kohti turvallisia satamia.

Norjalaisvahvistukset saapuivat pian sen jälkeen, mutta he eivät voineet ryhtyä mihinkään ilman Tanskan laivastoa. Niinpä he vain polttivat sairaalan Göteborgin ulkopuolella.

Ruotsalaisjoukot nujersivat tanskalaisia muualla, ja kun niin kutsuttu Torsten­sonin sota päättyi vuonna 1645, pohjolan voimasuhteet olivat kääntyneet päälaelleen.

Kristian IV:stä oli tullut heikko osapuoli, ja rauhanehtojen mukaan hänen oli luovutettava Hallandin maakunta Ruotsille 30 vuodeksi.

Siten Göteborg sai selustaansa laajalti turvallista ruotsalaista maata eikä enää ollut tanskalaisalueiden puristuksissa.

Vuonna 1719 Peter Tordenskiold johti Tanskan laivaston Götajoelle saartaakseen Göteborgin sataman ja iskeäkseen Nya Älvsborgin linnoitukseen. Nya Älvsborgin linnoituksen seinissä näkyy yhä tanskalaisten tykinkuulien jälkiä.

© Jacob Hägg / Sjöfartsmuseet Akvariet, Göteborg / Torsten Weper / Världens Historia

Göteborg pysyi kansainvälisenä

Kun 1 500 asukkaan kaupungiksi kasvaneeseen Göteborgiin saapui arvovaltainen vieras vuonna 1653, Ruotsin vanha vihollinen, ”juuttikuningas” Kristian IV oli ollut kuolleena jo viisi vuotta.

Vieras oli Ruotsiin kuningatar Kristiinaa tapaamaan tullut Englannin lähettiläs Bulstrode Whitelocke.

Hän näki, että kaupungin ylimmät virkamiehet olivat ruotsalaisia, varuskuntaa johtivat skotit ja laivaston aluksia hallitsivat hollantilaiset.

30 vuotta perustamisensa jälkeen ­Göteborg oli edelleen kansainvälinen kaupunki.

Hollantilaisten vahva asema Göteborgissa oli kuitenkin heikentynyt huomattavasti 1620-luvulta. He eivät enää hallinneet kaupunginraatia, ­eivätkä verotaulukoiden huipulla enää komeilleet pelkästään hollantilaiset nimet.

Varsinkin lukuista maanviljelijät olivat menneet paikallisten kanssa naimisiin, ja suvut olivat ruotsalaistuneet parissa sukupolvessa lähes täysin.

Nyt kauppa kukoisti kaupunkiin saapuneiden saksalaisten ja skotlantilaisten kauppiaiden avulla, ja kaupunki jatkoi kasvuaan ja vaurastumistaan.

Tanskan uhka kuitenkin säilyi, joten ympäri kaupunkia rakennettiin uusia ja vahvempia linnoituksia.

Tärkein oli yhdelle Götajoen pienistä saarista rakennettu raskas uusi linnoitus Nya Älvsborg, josta saattoi valvoa Göteborgin satamaan saapuvia laivoja.

Suuren Pohjan sodan aikana vuonna 1719 tanskalainen merisankari Peter Tordenskiold onnistui pujahtamaan Göta­joelle ja pääsi ampumaetäisyydelle Nya Älvsborgista, mutta sen pidemmälle hänkään ei päässyt.

Tordenskioldin tulituksen jäljet ovat yhä näkyvissä linnoituksen tornissa, vaikka ruotsalaiset aikanaan väheksyivätkin hänen mustaksi maalattuja tykinkuuliaan ja kutsuivat niitä ”pippureiksi”.

Jopa Kustaa II Aadolfin 1600-luvun alussa maksamien Älvsborgin lunnaiden 85 tilikirjaa tulivat vielä tarpeeseen.

Niiden tarkat luettelot ruotsalaisista, heidän omaisuudestaan ja henkilökohtaisesta ­taloudestaan toimivat vuosikausia kuningaskunnan touhukkaiden veronkantajien työn perustana.

Ehkä sinua kiinnostaa...