Ubåd

Saksalainen sukellusvene ensimmäisessä maailmansodassa. 

© Shutterstock

Pohjanmerestä löytyi ensimmäisen maailmansodan aikainen sukellusvene

Hylky on hyväkuntoinen, ja sen luukut ovat kiinni. Se viittaa siihen, että kaikki 23 miehistön jäsentä ovat edelleen aluksen sisällä.

torstai 21. syyskuuta 2017 teksti Pernille Mogensen

Meriarkeologit ovat löytäneet Pohjanmerestä Belgian aluevesiltä ensimmäisen maailmansodan aikaisen saksalaisen sukellusveneen hylyn.

Paikalliset viranomaiset kertoivat löydöstä lehdistötilaisuudessa, ja siitä raportoi muun muassa belgialainen lehti De Standaard.

Sukellusvene on 27 metriä pitkä ja kuusi metriä leveä, ja asiantuntijoiden mukaan se on todennäköisesti UB-II-luokan alus, mutta siitä ei ole vielä täyttä varmuutta.

Tutkijat toivovat pystyvänsä selvittämään aluksen tyypin varmasti sen sarjanumeron perusteella.

Miehistö edelleen aluksen sisällä

Syytä sukellusveneen uppoamiseen ei tiedetä, mutta rungon vaurioiden perusteella se on osunut miinaan.

Huolimatta vaurioista ja siitä, että alus on ollut meren pohjassa noin sata vuotta, sukellusvene on hämmästyttävän hyvässä kunnossa.

”Kaikki sen luukut ovat kiinni. Se viittaa siihen, että kaikki miehistön jäsenet ovat edelleen aluksen sisällä”, Länsi-Flanderin kuvernööri Carl Decaluwé kertoi lehdille.

UB-II-luokan sukellusveneissä oli yleensä 23 hengen miehistö aluksen komentaja mukaan lukien. 

Etkö vielä ole tilaaja? Näin saat lehden

  • Osta lehtipisteestä 9,95 eurolla.
  • Tilaa lehti. Esimerkiksi 3 numeroa hintaan 4,90 euroa.

Haudanryöstäjiä halutaan välttää

Hylky on 30 metrin syvyydessä, mutta haudanryöstäjien välttämiseksi sen tarkempaa sijaintia ei paljasteta.

Sukellusryhmä tutkii hylkyä lähiaikoina tarkemmin, ja kun se on tunnistettu, voidaan mahdollisesti selvittää sen miehistön jäsenten nimet ja etsiä heidän elossa olevia sukulaisiaan.

Ehkä sinua kiinnostaa...