Myrkkykaasu voi aiheuttaa ohimeneviä oireita, mutta pahimmillaan odotettavissa on hidas ja tuskallinen kuolema.

© Getty Images

Myrkkykaasu oli ensimmäisen maailmansodan superase

22. huhtikuuta 1915 Ranskan etumaisiin juoksuhautoihin länsirintamalla levisi makea haju. Pian ensimmäiset sotilaat alkoivat haukkoa ilmaa, ja hetkeä myöhemmin koko joukko oli paniikin vallassa. Osa sotilaista kaatui kouristellen maahan, ja osa yritti epätoivoisesti päästä pakoon tappavaa kaasupilveä. KAASUA!

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018 teksti Jan Ingar Thon

Tykit vaikenivat keskipäivällä. Saksalaiset olivat tulittaneet ranskalaisten ja brittien asemia aamutunneista lähtien, mutta nyt hiljaisuus laskeutui taistelukentälle. Oli 22. huhtikuuta 1915 Ypresin rintamalla Belgiassa.

Noin viiden aikaan iltapäivällä etulinjan ranskalaissotilaat näkivät ensimmäisinä harmaankeltaisen pilven, joka hiipi hitaasti rintamalinjojen välisen alueen ylle. 

Ranskalaiset uskoivat, että pilven tarkoitus oli peittää saksalaisten hyökkäys, ja valmistautuivat taisteluun. Sitä ei kuitenkaan tullut. Sen sijaan miehet haistoivat makean tuoksun ja tunsivat jonkin ärsyttävän nenäänsä.

Pian sotilaat alkoivat haukkoa epätoivoisesti henkeään, ja juoksuhaudan valtasi paniikki. Jotkut kaatuivat maahan kasvot sinisinä. Tuhannet sotilaat jättivät aseensa yrittäessään tukehtumaisillaan ja sokaistuneina paeta myrkyllisen kloorikaasupilven alta.

Ranskalaisten asemat hajosivat, ja pakenevien sotilaiden jäljiltä rintamaan avautui noin kuuden kilometrin levyinen miehittämätön aukko. Saksalaisille kloorikaasun teho oli yllätys. 

He etenivät vitkastellen kohti vihollista peläten, että tuuli kääntyisi ja ajaisi pilven heitä kohti. 

Vähitellen saksalaisille selvisi, että ranskalaisten juoksuhaudat olivat tyhjiä lukuun ottamatta kaasuun kuolleiden kouristuksiin jäykistyneitä ruumiita.

Aluksi kaasu vapautettiin tuulen mukaan säiliöistä. Myöhemmin käytettiin kaasukranaatteja.

© Getty Images

Kaasuhyökkäysten alku

Ypresin isku oli sodan ensimmäinen suuri myrkkykaasuhyökkäys. 16 vuotta aiemmin vuonna 1899 Haagissa Saksa, Ranska ja Britannia olivat allekirjoittaneet sopimuksen, joka kielsi kemialliset aseet sodassa. 

Ennen sodan syttymistä jokainen maa oli kuitenkin tehnyt kokeiluja kyynelkaasulla. Jo sodan ensikuukausina sekä ranskalaiset että saksalaiset kokeilivat rintamalla kyynelkaasua. Ensimmäiset yritykset olivat kuitenkin liian alkeellisia ja satunnaisia, jotta ne olisivat tehneet todellista vahinkoa.

Ranskalaisten elokuussa 1914 tekemässä kyynelkaasuhyökkäyksessä kaasua oli ollut niin vähän, että useimmat saksalaissotilaat eivät reagoineet siihen. 

Puoli vuotta myöhemmin Saksa kokeili kyynelkaasua, mutta tämäkin hyökkäys epäonnistui, sillä nestemäinen kaasu jäätyi kylmässä. Niinpä kun saksalaiset huhtikuussa 1915 päästivät Ypresissä kloorikaasua vihollisen asemiin, se oli sodan ensimmäinen varsinaisesti tuloksekas kaasuhyökkäys.

Saksalaisten toimet järkyttivät, ja ne tuomittiin laajalti. Varsinkin britit närkästyivät. Kloorikaasun käyttö rikkoi sodankäynnin sopimuksia vastaan ja oli heidän mielestään osoitus saksalaisten moukkamaisuudesta. 

Se ei kuitenkaan estänyt brittejä välittömästi lisäämästä omaa kloorikaasun tuotantoaan. Pian saksalaisten hyökkäyksen jälkeen Britannian armeijaan perustettiin ensimmäiset ”erityiskomppaniat” kemialliseen sodankäyntiin. 

Kemiallinen sodankäynti oli toki edelleen tabu, joten britit välttivät kaasu-sanan käyttöä. Sen sijaan puhuttiin ”erikoisvälineistä”.

Sotilaat ja sairaanhoitajat valmistivat omatekoisia kaasunaamioita silmiensä ja hengityselimiensä suojaksi.

© Getty Images/Alloverpress

Kaasut vaikuttavat monella tavalla

Ensimmäisen maailmansodan aikana kehitettiin jatkuvasti uusia ja tehokkaampia myrkkykaasuja. 

  • KYYNELKAASU ärsyttää limakalvoja, silmiä ja hengityselimiä. Se saa kyynelet valumaan ja nenän vuotamaan ja aiheuttaa hengitysvaikeuksia. Kyynelkaasu on kuitenkin harvoin tappavaa. Sitä käyttivät ensimmäisinä ranskalaiset 1914.

  • KLOORIKAASU ärsyttää silmiä ja aiheuttaa ohimeneviä näköhäiriöitä. Lisäksi se voi vahingoittaa keuhkoja jopa kuolettavasti. Kloorikaasu aiheuttaa voimakasta yskää, minkä ansiosta uhrit eivät aina hengitä sitä tappavia määriä. Kloorikaasu on helppo havaita vihreän värin ja erityisen pippuria ja ananasta muistuttavan tuoksun takia. Saksalaiset käyttivät kaasua sodassa ensimmäisen kerran vuonna 1915.

  • FOSGEENIKAASU on kloorikaasun vaarallisempi versio. Se ei aiheuta voimakasta yskää, joten uhri hengittää sitä enemmän. Se on lisäksi näkymätöntä ja hajutonta. Fosgeenikaasu aiheuttaa heikotusta, pahoinvointia ja nesteen kertymistä keuhkoihin, mikä johtaa yleensä kuolemaan. Ensimmäisenä sitä käyttivät saksalaiset vuonna 1915.

  • SINAPPIKAASU aiheuttaa kivuliaita rakkuloita ja haavaumia iholle. Hengitettäessä se tuhoaa hengityselinten limakalvoja, ja uhri saattaa menehtyä vammoihinsa vasta viikkojen kuluttua. Sinappikaasua vastaan on lähes mahdoton suojautua, sillä se tunkeutuu suojien läpi ja imeytyy ihon läpi. Ilmaa painavampana sinappikaasu voi painua juoksuhautojen pohjalle, jossa se saattoi viipyä viikkoja. Saksalaiset käyttivät sitä ensimmäisen kerran vuonna 1917.

Myrkkykaasu vei sodan kauhut uudelle tasolle. Oikein kohdistettu hyökkäys saattoi tappaa tuhansia sotilaita nopeasti.

© Getty Images

Omatekoisia kaasunaamareita

Saksa, Ranska ja Britannia olivat pian keskellä kemiallista asevarustelukilpaa. Ne uskoivat myrkkykaasun olevan ase, jolla jumiutunut asemasota saataisiin liikkeelle. 

Uudet ja entistä tappavammat kaasut seurasivat toisiaan, mutta hyökkääjien harmiksi vastapuoli oli yleensä nopeasti valmis vastaiskuun.

Ypresin hyökkäyksen jälkeen sotilaat tajusivat nopeasti, että kloori oli vesiliukoista, ja he oppivat peittämään suunsa ja kasvonsa kostealla liinalla suojautuakseen keuhkovaurioilta. 

Vielä tehokkaamman suojan sai, kun kasteli liinan virtsalla. Pian armeijoille kehitettiin kuitenkin kaasunaamareita ja myrkkyä suodattavia kemikaaleja.

Saksalaiset kehittivät edelleen fosgeeni- ja sinappikaasuja, jotka olivat hajuttomia ja näkymättömiä. Erityisesti sinappikaasua pelättiin. Se poltti iholle kivuliaita rakkoja ja tuhosi hengityselimien limakalvoja. 

Sietämättömät tuskat saattoivat kestää viikkoja, ja jos uhri selvisikin hengissä, hän vammautui loppuelämäkseen. 

Sinappikaasulta oli vaikeampi suojautua kuin monilta muilta myrkkykaasuilta, sillä se tunkeutui ihon läpi. Lisäksi raskas kaasu jäi ”roikkumaan” juoksuhautoihin, joita ei voinut käyttää useisiin viikkoihin.

Vaikka myrkkykaasut eivät ratkaisseetkaan ensimmäistä maailmansotaa, rintamalla sotilaat pelkäsivät kaasuhyökkäystä enemmän kuin mitään muuta. Kaasu surmasi hitaasti ja usein äärimmäisen tuskallisesti.

Myrkkykaasut tappoivat ensimmäisessä maailmansodassa noin 90 000 miestä ja vammauttivat yli 1,2 miljoonaa. Kaasulle altistuneet ja eloon jääneet kärsivät loppuelämänsä keuhkovaivoista, kivuista ja psyykkisistä häiriöistä.

Haluatko lukea lisää ensimmäisestä maailmansodasta?

Sukella historian tapahtumiin koko vuodeksi ja koe, millaisia olivat taistelut ja sotilaiden elämä ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa.

Tilaa HISTORIA-lehti vuodeksi TÄÄLTÄ 

Lue lisää

Simon Jones: World War I Gas Warfare Tactics and Equipment, Osprey 2007. J.L. McWilliams: Gas!: Battle for Ypres, 1915, Vanwell 1985. James W. Hammond: Poison Gas: The Myths Versus Reality, Greenwood 1999.

Ehkä sinua kiinnostaa...